Miksi naisille ei kelpaa
Tavallinen mies.
Oon ite 46 vuotta, vakityö. En petä ja haluaisin vaan ihmissuhteen mutta ei löydy.En vaadi naista tekemään yksin huusholli hommia. Nyt teen yksin kaiken ja nukun yksin. Ikävä toista ihmistä. Tuntuu ettei kelpaa kun ei ole miesmalli eikä rikas vaikka oma talo on ja auto. En ole mikään puheiden pitäjä vaan alussa vähän ujo ja hiljainen ja ehkä muutenkin enemmän hiljainen kuin jatkuvasti äänessä. Lisäksi en oo mikään akateeminen. Olisi niin hienoa herätä oman kullan vierestä aamulla töihin ja osaisin kyllä arvostaa.
Kommentit (160)
No mieluiten haluaisin Sara Siepin. :( Mikä on jottei kelpaa!!
M52
Mitä teet juuri tänään tavataksesi naisia? Mitä teit eilen? Mitä teet huomenna? Miten vietät uudenvuodenaaton? Mitä olet suunnitellut tammikuulle?
Olen loputtoman kyllästynyt naisettomiin miehiin ja miehettömiin naisiin, jotka viettävät aikansa tällä palstalla ihmettelemässä yksinäisyyttään sen sijaan, että olisivat tapaamassa niitä oman ikäluokan naisia/miehiä. On hyvin, hyvin, hyvin harvinaista, että kotoa tultaisiin hakemaan. Joka ikinen päivä, jonka valitsee olla yksin ja toistaa samoja rutiineja (lenkki, sali, kauppa) joissa ei ennenkään ole ketään tavannut, vie elämänkumppanin löytämisen entistä kauemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ikäistä naista etsit? 25-35? Ja olisi kiva jos harrastaisi bikini-fitnessiä? Hmm... Miksi ei löydy, miksi?
Ihan tavallista naista. Jonka kanssa voisi käydä joskus elokuvissa ja jonka kanssa vois lämmittää saunaa ja kylpeä, kattoa telkkaria. Nyt menee illat koneita ruuvatessa ja yksin tuvassa ihmetellessä. Nainen vois olla 35v ja siitä ylöspäin,ei mulla olisi mitään yhteistä jonkun nuoren himourheilijan kanssa.
Tuossahan se tulikin. Miksi väität, että et kelpaa naisille, vaikka ongelmasi selvästi on se, että et edes tapaa heitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ikäistä naista etsit? 25-35? Ja olisi kiva jos harrastaisi bikini-fitnessiä? Hmm... Miksi ei löydy, miksi?
Ihan tavallista naista. Jonka kanssa voisi käydä joskus elokuvissa ja jonka kanssa vois lämmittää saunaa ja kylpeä, kattoa telkkaria. Nyt menee illat koneita ruuvatessa ja yksin tuvassa ihmetellessä. Nainen vois olla 35v ja siitä ylöspäin,ei mulla olisi mitään yhteistä jonkun nuoren himourheilijan kanssa.
Itse olet 46v ja nainen voisi olla 35v ja siitä ylöspäin. Ei ihme että ei löydy naista. Miksi alle 40v nainen alkaisi suhteeseen viisikymppisen miehen kanssa? Ja vaikka olisi lapsia suunnitteilla niin kyllä niitå tulee 40-45v naistenkin kanssa tulee.
Tuo on asia, joka ap:n kannattaa harkita tarkkaan, jos laittaa ilmoituksen nettiin. On paljon naisia, jotka laittavat välittömästi mappi Ö:hön miehet, jotka hakevat reilusti itseään nuorempaa kumppania. Jos ikä on ap:lle tärkeä asia, hänen pitää tietysti laittaa se ikäraja, minkä ikäistä kumppania hän oikeasti toivoo. Mutta jos 46-vuotiaan toiveet kohdistuvat 35-vuotiaisiin ja vanhempiin, niin on hyvin todennäköistä että hänen ikäisensä naiset siirtyvät suosiolla seuraavaan profiiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ikäistä naista etsit? 25-35? Ja olisi kiva jos harrastaisi bikini-fitnessiä? Hmm... Miksi ei löydy, miksi?
Ihan tavallista naista. Jonka kanssa voisi käydä joskus elokuvissa ja jonka kanssa vois lämmittää saunaa ja kylpeä, kattoa telkkaria. Nyt menee illat koneita ruuvatessa ja yksin tuvassa ihmetellessä. Nainen vois olla 35v ja siitä ylöspäin,ei mulla olisi mitään yhteistä jonkun nuoren himourheilijan kanssa.
Yksin tuvassa ihmetellessä...asut maalla, arvaanko oikein? Siellä vähemmän vapaita naisia kuin kaupungeissa. Ja pois et tahdo muuttaa? Kukapa sitä tahtoisi muuttaa kotoaan, mutta hankalaa naisjututtujen kannalta.
Niin maalla asun pienessä pitäjässä.
Mikä maakunta? t. kiinnostunut
Ei tohdi sanoa tällä palstalla.
Tulee mietittyä oisko jossain joku kiva nainen joka tykkäsi laittaa kukkapenkkiä ja kasvattaa jotain kasviksia. Yksin semmonen on tylsää ja piha onkin pelkkää nurmea nyt. Kasvimaata varten olisi tilaa. On hyvä puusauna jossa liian harvoin tulee yksin löylyteltyä. Mitään karjanhoito hommia ei oo mutta jos nainen tykkäisi vois jotain lampaita tai kanoja ottaa omaksi iloksi, ei sen suurempaa. Nyt tuntuu että menee kaikki tämmöset mahdollisuudet ohitte kun itsekseen ei viitti ryhtyä.
Jos olisin sinkku, niin tuossa olisi asioita, jotka herättäisivät kiinnostukseni. Rakastan kotoilua; kokkaamista, puutarhanhoitoa, käsitöitä, ja suunnittelen hankkivani kanoja lähitulevaisuudessa.
Mutta kiinnostuisitko sinä 55-vuotiaasta naisesta?

Veikkaan, että aloittaja nirsoilee, eikä huoli itseään vanhempaa naista.
Mulla on 45-v. mies, ite oon 32v. Oliskin tuollainen kuin sä. Mutta ei, hänelle olen kuin ilmaa. Ehkä ootkin niin hyvä että moni nainen kokee ettei oo sun tasoa
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen mies.
Oon ite 46 vuotta, vakityö. En petä ja haluaisin vaan ihmissuhteen mutta ei löydy.En vaadi naista tekemään yksin huusholli hommia. Nyt teen yksin kaiken ja nukun yksin. Ikävä toista ihmistä. Tuntuu ettei kelpaa kun ei ole miesmalli eikä rikas vaikka oma talo on ja auto. En ole mikään puheiden pitäjä vaan alussa vähän ujo ja hiljainen ja ehkä muutenkin enemmän hiljainen kuin jatkuvasti äänessä. Lisäksi en oo mikään akateeminen. Olisi niin hienoa herätä oman kullan vierestä aamulla töihin ja osaisin kyllä arvostaa.
Olet varmasti lisäksi kiltti, kunnollinen ja naisia kohtaan aina kohtelias. Juu ei, ei noilla spekseillä löydy naista se on varma. Unohda.
Tai ala rentuksi, sitten löytyy varmasti joku pirkko joka ilta.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti syynä asuinpaikka ja aktiivisuuden puute, kyllä ikäisesi kelpaisi varmasti 35- vuotiaallekin.
En olisi 35-vuotiaana voinut kuvitellakaan kiinnostuvani 46-vuotiaasta miehestä. Enkä varsinkaan kokemattomasta, maalla asuvasta ujosta ja hiljaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ikäistä naista etsit? 25-35? Ja olisi kiva jos harrastaisi bikini-fitnessiä? Hmm... Miksi ei löydy, miksi?
Ihan tavallista naista. Jonka kanssa voisi käydä joskus elokuvissa ja jonka kanssa vois lämmittää saunaa ja kylpeä, kattoa telkkaria. Nyt menee illat koneita ruuvatessa ja yksin tuvassa ihmetellessä. Nainen vois olla 35v ja siitä ylöspäin,ei mulla olisi mitään yhteistä jonkun nuoren himourheilijan kanssa.
Olet 46 v ja etsit Iältään 35v alkavaa, ikäeroa teillä olisi 11 v. Mikä on ikäkatto, käykö sinua 11 v vanhempi nainen, jos nuoren oloinen.

Miksi pitäisi olla nuoren oloinen? Oma mielikuvani ap:sta on, ettei hänkään ole erityisen nuorekas. Ehkä jopa sitä maaseudun miestyyppiä, joka käyttää karvahattua ja pilkkihaalareita.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti syynä asuinpaikka ja aktiivisuuden puute, kyllä ikäisesi kelpaisi varmasti 35- vuotiaallekin.
En usko. Minä olen aikalailla samanlainen tapaus, hieman vanhempi jo tosin. Ihan Vantaalla asun ihmisten joukossa omakotitalossa, mutta ei ole löytynyt. Ikäisiäni olen etsinyt, en kolmevitosia. Nyt olen jo lopettanut etsimisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ikäistä naista etsit? 25-35? Ja olisi kiva jos harrastaisi bikini-fitnessiä? Hmm... Miksi ei löydy, miksi?
Ihan tavallista naista. Jonka kanssa voisi käydä joskus elokuvissa ja jonka kanssa vois lämmittää saunaa ja kylpeä, kattoa telkkaria. Nyt menee illat koneita ruuvatessa ja yksin tuvassa ihmetellessä. Nainen vois olla 35v ja siitä ylöspäin,ei mulla olisi mitään yhteistä jonkun nuoren himourheilijan kanssa.
Itse olet 46v ja nainen voisi olla 35v ja siitä ylöspäin. Ei ihme että ei löydy naista. Miksi alle 40v nainen alkaisi suhteeseen viisikymppisen miehen kanssa? Ja vaikka olisi lapsia suunnitteilla niin kyllä niitå tulee 40-45v naistenkin kanssa tulee.
Eiköhän ap etsi ikäistään seuraa. Noin 35v on mainittu alaikärajaksi, ylärajaa ei siis ole.
Vierailija kirjoitti:
Olet liian nirso. Ei ihme ettei sinulle löydy parikymppistä missiä. Tee aloitteita 50-70-vuotiaille tavallisennäköisille/rumille naisille.
Olen kyllä käynyt hautasmaalla juttelemassa naisille mutta vastakaikua ei ole tullut.
Olen vähän yli nelikymppinen, eronnut kahden lapsen äiti. Asun maaseudulla. Olen korkeakoulutettu, sosiaalinen, työssäkäyvä, liikunnallinen, ihan hyvännäköinenkin.
Olen vuosien aikana tapaillut muutamia miehiä, eikä kukaan ole ollut kalsarimalli-lentäjäkirurgi. Ihan perusjamppoja. Enkä minä ole lopulta kelvannut heille! Mikä on vikana?!
Mulle tulee mieleen, oletko liiankin ujo ja vaatimaton? Ehkä naiset eivät vain "löydä" sinua. Esim. oma mieheni on todella mukava, kiltti ja kohtelias, mutta myös hiljainen ja vähän sisäänpäin kääntynyt nörtti, joka ei ehkä ihan parhaalla tavalla osannut "markkinoida itseään" naisille (onneksi, koska siten minä sain hänet eikä kukaan muu!). Tapasimme netissä.
Teetkö itse aloitteita? Miltä vaikutat ulospäin (ryhti, katse, ilmeet)? Oletko sinut itsesi kanssa vai pyydätkö olemuksellasi anteeksi olemassaoloasi?
Mielestäni naisten kanssa kannattaa olla hyväntuulinen ja kohtelias, kuunnella naista ja saada hänet tuntemaan, että mies haluaa naiselle hyvää ja tehdä tämän olon mukavaksi. Se on merkki siitä, että mies välittää.
Tärkeää on myös, ettei ole liian tyrkky tai epätoivoinen. Jos nainen ei lämpene, se ei siitä kovemmalla yrittämisellä muuksi muutu.
Niin no en sano jotta ei kelpaisi itseä vanhempikin nainen. Toki pitää jollain lailla tärpätä molemmilla että tulee se tunne että haluaa tutustua lisää. En oo itte mikään erityisen nuorekas, sanoisin että en mikään pappa tyylinenkään. Laihdutin muutama vuosi sitten ylipainon pois ja fyysinen työ pitää ropan kunnossa. Toki en varmasti mikään maailman tyylikkäin pukeutuja ole, siinä hommassa olisi kiva saada naista makutuomariksi.
Mitä oon tehnyt löytääkseni elämän kumppanin joku kysyi. Täytyy sanoa että liian vähän, suoraan. Tottahan se että kotoa ei tulla hakemaan. Ja justiin kun olen ujon puoleinen niin sitä vaikeampaa se homma on. On vaan mielikuva että ei kelpaa kun kuulee ja lukee naisten vaatimuslistoja. Jotain tarttis tehräeja pian, se on tosi. Kyllä ainainen yksinäisyys syö miestä. Kavereita nyt tapaan toki ja miesjumpallaki käyn viikoittain, töissä tulee juteltua. Muuten ei oo seuraa eikä mitään läheisyyttäkään.
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän yli nelikymppinen, eronnut kahden lapsen äiti. Asun maaseudulla. Olen korkeakoulutettu, sosiaalinen, työssäkäyvä, liikunnallinen, ihan hyvännäköinenkin.
Olen vuosien aikana tapaillut muutamia miehiä, eikä kukaan ole ollut kalsarimalli-lentäjäkirurgi. Ihan perusjamppoja. Enkä minä ole lopulta kelvannut heille! Mikä on vikana?!
Olisiko tuo korkeakoulutus joillekin perusjampoille too much? Ihmisethän yleensä jostain syystä pariutuvat saman koulutustason omaavien kanssa.
Minkä ikäiset ovat lapset ja millaiset välit heillä on isäänsä? Sekin voi vaikuttaa. Uusperhekuviot ovat usein aika rankkoja, sitä saattaa jotkut pelästyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet liian nirso. Ei ihme ettei sinulle löydy parikymppistä missiä. Tee aloitteita 50-70-vuotiaille tavallisennäköisille/rumille naisille.
Olen kyllä käynyt hautasmaalla juttelemassa naisille mutta vastakaikua ei ole tullut.
Miksi 40+ miehen pitäisi etsiä 70-vuotiasta? Ihmettelen suuresti.
Moni keski-ikäinen nainen on myös ehtinyt hankkia itselleen oma kodin, jossa viihtyy. Mikäli haluaa muuttaa yhteen asumaan toisen kanssa, niin yksi iso ongelma voi olla juuri se, että toisen tai molempien täytyy luopua omasta kodistaan.