Voiko tällä tavalla estää lasta tuhlaamasta rahaa/perintöä?
Meillä miehen kanssa aivan pieni lapsi, mutta asia mietityttää suvussaan olleen ikävän kokemuksen vuoksi. Eräälle suvun lapselle oli säästetty suuri summa rahaa lapsena ja lapsi sai summan 18 v täyttäessä käyttöönsä. Rahoista seurasi päihdeongelma, rahankaipuista päihdeseuraa ja rahat olivat nopeasti menneet. Ihmisen elämä meni pysyvästi pieleen tuon saamansa summan myötä. Haluamme omalla toiminnallamme estää vastaavaa tapahtumasta omalle lapselle.
Emme ole perustaneet lapsen nimiin tiliä. Kaikki raha on vanhempien tilillä. Lapsen lahjaksi saamat rahat ovat käteisellä ja niillä on hankittu lapselle tarpeellisia asioita eli rahat ovat menneet lapsen käyttöön. Loput on säästetty odottamaan myöhempiä hankintoja. Ja lapsella on käytössä ikätasoisesti vähän käyttörahaa säästöpossussa ja hän saa itse pohtia rahan käyttämistä. Olemme jo pienestä asti antaneet lapselle talouskasvatusta, mutta se ei takaa mitään sitten aikanaan teinin kehittyvien aivojen ja impulssikontrollin heikkouden vuoksi.
Olemme pohtineet miehen kanssa, että tekisimme keskinäisen testamentin niin, että me puolisot perisimme toisemme. Jos testamenttia ei ole, lapsi perii edesmenneen vanhempansa ja saa käyttöoikeuden rahoihin 18 v täyttäessään. Me taas haluaisimme hallinnoida lapselle menevää rahaa vielä lapsen täysi-ikäistyttyäkin. Äärimmäisen harva 18 v on fiksu rahankäyttäjä, monilla rahat menevät johonkin ihan turhaan.
Tarkoituksenamme on, että jos molemmat vanhemmat ovat elossa/ainoa vanhempi on elossa, antaisi vanhempi lapselle rahaa elämiseen sen jälkeen, kun lapsi on muuttanut pois kotoa. Ehtona on se, että rahojen vastineeksi täytyy opiskella. Voimme tuolla rahalla maksaa lapsen asumiskuluja, ruokakuluja yms, joita verotuksen mukaan saa maksaakin, eikä sitä katsota lahjaksi.
Onko keskinäisen testamentin tekeminen ainoa tapa suojella lasta rahojen tuhlaamiselta? Mielellämme siis tuemme lasta rahallisesti, mutta emme halua, että vuosikymmenten ahkera työntekomme, säästäminen tai isovanhemmilta tuleva perintö menisi hukkaan.
Ja taustatietona: olemme miehen kanssa naimisissa, luotamme 100 % toisiimme ja yhdessä on sovittu, että toisen meistä menehtyessä jäljelle jäävä vanhempi huolehtii lapsen elatuksesta niillä rahoilla, jotka keskinäisellä testamentilla olisimme toisillemme määränneet.
Kommentit (29)
Ei kai lapselle kuuluvaa osaa voi jättää antamatta jos vanhempi menehtyy, eli 50 %. Kuulostaa muuten järkevältä, mutta ei teidän kannata niin tiukille vetää suunnittelua että yritätte kiertää lakia. Lisäksi jos vanhempi kuolee, tuntuisi että mielessä olisi isompia ongelmia kuin raha.
Lapsi perii silti lakiosan. Testamentilla sitä ei voi ohittaa.
Kokonaanhan ette voi lasta ohittaa edes testamentilla.
Lakiosa on kuitenkin "vain" puolet eli edes toisen puolen rahoista saisi suojattua. En ole keksinyt parempaakaan keinoa rahojen suojaamiseen.
Ap
Ap vielä:
Meillä ei siis ole tietenkään tarkoitus jättää lasta rahatta. Vaan halutaan huolehtia siitä, että raha ei menisi turhuuksiin 18-vuotispäivän jälkeen.
Ap
Veljeni oli päihdeongelmainen, vaikka oli varaton jo nuorena. Eiköhän se ole niin, että päiheongelma ei aiheudu varsinaisesti rahoista, vaan jostain muusta taustalla olevasta...
Perustakaa säätiö jota hallitsette
Miten suuresta varallisuudesta kyse? Todennäköistä on myös, että vanhempi ei raaskikaan aikanaan lahjoittaa, vaan hummaa rahoja matkusteluun, remppoihin ja terveyskuluihinsa ja ulkona käymiseen ym. Sitten tuleekin lopulta hoitokoti, joka vie loput rahat.
"Meillä ei siis ole tietenkään tarkoitus jättää lasta rahatta. Vaan halutaan huolehtia siitä, että raha ei menisi turhuuksiin 18-vuotispäivän jälkeen."
Ainoa jolla sen voitte estää on kasvattaa lapsesta järkevä rahankäyttäjä. Esim. opettamalla lapsi sijoittamaan säästöjään voi kylvää innostuksen siihen että raha kannattaa laittaa poikimaan. Silloin kiusaus tuhlata rahat vähenee huomattavasti.
Myös selkeät tavoitteet auttavat nuorta hahmottamaan järkevää rahankäyttöä. Vaikka oma asunto on nuorelle hyvä tavoite joka kohti voi olla motivoitua kulkea.
"Sitten tuleekin lopulta hoitokoti, joka vie loput rahat."
Hoitokodit eivät vie ihmisten säästöjä vaikka moni kuvittelee muuta. Maksut määräytyvät ihan tulojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
"Sitten tuleekin lopulta hoitokoti, joka vie loput rahat."
Hoitokodit eivät vie ihmisten säästöjä vaikka moni kuvittelee muuta. Maksut määräytyvät ihan tulojen mukaan.
Tällä hetkellä huom. huom.
Tulevaisuudessa ei läheskään välttämättä. Tästä on jo keskustuluakin ollut.
Suosittelen sitten edunvalvojaa. Yleinen on parempi, kuin esim omat vanhemmat, jotka eivät tiedä alasta hölökäsen pölähtävää. Ainakin luulisin niin.
Vierailija kirjoitti:
"Sitten tuleekin lopulta hoitokoti, joka vie loput rahat."
Hoitokodit eivät vie ihmisten säästöjä vaikka moni kuvittelee muuta. Maksut määräytyvät ihan tulojen mukaan.
Ainakin metsästä lasketaan laskennallinen vuosituotto, vaikka rahoja ei ikinää ehtisi nähdä.
Suosittelen, että kasvatatte sen lapsenne järkeväksi raha-asioissa. Meidän kuopus peri mummoltaan reilun 10 k€ olleessaan 13-vuotias. 6-7 k€ oli vielä kun se tilin viimeisen kerran näin ennen kuin se täytti 18-v. Osa nyt tieten mennyt kun muutti omillaan ja siinähän on yhtä sun toista kulua.
Vierailija kirjoitti:
Veljeni oli päihdeongelmainen, vaikka oli varaton jo nuorena. Eiköhän se ole niin, että päiheongelma ei aiheudu varsinaisesti rahoista, vaan jostain muusta taustalla olevasta...
Ja sehän ei taas estä etteikö joku toinen lapsi laittaisi rahoja päihteisiin
Luonne ratkaisee. Yhdelle sukulaiselle maksettiin elatusta paljon yli viisikymppiseksi asti eikä siitä sen fiksumpaa tullut.
Tää on taas se pitkiä parisuhde- ja perheaiheisia, täysin epäuskottavia provoja kirjoittava palstahullu. Vastailee omiin viesteihinsä, jotta saisi keskustelun ottamaan tulta alleen.
Idioottien hommaa. Jos olette noin huolissanne niin opettakaa lapselle rahataitoja.
Liian pitkä teksti ei jaksa lukea kun on kumminkin trollipaskaa
Lapsi saa joka tapauksessa lakiosan, josta edunvalvoja vastaa kunnes lapsi täyttää 18.