Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
MIKSI minusta aletaan aina puhumaan seläntakana ja jättämään ulkopuolelle?
12.12.2018 |
Olen hyvin normaali ihminen. Moni sanoo, että saa minusta itsevarman ja pelkäämättömän kuvan. Pidän itseäni mukavana ja huumorintajuisena, ja näin sanoo kyllä kaverini ja mieheni. Jostain kumman syystä aiheutan kuitenkin draamaa vain olemalla paikalla. En puhu ikinä kenestäkään pahaa tai pidä ongelmista, mutta en kuitenkaan KOSKAAN sopeudu pitkällä tähtäimellä porukkaan. Ensimmäiset kuukaudet menee ihan mukavasti töissä, mutta nopeasti se kääntyy siihen, että porukka supisee minusta seläntakana ja alkaa ei-tykkäämään minusta.
Mitä teen väärin? En edes tee mitään. Tulen töihin, teen työni, heitän vitsiä, jos vitsaillaan, jatkan töitä ja lähden kotiin. Sanon huomenta, mitä kuuluu, miten meni viikonloppu, miten lapset voi, jne ja hymyilen. Kuitenkin hyvin nopeasti ihmiset alkavat ns. välttelemään minua ja puhumaan p*skaa seläntakana. En edes änge kenenkään iholle, vaan keskityn yleensä omaan tekemiseeni.. Minulla on oma elämä töiden ulkopuolella, enkä etsi töistä ns. parasta kaveria, joten en ole yli-innokas.
Mikä saa teidät puhumaan toisesta pahaa yhtäkkiä, vaikka onkin mukava ihminen kyseessä?
Ja pukeudun siististi, olen pienikokoinen ja henkilökohtainen hygienia kunnossa. (jos joku ajattelee että ulkonäön perusteella syrjittäisiin).
Kommentit (91)
61/91
|
12.12.2018 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Hienosti selitetty, kiitos :) Minun on aina ollut vaikeaa tulla naisten tai naisporukoiden kanssa toimeen, ja nyt taidan tajuta miksi - pitää osata näyttää se haavoittuvaisempi puoli ja tukeutua toisiin enemmän? Olen siinä uskomattoman huono. Murehdin omassa päässäni asioita, enkä jaa huonoa fiilistä muiden kuin perheen kanssa. Mutta, kiitos vinkistä! Voin yrittää enemmän ryhtyä avautumaan esim. näistä epävarmuuksista ja kysymään vaikka apua joihinkin juttuihin. :) AP
Kaikilla naisilla tuntuu olevan sama ongelma. Kaikilla tuntuu olevan vaikea tulla naisten ja naisporukoiden kanssa toimeen. Kaikki on itse niitä joita hyljeksitty naisporukoissa. Kaikki muut naiset vilkuilee juuri minua vihaisesti ja kateellisesti. Koskaa he ei itse puhu muista pahaa tai selän takana. Vika on aina muissa naisissa.
En ole puhunut missään vaihessa kateellisuudesta tai vihaisuudesta. Sanoin vain, etten osaa toimia oikein porukassa, vaan yleensä tulen paremmin toimeen kahdestaan jonkun kanssa. Olen muutenkin aika kankea tunneasioissa ja voin vaikuttaa kylmältä. Tiedän, että moni karsastaa sitä. Moni tulee hyvin juttuun isoissa porukoissa ja työyhteisössämme on juurikin näitä jotka viettävät paljon aikaa toistensa kanssa ja tietävät henkilökohtaiset asiatkin toisistaan. Itse en edes OSAA kertoa mitään sen kummempaa itsestäni ja vaikea avautua isossa porukassa. Joten tämä keskustelu sai minut tajuamaan, että ehkä minun pitäisi avautua enemmän ja näin olisin osa tätä porukkaa. Toivottavasti. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Hienosti selitetty, kiitos :) Minun on aina ollut vaikeaa tulla naisten tai naisporukoiden kanssa toimeen, ja nyt taidan tajuta miksi - pitää osata näyttää se haavoittuvaisempi puoli ja tukeutua toisiin enemmän? Olen siinä uskomattoman huono. Murehdin omassa päässäni asioita, enkä jaa huonoa fiilistä muiden kuin perheen kanssa. Mutta, kiitos vinkistä! Voin yrittää enemmän ryhtyä avautumaan esim. näistä epävarmuuksista ja kysymään vaikka apua joihinkin juttuihin. :) AP
Kaikilla naisilla tuntuu olevan sama ongelma. Kaikilla tuntuu olevan vaikea tulla naisten ja naisporukoiden kanssa toimeen. Kaikki on itse niitä joita hyljeksitty naisporukoissa. Kaikki muut naiset vilkuilee juuri minua vihaisesti ja kateellisesti. Koskaa he ei itse puhu muista pahaa tai selän takana. Vika on aina muissa naisissa.
Ihan tutkitusti kiusaamista esiintyy yhtälailla miesporukoissa kuin naisporukoissakin. Keksitään juttuja, valehdellaan jne.
Sitten osa odottaa virallista kutsua lounaalle, tajuamatta että jos lounastetaan porukassa, siihen porukkaan pitää vaan mennä mukaan kutsumisia odottelematta.
En jaksa lukea ketjua läpi.
Sinun täytyy nyt valittaa jatkuvasti kuinka paskaa elämäsi on ja juoruta muista tehokkaasti, sekä mennä järjestäin mustamaalaten aina työkaveri joka ei ole sillähetkellä paikalla.
Näin toimitaan naisvaltaisella alalla.
Näin kun toimit, pääset pian piireihin ja
olet pian haluttua seuraa.
Kaikki haluavat kuulla viimeisimmät juorut, korostaa oman arvon tuntoaan ja tuntea
vahingoniloa kun valitat kurjaa elämääsi.
Tätäkö haluat?
Pieni vinkki. Pysy itsenäsi. Olet laadukas ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu. Aina, kaikkialla. Olen itsevarma, positiivinen, ja minulla on oma elämä. Olen kohtelias, osaan keskustella ja kuunnella, heittää läppääkin..
Ei vaan natsaa muiden kanssa. Itseäni en lähde ainakaan negatiiviseksi pahan puhujaksi muuttamaan. Jos ei kelpaa, ei sitten.
Niin. Itse en vain osaa olla sellainen joka kohtelisi muita huonosti tai haukkuisi seläntakana. Mutta kai se pitää sellaiseksi kääntyä kohta :D AP
Jäin ihan pohtimaan asiaa.Itse olen pärjännyt porukoissa, vaikka en lähde seläntakana puhumiseen. En kuitenkaan avoimesti paheksu tätä vaan saatan sanoa "ei se nyt ihan noinkaan välttämättä ole", tai yritän tuoda vaihtoehtoisia näkökulmia. Olen kuitenkin samoin hyväksyvä puhujia kohtaan, kuin muitakin. Kukaan ei halua tuntea itseään epäkelvoksi tai nolatuksi. Mielipidemuokkausta voi toteuttaa hienovaraisesti niin, että ihmiset joutuvat itse arvioimaam, ovatko ystävällisiä tai asiatasolla :) Muuten en oikein pääse ilmiön jäljille, oman kokemukseni mukaan jos on mukava, pärjää missä vain.
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Surujen jakaminen vaan yhdistää ihmisiä, se on valitettava tosia. Kun sinulla AP ei ole mitään suruja joita jakaa työkavereidesi kanssa (tai et halua jakaa niitä) niin työkaverisi ihmettelevät kuinka sinulla ei niitä ole. Ja sitten ymmärtävät että et luota heihin tai halua jakaa niitä heidän kanssaan ja siksi nyt karsastavat sinua. Minulle kävi samalla lailla hyvän ystäväni kanssa. Hänellä on monta lasta mutta koskaan ikinä ei hänellä ollut viimeisten kuuden vuoden aikana mitään harmeja elämässään. Ennen jaoimme ilot ja surut toistemme kanssa. Jokusen vuoden jaksoin kertoa ystävätterelleni minun suruja mutta hänellä ei ollut mitään suruja joita jakaa minun kanssani (jolloin minä olisin voinut tukea häntä). No tässä ajassa lähestyin muutamaa muuta kaveriani enemmän ja heistä tuli minulle läheiset ystävät ja jaamme kaikenlaiset ilot ja surut toistemme kanssa. Jossain välissä päätin että en enää kerrokkaan tälle alkuperäiselle ystävälleni surujani/ kuulumisiani koska kerron ne nyt uusille ystävilleni jotka kertovat omansa minulle. Tapaamisista tämän alkuperäisen ystävättären kanssa on tullut todella harmillisia ja turhauttavia kun kumpikaan ei oikeastaan kerro mitään elämästään enää. Sanomattakin selvää että ystävyytemme alkuperäisen ystäväni kanssa on kadonnut tuhkana tuuleen ja tarkoituksella näen häntä nykyisin todella harvoin ja jossain välissä ystävyytemme tulee varmaan katkeamaan ja se on minulle ihan ok eikä menetys. Mutta että näin. Jotta saa, pitää myös antaa. Kommunikaatio on kahden kauppaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin ketjun ja aloituksesi ja mielestäni vastaus kysymykseesi on päivänselvä. Ihmettelet, miksi sinut jätetään porukan ulkopuolelle ja vastaus kysymykseesi on, että sinä jättäydyt ulkopuolelle. Kerrot, että et koskaan (ilmeisesti ikinä elämässäsi) osallistu työpaikan illanviettoihin. Et edes yhtenä perjantaina vuodessa voi mennä muutamaksi tunniksi työkavereidesi kanssa istumaan ravintolaan. Tiedätkö millaisen kuvan se antaa työkavereillesi? Lisäksi kerrot, että kyselet muilta kuulumisia, mutta et kerro itsestäsi, omista ajatuksistasi tai elämästäsi yhtään mitään. Kukaan ei siis edes voi tuntea sinua. Luultavasti keskustelut kanssasi tyssäävät heti alkuunsa. Yhteenvetona: annat itsestäsi kuvan, että muiden seura ei kelpaa sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Surujen jakaminen vaan yhdistää ihmisiä, se on valitettava tosia. Kun sinulla AP ei ole mitään suruja joita jakaa työkavereidesi kanssa (tai et halua jakaa niitä) niin työkaverisi ihmettelevät kuinka sinulla ei niitä ole. Ja sitten ymmärtävät että et luota heihin tai halua jakaa niitä heidän kanssaan ja siksi nyt karsastavat sinua. Minulle kävi samalla lailla hyvän ystäväni kanssa. Hänellä on monta lasta mutta koskaan ikinä ei hänellä ollut viimeisten kuuden vuoden aikana mitään harmeja elämässään. Ennen jaoimme ilot ja surut toistemme kanssa. Jokusen vuoden jaksoin kertoa ystävätterelleni minun suruja mutta hänellä ei ollut mitään suruja joita jakaa minun kanssani (jolloin minä olisin voinut tukea häntä). No tässä ajassa lähestyin muutamaa muuta kaveriani enemmän ja heistä tuli minulle läheiset ystävät ja jaamme kaikenlaiset ilot ja surut toistemme kanssa. Jossain välissä päätin että en enää kerrokkaan tälle alkuperäiselle ystävälleni surujani/ kuulumisiani koska kerron ne nyt uusille ystävilleni jotka kertovat omansa minulle. Tapaamisista tämän alkuperäisen ystävättären kanssa on tullut todella harmillisia ja turhauttavia kun kumpikaan ei oikeastaan kerro mitään elämästään enää. Sanomattakin selvää että ystävyytemme alkuperäisen ystäväni kanssa on kadonnut tuhkana tuuleen ja tarkoituksella näen häntä nykyisin todella harvoin ja jossain välissä ystävyytemme tulee varmaan katkeamaan ja se on minulle ihan ok eikä menetys. Mutta että näin. Jotta saa, pitää myös antaa. Kommunikaatio on kahden kauppaa.
Niin.. En vain halua rasittaa työkavereita esim. rahahuolilla tai parisuhteeseen liittyvillä ongelmilla. Enkä myöskään halua valittaa lapsista tai perhe-elämästä läheisille tai tuntemattomille, kun ajattelen automaattisesti, että suurinosa ajattelee "itsepä menit niitä tekemään" tai "ei ole varaa valittaa" - tyyppisesti... AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Hienosti selitetty, kiitos :) Minun on aina ollut vaikeaa tulla naisten tai naisporukoiden kanssa toimeen, ja nyt taidan tajuta miksi - pitää osata näyttää se haavoittuvaisempi puoli ja tukeutua toisiin enemmän? Olen siinä uskomattoman huono. Murehdin omassa päässäni asioita, enkä jaa huonoa fiilistä muiden kuin perheen kanssa. Mutta, kiitos vinkistä! Voin yrittää enemmän ryhtyä avautumaan esim. näistä epävarmuuksista ja kysymään vaikka apua joihinkin juttuihin. :) AP
Kaikilla naisilla tuntuu olevan sama ongelma. Kaikilla tuntuu olevan vaikea tulla naisten ja naisporukoiden kanssa toimeen. Kaikki on itse niitä joita hyljeksitty naisporukoissa. Kaikki muut naiset vilkuilee juuri minua vihaisesti ja kateellisesti. Koskaa he ei itse puhu muista pahaa tai selän takana. Vika on aina muissa naisissa.
En ole puhunut missään vaihessa kateellisuudesta tai vihaisuudesta. Sanoin vain, etten osaa toimia oikein porukassa, vaan yleensä tulen paremmin toimeen kahdestaan jonkun kanssa. Olen muutenkin aika kankea tunneasioissa ja voin vaikuttaa kylmältä. Tiedän, että moni karsastaa sitä. Moni tulee hyvin juttuun isoissa porukoissa ja työyhteisössämme on juurikin näitä jotka viettävät paljon aikaa toistensa kanssa ja tietävät henkilökohtaiset asiatkin toisistaan. Itse en edes OSAA kertoa mitään sen kummempaa itsestäni ja vaikea avautua isossa porukassa. Joten tämä keskustelu sai minut tajuamaan, että ehkä minun pitäisi avautua enemmän ja näin olisin osa tätä porukkaa. Toivottavasti. AP
Jos et osaa kertoa itsestäsi mitään, kerro vaikka mielipiteitäsi uutisista tai maailman tapahtumista tai jotain kokemuksiasi jostakin paikoista, asioista, ihan mistä vaan. Jos muiden kanssa haluaa tulla toimeen, on oltava vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Jos puhuminen on vaikeaa, voit vaikka kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja aloituksesi ja mielestäni vastaus kysymykseesi on päivänselvä. Ihmettelet, miksi sinut jätetään porukan ulkopuolelle ja vastaus kysymykseesi on, että sinä jättäydyt ulkopuolelle. Kerrot, että et koskaan (ilmeisesti ikinä elämässäsi) osallistu työpaikan illanviettoihin. Et edes yhtenä perjantaina vuodessa voi mennä muutamaksi tunniksi työkavereidesi kanssa istumaan ravintolaan. Tiedätkö millaisen kuvan se antaa työkavereillesi? Lisäksi kerrot, että kyselet muilta kuulumisia, mutta et kerro itsestäsi, omista ajatuksistasi tai elämästäsi yhtään mitään. Kukaan ei siis edes voi tuntea sinua. Luultavasti keskustelut kanssasi tyssäävät heti alkuunsa. Yhteenvetona: annat itsestäsi kuvan, että muiden seura ei kelpaa sinulle.
Osallistuin kyllä toisessa työpaikassa paljonkin juhliin (olin kyllä nuorempi ja sinkku), mutta edellisessä en (liian raskas työ, enkä siellä viihtynyt). Nykyisessä käyn kyllä juomassa lasin / kaksi silloin tällöin. Täällä vain juhlitaan joka perjantai. Totta kai kerron, jos minulta kysytään. Mutta en ala yhtäkkiä vain puhumaan henkilökohtaisista jutuista. Ihan normaaleja keskustelu käydään samassa huoneessa olevien kanssa. Ja töistä riittää kyllä keskusteltavaa.
Tykkään käydä omien kavereiden kanssa ulkona, jos käyn. Muutenkaan niitä ei kauheasti kerkeä nähdä. Työkavereita näkee kuitenkin jopa 10h päivässä ja yleensä perjantaisin alan olla jo niin väsynyt, että lasi / kaksi saa minut vain väsyneemmäksi. Ja toisekseen asun 1h päässä työpaikasta.
Miksi se on niin väärin, että teen työni ja olen mukava ihmisille? Miksi pitää käydä ulkona juomassa, jotta kuuluu porukkaan?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Surujen jakaminen vaan yhdistää ihmisiä, se on valitettava tosia. Kun sinulla AP ei ole mitään suruja joita jakaa työkavereidesi kanssa (tai et halua jakaa niitä) niin työkaverisi ihmettelevät kuinka sinulla ei niitä ole. Ja sitten ymmärtävät että et luota heihin tai halua jakaa niitä heidän kanssaan ja siksi nyt karsastavat sinua. Minulle kävi samalla lailla hyvän ystäväni kanssa. Hänellä on monta lasta mutta koskaan ikinä ei hänellä ollut viimeisten kuuden vuoden aikana mitään harmeja elämässään. Ennen jaoimme ilot ja surut toistemme kanssa. Jokusen vuoden jaksoin kertoa ystävätterelleni minun suruja mutta hänellä ei ollut mitään suruja joita jakaa minun kanssani (jolloin minä olisin voinut tukea häntä). No tässä ajassa lähestyin muutamaa muuta kaveriani enemmän ja heistä tuli minulle läheiset ystävät ja jaamme kaikenlaiset ilot ja surut toistemme kanssa. Jossain välissä päätin että en enää kerrokkaan tälle alkuperäiselle ystävälleni surujani/ kuulumisiani koska kerron ne nyt uusille ystävilleni jotka kertovat omansa minulle. Tapaamisista tämän alkuperäisen ystävättären kanssa on tullut todella harmillisia ja turhauttavia kun kumpikaan ei oikeastaan kerro mitään elämästään enää. Sanomattakin selvää että ystävyytemme alkuperäisen ystäväni kanssa on kadonnut tuhkana tuuleen ja tarkoituksella näen häntä nykyisin todella harvoin ja jossain välissä ystävyytemme tulee varmaan katkeamaan ja se on minulle ihan ok eikä menetys. Mutta että näin. Jotta saa, pitää myös antaa. Kommunikaatio on kahden kauppaa.
Niin.. En vain halua rasittaa työkavereita esim. rahahuolilla tai parisuhteeseen liittyvillä ongelmilla. Enkä myöskään halua valittaa lapsista tai perhe-elämästä läheisille tai tuntemattomille, kun ajattelen automaattisesti, että suurinosa ajattelee "itsepä menit niitä tekemään" tai "ei ole varaa valittaa" - tyyppisesti... AP
Kun niistä asioista voi kertoa monella eri tavalla. Voi märistä omista ongelmistaan tai sitten voi vaikka kertoa niistä ihan asiallisesti ja vaikka kysellä muilta neuvoja, tai jos olet oikein taitava voit vaikka ottaa jonkun ongelman esille huumoria apuna käyttäen.
Ap, kuin olisin lukenut itsestäni. En todellakaan tiedä, miten pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumaeläinjuttuja... kun työkaverit kokevat etteivät saa susta irti mitään "henkilökohtaista", ei muodostu luottamusta, joten he alkavat härkkiä ja nokkia. Monet ovat jääneet sosiaalisessa käytöksessä tuolle eläintasolle itse tiedostamattaan. Siinä on "jos et ole puolella, olet meitä vastaan" -tyyppinen kuvio. Henkilökohtaiset avautumiset, yhteinen valittaminen, yhteisestä kohteesta juoruilu jne. toimivat kuin "panttina" työkavereille siitä että kuulut porukkaan ja olet lojaali. Jos olet töissä asiallinen ja korrekti ja he kokevat etteivät saa sinusta tätä panttia, he eivät luota vaan tulee tuo "meitä vastaan" tulkinta sinusta, ja silloin moni kokee hyökkäyksen olevan paras puolustus, ja sinusta tehdään se yhteisen juoruilun kohde, ja sinusta saadaan se liima, yhteinen yhdistävä vihollinen jonkun toisen kanssa.
Sosiaalisia pelejä siis. Jotta sellaisista pääsisi ulos, pitäisi tehdä aktiivista ajatustyötä tiedostaakseen tuollaisen käyttäytymisen ja sanoutuakseen siitä irti. Tai pitäisi olla työpaikalla sellainen sivistynyt kulttuuri, jossa tuollaista ei harjoiteta. Joissain paikoissa on, monissa valitettavasti ei. Ja valitettavasti moni ei koskaan pysähdy miettimään omia vaikuttimiaan ja omaa sosiaalista käyttäytymistään, jotta huomaisi itse tekevänsä noita pelejä. Tätähän kai nykyään jo päiväkodissa koetetaan opetella ja puuttua sillä lailla kiusaamiseen.
Mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Enpä tiedä, ja ongelma on itsellenikin tuttu. Olen yrittänyt löytää työkavereiden kanssa jotain yhteistä jutunjuurta ja toimivaksi olen havainnut, että annan "pantiksi" joitain vähän henkilökohtaisempia fiiliksiä omista epävarmuuksista, tuntemuksista, vaikeuksista tms. Paskanpuhumista tai juoruilua en siedä enkä halua ottaa siihen osaa, mutta itseni voin laittaa likoon ja olen kyllä huomannut sen auttavan. Myös yleinen valittaminen toimii, sitäkin teen välillä vaikken oikeastaan tykkää valittamisesta, mutta... se yhdistää.
Eri asia sitten, voiko keltään odottaa, että avaisi töissä henkilökohtaisuuksia tai valittaisi tai juoruaisi, vaikkei haluaisi. Ei se oikein ole, eikä ihanteellista, mutta voi auttaa käytännössä voittamaan sosiaalisten pelaajien luottamuksen. Parasta on tietty työyhteisö, jossa kunnioitus ja asiallisuus ovat oletusarvoisia, mutta niin... utopia jne.
Hienosti selitetty, kiitos :) Minun on aina ollut vaikeaa tulla naisten tai naisporukoiden kanssa toimeen, ja nyt taidan tajuta miksi - pitää osata näyttää se haavoittuvaisempi puoli ja tukeutua toisiin enemmän? Olen siinä uskomattoman huono. Murehdin omassa päässäni asioita, enkä jaa huonoa fiilistä muiden kuin perheen kanssa. Mutta, kiitos vinkistä! Voin yrittää enemmän ryhtyä avautumaan esim. näistä epävarmuuksista ja kysymään vaikka apua joihinkin juttuihin. :) AP
Kaikilla naisilla tuntuu olevan sama ongelma. Kaikilla tuntuu olevan vaikea tulla naisten ja naisporukoiden kanssa toimeen. Kaikki on itse niitä joita hyljeksitty naisporukoissa. Kaikki muut naiset vilkuilee juuri minua vihaisesti ja kateellisesti. Koskaa he ei itse puhu muista pahaa tai selän takana. Vika on aina muissa naisissa.
En ole puhunut missään vaihessa kateellisuudesta tai vihaisuudesta. Sanoin vain, etten osaa toimia oikein porukassa, vaan yleensä tulen paremmin toimeen kahdestaan jonkun kanssa. Olen muutenkin aika kankea tunneasioissa ja voin vaikuttaa kylmältä. Tiedän, että moni karsastaa sitä. Moni tulee hyvin juttuun isoissa porukoissa ja työyhteisössämme on juurikin näitä jotka viettävät paljon aikaa toistensa kanssa ja tietävät henkilökohtaiset asiatkin toisistaan. Itse en edes OSAA kertoa mitään sen kummempaa itsestäni ja vaikea avautua isossa porukassa. Joten tämä keskustelu sai minut tajuamaan, että ehkä minun pitäisi avautua enemmän ja näin olisin osa tätä porukkaa. Toivottavasti. AP
Jos et osaa kertoa itsestäsi mitään, kerro vaikka mielipiteitäsi uutisista tai maailman tapahtumista tai jotain kokemuksiasi jostakin paikoista, asioista, ihan mistä vaan. Jos muiden kanssa haluaa tulla toimeen, on oltava vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Jos puhuminen on vaikeaa, voit vaikka kirjoittaa.
Outoa, että annoin tälläisen kuvan, etten puhu muka mistään. Paljonkin puhun, mutta en mene helposti _henkilökohtaisuuksiin_. Olen puhelias ja naurava kyllä, mutta pidän myös omat yksityisasiani yksityisenä, varsinkin puolituttujen kanssa. Ja sitä olen tässä sanonut, etten etsi työpaikalla sydänystäviä, mutta ei sen pitäisi tarkoittaa että ulkopuolella saisi jättää tai pahaa puhua. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja aloituksesi ja mielestäni vastaus kysymykseesi on päivänselvä. Ihmettelet, miksi sinut jätetään porukan ulkopuolelle ja vastaus kysymykseesi on, että sinä jättäydyt ulkopuolelle. Kerrot, että et koskaan (ilmeisesti ikinä elämässäsi) osallistu työpaikan illanviettoihin. Et edes yhtenä perjantaina vuodessa voi mennä muutamaksi tunniksi työkavereidesi kanssa istumaan ravintolaan. Tiedätkö millaisen kuvan se antaa työkavereillesi? Lisäksi kerrot, että kyselet muilta kuulumisia, mutta et kerro itsestäsi, omista ajatuksistasi tai elämästäsi yhtään mitään. Kukaan ei siis edes voi tuntea sinua. Luultavasti keskustelut kanssasi tyssäävät heti alkuunsa. Yhteenvetona: annat itsestäsi kuvan, että muiden seura ei kelpaa sinulle.
Osallistuin kyllä toisessa työpaikassa paljonkin juhliin (olin kyllä nuorempi ja sinkku), mutta edellisessä en (liian raskas työ, enkä siellä viihtynyt). Nykyisessä käyn kyllä juomassa lasin / kaksi silloin tällöin. Täällä vain juhlitaan joka perjantai. Totta kai kerron, jos minulta kysytään. Mutta en ala yhtäkkiä vain puhumaan henkilökohtaisista jutuista. Ihan normaaleja keskustelu käydään samassa huoneessa olevien kanssa. Ja töistä riittää kyllä keskusteltavaa.
Tykkään käydä omien kavereiden kanssa ulkona, jos käyn. Muutenkaan niitä ei kauheasti kerkeä nähdä. Työkavereita näkee kuitenkin jopa 10h päivässä ja yleensä perjantaisin alan olla jo niin väsynyt, että lasi / kaksi saa minut vain väsyneemmäksi. Ja toisekseen asun 1h päässä työpaikasta.
Miksi se on niin väärin, että teen työni ja olen mukava ihmisille? Miksi pitää käydä ulkona juomassa, jotta kuuluu porukkaan?
AP
Kuulostaa siltä, että muut työpaikallasi ovat teinejä? Vaihda alaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ottanut tätä esille työyhteisössä? Nimittäin ei se tilanne sillä parane, että ihmettelet asiaa täällä. Ota asia esille töissä ja kysy mistä kenkä puristaa. Käyttäydy korostetun asiallisesti ja vaadi asiallista käytöstä myös muilta.
No viimeksi esimies valitti, etten osallistu tarpeeksi lounaille tai ole sosiaalisempi (olen talousalalla, en asiakaspalvelu tms myynnissä). Edellisessä myös esimies toi esille, etten ole niin osa ryhmää kuin muut -> muut kävivät esim joka perjantai lasillisella ja baarissa ja lounailla mäkkärissä tai pizzalla. Itse en voi syödä rasvaista ja perjantaisin haluan vain kotiin lasten luokse viettämään viikonloppua. Että ehkä se on syynä, että teen työni ja lähden kotiin. Ap
Niin, mutta kerroitko sinä sinun näkökulman ja kokemuksen asiaan? Entä oletko suoraan kysynyt näiltä työkavereilta, että mikä sinussa ärsyttää? Ongelma voi poistua sillä, että otat asian suoraan puheeksi. Silloin he tietävät jääneensä kiinni pahasta puheesta, tietävät että loukkaavat sinua, ja heillä on mahdollisuus muuttaa käytöstä asialliseksi. Ei tarvi olla paras kaveri kaikkien kanssa, mutta täytyy olla asiallinen.
Et vastannut tähän.
Oma kehu haisee kuin biojätepussi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina ollut myös tuossa asemassa, että usein päädyn ihmisten välttelyn kohteeksi, mutta minuapa se ei haittaa pätkääkään. Nautin siitä että saan esim. käydä yksin lounaalla töissä eikä tarvi muun lauman tylsiä jorinoita kuunnella.
Sama täällä ja saan oman osuuteni työstä hoidettua niin, ettei tarvitse ylitöitä tehdä ja valittaa, kun kaikki vaan kasaantuu. Miksiköhän joillain kasaantuu, kun niillä tauoilla istutaan juoruamassa ja haukkumassa reippaasti yliaikaa ja käydään vielä kuiskimassa toisten työpisteillä. Oikein tyypillistä naisvaltaista alaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja aloituksesi ja mielestäni vastaus kysymykseesi on päivänselvä. Ihmettelet, miksi sinut jätetään porukan ulkopuolelle ja vastaus kysymykseesi on, että sinä jättäydyt ulkopuolelle. Kerrot, että et koskaan (ilmeisesti ikinä elämässäsi) osallistu työpaikan illanviettoihin. Et edes yhtenä perjantaina vuodessa voi mennä muutamaksi tunniksi työkavereidesi kanssa istumaan ravintolaan. Tiedätkö millaisen kuvan se antaa työkavereillesi? Lisäksi kerrot, että kyselet muilta kuulumisia, mutta et kerro itsestäsi, omista ajatuksistasi tai elämästäsi yhtään mitään. Kukaan ei siis edes voi tuntea sinua. Luultavasti keskustelut kanssasi tyssäävät heti alkuunsa. Yhteenvetona: annat itsestäsi kuvan, että muiden seura ei kelpaa sinulle.
Osallistuin kyllä toisessa työpaikassa paljonkin juhliin (olin kyllä nuorempi ja sinkku), mutta edellisessä en (liian raskas työ, enkä siellä viihtynyt). Nykyisessä käyn kyllä juomassa lasin / kaksi silloin tällöin. Täällä vain juhlitaan joka perjantai. Totta kai kerron, jos minulta kysytään. Mutta en ala yhtäkkiä vain puhumaan henkilökohtaisista jutuista. Ihan normaaleja keskustelu käydään samassa huoneessa olevien kanssa. Ja töistä riittää kyllä keskusteltavaa.
Tykkään käydä omien kavereiden kanssa ulkona, jos käyn. Muutenkaan niitä ei kauheasti kerkeä nähdä. Työkavereita näkee kuitenkin jopa 10h päivässä ja yleensä perjantaisin alan olla jo niin väsynyt, että lasi / kaksi saa minut vain väsyneemmäksi. Ja toisekseen asun 1h päässä työpaikasta.
Miksi se on niin väärin, että teen työni ja olen mukava ihmisille? Miksi pitää käydä ulkona juomassa, jotta kuuluu porukkaan?
AP
Miten takana puhuminen ilmenee? Mistä asioista? Voiko olla omaa tunnetta, jos muilla on "sisäpiirijutut"? Voivathan ihmetellä, miksi et viihdy seurassaan. Jos ei jaksa osallistua yhteisiin juttuihin, tätähän voisi avata muille, esim. kertomalla, että mielellään osallistuisi mutta edellä luettelemasi syyt, jolloin olet jo avannut tilannettasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko motivaatiosaikuttaja?
Meillä on töissä yksi tällainen, joka sitten ihmettelee miksei hänestä pidetä.
Mistä tiedät motivaatiosaikuttaako joku, vaiko onko hänellä sairauksia joista te ette tiedä. Moni sairaus ei näy päältä. Aika kamala ajatella, että ei pidetä ihmisestä saikkujen perusteella ja tehdään se vielä selväksi tälle saikuttajalle. Tulee mieleen peruskoulu, kiusaajat ja kiusattu. Mitäpä jos te olettekin osasyynä siinä siihen "motivaatio"saikuttamiseen oletteko koskaan ajatellut niin? On ihmiset sitten tyhmiä ja tunneköyhiä.
Sen tietää siitä, kun tämä saikkulainen toistuvasti bongataan sopivassa nousuhumalassa baarissa tanssimassa lauantaina, kun saikella ollaan kovien vatsa- tai niskakipujen, irronneen kierukan, migreenin tms. takia perjantaista maanantaihin. Joka ikinen viikko.
/7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko motivaatiosaikuttaja?
Meillä on töissä yksi tällainen, joka sitten ihmettelee miksei hänestä pidetä.
Mistä tiedät motivaatiosaikuttaako joku, vaiko onko hänellä sairauksia joista te ette tiedä. Moni sairaus ei näy päältä. Aika kamala ajatella, että ei pidetä ihmisestä saikkujen perusteella ja tehdään se vielä selväksi tälle saikuttajalle. Tulee mieleen peruskoulu, kiusaajat ja kiusattu. Mitäpä jos te olettekin osasyynä siinä siihen "motivaatio"saikuttamiseen oletteko koskaan ajatellut niin? On ihmiset sitten tyhmiä ja tunneköyhiä.
Sen tietää siitä, kun tämä saikkulainen toistuvasti bongataan sopivassa nousuhumalassa baarissa tanssimassa lauantaina, kun saikella ollaan kovien vatsa- tai niskakipujen, irronneen kierukan, migreenin tms. takia perjantaista maanantaihin. Joka ikinen viikko.
/7
Olin kahden vuoden aikana 3 viikkoa töistä poissa vakavaksi äityneen masennuksen takia. Työpaikalla minua syrjittiin ja toinen uusi laittoi omia mokiaan minun syyksi. Lopulta irtisanouduin, koska en kehdannut olla enempää vakavan masennuksen takia pois. Otin karenssin ja sinnittelin ilman tuloja säästöillä.
Alue: Aihe vapaa