Lue keskustelun säännöt.
Saan aivan karmeita masennuskohtauksia ennen kuin pitäisi lähteä jonnekin kivaan juttuun
10.12.2018 |
Ja sitten harmittaa jälkeenpäin.
Alkaa vaan tuntua ihan ylitsepääsemättömältä, että pitäisi mennä jonnekin ja vielä olla sosiaalinen ja iloinen. Aikaisemmat epäonnistumisen tuskat alkavat pyöriä mielessä. Vielä jos menee yksin jonnekin, niin tuntuu että kaikki huomaa, miten vaivautunut olen.
Usein on ollut ihan hyviäkin kertoja, jolloin jännitys on hävinnyt alun jälkeen ja ainakin jotain mukavaa on tapahtunut.
Onko joku totuttautunut pois kyseisestä ongelmasta? Sen vakavoituminen viime aikoina on vähän järkyttänyt minua.
Lisäksi saan tehokkaasti tilanteen ollessa päällä uskoteltua itselleni, että jään mieluummin kotiin mukavuudenhalusta ja haluan olla rauhassa. Kuitenkin tiedän, että jos vaan lähtisi niin kivaa olisi kumminkin.
Kommentit (7)
Masennuskohtaus, enpä ole aiemmin kuullutkaan :)
Tuttua tuo on, sosiaalisten tilanteiden pelkohan sen aiheuttaa, ilmottaudun innoissani mukaan, mutta kun lähdön hetki koittaa, en todellakaan halua enää mihinkään lähteä. Paniikkihäiriö yrittää vaan ottaa valtaansa ihan reilulla kädellä.
Olen oppinut pakottamaan itseni lähtemään, enkä enää perumaan. Ja aina se on kannattanut se lähtö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tertertwer kirjoitti:
Kuulostaa sosiaalisten tilanteiden pelolta. Siihenkin on varmaan jonkinlaista apua saatavissa. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että pakottaa itsensä noihin tilanteisiin ja saa niistä hyviä kokemuksia. Totuttautuu siihen.
Jotenkin olen ottanut sen asenteen, että en minä ihmisiä pelkää, eli en myönnä ongelmaa. Ja ei mulla olekaan ongelmaa sillä lailla, ihan pystyn juttelemaan taksikuskeille, kaupan tädeille ja vieraille ihmisille muutenkin. Ei tule mitään vapinaa ja paniikkia, että haluaisi pois tilanteesta. Etukäteen se ajatus kaikesta kohtaamisesta vaan tuntuu epämiellyttävältä? Ap
Vierailija kirjoitti:
Masennuskohtaus, enpä ole aiemmin kuullutkaan :)
Tuttua tuo on, sosiaalisten tilanteiden pelkohan sen aiheuttaa, ilmottaudun innoissani mukaan, mutta kun lähdön hetki koittaa, en todellakaan halua enää mihinkään lähteä. Paniikkihäiriö yrittää vaan ottaa valtaansa ihan reilulla kädellä.
Olen oppinut pakottamaan itseni lähtemään, enkä enää perumaan. Ja aina se on kannattanut se lähtö.
Mä olen kuullut käytettävän arkikielessä monesti :) oikeastihan se ei tarkoita mitään, jos ajattelee masennusta noin lääketieteellisenä terminä eli pitkäkestoisena tilana. Ap
Sama. Paitsi että mulla ei yleensä ole kivaa, jos lähden. Enemmänkin vaan ahdistaa ja haluan pois. Mutta jos en mene, tulee fomo. Ja paineet, että seuraavalla kerralla on vielä vaikeempaa, ja vähätkin sosiaaliset taidot katoaa. Ei ole helpottanut iän kanssa, olen 40. Tunnen olevani ulkopuolinen. Onneksi en sentään muutaman läheisimmän ystävän kanssa tunne näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samaa. Alaikäisenä koulukiusattiin, joten vielä aikuisenakin sosiaaliset tilanteet ahdistavat, tuntuu helpommalta keksiä tekosyitä ja jäädä kotiin.
Ei siinä auta muu kuin pakottaa itsensä lähtemään, välttely pahentaa vaivaa. Jännittämistä on muuten ihan turha hävetä, lähes jokainen on uusissa tilanteissa hermostunut eikä tiedä mitä sanoa.
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Kuulostaa sosiaalisten tilanteiden pelolta. Siihenkin on varmaan jonkinlaista apua saatavissa. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että pakottaa itsensä noihin tilanteisiin ja saa niistä hyviä kokemuksia. Totuttautuu siihen.