Mtv: Nämä ovat suurten suomalaiskaupunkien kaikkein huono-osaisimmat lähiöt – Alueilla velloo todella hämmentävä ilmiö
Juttu huono-osaisuudesta ja mm. kulttuuripääomasta sekä ongelmien kasautumisesta yli sukupolvien.
”Perheissä, joissa vanhemmilla oli vähintään toisen asteen tutkinto eikä perheessä ollut työttömyyttä tai toimeentulotukea lapsen ollessa 15-vuotias, vain reilulla kymmenellä prosentilla lapsista oli näitä tekijöitä elämässään 22-vuotiaana.
Sen sijaan perheissä, joissa oli työttömyyttä, toimeentulotukea ja alhainen koulutustaso lapsen olleessa 15-vuotias, reilusti yli 40 prosentilla oli näitä tekijöitä myös omassa elämässään 22-vuotiaana.”
Mielipiteitä?
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Asuinalueella on muuten yllättävän iso merkitys suhteessa omaankin käytökseen. Esimerkiksi itse asustelin pitkään ei niin hyvämaineisessa lähiössä, jossa pikkuasioihin ei niin tullut kiinnitettyä huomiota. Monesti esimerkiksi tupakan poltettuani heitin tumpin kadulle ja tallasin sen vaan sammuksiin ajattelematta asiaa sen enempää. Kun sitten muutettiin paremmalle alueelle, jossa on myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä, aloin tajuamaan noita omia pikku juttujani. Ensinnäkään juuri kukaan ei polttanut tupakkaa, saatika todellakaan viskonut tumppeja kadulle. Aika pian huomasin, että en enää itsekään poltellut kovin julkisesti saatika todellakaan viskonut tumppeja muualle kuin roskiin. Ei kukaan siitä koskaan huomauttanut, mutta ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen. Luulen, että toimii suuremmassakin mittakaavassa.
Samaa mieltä. Köyhällä alueella asuessani en paljon liikuntaa harrastanut. Nykyään, paremmalla alueella asuessani tekee mieli lenkille eri tavalla kun kaikki naapurit kipittävät lenkkareissaan ohi. Ja kaupan valikoimakin on muuten erilainen.
Omituista, että Mtv lähtee segrekoimaan nimeltä mainiten asuinalueita, kun tutkimus on kohdistunut sosiaalisiin muuttujiin ja niiden vaikutuksiin. Alueilla sinällään kun ei ole niihin suurtakaan osallisuutta. Noin uutisoimalla luodaan mielikuvia, joilla tuhotaan viihtyisienkin vanhojen alueiden arvostusta ja halutaan pönkittää uudisasuntokauppaa. Asuminen on asia, jota kukin toteuttaa oman varallisuutensa mukaisesti ja tasolla - sosiaaliseikat ovat erikseen.
Helppohan se on leuhkia, joilla on kaksi tienaavaa aikuista perheessä. Se loppuu leveily, kun jäät yksin tai sairastut.
Tuo on ihan tutkittu juttu, että seura tekee kaltaisekseen ts. hyvä alue tulee hyvää kehitystä ja päinvastoin. Mielestäni esimerkiksi Helsinki on tehnyt siinä hyvää työtä, että se on ripotellut noita Stadin asuntoja omistusasuntojen kupeeseen. Välttämättä tästä ei kaikki osakkeenomistajat tykkää, mutta väitän että moni vähävaraisempi lapsi tykkää ja hyötyy, kun kavereissa on muitakin kuin niitä oman sosiaaliluokan edustajia. Ja ehkäpä myös päinvastoin.

No ainakin lasten fillarit vaihtaa äkkiä omistajaa.. - jos ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon tuosta on puhuttu jo vuosia, muttei oikein mitään tehty. Osallistava toiminta taitaa olla ainoita keinoja, mutta sillä on Sipilän vuoksi niin huono kaiku tällä hetkellä. Ideana nähdä vähän toisenlaista kulttuuria ja mallia, mitä kotona saanut.
"Mitään tehty.."
Ei vai ??!
Tässä maassa jaetaan pazcasakille kymmeniä miljardeja euroja silkkaa rahaa, että kalja maistuis - ja että olo paranis sen jälkeen, joka vuosi !
Mitään muutosta ei tuo apinalauma saa vuosikymmenien kuluessa.
Se on suoraa tulonsiirtoa mm. Alkolle.
Vaikka viesti on kärjistetty niin olen siinä samaa mieltä, että jossakin tulee sen auttamisenkin kanssa pohja vastaan. Ei se voi mennä niin, että passiivisena odotetaan että laskut maksetaan aina ja kaikki järjestetään valmiiksi. Syy kurjuuteen ei ole lopun viimein valtiossa tai sen politiikassa, vaan myös yksilöissä. Se paskat lähtökohdat saanut lapsi voisi joskus kyseenalaistaa vanhempansa, koska nämä eivät tehneet hänen eteensä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan tutkittu juttu, että seura tekee kaltaisekseen ts. hyvä alue tulee hyvää kehitystä ja päinvastoin. Mielestäni esimerkiksi Helsinki on tehnyt siinä hyvää työtä, että se on ripotellut noita Stadin asuntoja omistusasuntojen kupeeseen. Välttämättä tästä ei kaikki osakkeenomistajat tykkää, mutta väitän että moni vähävaraisempi lapsi tykkää ja hyötyy, kun kavereissa on muitakin kuin niitä oman sosiaaliluokan edustajia. Ja ehkäpä myös päinvastoin.
No ainakin lasten fillarit vaihtaa äkkiä omistajaa.. - jos ei muuta.
Voi olla. Tai sitten ei. Ei ne kaikki vuokrataloissa asuvat lapset ole mitään ongelmatapauksia ja psykopaatin alkuja, vaan kunnollisia lapsia, jotka eivät kavereiltaan tai muilta pölli mitään. Jos et sitä tajua, olet menetetty tapaus itse.
Pistolapioteknikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistolapioteknikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli säästetään vaan koulutuksesta ja ulkoistetaan työpaikat halvan työn työvoiman maihin, suomi nousuun
Mihin Suomi tarvitsee pyllynpyyhinnän maistereita ja ojankaivuun tohtoreita?
No niinpä, eihän sitä ojankaivuuta ja kunnallistekniikkaa kannata suunnitella sen kummemmin.
Ja jo keskiajalla osattiin hoitaa vanhukset ja sairaat kotona - tai jätettiin hoitamatta, kuolihan ne kuitenkin.
Kunhan vain yritin sanoa, ettei ylikoulutusksessa ole mitään järkeä. Hinku korkeakouluttaa koko kansa on ensinnäkin kallista. Siksi toisekseen se masentaa monet ihmiset. Mahtaa tradenomia tympiä kaupan kassalla tai jotain hömppämaisteria pätkätöissään. Toteutumattomat haaveet rassaavat monien mieltä.
Suomalaisten akateemisesti koulutettujen pitäsi useammin kassalla istumisen sijaan etsiä töitä ulkomailtakin. Jos täällä ei ole tarjolla kuin työttömyyttä ja matalia palkkoja niin perustaa sen perheen sitten jossakin muualla.
Mitenköhän minä olen niin erikoinen, olin sossurotta lusmu 22-vuotiaana, eivätkä vahempani ole todellakaan olleet sellaisia päivääkään elämässään. 😄 Tavallisia ammattikoulutettuja keskiluokkaisia ihmisiä, eivätkä työttöminä koskaan.
Näytätte kuitenkin kaipaavan jotain sentäs tukien ja joulupuu lahjojen muodossa. Ei sillä, että se olisi minulta pois kunhan otin kantaa tuohon sanaan kaipuu ;)
Löytyykö tarkempaa tietoa? Kävin Maikkarin sivulla vaan en löytänyt mitään grafiikkaa tms.
Ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu: vähemmän sosiaalista asuntotuotantoa näihin kaupunkeihin. Huono-osaisista suurempi osa hajautuu maaseuduille ja he eivät kasaudu synnyttämään slummeja.
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö tarkempaa tietoa? Kävin Maikkarin sivulla vaan en löytänyt mitään grafiikkaa tms.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-suurten-suomalaiskaupunki…
Kyllähän se niin on että ei yhteiskunta voi koskaan korvata äitiä ja isää ja kotoa opitut asenteet istuvat tiukassa.
Olisikin ihan mielenkiintoista kuulla enemmän noista keskiluokan pudokkaista, joilla on lapsuuden puitteet kunnossa, mutta silti heitetään asiat ihan läskiksi. Ymmärrän, jos taustalla on mt-ongelmia, mutta muuten en hyväksy. Tunnen pari tällaista velttoilijaa ja molemmille on ollut yhteistä huomattava itsekeskeisyys.
Suomessa on kaikilla ihmisillä samat mahdollisuudet opiskella itselleen hyvä ammatti. Kuka vaan pääsee yliopistoon tai amk:iin, jos on oikeasti halua. Oman taustansa syyttäminen on vaan hyvä tekosyy sille, miksi ei voi tehdä jotain.
Tässä maassa koulutus annetaan ilmaiseksi, keneltäkäön ei mitenkään automaattisesti syntymässä ole viety mitääm mahdollisuuksia pois.

Joskus näkee vammaisia ostoskärrypoikana.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kaikilla ihmisillä samat mahdollisuudet opiskella itselleen hyvä ammatti. Kuka vaan pääsee yliopistoon tai amk:iin, jos on oikeasti halua. Oman taustansa syyttäminen on vaan hyvä tekosyy sille, miksi ei voi tehdä jotain.
Tässä maassa koulutus annetaan ilmaiseksi, keneltäkäön ei mitenkään automaattisesti syntymässä ole viety mitääm mahdollisuuksia pois.
Periaatteessa joo, mutta käytännössä ne samat mahdollisuudet ei kuitenkaan toteudu. Jollain oikein kunnon syrjäytyneen sossuperheen lapsella voi olla jopa paremmat taloudelliset mahdollisuudet kouluttautua (jälkihuolto/toimeentulotuki maksaa kirjat, materiaalit ym) mitä jonkun työssäkäyvän lapsella mutta jos tuo "sossuperheen" lapsi on koko elämänsä kasvanut siinä ilmapiirissä että ei susta koskaan mitään tuu, kouluttautuminen ei kannata, yhteiskunta on syypää ja velvollinen huolehtimaan susta niin kyllä ne kouluttautumismahdollisuudet on huomattavasti huonommat.
Listalla on mm. Turun Ursuvuori, oikeasti nimeltään Urusvuori. Teollisuusalue puhtaimmillaan, josta varmaan löytyy yksi asuintalo. Korkeintaan mustalaisperhe voisi asua tuolla, mikä selittänee jotain. Mutta aika typerää ottaa esimerkiksi.