Kuinka paljon vauvat voivat olla yön yli hoidossa?
Kaverillani on nyt reilun vuoden ikäinen lapsi. Olen ihmetellyt lapsen syntymästä asti miten niin pieni voi olla jatkuvasti yön yli hoidossa mummilassa? Ekan kerran oli yön mummilla ihan parin kuukauden ikäisenä. Nyt vuotiaana on ollut muutamia kertoja 3-4 vuorokauttakin kerrallaan hoidossa. Yötä lapsi on mummilla lähes viikottain ja päivän mummin hoidossa paljon useamminkin. Vanhemmat tekevät täyttä päivää töissä, jolloin lapsi on päiväkodissa. Lisäksi he käyvät paljon juhlissa ja matkoilla, jolloin taapero on siis mummilla. Lapsi itkee ja huutaa paljon kotona eikä nuku öitä kunnolla. Lisäksi kaverin leikki-ikäisellä lapsella on koko ajan ongelmia ja uhmaikä päällä, hänkin on siis yhtä paljon hoidossa ja pois kotoa. Onko tällainen kasvatus nykyään normaalia? Mielestäni lapset oireilevat tilanteesta ja varsinkin vanhempi lapsi selvästi vain kaipaisi vanhempien huomiota enemmän.
Kommentit (50)
Heitteillejätöt, pahoinpitelyt, masennukset ja lasuilmoitukset eivät nyt kuulu tähän asiaan ollenkaan. Lapsilla kyllä on ruokaa ja puhtaat vaatteet päällä. Kysymys olikin mikä on "normaali" määrä vaivalle olla yötä päivää hoidossa poissa vanhempien luota? Ja tuossa nyt muutama tämän itsekin kokenut kertoi, että kyllä on vaikuttanut negatiivisesti suhteeseen omien vanhempiensa kanssa. Huoli siis lasten ja vanhempien välisestä suhteesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Heitteillejätöt, pahoinpitelyt, masennukset ja lasuilmoitukset eivät nyt kuulu tähän asiaan ollenkaan. Lapsilla kyllä on ruokaa ja puhtaat vaatteet päällä. Kysymys olikin mikä on "normaali" määrä vaivalle olla yötä päivää hoidossa poissa vanhempien luota? Ja tuossa nyt muutama tämän itsekin kokenut kertoi, että kyllä on vaikuttanut negatiivisesti suhteeseen omien vanhempiensa kanssa. Huoli siis lasten ja vanhempien välisestä suhteesta. Ap
Se normaali määrä riippuu ihan itse kustakin itsestään. Jos niin huolestuttaa niin ota asia puheeksi kaverisi kanssa äläkä puhu palstalla seläntakana.
Vierailija kirjoitti:
Oikein hyvä, että vanhemmat saavat lapsiaan hoitoon. Jos näin olisi joka perheessä, syntyvyyskään ei laskisi koko ajan.
Höpö höpö. Tuo on totaalista lasten ulkoistamista. Todennäköisesti eivät halua olla heidän kanssaan ja lapset oireilevat myös tätä.
Tuo jatkuu seuraavasti: ulkoistaminen lisääntyy ja mahdollisesti johtaa lasten antamiseen pois, mummolle/adoptioperheelle.
Joka tapauksessa tuossa haisee selkeä lasten karttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikein hyvä, että vanhemmat saavat lapsiaan hoitoon. Jos näin olisi joka perheessä, syntyvyyskään ei laskisi koko ajan.
Höpö höpö. Tuo on totaalista lasten ulkoistamista. Todennäköisesti eivät halua olla heidän kanssaan ja lapset oireilevat myös tätä.
Tuo jatkuu seuraavasti: ulkoistaminen lisääntyy ja mahdollisesti johtaa lasten antamiseen pois, mummolle/adoptioperheelle.
Joka tapauksessa tuossa haisee selkeä lasten karttaminen.
Juuri näin. Kaikki muu menee lasten edelle. Reissataan ja suunnataan huomio muualle. Hyvin välinpitämätöntä lapsia kohtaan. Näiden aikuisten mielu on aivan muualla kuin lasten luona. Aikuiset pakenevat todellisuutta. Surullista :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä sekaannu asioihin jotka ei sulle kuulu.
Puolustuskyvyttömän lapsen hyvinvointi kuuluu jokaiselle aikuiselle ja jos epäkohtia, niihin pitääkin puuttua.
Ja siksi kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen ja viranomaiset hoitavat lopun.
Ap. ei tainut kertoa mitä lasten vanhempi sanoi huoleensa. Tuliko välirikko.
Mikset puhu kaverin kanssa vaan täällä kauhistelet?
Vierailija kirjoitti:
Alle vuoden ikäisenä 1h per ikäkuukausi ja vuoden ikäisestä eteenpäin 1 vuorokausi per ikävuosi. Tämä on se suositus.
Eihän nuo lapset näe vanhempiaan juuri lainkaan. Kiintymyssuhde on muodostunut luultavasti isovanhempiin eikä vanhempiin.
Tällaiset "säännöt" ovat jotain niin naurettavaa, etten keksi sanaa. Absurdeja?
Ihan riippuu, missä on ja mikä suhde hoitavaan tahoon. Meillä on rakkaita sukulaisia, jotka läsnä lapsen elämässä alusta alkaen.
Niin kauan kun imetin, ei tietysti kauan voinut olla erossa. Sen jälkeen ovat läheiset hoitaneet pidempiäkin aikoja. Oltiin miehen kanssa kahdestaan viikonloppulomalla, kun lapsi oli yhdeksän kuukautta ja sittemmin pidempiäkin aikoja, kun ikä alkoi ykkösellä.
Vastavuoroista luonollisesti eli olen hoitanut sisarusten lapsia vastaavassa tilanteessa, autamme isovanhempia kaikenlaisissa jutuissa.
Ihan normaaleja aikuisia on tullut, joilla jo omat perheet ja kaikki hyvin. Typerää uskoa hokemiin, joilla ei ole mitään muuta kuin liirum laarum -merkitys. Täysin olosuhteisiin sidonnaista.
Jos jaksamisen vuoksi lapset ovat noin paljon hoidossa, niin kyllä vanhemman velvollisuus on hoitaa itseänsä kuntoon sillä välin kun ovat hoidossa, hankkia ammattiapua, perhetyöntekijää, nukkua, lukea itseä auttavaa kirjallisuutta jne. Ja sekään ei lapsen näkökulmasta korvaa tuota määrää eroa. Kyllä siitä jäljet jää, vaikka kuinka pidätte jeesusteluna tällaista kommenttia...
Olen sitä mieltä, että vauvan yökyläilyt eivät ikinä "normaalia", mutta siihen tulee turvautua hätätilanteessa tai kun oma jaksaminen on aivan lopussa. Tuo määrä eroa vanhemmasta tuolla iällä aiheuttaa kyllä pahemmat traumat lapselle kuin jopa sen masentuneen vanhemman katselu. Eihän sitä moni vanhempi halua kuulla, mutta niin se vain on.
Jos jaksaminen on niin piipussa, että lapsia voisi uupumuksessaan satuttaa fyysisesti, niin mikään määrä yökyläilyä siihen ei tule auttamaan. Oikea osoite on psykiatrinen päivystys.
Vierailija kirjoitti:
Tuli heti mieleen ap:n tekstistä, että kuinkas usein hän saa lapset hoitoon? Ettei vaan olis kateuden siemen kylvetty?
Ja niille jotka aikoo nillittää ap:n syyllistämisestä esitän kysymyksen, että kuka aloitti syyllistämisen? Hoitaisi vaan omat asiansa niin hyvin, kun parhaaksi näkee.
Sulla ei taida olla lapsia.. Kukaan normaalin tunne-elämän omaava vanhempi ei ole kateellinen tilanteesta, jossa käytännössä jaetaan lapsen vanhemmuus isovanhemman kanssa. Kyllä kirkkaasti suurin osa äideistä kokee tervettä ylpeyttä omista lapsistaan, ja haluaa olla ainoa äiti lapsilleen.
Ap:n kuvaavat vanhemmat käyvät "paljon juhlissa ja matkoilla". Näköjään vanhemmat eivät ole oivaltaneet muuttaa elämäntapojaan vauvan myötä , joten parempi kuitenkin että edes mummo hoitaa. Näin ei lapsen tarvitse roikkua matkassa bileissä tai krapulaisten vanhempien hoidettavana, Se vasta tapaturma-altista olisi. Ilmeisesti lapsi on turvassa mummonsa kanssa, ei lasu taida vaikuttaa kuin ehkä herättävästi vanhempien käytökseen.