Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa elävät äidit - Kuinka usein saatte olla YKSIN kotona vaikkapa 24h?
17.12.2018 |
No siinäpä se kysymys tulikin.
Eli miten usein te äidit, joilla mies kotona saatte olla aivan yksin kotona vaikkapa ihan kokonaisen päivän? Lähteekö mies koskaan lasten kanssa käymään vaikkapa päivän tai parin reissussa niin, että saat olla yksin kotona?
Itse olen aina lasten synnyttyä lähtenyt käymään muutaman päivän tai ihan vaikka yön yli reissuilla naapurikaupungissa kaverin perheen tykönä tai vanhempieni luona. Minusta on mukavaa olla lasten kanssa reissussa ilman miestä ja lapset tykkää.
Miestä olen koittanut pian yhdeksän vuotta pukata kahden lapsen kanssa edes vuorokaudeksi johonkin. Ihan mihin vain. Eipä ole lähtenyt. Siitä ei ole kiinni, etteikö hänellä olisi vapaapäiviä tmv. Sanoo vain, että minne hän nyt lähtisi (ei ole semmoisia kavereita lapsineen joille voisi yökylään lähteä ja sukulaississaan ei ole käynyt koskaan edes ennen kuin aloimme seurustella).
Olen ihminen, joka on aina viihtynyt todella hyvin myös omissa oloissaan. Ja alkanut todella kuluttaa viime vuosina se, että todellakin en ole pian yhdeksään vuoteen saanut olla edes yhtä vuorokautta ihan yksin kotona. Olen kyllä muualle päässyt oikein hyvin yksinkin, mutta se oma koti olisi se paikka, jossa edes joskus haluaisin olla ihan yksin rauhassa ilman ketään.
Vuosien varrella on muutamaan otteeseen saatu miehen kanssa lapset kauas mummolaan muutamaksi päiväksi häiden tmv. takia, mutta silloinkaan en ole saanut siis olla kotona ihan yksin. Mies on ollut siinä sitten kuitenkin.
Kaikillahan ei tällaista oman tilan ja ajan kaipuuta ole (meitä on moneksi) ja itse olen lapseni tehnyt, ukon valinnut ja hoidan perheeni joo. Mutta ihan vain mielenkiinnolla kyselen, miten yleistä tämä tällainen on, että äiti ei koskaan saa olla kotonaan ihan yksin.
Kommentit (36)
Kyllä mies kävi välillä lapsen kanssa jossain, että saan olla yksin. Aika vähän kuitenkin. Teimme vain yhden lapsen, nyt lapsi on teini ja yksinoloaikaa on paaaaaljon enemmän. Näin juuri hyvä=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan. Olen laskeskellut, että puolisoni kuolee todennäköisesti 35-45 vuoden kuluttua, niin ehkä sitten. Kun saisi olla edes muutaman tunnin!
Juuri viime kuussa lapset menivät mummolaan yökylään kun mies oli palailemassa yhdistetyltä työ-pikkujoulureissulta, niin sanoin kyllä ihan suoraan että ei tarvitse ajaa tukka putkella. Sinne se oli sohvalle ilmestynyt sen puolituntisen aikana kun vein lapsia mummolaan.
Mulle onneksi siunaantuu tuollaisia viikonloppuja pari-kolme kertaa vuodessa. Mies onkin fiksu, tietää että tarvitsen sitä ja hän myös. Vastaavasti teen tietenkin samaa hänelle. Mutta molemmat ollaan tultu siihen tulokseen että se on vaan se eka päivä mikä on kiva, sitten alkaa jo kyllästyttää. Meillä on vain yksi lapsi mutta kyllä se koirakin työllistää ja sitoo yhtä paljon lenkityksineen, joka siis jää yleensä kotiin jäävän hoidettavaksi.
Paljon tiheämmin tulee sitten näitä muutaman tunnin yksinoloja puolin ja toisin, ehkä siksi se oman ajan tarve ei ole niin suuri.
Kotiäitihän se yksinäinen on eikä sinkku.
Ja sitte tää kotimami mököttää tästä (ja paljon muustakin ) miehelleen ja pihtaa ja kiristää pilulla, niin sitten se mieskin on suhteessa yksinäinen.
Niin kuka sitten olikaan se yksinäinen?
Se sinkkuko..?
Minulla ei ole lapsia, mutta vastaan tähän silti, koska tilanne on minulla ihan sama. En saa koskaan olla yksin kotona, koska mies on siellä aina. Minulla on silloin tällöin jotain työmatkaa tai iltakokousta, niin että saatan olla öitä pois kotoa tai töissä iltamyöhään asti, mutta mies ei ikinä. Mies ei käy missään eikä harrasta mitään, ja kavereitaankin tapaa aina silloin kun minäkin olen poissa kotoa.
Se on joskus todella raskasta, koska kaipaan kovasti yksinoloa välillä. Ja tiedän kyllä, että itse olen parisuhteeseen ruvennut, mutta minusta se ei tarkoita sitä, ettei saisi kaivata ja tarvita myös yksinoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ollut 24 vuoteen, mutta enpä ole juuri kaivannutkaan yksinoloa.
En pidä minään "saamisena" olla yksin. Viihdyn perheeni kanssa.
Olla yksin merkitsee minulle vetäystymisrauhaa vaikka kirjan pariin ja tämän voin tehdä vaikka joka päivä.
Välillä mies on isovahempien kotona tai mökillä lasten kanssa pari päivää. Siivoilen, käyn ystävien kanssa kaffettelemassa ja koiran kanssa oikein superlenkeillä jne.
Mutta en siis mitenkään preferoi yksinoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin viihdyn yksin, mutta en kotona. En viihdy kotona yksin tai perheen kanssa, olen aina tykännyt mennä ja viipottaa. Mielelläni lähden vaikka reissuun yksin. Työmatkailen aika paljon ja täytän sillä kiintiötä. En itsekään käy lasten kanssa yökylissä, joten ei mieskään kotona pahemmin yksin ole.
Vierailija kirjoitti:
En pidä minään "saamisena" olla yksin. Viihdyn perheeni kanssa.
Olla yksin merkitsee minulle vetäystymisrauhaa vaikka kirjan pariin ja tämän voin tehdä vaikka joka päivä.
Välillä mies on isovahempien kotona tai mökillä lasten kanssa pari päivää. Siivoilen, käyn ystävien kanssa kaffettelemassa ja koiran kanssa oikein superlenkeillä jne.
Mutta en siis mitenkään preferoi yksinoloa.
Eiköhän tässä ketjussa jokainen olisi pakannut kassinsa ja häipännyt jos pitäisi yksinoloa parempana kuin perheen kanssa oloa. Aika moni kuitenkin kaipaa sitä yksinoloa _joskus_, joskin kaipuu voi jäädä huomaamatta jos niitä mahdollisuuksia putkahtelee itselle riittävällä tiheydellä erityisemmin järjestämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kävi useammin, vanhempansa luona pikä vkl. Eli mulla oli perhevapaita 1-3x vuosi. No, vanhempi pisti vanhoilla päivillä pystyyn uuden perheen ja muutti kauemmas muusta suvusta, joten näitä reissuja ei käytännössä enää ole.
Nykyisin meillä on oma asunto myös tuolla miehen kotiseudulla ja mies ottaa muksun mukaansa ehkä kerran vuoteen. Lisäksi minä käyn siellä yksinäni pari kertaa vuodessa, enkä todellakaan ilmoittele miehen sukulaisille olevani maisemissa.
Ekan lapsen synnyttyä 3,5 vuotta sitten en ole ollut yksin kotona enempää kuin ihan max 4 tuntia putkeen kun joku sukulainen vienyt lasta leikkimään hoploppiin ja syömään.
Iltaisinkaan en saa omaa rauhaa kun lapset nukahtaa vasta 22:00 jälkeen ja mies aina välillä kurkkaa tietskan äärestä jos hänellekkin ois viimeinkin aikaa.
Kuopus herää vaatien tissiä 3-5 kertaa yössä ja kitisee heti kun huomaa etten ole lähellä.
Aamuisin pitää herätä tooosi aikaisin jos haluaa omaa aikaa tehdä jotain, yleensä mieluummin nukun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänä vuonna muistaakseni 2 krt olen ihan yön yli ollut yksin, toisella kerralla jopa kaksi yötä. Joitain lyhyempiä aikoja (tyyliin 8-12 h) tietysti lisäksi. Voisi sanoa, että keskimäärin ehkä juuri sen 2-3 krt/vuosi tässä viime vuosina, kun ovat olleet jollain isä-tytär-retkillä, harrastusleireillä mihin mies lähtenyt valvojaksi tai käyneet esim. miehen kauempana asuvan siskon luona yökylässä.
T. 9 ja 12 v lapsien äiti
Lapsemme on 2-vuotias enkä ainakaan vielä ole saanut olla yksin montaakaan tuntia. Mies on vienyt lasta joskus puistoon, mutta ei siellä puistossa saa aikaa kovin kauan menemään. Sukulaisia miehellä ei Suomessa ole, joten ei voi heidänkään luo tehdä reissua että saisin omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä.
Viihdyn toki perheeni kanssa. Mutta tosiaan sitä ihan yksinoloakin kaipaisi edes joskus. Ja ehkä se tarve ei sellaisella tosiaan kasva niin suureksi jos niitä tilaisuuksia olla yksin on saanut edes joskus pyytämättäkin. Sillä lailla, että saisi ihan rauhassa aamulla lähteä töihin, olla töissä ilman sellaista semi-syyllistä oloa siitä jos päivä edes vähän venyy. Kotiin saisi tulla ihan hiljaiseen kotiin edes kerran vuodessa niin, ettei heti kotiovelta alkaisi äitiäitiäitiäitiäiti-pommitus ja miettiminen mitäs sitä seuraavaksi syötiinkään samalla kun keräilee niitä kenkiä ja takkeja pois edestään naulakoihin, joihin ne ei taaskaan ole menneet kahden lapsen toimesta. Saisi edes kerran vuodessa olla hiljaisessa kodissa omien ajatusten kanssa. Siivoilla tai lähteä kuntosalille työpäivän päätteeksi illalla ennen kuin helvatan myöhään lasten jäädessä miehen kanssa nukkumaan. Katsoa vaikka ihan vain telkkaria hiljaisuudessa. Olla edes kerran vuodessa sen yhden päivän, ettei kukaan ole vailla tai tarvitsemassa mitään. Edes kerran kymmenen vuoden aikana.
Muutaman tunnin pätkiä tulee joskus toki itselläkin saatua, että yksin olen kotona. Jos mies vaikka lähtee lasten kanssa käymään synttäreillä tmv. Mutta silloinkaan ei tuossa ajassa ehdi edes juuri rentoutua, kun koko ajan takaraivossa tietää, että kohta sieltä tullaan takaisin.
Välillä tässä tällaisen totaalisen oman kotirauhan puutteessa sitä on oikeasti kadehtinut näitä vuoroviikkoäitejä siitä huolimatta, että oman viikkonsa saavat totaalisen soolona vetää ja lapset mahdollisesti elävät isäviikkonsa eineksillä naama kiinni pleikkarissa kaiken liikenevän ajan.
Lapsia siis kaksi. Oikein mukavia lapsia. Enempää ei tule. Innolla odotan, että aikanaan itsenäistyisivät :)
Meillä 1v poika enkä ole juuri saanut olla ihan rauhassa yksin kotona. Joskus mies lähtenyt lapsen kanssa pois, että saan imuroida kunnolla kun poika pelännyt imuria muutaman kuukauden. Jee. Siinähän se sitten ollutkin. Haluaisin olla enemmänkin yksin kotona,mutta mies on töissä ja tekee remonttia niin mahdollisuutta ei oikein ole...
Olen aina tykännyt olla kotona ja mulle on lähes elintärkeää, että saan välillä olla yksin ja ihan rauhassa. Nautin yksinolosta äärimmäisen paljon ja saan ladattua akkujani sillä tavalla.
En koskaan. Lapsi ekaluokalla. Puoliso kyllä tekee reissuja pari kertaa vuodessa "poikien kanssa" ulkomaille.
Sain ensimmäiset vapaat lasten ollessa 7-vuotiaita. Oli niin jännittävää, että olen sen jälkeen vaatinut niitä :) .Vapaat on aina vain kesällä kun mieheni menee sukutilalle, 3-5 päivää. Aina yhtä kutkuttavaa :D
Nostan ketjua.
Vaikuttaisi siltä, että yllättävän usea äiti ei saa koskaan olla yksin kotonaan. Ja mukana on myös niitä, jotka eivät tätä kaipaa.
Mieheni kysyi mitä haluan joululahjaksi. Sanoin suoraan, että mitään muuta en toivo, kuin että vuoden 2019 aikana saisin olla perjantai-illasta sunnintai-iltaan ihan yksin omassa kodissa. Mikään ongelma tuon ei pitäisi olla. Jos ei muuta paikkaa keksi, niin menköön vanhempieni tykö, missä minäkin töiltäni lasten kanssa ilman miestä käyn. Tulevat kyllä niin hyvin juttuun, että ei pitäisi olla ongelma. Lähteä vain. Vaikka kevättalvella.
Voiko tämän selvemmin pyytää??
Käytännössä ei koskaan muutamaa tuntia enempää.
En ole koskaan saanut olla. Mutta vaikka olen aika erakkoluonne tämä ei varsinaisesti enää haittaa minua, olen oppinut henkisesti eristäytymään muista talossa olijoista kun siltä tuntuu. En siis kaipaa enää sitä että täytyisi oikeasti olla yksin. Mutta kyllä siihen lähes 10 vuotta sitten meni että opin olemaan kaipaamatta yksikseen oloa.