Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten masentunutta ihmistä voi tukea?
14.12.2018 |
Sukulaisellani on elämäntilanteesta johtuva masennus. Taustalla on avioero sekä lapsen psyykkinen sairastuminen.
Olen yrittänyt rohkaista, mutta tuntuu, että se vaan pahentaa tilannetta. Mitä tahansa sanon, saan lähinnä kiukut päälleni. Tämä masentunut ei näe missään enää mitään hyvää, ei edes lapsissaan, jotka ennen olivat hänelle niin tärkeitä. Hän on jotenkin vihainen siitä, että ei saanut sellaista perhettä, kuin halusi.
Olen yrittänyt puhua, että elämä ei koskaan ole täydellistä eikä se mene suunnitelmien mukaan, mutta se voi silti olla hyvää elämää. Joihinkin asioihin vain ei voi vaikuttaa. Se nyt vaan on niin, vaikka kuinka olisi halunnut muuta.
Minusta tuntuu, että olen suututtanut hänet, vaikka olen halunnut vain yrittää olla tukena. Olemme menossa viettämään joulua samaan paikkaan ja nyt mietityttää, mitä siitäkin tulee. Miten päin olla ja mitä sanoa, että ei vain pahentaisi asioita? Miten voisi olla avuksi?
Kommentit (33)
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin kontrollinhaluiset eivät kestä menetyksiä. Kaiken pitäisi pyöriä heidän ympärillään juuri kuin naruista vetelevät.
Häntä voisi yrittää tukea hellittämään asioista joihin ei voi vaikuttaa. Keksikää yhdessä uutta haastavaa tekemistä. Menkää vaikka hiihtämään tai laskettelemaan, Jotain sellaista joka asettaa hänet kontrollinhallinnan menettämisen äärirajoille. Tämä shokkihoito joskus vaan toimii.
Liika on aina liikaa kirjoitti:
Itse yritin auttaa monta vuotta hyvää ystävääni, joka sairastui vakavaan masennukseen. Ystävyydestä tuli enemmänkin hoitosuhde, koska kuuntelin, reagoin, soitin hänelle usein, harrastin hänen kanssaan ja kävin hänen luonaan, vaikka myöhään illalla/yöllä, jos oli tarve. Lopulta en enää itse jaksanut sitä. Ystävyys alkoi olla yksipuolista enkä itsekään saanut häneltä missään tukea. Aina hänellä oli asiat huonommin kuin minulla, vaikka mahdollisimman vähän kerroin omista elämänhaasteistani hänelle. Aiemmin kuitenkin tuimme toisiamme elämässä.
Viimeinen niitti monen vuoden tukemisen jälkeen oli se, kun olin monta kertaa tullut häntä ns. koko matkan vastaan, kaikessa ja kun kerran erehdyin hienovaraisesti mainitsemaan asiasta, niin sen jälkeen "uhattiin" itsemurhalla... Sen jälkeen otin etäisyyttä rajusti, koska tajusin, että tuollainen on sairasta. Hän on edelleen masentunut, emmekä pidä juuri enää yhteyttä. Oman mielenterveyteni kannalta oli pakko tehdä näin. Muuten olisin itsekin todennäköisesti ennenpitkää sairastunut...
Kannattaa siis varoa, että ystävyydestä ei tule hoitosuhdetta, jossa olet jatkuvasti terapeutin ja ratkaisijan roolissa. Se on raskas rooli, ei ystävän rooli. Jos tuntuu siltä, että teet väärin, niin ota etäisyyttä. Varo sairastumasta itse...
No oletpa paikkaan joutunut. Onneksi ehdit tilanteen tasalle. Moni osaa hyväksikäytön...
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Toivottavasti et loukkaannu, mutta pakko kysyä, oliko tämä sarkasmia? :)
Vierailija kirjoitti:
Jaa täällä ollaan sitä mieltä että pitää kuunnella ja tukea loputtomiin?? Itse hyödyin eniten kun ystävät katosivat yksi kerrallaan, eivät jaksaneet negatiivista tulvaa jonka joka kerta tavatessamme valutin päällensä.
Havahduin huomaamaan että olen yksin ja hain apua. Pyysin myös anteeksi ystäviltäni ja kaikki on hyvin taas.
Pidä huoli omasta jaksamisestasi- missään tapauksessa en lähtisi jouluani pilaamaan sairaan kanssa.
:D Hyvä veto ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Toivottavasti et loukkaannu, mutta pakko kysyä, oliko tämä sarkasmia? :)
Ei ollut sarkasmia. Mulla on niin matala toimintakyky, että nämä arjen perusasiat tuntuu usein mahdottoman vaikeilta. En loukkaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Toivottavasti et loukkaannu, mutta pakko kysyä, oliko tämä sarkasmia? :)
En ole tuo Masentunut, mutta miksi olisi sarkasmia? Masennus on tosi väsyttävä sairaus ja pyykinpesu voi olla ylivoimaista, tai siis tuntua siltä. Harvemmin "hyvää tarkoittavat neuvot" auttaa, joku konkreettinen juttu kyllä. Jos siis on ystäviä, useinhan ne häipyvät ensimmäisten vastoinkäymisten myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa täällä ollaan sitä mieltä että pitää kuunnella ja tukea loputtomiin?? Itse hyödyin eniten kun ystävät katosivat yksi kerrallaan, eivät jaksaneet negatiivista tulvaa jonka joka kerta tavatessamme valutin päällensä.
Havahduin huomaamaan että olen yksin ja hain apua. Pyysin myös anteeksi ystäviltäni ja kaikki on hyvin taas.
Pidä huoli omasta jaksamisestasi- missään tapauksessa en lähtisi jouluani pilaamaan sairaan kanssa.
:D Hyvä veto ;)
Sanoisitko saman, jos sairaus olisi eri? "Missään nimessä en lähtisi jouluani pilaamaan syöpäsairaan kanssa". You go girl, you do you!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Toivottavasti et loukkaannu, mutta pakko kysyä, oliko tämä sarkasmia? :)
Ei ollut sarkasmia. Mulla on niin matala toimintakyky, että nämä arjen perusasiat tuntuu usein mahdottoman vaikeilta. En loukkaantunut.
No se on hyvä! Sun kommentti vaan nyt oli jotenkin niin hellyttävä, että tuli mieleen, josko joku tuli (taas jälleen kerran) pilailemaan. Täällä kun on sellainen näköjään tapana. Ymmärrän täysin sun olotilaa, eipä siinä mitään. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko masentumisen takana kuitenkin joku syy. Se pitäisi vain löytää ehkä? Monien asioiden summa kenties.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten kaipaisin sitä että joku tulisi, tiskaisi tai toisi mulle ruokaa. Tai pesisi pyykit. Se olisi niin äärettömän hienoa, että varmaan liikuttuisin.
Masentunut
Toivottavasti et loukkaannu, mutta pakko kysyä, oliko tämä sarkasmia? :)
En ole tuo Masentunut, mutta miksi olisi sarkasmia? Masennus on tosi väsyttävä sairaus ja pyykinpesu voi olla ylivoimaista, tai siis tuntua siltä. Harvemmin "hyvää tarkoittavat neuvot" auttaa, joku konkreettinen juttu kyllä. Jos siis on ystäviä, useinhan ne häipyvät ensimmäisten vastoinkäymisten myötä.
No kuule ihan oman kokemusteni vuoksi kysyin. Mua aikoinaan vähäteltiin, ja lääkäri suurin piirtein vaan kehotti lähtemään reippaana pitkälle lenkille. Toinen tohtori onneksi otti vakavasti. Niinhän se menee, että useimmiten joko pidetään hulluna tai sitten valehtelijana, onneksi tilanne on parantunut tästä koko ajan.
Siksi kysyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eii se lähde vaikka pääsisi ilmatteeksi kuussa käymään. Se riippuu vähän ihmisestä ja elämäntilanteesta. Vaaikee toiselle lähteee vinkkejää antaa kuun se paljoolti on kiinni siitä itsestä ja omiista tuntemuksista.
Alue: Aihe vapaa
Itse yritin auttaa monta vuotta hyvää ystävääni, joka sairastui vakavaan masennukseen. Ystävyydestä tuli enemmänkin hoitosuhde, koska kuuntelin, reagoin, soitin hänelle usein, harrastin hänen kanssaan ja kävin hänen luonaan, vaikka myöhään illalla/yöllä, jos oli tarve. Lopulta en enää itse jaksanut sitä. Ystävyys alkoi olla yksipuolista enkä itsekään saanut häneltä missään tukea. Aina hänellä oli asiat huonommin kuin minulla, vaikka mahdollisimman vähän kerroin omista elämänhaasteistani hänelle. Aiemmin kuitenkin tuimme toisiamme elämässä.
Viimeinen niitti monen vuoden tukemisen jälkeen oli se, kun olin monta kertaa tullut häntä ns. koko matkan vastaan, kaikessa ja kun kerran erehdyin hienovaraisesti mainitsemaan asiasta, niin sen jälkeen "uhattiin" itsemurhalla... Sen jälkeen otin etäisyyttä rajusti, koska tajusin, että tuollainen on sairasta. Hän on edelleen masentunut, emmekä pidä juuri enää yhteyttä. Oman mielenterveyteni kannalta oli pakko tehdä näin. Muuten olisin itsekin todennäköisesti ennenpitkää sairastunut...
Kannattaa siis varoa, että ystävyydestä ei tule hoitosuhdetta, jossa olet jatkuvasti terapeutin ja ratkaisijan roolissa. Se on raskas rooli, ei ystävän rooli. Jos tuntuu siltä, että teet väärin, niin ota etäisyyttä. Varo sairastumasta itse...