MIKSI minusta aletaan aina puhumaan seläntakana ja jättämään ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.

Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.

Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.

Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.

Surujen jakaminen vaan yhdistää ihmisiä, se on valitettava tosia. Kun sinulla AP ei ole mitään suruja joita jakaa työkavereidesi kanssa (tai et halua jakaa niitä) niin työkaverisi ihmettelevät kuinka sinulla ei niitä ole. Ja sitten ymmärtävät että et luota heihin tai halua jakaa niitä heidän kanssaan ja siksi nyt karsastavat sinua. Minulle kävi samalla lailla hyvän ystäväni kanssa. Hänellä on monta lasta mutta koskaan ikinä ei hänellä ollut viimeisten kuuden vuoden aikana mitään harmeja elämässään. Ennen jaoimme ilot ja surut toistemme kanssa. Jokusen vuoden jaksoin kertoa ystävätterelleni minun suruja mutta hänellä ei ollut mitään suruja joita jakaa minun kanssani (jolloin minä olisin voinut tukea häntä). No tässä ajassa lähestyin muutamaa muuta kaveriani enemmän ja heistä tuli minulle läheiset ystävät ja jaamme kaikenlaiset ilot ja surut toistemme kanssa. Jossain välissä päätin että en enää kerrokkaan tälle alkuperäiselle ystävälleni surujani/ kuulumisiani koska kerron ne nyt uusille ystävilleni jotka kertovat omansa minulle. Tapaamisista tämän alkuperäisen ystävättären kanssa on tullut todella harmillisia ja turhauttavia kun kumpikaan ei oikeastaan kerro mitään elämästään enää.  Sanomattakin selvää että ystävyytemme alkuperäisen ystäväni kanssa on kadonnut tuhkana tuuleen ja tarkoituksella näen häntä nykyisin todella harvoin ja jossain välissä  ystävyytemme tulee varmaan katkeamaan ja se on minulle ihan ok eikä menetys. Mutta että näin. Jotta saa, pitää myös antaa. Kommunikaatio on kahden kauppaa.

Ap puhui vaan työpaikan asioista. Ihmiset jotka työpaikalla haluavat epätoivoisesti muista ystäviä, viestittävät lähinnä, ettei heillä ole muuten ystäviä tai mitään muuta focusta kuin oma olemassaolo.

Se että elämä on palkkatyön ulkopuolella, ei tarkoita etteikö kykenisi laadukkaisiin ihmissuhteisiin, oikeastaan päinvastoin.

Lisäksi, ekstrovertit on todella julmia introverttejä kohtaan. Tullaan tökkimään vaikka etusormella, niin että kipeää tekee, KUN SÄ VAAN OLET TOLLANEN. Teet työsi hyvin, et kuormita muita. Saat muut tuntemaan itsensä sellaisiksi kuin ovat. Näitä epäkeskoja tuulimyllyjä vastaan ei voi taistella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko motivaatiosaikuttaja?

Meillä on töissä yksi tällainen, joka sitten ihmettelee miksei hänestä pidetä.

Mistä tiedät motivaatiosaikuttaako joku, vaiko onko hänellä sairauksia joista te ette tiedä. Moni sairaus ei näy päältä. Aika kamala ajatella, että ei pidetä ihmisestä saikkujen perusteella ja tehdään se vielä selväksi tälle saikuttajalle. Tulee mieleen peruskoulu, kiusaajat ja kiusattu. Mitäpä jos te olettekin osasyynä siinä siihen "motivaatio"saikuttamiseen oletteko koskaan ajatellut niin? On ihmiset sitten tyhmiä ja tunneköyhiä. 

Sen tietää siitä, kun tämä saikkulainen toistuvasti bongataan sopivassa nousuhumalassa baarissa tanssimassa lauantaina, kun saikella ollaan kovien vatsa- tai niskakipujen, irronneen kierukan, migreenin tms. takia perjantaista maanantaihin. Joka ikinen viikko.

/7

Olin kahden vuoden aikana 3 viikkoa töistä poissa vakavaksi äityneen masennuksen takia. Työpaikalla minua syrjittiin ja toinen uusi laittoi omia mokiaan minun syyksi. Lopulta irtisanouduin, koska en kehdannut olla enempää vakavan masennuksen takia pois. Otin karenssin ja sinnittelin ilman tuloja säästöillä.

Ikävää. En kyllä tajua miks lainasit tohon mun kommenttia. Hiukan eri asia kuin olla joka viikonloppu saikulla bilettämisen takia.

/7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina ollut myös tuossa asemassa, että usein päädyn ihmisten välttelyn kohteeksi, mutta minuapa se ei haittaa pätkääkään. Nautin siitä että saan esim. käydä yksin lounaalla töissä eikä tarvi muun lauman tylsiä jorinoita kuunnella. 

Sama täällä ja saan oman osuuteni työstä hoidettua niin, ettei tarvitse ylitöitä tehdä ja valittaa, kun kaikki vaan kasaantuu. Miksiköhän joillain kasaantuu, kun niillä tauoilla istutaan juoruamassa ja haukkumassa reippaasti yliaikaa ja käydään vielä kuiskimassa toisten työpisteillä. Oikein tyypillistä naisvaltaista alaa!

Minäkään en tee ylitöitä tai vouhota kiireestä. Kun tulen töihin aamulla, alan samantien tekemään hommia. Huomaan, että moni voi juoruta helposti parikin tuntia päivässä ja jäävät tekemään iltaa myöten töitä. Teen hommani nopeasti ja pääsen ajoissa kotiin. :) AP

Vierailija kirjoitti:

Varmaan ne ajattelee et sul on liian helppoa. Valitatko koskaan tai puhutko muista seläntakana? Jos et niin sellaiset jää aina porukan ulkopuolelle. Myös jos olet liian tehokas etkä näytä uupuvan siitä, sinua inhotaan. Olet liian hyvä ihminen, sinua inhotaan.

No kehtaisitteko itse uutena työntekijänä tehdä heti noin?

hmmm...

Olen kokenut samaa, kun aloittaja.

Lisäksi tuohon, että esim. töissä palavereissa, kun sai pomolle mielipiteitä, parannuksia yms. sanoa minun ideat ja mielipiteet tyrmättiin aina.

Muistan hyvin yhden tilanteen, kun ihan konkreettisesti yksi kollega käänsi tuhahtaen selän, kun esitin ohjelmaideani työpaikan avoimiin oviin.

Opin jo huomaamaan, koska yksi vanhempi kollega sai aina "tilaisuutensa" nolata minua. Muuten esitti ihan ystävällistä, mutta jos paikalla oli muita oli mestaustilanne valmis.

Noista ideoistani, mielipiteistäni ja parannuksista voin kertoa sen verran, että ne meni kaikki myöhemmin läpi, kun minä olin jättänyt  työpaikan ja yksi kollega paljon myöhemmin esitti minulle tohkeissaan näitä parannuksia, kuin ne olisi ollut hänen ideoitaan  :D

Tuosta avoimien ovien ohjelmasta sain kuulla pomolta, että häntä oli harmittanut, kun en saanut tilaisuutta tehdä sitä.

Olen usein miettinyt, että minun täytyy olla jotenkin autisti tai jokin muu epämiellyttävä tai ulosannissani on pahasti jotain vialla. Päässä ei kauheasti liene ole vikaa, koska ideoitani käytetään omina minun lähdettyä :D

Sanoi pomolle jätettyä työpaikan, että ota tilalleni miestyöntekijä.

Hän otti kuitenkin naisen ja kuulin jälkeenpäin, että siellä oli taas kunnon kahinat meneillään :D

Loppuun voisin sanoa, että naiset ovat kyllä noloja välillä. Niin noloja, että ihan hävettää olla nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.

Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.

Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.

Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.

Surujen jakaminen vaan yhdistää ihmisiä, se on valitettava tosia. Kun sinulla AP ei ole mitään suruja joita jakaa työkavereidesi kanssa (tai et halua jakaa niitä) niin työkaverisi ihmettelevät kuinka sinulla ei niitä ole. Ja sitten ymmärtävät että et luota heihin tai halua jakaa niitä heidän kanssaan ja siksi nyt karsastavat sinua. Minulle kävi samalla lailla hyvän ystäväni kanssa. Hänellä on monta lasta mutta koskaan ikinä ei hänellä ollut viimeisten kuuden vuoden aikana mitään harmeja elämässään. Ennen jaoimme ilot ja surut toistemme kanssa. Jokusen vuoden jaksoin kertoa ystävätterelleni minun suruja mutta hänellä ei ollut mitään suruja joita jakaa minun kanssani (jolloin minä olisin voinut tukea häntä). No tässä ajassa lähestyin muutamaa muuta kaveriani enemmän ja heistä tuli minulle läheiset ystävät ja jaamme kaikenlaiset ilot ja surut toistemme kanssa. Jossain välissä päätin että en enää kerrokkaan tälle alkuperäiselle ystävälleni surujani/ kuulumisiani koska kerron ne nyt uusille ystävilleni jotka kertovat omansa minulle. Tapaamisista tämän alkuperäisen ystävättären kanssa on tullut todella harmillisia ja turhauttavia kun kumpikaan ei oikeastaan kerro mitään elämästään enää.  Sanomattakin selvää että ystävyytemme alkuperäisen ystäväni kanssa on kadonnut tuhkana tuuleen ja tarkoituksella näen häntä nykyisin todella harvoin ja jossain välissä  ystävyytemme tulee varmaan katkeamaan ja se on minulle ihan ok eikä menetys. Mutta että näin. Jotta saa, pitää myös antaa. Kommunikaatio on kahden kauppaa.

Niin.. En vain halua rasittaa työkavereita esim. rahahuolilla tai parisuhteeseen liittyvillä ongelmilla. Enkä myöskään halua valittaa lapsista tai perhe-elämästä läheisille tai tuntemattomille, kun ajattelen automaattisesti, että suurinosa ajattelee "itsepä menit niitä tekemään" tai "ei ole varaa valittaa" - tyyppisesti... AP

Hei, vähän luovuutta peliin. Keksit jonkun sinua harmittavan yhteiskunnallisen asian ja pölpötät siitä. Onhan niitä: ilmaston muutos, tukien vähentäminen, sää, pimeys, joulusiivous, sukulaiset, ruuan hinnan nousu, jne. Nyt vaan vaikuttaa siltä että olet henkilö jolla ei ole mitään mielipidettä mihinkään/tai ei halua jakaa mielipidettään. 

Äh, et vaan tajua miten ärsyttävä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja aloituksesi ja mielestäni vastaus kysymykseesi on päivänselvä. Ihmettelet, miksi sinut jätetään porukan ulkopuolelle ja vastaus kysymykseesi on, että sinä jättäydyt ulkopuolelle. Kerrot, että et koskaan (ilmeisesti ikinä elämässäsi) osallistu työpaikan illanviettoihin. Et edes yhtenä perjantaina vuodessa voi mennä muutamaksi tunniksi työkavereidesi kanssa istumaan ravintolaan. Tiedätkö millaisen kuvan se antaa työkavereillesi? Lisäksi kerrot, että kyselet muilta kuulumisia, mutta et kerro itsestäsi, omista ajatuksistasi tai elämästäsi yhtään mitään. Kukaan ei siis edes voi tuntea sinua. Luultavasti keskustelut kanssasi tyssäävät heti alkuunsa. Yhteenvetona: annat itsestäsi kuvan, että muiden seura ei kelpaa sinulle.

Osallistuin kyllä toisessa työpaikassa paljonkin juhliin (olin kyllä nuorempi ja sinkku), mutta edellisessä en (liian raskas työ, enkä siellä viihtynyt). Nykyisessä käyn kyllä juomassa lasin / kaksi silloin tällöin. Täällä vain juhlitaan joka perjantai.  Totta kai kerron, jos minulta kysytään. Mutta en ala yhtäkkiä vain puhumaan henkilökohtaisista jutuista. Ihan normaaleja keskustelu käydään samassa huoneessa olevien kanssa. Ja töistä riittää kyllä keskusteltavaa.

Tykkään käydä omien kavereiden kanssa ulkona, jos käyn. Muutenkaan niitä ei kauheasti kerkeä nähdä. Työkavereita näkee kuitenkin jopa 10h päivässä ja yleensä perjantaisin alan olla jo niin väsynyt, että lasi / kaksi saa minut vain väsyneemmäksi. Ja toisekseen asun 1h päässä työpaikasta.

Miksi se on niin väärin, että teen työni ja olen mukava ihmisille? Miksi pitää käydä ulkona juomassa, jotta kuuluu porukkaan?

AP

Vaikuttaa just siltä että kanssasi ei pääse pintaa syvemmälle. Olet pirteä ja iloinen työkaveri mutta kukaan ei tunne sinua. Sinua on helppo ruveta vihaamaan koska olet  hajuton ja mauton, "täydellinen ja ilman ongelmia". Kannattaa aina yrittää löytää uusien työkavereiden kanssa sellainen yhteinen asia jonka puolesta "hurraatte", esim joku asia mistä puhutaan mediassa.

Siis mä en nyt tajua. Mitään vikaa sussa ei ole, mutta silti toi toistuu eri ihmisten kanssa? Pakkohan siinä sun käytöksessä jotain on olla mikä muita ärsyttää jos toi on kerran toistuva juttu? En ihan tosissani yritä olla mitenkään pahansuopa mutta kun tapaa myös niitä tyyppejä jotka vaan näkee kaikissa toisissa vikaa mutta itsessä ei ja kuvittelee olevansa jotenkin huipputyyppejä ja sitten ihmetellään miksi jokainen ystävä on katkaissut välit. Mä en usko että tossakaan on millään kateudella mitään tekemistä, mutta voihan se olla että vaikutat siltä että pidät itseäsi parempana kuin muita, eikä sellaisen ihmisen seurassa oo mukava olla.

He näkevät sinut uhkana. Aina kun ovat sinun kanssasi muistutat heitä omasta virheistään, mikä heitä ärsyttää/pelottaa. Pelko, sekä omien virheiden näkeminen ajaa ihmiset käyttäytymään ilkeästi, kun eivät suostu niitä hyväksymään itsessään. He näkevät sinussa ne hyvät puolet, mitä haluaisivat itselleen mutta syystä tai toisesta joutuvat menemään siitä, missä aita on matalin, eli juoruavat sinusta siksi pahaa... uskoisin. Kun ihminen on tyytyväinen omaan asemaan ei tarvitse olla töykeä muille tai seurata laumaa perässä. Ehkä tuntevat asemansa uhatuksi.