Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Eihän mikään suhde ikuisesti salkkarimaailmassa kestä. Aivan varmasti enemmin tai myöhemmin Mikin ja Susun arkeen palaa ihan samat riidat kuin ennen muuttoa. Kummallakin on näkynyt stooreissa roolihahmoilla sormukset eli eivät heti tule ainakaan eroamaan, mutta se ei tarkoita etteikö voisi vieraissa käydä.
Vierailija kirjoitti:
SPOILER
-
Jere yksinään ja etenkin Karin kanssa vaikuttaa hauskalta kaksikolta. Huvittavaa, että Karin piti erikseen varmistaa vielä ulko-ovella ettei Jere vaan ole perätuuppari, vaan on tulossa juomaan pelkästään olutta :D
Hyvä juttu, että Lasse ja Jere mainitsi jo Leon ja sen, ettei Jere saapunut isänsä hautajaisiin. Siltä osin menneisyys Jeren kohdalla pitää paikkaansa. Tapahtumista itsessään on jo yli kymmenen vuotta aikaa.
Aku (Jere) oli eilen kuvauksissa joten eiköhän Jiri tosiaan lähde tulevaisuudessa Tallinnaan ja Jere jää Helsinkiin. Tulispa isyyshuijaus esille, koska Evakin on lähdössä vähän myöhemmin pois. Eipä se kyllä mua haittaisi vaikka Eva pakkaisi jälkikäteen laukut ja lähtisi Jirin luokse asumaan Viroon.
Toivon, että tämä vuosia sitten tapahtunut petostuomio ei liity Sabrinaan. Exä antanut/lainannut luottokorttinsa käyttöön ja erotessaan asia ei sitten ollutkaan enää ok. Toki pintapuolinen käsittely eikä voi tietää mitä todella on tapahtunut. Kaikki pahimmat rikkeet kuitenkin oli jo vuosien takaa eikä näiltä päiviltä.
Ismo on kyllä yksi rasauttavimmista hahmoista juuri nyt. Ymmärrän Ismon huolen. Vanhempi on aina lapsestaan peloissaan ja Ismoa pelottaa jos repsahtamisen kierro alkaa uudestaan. Silti oikeuta mihinkään purkan tunkemiseen oveen.
Jälleen kerran sivuttiin nopeasti Kallen tukihenkilöä. Eikö tuolle ihmiselle voisi antaa edes äänen jos ei kasvoja? Jos Kallella siis myöhemmin valtava halu juoda, niin voisi soittaa ja joku neuvoo sitä asioissa. Mystistä, että jollakin on osittain elämässä hahmo jota ei koskaan nähdä tai kuulla ruudussa.
Kajanderit on mukava perhe. Sivuhuomiona Kalle vaahtosi Ismolle Kajandereiden olevan ihan tavallinen perhe. Mitä jos eivät olekaan ja perheen sisällä tulee jotain synkkiä salaisuuksia?
Mikillä ja Susulla menee huonosti. Olisi kiva tietää, mikä on suurin asia josta riitelee. Ovatko ne jotain pikkujuttuja, vai onko heillä jokin isompi aihe riitelylle?
Musta Jirin vois vaikka vaihtaa Jereen. Jiri on jo niin last season että näyttelijäkaarti vois alkaa uusiin. Kun se Evakin poistuu kohta. Aaron tarinakin on jo katsottu ja olisi korkea aika että Aaro lähtee vastaa teoistaan (Evan kaappaaminen + Antonin murha) ja ylipäänsä on käsittämätöntä että vakavista rikoksista mukamas vastataan vapaalta. Kallen rooli on kyllä jo aika loppuun kulutettu. Ei mitää uutta annettavaa. No sama tietysti koskee Ismoa mutta koska Ismo on ikoni sen ymmärtää. Evp majuri in on jo kyllä niin nähty hirvipaisti een ja samaa voi sanoa Taalasbiilin peräkamari pojasta Karista. Eiköhän se kepanderit ole jo litkuteltu. Gunnarin sairaus se on vaan mysteeri. Yhteen aikaa oli holhouksessa ja nyt pelittää niin ku ei mitää. Jutta ja Iidat on myös niin nähty. Ulla ehkä menettelee mutta Dahlia vois Gunnarin ohella Go on.
Koska show must Go on pitää sarjaan tehdä kerralla kunnon next generation. Amanda kuin Mooses on myös niin nähtyjä juttuja. Sarja voisi keskittyä vaikka jonku laisen kuntosalin ympärille (Amandan asemasta) ja joku reilunkaupan tee-shop Moosen asemasta. Severin turha ajaa ajokorttia koska Pihlajakadun ympäristössä ei tarvita yksityisautoilua kun spora kulkee ja scootilla voi matkata.
Eihän näyttelijäkaartissa mitään vikaa ole vaan juonikuvioissa. Pitäisi saada jotain uutta näkökulmaa. Ismon voisi siirtää enemmän sivualalle eikä tehdä jatkuvasti ylilyöntejä. Kallen alkoholiongelmaa voitaisi syventää näyttämällä millaista on pysyä irti viinasta ja vieroitusoireita jos retkahtaa. Tätä puolta ei ole juurikaan näytetty. Jiri jää tauolle isyysloman myötä, mutta eihän palaa myöhemmin kuvioihin. Lehtilän mukaan Aaron tarina ei ole lopussa. Mielestäni Aarolle voisi tehdä myöhemmin erikoisjakson, jossa jää kiinni ja poistuu. Tietenkin Aaro voi tulevaisuudessa palata, mutta olisi nyt edes yhden kauden vankilassa. Ainahan voidaan tehdä niin, että Linda käy tapaamassa välillä isäänsä eli hylkää kokonaan ja Aaro on luonnollisesti mukana. Toinen hyvä vaihtoehto on psykiatrinen vankimielisairaalalla jos alkaa kunnolla viiraamaan päässä uudestaan.
Entä jos tukihenkilö olisikin tämä Lauri? Voihan rankka menneisyys olla montaa eri asiaa. Koulukiusaamista, alkoholisoitumista, rikoksia jne. miksei vaikka kaikkia kolmea noista. Ja voisi olla Sabrinan vainoajan tarvittaessa.
Tuntuu, että koko Jere kirjoitettiin vauhdilla sarjaan. Yhtäkkiä maanantain jakson alussa Jiri on puhunut serkkunsa kanssa ja laajentamisesta Viroon ollut pidempää puhetta. Mieskin oli matkalla Tallinnasta kohti Helsinkiä. Mikäli tätä koronaa ei olisi, niin sehän olisi ollut hauskaa jos laajennus toteutuisi, niin työryhmä olisi voinut käydä nopealla risteilyllä ottamassa parit kävelykuvat Tallinnassa ja kahvila studiossa kuvattuna.
Miten ihmeessä Mikin taustalla ollut greenscreen Pihlajakadulla oli niin kamala. Normaalisti on jo pidemmän aikaa ollut siedättäviä ja melkein todentuntuisia. Tämä ei sitä kyllä yhtään ollut. Järkyttävä.
Jotenkin epäreilua, että Eva sai halata Jiriä kunnolla kun oli surullinen. Kaikilta muilta tuntuu olevan läheisyys ja halaukset kielletty. Tiiahan on näissä vieläpä raskaana, niin luulisi varovansa ettei vaan saa koronaa.
Jerestä tulee ihan mieleen Sergei. Samanlaiset jutut ja liikkeet ja eleet. Aikamoinen velmu, mutta toistaiseksi tykkään :D
"Ei se Oulunkylä niin kaukana ole" - Susu
Salkkarimaailmassa toi vähintään kuin toinen kaupunki :D Miki ja Susu perheineen muuttivat sieltä Pihlajakadulle ja Matiaksen ja Lailan kaverit jää sinne ja koulu vaihtuu toiseen.
Maaritin alkoholismi on ollut aidoin. Jäänyt mieleen se, kun Seppo kostutti täytekakkuja pontikalla ja kyseistä kakkua päätyi myös Maaritin lautaselle. Siitähän sitten tuli ihan kunnon vieroitukset päälle.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin epäreilua, että Eva sai halata Jiriä kunnolla kun oli surullinen. Kaikilta muilta tuntuu olevan läheisyys ja halaukset kielletty. Tiiahan on näissä vieläpä raskaana, niin luulisi varovansa ettei vaan saa koronaa.
Mietin samaa, koska Kari olisi voinut halata Elinaa hautajaisten jälkeen ja Ismo Kallea, kun itki Sannia ja Iljaa. Mutta Jiri sai huomiota, vaikka noiden kahden esimerkin kohdalla oli sentään kysymys läheisen kuolemasta.
Evalla taisi eniten olla ikävä miehiä mökkilomansa aikana
Itse ainakin haluaisin nähdä Kajanderien selviävän noista sotkuistaan ja jatkavan yhdessä. Kyllä perheelläkin voi olla mielenkiintoisia juonikuvioita, vaikka vanhemmat olisi onnellisesti yhdessä. Salkkareissa avioliitot päättyvät liian herkästi
Seksuaalinen käytös voi olla merkki ahdistuksesta ja ongelmista. Sebastianilla selvästi oli jatkuva tarve päästä panemaan jonkun kanssa useasti ja Kalle puolestaan on viitannut aikaisemmin pysyneensä erossa viinasta satunnaisilla seksisuhteilla. Mutta kummassakaan tapauksessa tyyli ei ole kovin järkevä. Ongelmia ei voi korvata elämästä tuomalla jotakin toista tilalle. Sebastian vaikutti välillä jopa seksiriippuvaiselta.
Sampo on ihan homon näköinen tässä vanhassa salkkarikuvassa. Allekirjoitan myös esitetyn väitteen, Sampo on Sabrinan vainooja.
SPOILER
/
/
/
Jiri puhui Lindalle, että olisi ollut Jeren kanssa tekemisissä jo kauan sitten lapsena/nuorena. Todellisuudessahan Jiri oli jo aikuinen kun sai vahingossa tietää, että Lasse Sievinen on miehen biologinen isä. Vasta näihin aikoihinhan Jiri myös ilmeisesti tapasi ensimmäisen kerran Lassen veljenpojan Joonatanin, josta ei ollut ilmeisesti koskaan ennen kuullutkaan, saati sitten Joonatanin velistä.
SPOILER
/
/
/
Ensi viikon jaksoissa Kari vaikuttaa ihan juopolta.
Vierailija kirjoitti:
SPOILER
/
/
/
Ensi viikon jaksoissa Kari vaikuttaa ihan juopolta.
Kiinnitin samaan asiaan huomion. Tottakai Karille on aina maistunut, mutta ensin oli tuhannen päissään Amandassa, seuraavana päivänä päiväkaljalla, jossa törmäsi Jereen ja oli taas humalassa. Ja juopotteli vielä kolmantenakin päivänä. Tietysti Karilla ei kovin vahvasti elämässä juuri tällä hetkellä menekään.