Lue keskustelun säännöt.
Seurustelu paljon vähävaraisemman kanssa?
10.12.2018 |
Minulla on jo velaton asunto ja auto ja jonkin verran säästöjä. Seurustelen aivan ihanan miehen kanssa, mutta hänellä on elatusmaksut ja omaisuutta meni paljon riitaisassa erossa. Jonkin verran haittaa kun kaikki pitää miettiä sen mukaan mihin miehellä on varaa tai vaihtoehtoisesti minä maksan. Se että minä maksan, tekee suhteesta epätasa-arvoisen, minulla on maksajana isompi päätäntävalta, enkä tykkää siitä. Miten teillä toimii vastaava suhde?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se luuseri ja etsi sellainen joka tosiaan pystyy samaan elintasoon. Tuo ei aiheuta kuin kaunaa ja katkeruutta. Miehen omaisuutta ei mennyt yhtään erossa. Se oli hänen vaimonsa osuus ja miehellä on erosta huolimatta lastensa elatuksesta vastuu.
Sellaista se on kun tuloerot on suuret. Joko maksat enemmän tai sitten elätte kahta "tasoa", jolloin kumpikin elää rahojensa mukaan. Mitäpä tuota ihmettelemään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on jo velaton asunto ja auto ja jonkin verran säästöjä. Seurustelen aivan ihanan miehen kanssa, mutta hänellä on elatusmaksut ja omaisuutta meni paljon riitaisassa erossa. Jonkin verran haittaa kun kaikki pitää miettiä sen mukaan mihin miehellä on varaa tai vaihtoehtoisesti minä maksan. Se että minä maksan, tekee suhteesta epätasa-arvoisen, minulla on maksajana isompi päätäntävalta, enkä tykkää siitä. Miten teillä toimii vastaava suhde?
Minä olen meistä se varattomampi. Mies maksaa, jos haluaa lähteä kanssani reissuun, koska minulla ei siihen ole rahaa. Varmasti hän tulee aina maksamaan suuremman osan meidän elämisestä ja tekemisestä.
Miehelläni on kolme vaihtoehtoa eli joko erota minusta, maksaa suuremman osan matkoista ja ravintolasta tai sitten viettää kanssani aikaa lähinnä kotona ja luonnossa liikkuen. Sinulla on nämä kolme vaihtoehtoa myös.
Vaikka sinä maksat, suhteen ei tarvitse olla epätasa-arvoinen. Sinulla ei myöskään tarvitse olla wnemmän päätäntävaltaa. Esimerkiksi, jos haluatte lähteä kaupunkilomalle, mietitte yhdessä molempia kiinnostavan kohteen, katsotte paljon maksaa ja kuinka paljon kummallakin on varaa/halua laittaa matkaan rahaa. Jos onnistuu, vietätte kivan matkan tai sitten katsotte jonkin halvemman kohten.
Jos päätät jatkaa seurustelua, älä syyllistä tai alista miestä tämän rahattomuudesta. Eikö tärkeintä ole, että sinulla ja ihmisellä, josta välität paljon, on hauskaa yhdessä? Toki jos yhteen muutatte, kannattaa miettiä laskujen maksua vähän tarkemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä se luuseri ja etsi sellainen joka tosiaan pystyy samaan elintasoon. Tuo ei aiheuta kuin kaunaa ja katkeruutta. Miehen omaisuutta ei mennyt yhtään erossa. Se oli hänen vaimonsa osuus ja miehellä on erosta huolimatta lastensa elatuksesta vastuu.
Joutuivat esim. myymään asunnon alihintaan joten hävisi siinä paljon. Mutta se ei ollut pointti, vaan se että miehellä on paljon vähemmän rahaa käytössä.
Ap.
Mies "tienaa" parisensataa euroa kuussa ja on työtön. Mulla oma auto, iso ok-talo (kolmasosa tosin vielä pankin) ja myös säästöjä. Olen kokopäivätöissä ja tienaan keskivertoa paremmin.
Maksan siis käytännössä kaiken, mitä teemme yhdessä (emme asu yhdessä ainakaan toistaiseksi). Paitsi viikonlopun ruuat ja juomat, myös jos tehdään jotain spesiaalia (ulos syömään, leffaan ym).
Mua ei haittaa yhtään, se on vaan rahaa. Saan vastineeksi rakkautta (sekä fyysistä että psyykkistä, ja paljon!) ja mies auttaa tosi paljon kodin ja koiran hoidossa. Siivoaa, hakkaa puita, laittaa ruokaa...
Mitä sillä rahalla yksin tekee jos ei ole ikinä aikaa eikä energiaa tehdä sillä mitään...Olen mieluummin hitusen köyhempi mutta levännyt ja onnellisessa parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
Tai sitten teet noita vaan 50% vähemmän kuin ennen? Ei tarvitse luopua kokonaan mistään ja saat rakkaan kumppanin mukaan menoihin.
Miksi minusta jotenkin tuntuu että tämä on ongelma vain toisinpäin.... Minä naisena olen aina tienannut vähän, välillä suorastaan mitättömiä. Eikä se ole yhdellekkään miehelle ollut mikään ongelma vielä tähän mennessä. Ja siis suorastaan on maksettu vaikka olisi ollut omaakin rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
No tuokin riippuu siitä, että mistä on itse valmis joustamaan.
Mulla on ollut tapana mennä paristi vuodessa muutaman tonnin ulkomaanmatkalle (yksin), en ehkä pystyisi kustantamaan samanhintaista reissua meille molemmille, mutta voisin hyvin säilyttää budjetin samana mutta valita sen verran huokeamman kohteen, että voisin maksaa meidät molemmat.
Siinä, missä nyt menen yksin maksetuilla VIP-lipuilla Metallican keikalle, voisin sen asemesta mennä kaksin vaikka jonnekin vähemmän kalliille festareille.
Ulkona voi mennä syömään joko kahdeksan ruokalajin illalliselle viineineen, tai samalla rahalla 3-4 ruokalajia ja vähän edullisemmassa paikassa.
Edelleen tärkeintä noissa yllämainituissa on se, että voin jakaa elämyksen toisen kanssa - ja se on luultavasti jopa parempi rakkaan kanssa kuin yksin. Plus bonuksena mahdollistan toiselle elämyksiä, joihin hänellä ei itsellään olisi varaa. Win-win. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli joskus noin ja edelleen nyt kun molemmat ovat töissä tienaan huomattavasti enemmän.
Itse kuitenkin koen, että kun asumme samassa taloudessa ja molemmat tekee töitä, on raha lopulta sivuseikka. Meillä on sama elintaso, toki se tarkoittaa sitä että maksan enemmän. En voisi ikinä laittaa avovaimoani tilanteeseen että yhteiset kulut vaan puoliksi ja molemmat eläisivät vain siten kuin on itsellä varaa.
Silloin kun avovaimoni oli työtön, hän teki kotona lähes kaikki hommat ja minä toin rahat talouden pyöritykseen. Minusta täysin reilua ja meillä oli hyvä olla niin, vaikka toki silloin työttömyys ahdisti omalla tavallaan avovaimoa. Onneksi nyt on vakituinen duuni ja elämä rullaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
No tuokin riippuu siitä, että mistä on itse valmis joustamaan.
Mulla on ollut tapana mennä paristi vuodessa muutaman tonnin ulkomaanmatkalle (yksin), en ehkä pystyisi kustantamaan samanhintaista reissua meille molemmille, mutta voisin hyvin säilyttää budjetin samana mutta valita sen verran huokeamman kohteen, että voisin maksaa meidät molemmat.
Siinä, missä nyt menen yksin maksetuilla VIP-lipuilla Metallican keikalle, voisin sen asemesta mennä kaksin vaikka jonnekin vähemmän kalliille festareille.
Ulkona voi mennä syömään joko kahdeksan ruokalajin illalliselle viineineen, tai samalla rahalla 3-4 ruokalajia ja vähän edullisemmassa paikassa.
Edelleen tärkeintä noissa yllämainituissa on se, että voin jakaa elämyksen toisen kanssa - ja se on luultavasti jopa parempi rakkaan kanssa kuin yksin. Plus bonuksena mahdollistan toiselle elämyksiä, joihin hänellä ei itsellään olisi varaa. Win-win. <3
Minä en ole syntynyt kultalusikka suussa, päinvastoin, on ollut tosi tiukkaa ennen kuin olen päässyt edes näille nykyisille tuloilleni. Sen takia on jäänyt vielä näkemättä ja kokematta paljon siitä, mitä olen haaveillut. En tee ulkomaanmatkoja periaatteella "menen jonnekin huokeampaan kohteeseen" vaan minulla on kohteita, joihin haluan elämäni aikana ehtiä tutustua. Sama pätee musiikkiin, en halua "johonkin konserttiin" vaan on artisteja, joita haluan kuulla livenä. Tietysti välillä joudun muutenkin matkustamaan ja menemään yksin, ei puolisollani ole täsmälleen samat kiinnostuksen kohteet, mutta arvostan kuitenkin sitä, että useimmat matkat, keikat, leffat jne jaetaan yhdessä.
Meillä samanlainen tilanne, mutta olemme mitoittaneet yhteisen elintasomme siten, että pienempituloisellakin on siihen varaa ilman, että hänenkään kaikki rahansa menee yhteisiin kuluihin. Asuminen, ruoka, yhteiset lomareissut yms ovat molemmille samoja. Henklökohtaiset menot kuten vaatteet, auto, harrastukset yms kumpikin maksaa itse ja sen mukaan, mihin on varaa ja halua investoida.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
No tuokin riippuu siitä, että mistä on itse valmis joustamaan.
Mulla on ollut tapana mennä paristi vuodessa muutaman tonnin ulkomaanmatkalle (yksin), en ehkä pystyisi kustantamaan samanhintaista reissua meille molemmille, mutta voisin hyvin säilyttää budjetin samana mutta valita sen verran huokeamman kohteen, että voisin maksaa meidät molemmat.
Siinä, missä nyt menen yksin maksetuilla VIP-lipuilla Metallican keikalle, voisin sen asemesta mennä kaksin vaikka jonnekin vähemmän kalliille festareille.
Ulkona voi mennä syömään joko kahdeksan ruokalajin illalliselle viineineen, tai samalla rahalla 3-4 ruokalajia ja vähän edullisemmassa paikassa.
Edelleen tärkeintä noissa yllämainituissa on se, että voin jakaa elämyksen toisen kanssa - ja se on luultavasti jopa parempi rakkaan kanssa kuin yksin. Plus bonuksena mahdollistan toiselle elämyksiä, joihin hänellä ei itsellään olisi varaa. Win-win. <3
Minä en ole syntynyt kultalusikka suussa, päinvastoin, on ollut tosi tiukkaa ennen kuin olen päässyt edes näille nykyisille tuloilleni. Sen takia on jäänyt vielä näkemättä ja kokematta paljon siitä, mitä olen haaveillut. En tee ulkomaanmatkoja periaatteella "menen jonnekin huokeampaan kohteeseen" vaan minulla on kohteita, joihin haluan elämäni aikana ehtiä tutustua. Sama pätee musiikkiin, en halua "johonkin konserttiin" vaan on artisteja, joita haluan kuulla livenä. Tietysti välillä joudun muutenkin matkustamaan ja menemään yksin, ei puolisollani ole täsmälleen samat kiinnostuksen kohteet, mutta arvostan kuitenkin sitä, että useimmat matkat, keikat, leffat jne jaetaan yhdessä.
No sitten ehkä kannattaa kysyä siltä kumppanilta onko hälle ok, että toteutat näitä haaveita yksikses?
Tai sitten kysyt itseltäsi kumpi on tärkeämpi, se oma kumppani vai toistuvat unelmien toteuttamiset (jos niitä nyt kerran useampi/ vuosi tuppaa olemaan)? Tosin tämä aloitus jo taitaa vastata kysymykseen, onko kumppani sinulle se tärkein asia maailmassa vai joku muu..
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti tykkää niin varallisuudella ei pitäisi olla väliä. Kummankin pitää tietää se ettei ala kaihertaa.
Kyllä sillä vaan on väliä. Jos elämäntavat ovat ihan erilaiset, niin suhde ei tule toimimaan. Tietysti jos toinen on niin varakas, että pystyy maksamaan toisellekin ulkomaanmatkat ja leffaliput ja ravintolapäivälliset jne, niin mikäs siinä. Itse kuulun siihen keskitulojen alareunaan, missä pärjää ihan kohtuullisesti mutta ei todellakaan pystyisi maksamaan toisenkin ihmisen huvituksia. Eli jos puolisollani ei olisi itsellään varaa tehdä kanssani asioita, niin minun pitäisi joko luopua niistä itsekin (matkailu, elokuvat, konsertit, ulkona syöminen, tietyt harrastukset) tai sitten jatkaisin niitä yksin, minkä seurauksena viettäisimme ison osan loma-ajoista erillämme.
No tuokin riippuu siitä, että mistä on itse valmis joustamaan.
Mulla on ollut tapana mennä paristi vuodessa muutaman tonnin ulkomaanmatkalle (yksin), en ehkä pystyisi kustantamaan samanhintaista reissua meille molemmille, mutta voisin hyvin säilyttää budjetin samana mutta valita sen verran huokeamman kohteen, että voisin maksaa meidät molemmat.
Siinä, missä nyt menen yksin maksetuilla VIP-lipuilla Metallican keikalle, voisin sen asemesta mennä kaksin vaikka jonnekin vähemmän kalliille festareille.
Ulkona voi mennä syömään joko kahdeksan ruokalajin illalliselle viineineen, tai samalla rahalla 3-4 ruokalajia ja vähän edullisemmassa paikassa.
Edelleen tärkeintä noissa yllämainituissa on se, että voin jakaa elämyksen toisen kanssa - ja se on luultavasti jopa parempi rakkaan kanssa kuin yksin. Plus bonuksena mahdollistan toiselle elämyksiä, joihin hänellä ei itsellään olisi varaa. Win-win. <3
Minä en ole syntynyt kultalusikka suussa, päinvastoin, on ollut tosi tiukkaa ennen kuin olen päässyt edes näille nykyisille tuloilleni. Sen takia on jäänyt vielä näkemättä ja kokematta paljon siitä, mitä olen haaveillut. En tee ulkomaanmatkoja periaatteella "menen jonnekin huokeampaan kohteeseen" vaan minulla on kohteita, joihin haluan elämäni aikana ehtiä tutustua. Sama pätee musiikkiin, en halua "johonkin konserttiin" vaan on artisteja, joita haluan kuulla livenä. Tietysti välillä joudun muutenkin matkustamaan ja menemään yksin, ei puolisollani ole täsmälleen samat kiinnostuksen kohteet, mutta arvostan kuitenkin sitä, että useimmat matkat, keikat, leffat jne jaetaan yhdessä.
Minäkään en ole (syntynyt kultalusikka suussa). Mun äiti oli yh ja tein opiskeluaikana parhaimmillani kahta työtä opiskelujen päälle, että sain elätettyä itseni. Ensimmäinen ulkomaanlomani oli 31-vuotiaana (Ruotsin risteilyä ei varmaan lasketa), koko lapsuuden lomat vietettiin sukulaisten nurkissa ja 16 ikävuodesta eteenpäin olin kaikki lomat töissä.
Minullakin on ja oli kohteita, joihin haluan tutustua. Mutta majoituksesta säästämällä voi ihan samalla lailla siltikin tutustua niihin kohteisiin. Voisin ihan hyvin kuvitella että 4-5 tähden hotellimajoituksen asemesta voisin lentää halpislentoyhtiön avulla kohteeseen, johon haluan tutustua, ja vuokrata sieltä asunnon.
Esim. Turkissa olin viime reissulla hotellissa joka maksoi 120 euroa/yö. Halusin nimenomaan tähän hotelliin sen sijainnin (ei-turistinen mutta mielenkiintoinen paikka) takia, just kun googletin niin 200 metrin päästä tuosta hotellista olisi saanut 2 makkarin asunnon 400 eur/vko. Eli siis yli puoleen hintaan siitä, mitä itse maksoin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se luuseri ja etsi sellainen joka tosiaan pystyy samaan elintasoon. Tuo ei aiheuta kuin kaunaa ja katkeruutta. Miehen omaisuutta ei mennyt yhtään erossa. Se oli hänen vaimonsa osuus ja miehellä on erosta huolimatta lastensa elatuksesta vastuu.
Joutuivat esim. myymään asunnon alihintaan joten hävisi siinä paljon. Mutta se ei ollut pointti, vaan se että miehellä on paljon vähemmän rahaa käytössä.
Ap.
No silloinhan jomman kumman olisi kannattanut lunastaa se toinen pois. Tyhmyydestä sakotetaan.
Ikävä tilanne. Laittakaa rahat yhteen.
Mammojen melkein yksimielinen mielipide on, että olette yksikkö ja rahat jaetaan 50:50.