Synnytyksen jälkeen yksin kotiin

Kiitos kannustavista kommenteista. Täytyy tosiaan tehdä tai ostaa valmiiksi ruokaa ja muita perustarpeita, että voi vaan pesiytyä kotiin ilman stressiä alkupäiviksi. 

Valitettavasti minulla on asuinpaikkakunnallani vain muutamia kavereita, omat perheenjäsenet asuvat kauempana eivätkä ole äitiä lukuunottamatta sen tyyppisiä että tulisivat apuun. Äiti tulee kun töiltään pääsee, mutta valitettavasti kun synnytystä ei voi ajoittaa hänen vapaapäiviinsä sopiviksi. Toivotaan, että ajoittuisi kuitenkin niin että pääsee vierailemaan pian kotiutumisen jälkeen..

Pitkään ajattelin että eihän siinä kotiutumisessa ole mitään ihmeellistä, mutta pikkuhiljaa ajatukset alkaa synkkenemään sen suhteen. Kuulee niin paljon sitä, että kaksi vanhempaakaan ei pärjää sen vauvan kanssa ja arki on aivan kaaosta ensimmäiset viikot/kuukaudet. Niin jos kaksi aikuista ei pärjää, miten yksi? 

Soita heti jollekin tutulle, jos hormonimyräkät iskee päälle ja tuntuu, että mitään muuta ei osaa tehdä kuin itkeä. Itsellä nämä oli vaikeita hetkiä vaikka mies olikin koko ajan seurana. Imetys tökki ja tuntui, että olen maailman huonoin äiti. Silloin tarvittiin joku selväpäinen tueksi. Siis eikä ollut edes mitään synnytyksen jälkeistä masennusta, vaan ihan perusheittelyä, kun hormonien määrä alkoi laskea, tasaantui viikon sisään olot. Ja pyydä, että saat olla osastolla niin pitkään kunnes tunnet olosi varmaksi imetyksen ja vauvanhoidon suhteen. Kotona voi tulla ahdistus ihan pienestäkin, kun järki ei juokse normaaliin tapaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole kiinnostunut lapsen ensihetkistä, niin ihan turha tulla tuputtamaan niitä kasvatusohjeitaan. Sanoisin tämän hänelle jo etukäteen. Mutta jos saat kauppa-apuakin niin uskoisin kyllä että pärjäät, etenkin jos kyseessä on alatiesynnytys. Vastasyntyneet tuppaavat yleensä nukkumaan paljon mutta eivät välttämättä juuri silloin kun sinua nukuttaa. Varaa etukäteen kaappiin ja pakkaseen jotain helppoa syötävää jonka voi vaan työntää uuniin/mikroon. Pyri nukkumaan päiväunia silloin kun vauvakin nukkuu, etenkin jos vauva valvottaa öisin. Ja kotitöistä tee vain välttämättömät jos et jaksa enempää, ja tarvittaessa pyydä niihinkin tutuilta apua. Hyvin se menee. :)

Tämä on loistava vastaus ap! Muista myös einekset, sinä tai vauva ette kuole siihen jos syöt niitä välillä vaikka imettäisit. Vauvalle ei myöskään kodin siisteydellä ole mitään väliä, sillä hän ei ole lattioilla vielä vähään aikaan. Pyydä myös tarvittaessa rohkeasti apua, kyllä ihmiset ymmärtävät tilanteen ja kuinka tärkeää se lapsen kannalta on. Viimeikseksi haluaisin vielä sanoa, että yritä olla stressaamatta ja uskoa tulevaan, sillä kuten edellä mainittu sanoi, hyvin se varmasti menee, oikeasti! Vastasyntyneet tosiaan enimmäkseen nukkuvat pari ensimmäsitä viikkoa. Muutenkin ota päivä kerrallaan äläkä epäröidä pyytää apua, onhan tässä lapsi kyseessä. Niin ja älä syyllisty vaikka sua syyllistettäisiin, elämä ei aina mene niinkuin on suunnitellut eikä kenelläkään ole kristallipalloa! Kaikkea hyvää sinulle ja tulevalle vauvallesi!! <3

Niin ja edelliseen vielä lisäyksenä, että vahdi omia tekemisiä ihan tosi tarkkaan. Tuplatarkista, että on pois päältä hellat ja levyt, avaimet mukana ulosmennessä ja muuta vastaavaa. Se järjenjuoksun sumentuminen alkuaikoina on ihan todellinen asia. Raskausaivot kertaa sata.

Vierailija kirjoitti:

14 jatkaa vielä... Olin kyllä hieman kättärin henkilökunnalle vihainen, kun lähettivät kotiin vaikka sanoin että olen yksin. Käsittääkseni hb-raja jolloin annetaan lisäverta on 70. Mutta ei näköjään minun tapauksessani. Hälytin sitten kaverin avuksi. Esikoinen sentään oli hoidossa sen eka yön vielä... Kyllä ensimmäisenä päivänä tuli fiilis, että ei tästä mitään tule. Mutta hyvin nopeasti olo koheni ja oikeastaan oli aika voimaannuttavaa selvitä yksin. Olin myös synnytyksessä yksin. En edes pyytänyt sinne ketään ystävää.

Kuulostaa kyllä hurjalta, että on päästetty kotiin siinä kunnossa! Lapsen isä on ehkä tulossa synnytykseen mukaan, mutta se selvinnee vasta kun tilanne on päällä. Toivon, että synnytyksessä mukana olo herättelisi jotain tunteita tai alkavaa kiintymystä/suojeluviettiä vauvaa kohtaan. Näin tuskin käy, mutta toivossa on hyvä elää. Kavereita en osaa synnytykseen ehkä ajatella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole kiinnostunut lapsen ensihetkistä, niin ihan turha tulla tuputtamaan niitä kasvatusohjeitaan. Sanoisin tämän hänelle jo etukäteen. Mutta jos saat kauppa-apuakin niin uskoisin kyllä että pärjäät, etenkin jos kyseessä on alatiesynnytys. Vastasyntyneet tuppaavat yleensä nukkumaan paljon mutta eivät välttämättä juuri silloin kun sinua nukuttaa. Varaa etukäteen kaappiin ja pakkaseen jotain helppoa syötävää jonka voi vaan työntää uuniin/mikroon. Pyri nukkumaan päiväunia silloin kun vauvakin nukkuu, etenkin jos vauva valvottaa öisin. Ja kotitöistä tee vain välttämättömät jos et jaksa enempää, ja tarvittaessa pyydä niihinkin tutuilta apua. Hyvin se menee. :)

Tämä on loistava vastaus ap! Muista myös einekset, sinä tai vauva ette kuole siihen jos syöt niitä välillä vaikka imettäisit. Vauvalle ei myöskään kodin siisteydellä ole mitään väliä, sillä hän ei ole lattioilla vielä vähään aikaan. Pyydä myös tarvittaessa rohkeasti apua, kyllä ihmiset ymmärtävät tilanteen ja kuinka tärkeää se lapsen kannalta on. Viimeikseksi haluaisin vielä sanoa, että yritä olla stressaamatta ja uskoa tulevaan, sillä kuten edellä mainittu sanoi, hyvin se varmasti menee, oikeasti! Vastasyntyneet tosiaan enimmäkseen nukkuvat pari ensimmäsitä viikkoa. Muutenkin ota päivä kerrallaan äläkä epäröidä pyytää apua, onhan tässä lapsi kyseessä. Niin ja älä syyllisty vaikka sua syyllistettäisiin, elämä ei aina mene niinkuin on suunnitellut eikä kenelläkään ole kristallipalloa! Kaikkea hyvää sinulle ja tulevalle vauvallesi!! <3

Niin ja muista ap, että sä olet vauvasi tärkein henkilö ja siksikin tärkeä. Älä siis epäröi pyytää tarvittaessa apua, mutta älä myöskään _koskaan_ väheksy merkitystäsi.

Kunnan kotipalveluun yhteys, harkitse ensi-kotia jos paikkakunnallasi sellainen on, ota vastaan kaikki apu mitä neuvolan kautta voit saada! Sovi jo etukäteen, että sinulle neuvolan Th tekee kotikäynnin vauvan synnyttyä. Hanki kantoliina tai -reppu, niin pystyt toimimaan vaikka vauva haluaisi nukkua vain sylissä. Kaappiin särkylääkkeitä valmiiksi, vauvalle tuttipullo ja korvike valmiiksi, niin ei tarvitse yön pimeinä tunteina tuskailla jos on synnytyksen jälkeen kipeä tai jos maidon nousussa kestää. Pyydä rohkeasti naapureilta apua ja liity facessa paikallisten perheiden ryhmiin, tutustut toisiin vanhempiin ja saat seuraa sekä vertaistukea. Onko alueellasi yksinhuoltajien järjestöä, liity! Hanki vauvalle iso kasa vaatteita edullisesti face-kirppikseltä, niin ei tule paniikkia pyykinpesun kanssa.

Useimmat ihan vastasyntyneet nukkuvat pääasiassa kaksi ekaa viikkoa. Se on siunaus äidille, ehtii vähän päästä tolpilleen.

Mahavaivat ja koliikit ei yleensä ala ihan vielä tuolloin, tietty poikkeuksiakin on.

Uskon, että pärjäät hyvin, jos päätät niin. Mieliala on tosi herkillä, mutta se on ihan normaalia. Mutta jos synnytys on rankka tai vauvan vointi ei ole paras mahdollinen, niin silloin tietty tarvitaan apua, eikä ole heikkoutta pyytää/vaatia sitä.

Jos lapsi on ensimmäinen, on se kaikki niin uutta, outoa ja ihmeellistä, sekin voi pelottaa, mutta luota itseesi, osaat kyllä arvioida onko vauvalla oikea hätä.

Jos sulla ei ole oikein ystäviä, niin haluaisitko kertoa missä päin asut?

Uskon nimittäin, että tämä palsta on pullollaan ”doula”henkisiä äiti-ihmisiä, jotka ihan varmasti auttaisivat mielellään tuoretta äitiä jos lähellä asuisivat. Itse ainakin tekisin niin.

Anonyymeillä sähköposteilla voisi varovasti tutustua ja tunnustella, käykö kemiat yhteen ja sitten jos tukea ja apua tarvitsee niin toinen voisi tulla avuksi.

Voi olla, että mä olen vähän naiivi, mutta jos sattuisit asumaan tässä meidän nurkilla, niin enemmän kuin mieluusti olisin avuksi.

Tsemppiä paljon matkaan!

Uskon, että pärjäätte hienosti ilman nyhveröisääkin, mutta muista, ettei avunpyyntöjä tarvitse nolostella!

Onnea loppuraskauteen ja synnytykseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

14 jatkaa vielä... Olin kyllä hieman kättärin henkilökunnalle vihainen, kun lähettivät kotiin vaikka sanoin että olen yksin. Käsittääkseni hb-raja jolloin annetaan lisäverta on 70. Mutta ei näköjään minun tapauksessani. Hälytin sitten kaverin avuksi. Esikoinen sentään oli hoidossa sen eka yön vielä... Kyllä ensimmäisenä päivänä tuli fiilis, että ei tästä mitään tule. Mutta hyvin nopeasti olo koheni ja oikeastaan oli aika voimaannuttavaa selvitä yksin. Olin myös synnytyksessä yksin. En edes pyytänyt sinne ketään ystävää.

Kuulostaa kyllä hurjalta, että on päästetty kotiin siinä kunnossa! Lapsen isä on ehkä tulossa synnytykseen mukaan, mutta se selvinnee vasta kun tilanne on päällä. Toivon, että synnytyksessä mukana olo herättelisi jotain tunteita tai alkavaa kiintymystä/suojeluviettiä vauvaa kohtaan. Näin tuskin käy, mutta toivossa on hyvä elää. Kavereita en osaa synnytykseen ehkä ajatella. 

Mulle tuli nyt tällainen juttu mieleen, että jos lapsesi isä herättää sinussa enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita, ja koet, että hän ei ole kiinnostunut hyvinvoinnistasi, mahtaako hän olla paras mahdollinen tukihenkilö synnytykseen?

Minut mies kyllä haki sairaalasta vauvan kanssa.autossa ilmoitti että vie meidät kotiin mutta hänen täytyy päästä salille.sinne hän meidät jätti kotiin ja lähti salille ja palasi vasta Illalla.kyllä pelotti mutta selvisin.ja vuoden kuluttua olinkin ihan yksin lapsen kanssa.sai!mies käydä ihan rauhassa salilla jatkossa.ja elämä on ihan hyvää ollut sen jälkeen.

Olet saanut jo paljon hyviä neuvoja, ota niistä nyt kiinni ja toimi niiden mukaan. Varmasti pärjäät vauvan kanssa, onhan ennenkin pärjätty vaikka missä oloissa, kun ei ollut edes juoksevaa vettä, mikset sinäkin nyt siis pärjäisi.

Itse kun kotiuduin vauvan kanssa ja vauva alkoi kotona ensimmäisen kerran itkeä, pillahdin itsekin itkuun, jotenkin tuntui etten tiedä mitä tehdä, vaikka tiesin. Olin sairaalassakin osannut vauvaa hoitaa ilman sen kummempia ohjeistuksia, vaikka oli esikoinen kyseessä enkä vauvoja ennen ollut hoitanut. Ainoa, missä tarvitsin apua oli ensimmäisen kylvetyksen näyttäminen ja navan putsaus, kun pelkäsin satuttavani sen aikana vauvaa. Osasin sitten kuitenkin vastata vauvan tarpeisiin, en tajua mistä sekin itku tuli.

Varaa kaappiin eineksiä (Ei jaksa kokkailla), juotavaa esim uht maitoa(säilyy), korviketta, Tuttipullo, siteitä tarpeeksi jälkivuotoa varten, vaippoja paljon, pyllypyyhkeitä.

Itselle kipulääkettä, rintasuoja lappuja(paidat kastuu heti kun maito nousee, näitä en tajunnut itse ostaa etukäteen).

Kyllä siitä selviää kun ottaa chillisti. Soittele vaikka neuvolaan jos tulee jotain niin voivat vaikka pyytää perhetyöntekijä käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

14 jatkaa vielä... Olin kyllä hieman kättärin henkilökunnalle vihainen, kun lähettivät kotiin vaikka sanoin että olen yksin. Käsittääkseni hb-raja jolloin annetaan lisäverta on 70. Mutta ei näköjään minun tapauksessani. Hälytin sitten kaverin avuksi. Esikoinen sentään oli hoidossa sen eka yön vielä... Kyllä ensimmäisenä päivänä tuli fiilis, että ei tästä mitään tule. Mutta hyvin nopeasti olo koheni ja oikeastaan oli aika voimaannuttavaa selvitä yksin. Olin myös synnytyksessä yksin. En edes pyytänyt sinne ketään ystävää.

Kuulostaa kyllä hurjalta, että on päästetty kotiin siinä kunnossa! Lapsen isä on ehkä tulossa synnytykseen mukaan, mutta se selvinnee vasta kun tilanne on päällä. Toivon, että synnytyksessä mukana olo herättelisi jotain tunteita tai alkavaa kiintymystä/suojeluviettiä vauvaa kohtaan. Näin tuskin käy, mutta toivossa on hyvä elää. Kavereita en osaa synnytykseen ehkä ajatella. 

En kyllä ottaisi tuollaista miestä synnytykseen mukaan. Pthyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

14 jatkaa vielä... Olin kyllä hieman kättärin henkilökunnalle vihainen, kun lähettivät kotiin vaikka sanoin että olen yksin. Käsittääkseni hb-raja jolloin annetaan lisäverta on 70. Mutta ei näköjään minun tapauksessani. Hälytin sitten kaverin avuksi. Esikoinen sentään oli hoidossa sen eka yön vielä... Kyllä ensimmäisenä päivänä tuli fiilis, että ei tästä mitään tule. Mutta hyvin nopeasti olo koheni ja oikeastaan oli aika voimaannuttavaa selvitä yksin. Olin myös synnytyksessä yksin. En edes pyytänyt sinne ketään ystävää.

Kuulostaa kyllä hurjalta, että on päästetty kotiin siinä kunnossa! Lapsen isä on ehkä tulossa synnytykseen mukaan, mutta se selvinnee vasta kun tilanne on päällä. Toivon, että synnytyksessä mukana olo herättelisi jotain tunteita tai alkavaa kiintymystä/suojeluviettiä vauvaa kohtaan. Näin tuskin käy, mutta toivossa on hyvä elää. Kavereita en osaa synnytykseen ehkä ajatella. 

Mitä tarkoittaa "on ehkä tulossa"? Ette ole keskustelleet asiasta? niille miehille ei aina synny ollenkaan minkäänlaista hoivaviettiä vaikka olisivat mukana synnytyksessä ja lapsen elämässä.

Minä jätin napatyngän puhdistamatta, kun näytti siistiltä ja ei haissut. Varoin koskemasta siihen tai pärskimästa  bakteeraja suustani. Putsasin navan vasta sen jälkeen, kun tynkä irtosi. Neuvola kehui miten hieneosti olin hoitanut, vaikka en hoitanut! En kylvettänyt lasta edes joka viikko. Vauva ei puklaillut paljoa. Pyyhin kyllä puklut kostealla, jos jokin kohta haiskahti muulta kuin ihanalta vauvalta ja kuivasin taipeet taputellen pehmeällä puuvillalla, jos oli sotkeutunut. Pepun iho oli loistokunnossa, vaikka lapsi olikin atiopiaan taipuvainen. Taas kehuja ja ihmettelyä, miten onnistun pitämään vauvan kuivan ihon vaippaalueen parhaassa kunnossa! Yöllä en vaihtanut edes kakkavaippaa, jos vauva nukkui, koska täysimetetyn kakka ei ärsyttänyt ihoa. Taisi olla hoitoainetta! Vaipanvaihdon yhteydessä käytin rasvatalkkia vedellä pestylle ja huolella kuivatulle pepulle, varsinkin taipeisiin. Hajustamatonta Tenavat-rasvatalkkia saa apteekista.

Olen tehnyt näin kaikkien lasteni kohdalla. Siistit pienet kuoppanavat, ei pullotusta eikä napatyrää. Ekan kanssa vaihdoin aluksi kakkavaipan heti yölläkin pois, mutta sitten ymmärsin, että ei tarvinnut muuta, kuin nukuttaa merinovillaisessa unipussissa, jotta täysi vaippa ei jäähdyttänyt vauvaa. Vauva herää, kun peitto on pois päältä, joten unipussi rauhoittaa öitä.

Vierailija kirjoitti:

Selvisin samanlaisesta tilanteesta. Ei ollut ero vaan mies oli pitkällä työkomennuksella ulkomailla (juu, ei ihan oikeasti voinut valita ajankohtaa). Ensimmäisen yön luonani oli ystävä, koska hB:ni oli 68 ja olo todella heikko. Sen jälkeen sitten pärjäilin omin päin. Olin ostanut UHT-maitoa ja ruokaa kaapit täyteen... Siinä vielä 5-vuotias esikoinen pyöri jaloissa :) Kyllä siitä selviää kun ei ota muuta stressiä päälle. Keskityt vaan olemiseen ja vauvan hoitoon. Elämä normalisoituu aika äkkiä. Tsemppiä!

Jos hb on 68, potilas pidetään sairaalassa ja hän saa verensiirtoja. Noin alhainen hb on hengenvaarallinen.

Älä siis valehtele.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihan vastasyntyneet nukkuvat pääasiassa kaksi ekaa viikkoa. Se on siunaus äidille, ehtii vähän päästä tolpilleen.

Mahavaivat ja koliikit ei yleensä ala ihan vielä tuolloin, tietty poikkeuksiakin on.

Uskon, että pärjäät hyvin, jos päätät niin. Mieliala on tosi herkillä, mutta se on ihan normaalia. Mutta jos synnytys on rankka tai vauvan vointi ei ole paras mahdollinen, niin silloin tietty tarvitaan apua, eikä ole heikkoutta pyytää/vaatia sitä.

Jos lapsi on ensimmäinen, on se kaikki niin uutta, outoa ja ihmeellistä, sekin voi pelottaa, mutta luota itseesi, osaat kyllä arvioida onko vauvalla oikea hätä.

Jos sulla ei ole oikein ystäviä, niin haluaisitko kertoa missä päin asut?

Uskon nimittäin, että tämä palsta on pullollaan ”doula”henkisiä äiti-ihmisiä, jotka ihan varmasti auttaisivat mielellään tuoretta äitiä jos lähellä asuisivat. Itse ainakin tekisin niin.

Anonyymeillä sähköposteilla voisi varovasti tutustua ja tunnustella, käykö kemiat yhteen ja sitten jos tukea ja apua tarvitsee niin toinen voisi tulla avuksi.

Voi olla, että mä olen vähän naiivi, mutta jos sattuisit asumaan tässä meidän nurkilla, niin enemmän kuin mieluusti olisin avuksi.

Tsemppiä paljon matkaan!

Uskon, että pärjäätte hienosti ilman nyhveröisääkin, mutta muista, ettei avunpyyntöjä tarvitse nolostella!

Onnea loppuraskauteen ja synnytykseen!

Kiitos tsempistä! En valitettavasti halua tähän kertoa missä asun. Yritän verkostoitua vauvan synnyttyä muiden vanhempien ja yh-äitien kanssa...ja toivon, että tuttavapiiristä löytyy apua ja sitä uskallan pyytää! On ihanaa, että löytyy auttavia ihmisiä. Niin vieraita kuin entuudestaan tuttuja. Se on jo raskausaikana yllättänyt. Mutta se kynnys avun pyytämiseen on suuri.

Mutta tulen olemaan lopunelämääni kiitollinen kaikille joilta olen apua saanut ja varmasti tulen itse auttamaan myös muita, kun tästä tolpilleen joskus päästään :) 

Vierailija kirjoitti:

Olet saanut jo paljon hyviä neuvoja, ota niistä nyt kiinni ja toimi niiden mukaan. Varmasti pärjäät vauvan kanssa, onhan ennenkin pärjätty vaikka missä oloissa, kun ei ollut edes juoksevaa vettä, mikset sinäkin nyt siis pärjäisi.

Itse kun kotiuduin vauvan kanssa ja vauva alkoi kotona ensimmäisen kerran itkeä, pillahdin itsekin itkuun, jotenkin tuntui etten tiedä mitä tehdä, vaikka tiesin. Olin sairaalassakin osannut vauvaa hoitaa ilman sen kummempia ohjeistuksia, vaikka oli esikoinen kyseessä enkä vauvoja ennen ollut hoitanut. Ainoa, missä tarvitsin apua oli ensimmäisen kylvetyksen näyttäminen ja navan putsaus, kun pelkäsin satuttavani sen aikana vauvaa. Osasin sitten kuitenkin vastata vauvan tarpeisiin, en tajua mistä sekin itku tuli.

Varmaan kyse on enemmän siitä, että on yksin. Ennen vanhaan on kuitenkin eletty tiiviimmissä perhe- ja sukukeskittymissä, tukea on ollut tarjolla enemmän. Nyt asutaan yksin kaupungissa ja perheenjäsenet asuvat kaukana.

Tämän minä antaisin neuvoksi sinulle. Ruuan ym. lisäksi kerää vaikka paperille itsellesi luettelo niistä paikoista, mihin voit soittaa keskellä yötäkin, ihan vaan puhuaksesi jonkun kanssa, ettei sitten tarvitse alkaa etsiä numeroita jos on joku härdelli kotona päällä. Ei ne tarvi olla kotipaikkakunnallasi, esim. turvakoteja on ympäri Suomea ja sinne voit soittaa 24/7.

Tai sairaalan ensiapupäivystys mihin voit soittaa vaan jutellaksesi jonkun kanssa. Myös seurakunnan diakonissalle voi soittaa päivällä ja he tekevät  kotikäyntejäkin. Sellaista henkistä apua sinulle ikäänkuin komeroon ruuan ym. tarpeellisen lisäksi ja usein helpottaa jo se pelkkä tieto kun tietää, että jossakin on joku joka kuuntelee tarvittaessa ja osaa neuvoakin.

Jos kaikki menee normaalisti (eli hyvin), pärjäät vallan mainiosti yksin.

Vauvan kanssa on rentoa ja helppoa, ei siinä kenenkään apua tarvitse - ellei vauva sitten ole erityistapaus eli huuda, valvota yms., mutta normaalisti pienet vauvat lähinnä nukkuu ja sinä tarvitset muita vain seuraksesi.