Lue keskustelun säännöt.
Ryhmätyöt yliopistossa, hyvä vai paha?
15.12.2018 |
Minun alallani tuntuu olevan aika paljon, tuli pienenä yllätyksenä. Etenkin ryhmässä tehtävä oppimistehtävä raastoi hermojani, kun eräs päätti lusmuilla ja teki osuutensa vasemmalla kädellä.
Olen myös kuullut pareittain tehtävistä tenteistä... kuulostaa painajaismaiselta!
Mitä mieltä olette? Minusta yksilötehtävät on best.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka vertaavat yliopistojen ryhmätöitä työelämään.
1. Työelämässä tehdään työhommat työajalla ja suurimmaksi osaksi samojen työkavereiden kanssa. Ei niin, että ryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Toki aina joskus vanhoja työntekijöitä lähtee ja uusia työntekijöitä tulee, mutta ei se silti ole niin, että joka 1-2 kuukauden välein on kokonaan uudet työntekijät.
2. Työelämässä työstä saa palkkaa. Yliopistojen ryhmätöistä ei kukaan saa mitään palkkaa! Tai no tietenkin yliopistolla töissä oleva opettaja saa palkkaa, mutta se saa sen saman palkan siellä mistä tahansa opetustyöstä/tutkimustyöstä.
Katselen tätä tilannetta kohta eläkeikäisenä akateemisena ja henkilönä joka rekrytoi uusia ihmisiä töihin. Työpaikat ovat vaihtuneet, työskentelymaat ja ryhmät hyvin monta kertaa. Suurimmassa osassa nykyisiä akateemisia ammatteja joutuu tekemään hyvin erilaisten ihmisten kanssa, erilaiset koulutukset, erilaiset persoonat. Ja yksi tärkeimpiä oppimiani johtajataitoja on löytää tapa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, motivoida heitä, pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa ja työilmapiiri miellyttävänä. Enkä varmasti ole harvinainen työnkuvaltani tai työni haasteilta. Hyvin monet johtavassa asemassa olevat pitävät haastavimpana käsitellä erilaisia ihmisiä työyhteisössä.
Miettikääpä tuota noita ryhmätöitä tehdessänne, mitä opin siitä tulevia työyhteisöjä varten. Ilman palkkaa, kyllä, mutta ainakaan minä en palkkaa vastavalmistunutta ihmistä jolla selkeästi ei ole vuorovaikutuskyvyt ja tiimityöosaaminen kunnossa.
Sinulla on työyhteisössä erilaisia ihmisiä motivoidessasi johtajan asema, eli rooli, jossa sinulla on virallinen valtuutus puuttua muiden työskentelyyn esimiehenä. Ja moni alaisesi sitä puuttumista varmaan odottaakin.
Yliopiston ryhmätöissä on toisin, olemme virallisesti tasavertaisia. Siinä tilanteessa onkin paljon vaikeampi "pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa".
En tarkoita että kaipaisin jotain jyräävää johtajaa, mutta kuitenkin jotakuta, jolla on jonkinmoinen virallisempi oikeus - ja velvollisuus - joskus tehdä aloitetta ja kysyä, miten sujuu, ilman että se voidaan leimata asiattomaksi yli-innokkuudeksi.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.
Työelämä on täysin eri asia kuin koulun ryhmätyö äläkä nyt suinkaan kuvittele olevasi täällä ainoa, joka a) on koulutettu ja b) työelämässä muussa kuin suorittavassa työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka vertaavat yliopistojen ryhmätöitä työelämään.
1. Työelämässä tehdään työhommat työajalla ja suurimmaksi osaksi samojen työkavereiden kanssa. Ei niin, että ryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Toki aina joskus vanhoja työntekijöitä lähtee ja uusia työntekijöitä tulee, mutta ei se silti ole niin, että joka 1-2 kuukauden välein on kokonaan uudet työntekijät.
2. Työelämässä työstä saa palkkaa. Yliopistojen ryhmätöistä ei kukaan saa mitään palkkaa! Tai no tietenkin yliopistolla töissä oleva opettaja saa palkkaa, mutta se saa sen saman palkan siellä mistä tahansa opetustyöstä/tutkimustyöstä.
Katselen tätä tilannetta kohta eläkeikäisenä akateemisena ja henkilönä joka rekrytoi uusia ihmisiä töihin. Työpaikat ovat vaihtuneet, työskentelymaat ja ryhmät hyvin monta kertaa. Suurimmassa osassa nykyisiä akateemisia ammatteja joutuu tekemään hyvin erilaisten ihmisten kanssa, erilaiset koulutukset, erilaiset persoonat. Ja yksi tärkeimpiä oppimiani johtajataitoja on löytää tapa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, motivoida heitä, pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa ja työilmapiiri miellyttävänä. Enkä varmasti ole harvinainen työnkuvaltani tai työni haasteilta. Hyvin monet johtavassa asemassa olevat pitävät haastavimpana käsitellä erilaisia ihmisiä työyhteisössä.
Miettikääpä tuota noita ryhmätöitä tehdessänne, mitä opin siitä tulevia työyhteisöjä varten. Ilman palkkaa, kyllä, mutta ainakaan minä en palkkaa vastavalmistunutta ihmistä jolla selkeästi ei ole vuorovaikutuskyvyt ja tiimityöosaaminen kunnossa.
Sinulla on työyhteisössä erilaisia ihmisiä motivoidessasi johtajan asema, eli rooli, jossa sinulla on virallinen valtuutus puuttua muiden työskentelyyn esimiehenä. Ja moni alaisesi sitä puuttumista varmaan odottaakin.
Yliopiston ryhmätöissä on toisin, olemme virallisesti tasavertaisia. Siinä tilanteessa onkin paljon vaikeampi "pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa".
En tarkoita että kaipaisin jotain jyräävää johtajaa, mutta kuitenkin jotakuta, jolla on jonkinmoinen virallisempi oikeus - ja velvollisuus - joskus tehdä aloitetta ja kysyä, miten sujuu, ilman että se voidaan leimata asiattomaksi yli-innokkuudeksi.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.
Teoriassa asian kuuluisikin mennä näin, mutta ihannemaailma ja reaalimaailma harvoin kohtaavat tosielämässä. Korkeakoulujen ryhmätöissä on niin monenlaista tekijää ja motivaation tasoa, että itseohjautuvuuden ideaali jää usein kauniiksi haaveeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä nautin ryhmätöistä. Mutta olinkin alalla, jolle oli vaikea päästä, joten lusmuilijoita ei ollut. Kaikki panostivat ryhmätöihin.
Ihmettelen monen suhtautumista ryhmätöihin, että sellaiset ei kuuluisi yliopistoon. Eihän työelämä muuta olekaan kuin yhteistyötä muiden kanssa. Hyvät ryhmätyötaidot on perusedellytys siihen, että työelämässä voi luoda arvoa.
Työelämässä yhteistyö ja ryhmässä toimiminen on ihan eri asia kuin opiskellessa. Toivottavasti töissä kaikki ovat päteviä tehtäväänsä ja ymmärtävät käsillä olevan tehtävän. Kaikki myöskin saavat palkkaa tekemästään työstä. Useimmiten tiimillä on myös päällikkö joka määrittelee mitä tehdään ja kuka tekee mitäkin. Antaa projektille suuntaviivat.
Yliopistossa ryhmätyö on sitä, että yksi tai parhaimmillaan kaksi yrittää piiskata loppuporukkaa osallistumaan edes jotenkin. Kirjoittaa kaiken, tekee posterit ja slaidit ja esittävät tekeleen. Ei voi kuin ihmetellä miten heikosti osa porukasta ymmärtää lukemaansa eikä osaa löytää sitä olennaista. Luulisi, että tuohon mennessä on opittu edes kirjoittamaan omaa äidinkieltä. Eikä edes lähdetä siihen että on jokseenkin mahdoton sopia yhteisiä tapaamisia edes zoomissa tai discordissa.
Ryhmätöissäkin yleensä joku innokas ottaa sen päällikön roolin, vaikka taidot ei siihen riitä. Tuloksena on mikromanageeraava tyyppi, jolle muut eivät viitsi sanoa vastaan, että nää sun ideat on nyt ihan pyllystä.
Jokainen tekee vain osansa ja tyytyy huonoon arvosanaan, mikä tulee siis siitä, että se kantava idea työssä on päin peetä.
Luuletko, että siihen päällikön rooliin on tunkua? Kun kukaan muu ei ottaannu asiaan mitenkään niin sitten se tunnollusun alkaa pitkiä hommaa eteenpäin, että saisi kurssin edes läpi. Jälkikäteen selän takana rutkuttavia kyllä aina sitten löytyy. Miksei sitten nämä besserwisserit sano mielipidettään heti aluksi tai ota jopa sitä vetovastuuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka vertaavat yliopistojen ryhmätöitä työelämään.
1. Työelämässä tehdään työhommat työajalla ja suurimmaksi osaksi samojen työkavereiden kanssa. Ei niin, että ryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Toki aina joskus vanhoja työntekijöitä lähtee ja uusia työntekijöitä tulee, mutta ei se silti ole niin, että joka 1-2 kuukauden välein on kokonaan uudet työntekijät.
2. Työelämässä työstä saa palkkaa. Yliopistojen ryhmätöistä ei kukaan saa mitään palkkaa! Tai no tietenkin yliopistolla töissä oleva opettaja saa palkkaa, mutta se saa sen saman palkan siellä mistä tahansa opetustyöstä/tutkimustyöstä.
Katselen tätä tilannetta kohta eläkeikäisenä akateemisena ja henkilönä joka rekrytoi uusia ihmisiä töihin. Työpaikat ovat vaihtuneet, työskentelymaat ja ryhmät hyvin monta kertaa. Suurimmassa osassa nykyisiä akateemisia ammatteja joutuu tekemään hyvin erilaisten ihmisten kanssa, erilaiset koulutukset, erilaiset persoonat. Ja yksi tärkeimpiä oppimiani johtajataitoja on löytää tapa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, motivoida heitä, pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa ja työilmapiiri miellyttävänä. Enkä varmasti ole harvinainen työnkuvaltani tai työni haasteilta. Hyvin monet johtavassa asemassa olevat pitävät haastavimpana käsitellä erilaisia ihmisiä työyhteisössä.
Miettikääpä tuota noita ryhmätöitä tehdessänne, mitä opin siitä tulevia työyhteisöjä varten. Ilman palkkaa, kyllä, mutta ainakaan minä en palkkaa vastavalmistunutta ihmistä jolla selkeästi ei ole vuorovaikutuskyvyt ja tiimityöosaaminen kunnossa.
Sinulla on työyhteisössä erilaisia ihmisiä motivoidessasi johtajan asema, eli rooli, jossa sinulla on virallinen valtuutus puuttua muiden työskentelyyn esimiehenä. Ja moni alaisesi sitä puuttumista varmaan odottaakin.
Yliopiston ryhmätöissä on toisin, olemme virallisesti tasavertaisia. Siinä tilanteessa onkin paljon vaikeampi "pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa".
En tarkoita että kaipaisin jotain jyräävää johtajaa, mutta kuitenkin jotakuta, jolla on jonkinmoinen virallisempi oikeus - ja velvollisuus - joskus tehdä aloitetta ja kysyä, miten sujuu, ilman että se voidaan leimata asiattomaksi yli-innokkuudeksi.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.
Teoriassa asian kuuluisikin mennä näin, mutta ihannemaailma ja reaalimaailma harvoin kohtaavat tosielämässä. Korkeakoulujen ryhmätöissä on niin monenlaista tekijää ja motivaation tasoa, että itseohjautuvuuden ideaali jää usein kauniiksi haaveeksi.
Ja ne nimenomaan kaipaisivat sitä selkeää, osaavaa johtajaa.
Nyt sen paikan ottaa se joku pikkupomottaja, joka loukkaantuu, jos hänen työhönsä puuttuu.
Otan mieluummin huonomman arvosanan ryhmätyöstä kuin alan riidellä tuollaisen kanssa. "No mutku mä aattelin, että tää menee näin ja minä HALUAN, että tämä menee näin ja tää on just hyvä näin!"
Iiiihan sama, mä opiskelen vaan harrastuksena ja painan töissä aiemmalla tutkinnollani.
Olen vihannut ryhmätöitä kansakoulun alaluokilta yliopistoon ja kaikissa vaiheissa siinä välillä. Rippikoulu joten kuten menetteli. Parhaiten selvisi selkeällä työnjaolla silloin, kun oli pakko.
Parityöt onnistuivat erinomaisesti, mistä en voi kiittää yksin itseäni. Muutaman kerran tuli yllätyksenä, että tehtävä tai tentti piti tehdä parityönä. Ennestään en tuntenut ketään ja niinpä päädyin täysin tuntemattoman pariksi. Saimme erinomaiset arvostelut ja menetyksen avain oli onnistunut työnjako. Minä olen kirjallisissa töissä aika etevä vaikka en asiasta mitään ymmärrä, joten minä kirjoitin ja se toinen teki muuta työtä tavoitteen saavuttamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pinkopahvi kirjoitti:
Ryhmätöitä teetetään siksi, että luuseritkin pärjäisivät vaikkapa sitten siivestelemällä.
Ulkomaalaiset pääsee helpolla. Huono suomenkieli, siis todella huono, ja sitten teet lopputyön tällaisten kanssa. Näin amkissa.
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto on tiedeyhteisö. Aika yliopistossa on elämän parasta aikaa ja siitä kannattaa nauttia. Yliopistossa saa tuntea kuuluvansa johonkin jolla oikeasti on merkitystä. Ryhmätyöt kaikista parasta ja kantsii heti opintojen alussa solmia hyviä kontakteja.
Tämä on hyvä asenne. Ei umpiossa ahertaminen täydellisyyden nimissä; opiskelu ei kuitenkaan tähtää yksin toimimiseen. Parhaimmat mahdollisuudet menestykseen tulee ehkä niille, jotka ottaa ryhmässä työskentelyn mahdollisuutena oppia organisointia, ja luoda suhteita. Ei niille, jotka valittaa vapaamatkustajista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka vertaavat yliopistojen ryhmätöitä työelämään.
1. Työelämässä tehdään työhommat työajalla ja suurimmaksi osaksi samojen työkavereiden kanssa. Ei niin, että ryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Toki aina joskus vanhoja työntekijöitä lähtee ja uusia työntekijöitä tulee, mutta ei se silti ole niin, että joka 1-2 kuukauden välein on kokonaan uudet työntekijät.
2. Työelämässä työstä saa palkkaa. Yliopistojen ryhmätöistä ei kukaan saa mitään palkkaa! Tai no tietenkin yliopistolla töissä oleva opettaja saa palkkaa, mutta se saa sen saman palkan siellä mistä tahansa opetustyöstä/tutkimustyöstä.
Katselen tätä tilannetta kohta eläkeikäisenä akateemisena ja henkilönä joka rekrytoi uusia ihmisiä töihin. Työpaikat ovat vaihtuneet, työskentelymaat ja ryhmät hyvin monta kertaa. Suurimmassa osassa nykyisiä akateemisia ammatteja joutuu tekemään hyvin erilaisten ihmisten kanssa, erilaiset koulutukset, erilaiset persoonat. Ja yksi tärkeimpiä oppimiani johtajataitoja on löytää tapa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, motivoida heitä, pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa ja työilmapiiri miellyttävänä. Enkä varmasti ole harvinainen työnkuvaltani tai työni haasteilta. Hyvin monet johtavassa asemassa olevat pitävät haastavimpana käsitellä erilaisia ihmisiä työyhteisössä.
Miettikääpä tuota noita ryhmätöitä tehdessänne, mitä opin siitä tulevia työyhteisöjä varten. Ilman palkkaa, kyllä, mutta ainakaan minä en palkkaa vastavalmistunutta ihmistä jolla selkeästi ei ole vuorovaikutuskyvyt ja tiimityöosaaminen kunnossa.
Sinulla on työyhteisössä erilaisia ihmisiä motivoidessasi johtajan asema, eli rooli, jossa sinulla on virallinen valtuutus puuttua muiden työskentelyyn esimiehenä. Ja moni alaisesi sitä puuttumista varmaan odottaakin.
Yliopiston ryhmätöissä on toisin, olemme virallisesti tasavertaisia. Siinä tilanteessa onkin paljon vaikeampi "pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa".
En tarkoita että kaipaisin jotain jyräävää johtajaa, mutta kuitenkin jotakuta, jolla on jonkinmoinen virallisempi oikeus - ja velvollisuus - joskus tehdä aloitetta ja kysyä, miten sujuu, ilman että se voidaan leimata asiattomaksi yli-innokkuudeksi.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.
Nimenomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka vertaavat yliopistojen ryhmätöitä työelämään.
1. Työelämässä tehdään työhommat työajalla ja suurimmaksi osaksi samojen työkavereiden kanssa. Ei niin, että ryhmät vaihtuvat jatkuvasti. Toki aina joskus vanhoja työntekijöitä lähtee ja uusia työntekijöitä tulee, mutta ei se silti ole niin, että joka 1-2 kuukauden välein on kokonaan uudet työntekijät.
2. Työelämässä työstä saa palkkaa. Yliopistojen ryhmätöistä ei kukaan saa mitään palkkaa! Tai no tietenkin yliopistolla töissä oleva opettaja saa palkkaa, mutta se saa sen saman palkan siellä mistä tahansa opetustyöstä/tutkimustyöstä.
Katselen tätä tilannetta kohta eläkeikäisenä akateemisena ja henkilönä joka rekrytoi uusia ihmisiä töihin. Työpaikat ovat vaihtuneet, työskentelymaat ja ryhmät hyvin monta kertaa. Suurimmassa osassa nykyisiä akateemisia ammatteja joutuu tekemään hyvin erilaisten ihmisten kanssa, erilaiset koulutukset, erilaiset persoonat. Ja yksi tärkeimpiä oppimiani johtajataitoja on löytää tapa työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, motivoida heitä, pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa ja työilmapiiri miellyttävänä. Enkä varmasti ole harvinainen työnkuvaltani tai työni haasteilta. Hyvin monet johtavassa asemassa olevat pitävät haastavimpana käsitellä erilaisia ihmisiä työyhteisössä.
Miettikääpä tuota noita ryhmätöitä tehdessänne, mitä opin siitä tulevia työyhteisöjä varten. Ilman palkkaa, kyllä, mutta ainakaan minä en palkkaa vastavalmistunutta ihmistä jolla selkeästi ei ole vuorovaikutuskyvyt ja tiimityöosaaminen kunnossa.
Sinulla on työyhteisössä erilaisia ihmisiä motivoidessasi johtajan asema, eli rooli, jossa sinulla on virallinen valtuutus puuttua muiden työskentelyyn esimiehenä. Ja moni alaisesi sitä puuttumista varmaan odottaakin.
Yliopiston ryhmätöissä on toisin, olemme virallisesti tasavertaisia. Siinä tilanteessa onkin paljon vaikeampi "pitää tehtävä työ oikeassa kurssissa ja aikataulussa".
En tarkoita että kaipaisin jotain jyräävää johtajaa, mutta kuitenkin jotakuta, jolla on jonkinmoinen virallisempi oikeus - ja velvollisuus - joskus tehdä aloitetta ja kysyä, miten sujuu, ilman että se voidaan leimata asiattomaksi yli-innokkuudeksi.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.
Teoriassa asian kuuluisikin mennä näin, mutta ihannemaailma ja reaalimaailma harvoin kohtaavat tosielämässä. Korkeakoulujen ryhmätöissä on niin monenlaista tekijää ja motivaation tasoa, että itseohjautuvuuden ideaali jää usein kauniiksi haaveeksi.
Niin. On hyväksyttävä se, ettei korjaaminen välttämättä tuota toivottua tulosta. Se on osa organisointikykyä, että osaa jatkaa sillä mitä käytettävissä on. -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto on tiedeyhteisö. Aika yliopistossa on elämän parasta aikaa ja siitä kannattaa nauttia. Yliopistossa saa tuntea kuuluvansa johonkin jolla oikeasti on merkitystä. Ryhmätyöt kaikista parasta ja kantsii heti opintojen alussa solmia hyviä kontakteja.
Tämä on hyvä asenne. Ei umpiossa ahertaminen täydellisyyden nimissä; opiskelu ei kuitenkaan tähtää yksin toimimiseen. Parhaimmat mahdollisuudet menestykseen tulee ehkä niille, jotka ottaa ryhmässä työskentelyn mahdollisuutena oppia organisointia, ja luoda suhteita. Ei niille, jotka valittaa vapaamatkustajista.
VMP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto on tiedeyhteisö. Aika yliopistossa on elämän parasta aikaa ja siitä kannattaa nauttia. Yliopistossa saa tuntea kuuluvansa johonkin jolla oikeasti on merkitystä. Ryhmätyöt kaikista parasta ja kantsii heti opintojen alussa solmia hyviä kontakteja.
Höpöhöpö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhmätyöt ovat perce1estä. Opettajat haluaa vain päästä helpolla. En edes usko ,että oppimistulokset kokonaisuudessa tällä menetelmällä paranee. Osaaminen siitä yhdestä osa-alueesta , joka itselle on osunut, toki syvenee mikäli on se, joka ko asiaan perehtyy, mutta väitän, että niistä toisten ryhmien töistä saa surullisen vähän irti. Naiivia ajatella ,että suurinta osaa kiinnostaa pa#skan vertaa.
Tekniikan alalla löytyy kurssi Insinööritaidon perusteet, jolla ainoa tarkoitus on ryhmäyttää ja opettaa ryhmätyötaitoja. Kootaan legorobotteja, ohjelmoidaan niitä ja pelataan jalkapalloturnaus niillä. Tms
Yliopistot on nykyään niin täynnä tyhjäpäisiä tehokkaita suorittajatyttöjä, jotka joutuvat turvautumaan akateemisemmin suuntautuneisiin opiskelijoihin syvempää teoretisointia vaativissa tehtävissä. Ryhmätyöt on se paikka, jossa tämä erityisen selvästi näkyy. Yhteiskirjoittamisen tuotoksia otetaan myös surutta omiin nimiin myöhemmissä töissä, eli varastetaan luvatta toisen tekstiä, että ehtisi itse paremmin juoksemaan fitness-kisoissa, kuten eräs Krista.
Totta kyllä. Totta myös, että nykyinen johtamistyyli menossa kohti itseohjautuvuutta. Sovitaan päämäärät, annetaan paljon tiimeille vapauksia työskentelyyn. Tuossa tarvitaan juuri ryhmän sisäistä koordinaatiota ilman suoraa pomotusta. Tuota hyvä opetella, tehdään alussa selkeät säännöt yhdessä joista pidetään kiinni ja jos poiketaan ryhmä puuttuu tuohon ja korjaa tekemisen kohti sovittua tavoitetta.