Lue keskustelun säännöt.
Ero pikkuvauvaperheessä?
09.12.2018 |
Tilanne perheessämme on eskaloitunut siihen pisteeseen että en näe enää muuta ratkaisua kuin ero.
Itkettää, vihastuttaa ja tuntuu niin helvetin epäonnistuneelta samaan aikaan.
Mieheni on erittäin stressaavassa ja vastuullisessa työssä. Jo raskausaikana koin että jäin täysin yksin; mies ei pitänyt 9 kk aikana yhtäkään lomapäivää. Usein meni viikonloputkin töissä. Arkipäivät meni töissä miehellä n. 12 h päivä. Ennen raskautta oli sovittu että mies vähentää töitä, delegoi vastuuta ja osallistuu kotona enemmän. Kuitenkaan näin ei käynyt, työstä ei voinut tinkiä. Mies stressasi jatkuvasti ja purki sitä minuun kiukuttelemalla jne. Jos itse olin herkillä raskauden takia,miehen mielestä minun piti vaan kestää " ei raskaus ole mikään sairaus"- meiningillä. Hammasta purren tein kaikki kotityöt vaikka maha oli valtava ja kesähelle teki raskaana olosta entistä tukalampaa. Jos miestä pyysi osallistumaan, olin vaativa ja nalkuttava akka jolle "mikään ei kelpaa" .
Riitoja oli jatkuvasti koko raskausajan. Kun vauva syntyi, oli hetken ajan rauhallisempaa, mies teki töitä lapsen elämän ensimmäiset 2 vkoa "vain" normaalin 8 h päivässä. Isyyslomaa ei pitänyt tietenkään. Vauva on haastava. Nyt, kun hän on 4 kk ikäinen, alkaa yöt mennä jotenkuten, mutta tähän asti olen siis herännyt joka yö vähintään 2 h välein vauvan kanssa. Päivisin lapsi nukkuu huonosti, joten en itsekään pysty nukkumaan päivällä univelkoja pois. Jos pyytäisin miestä auttamaan, olisi se pois hänen unestaan ja hän olisi entistä kireämpi. Hoin itselleni vaan että pakko kestää, pakko kestää.
Eilen vauva itki koko päivän. Minulla oli orastava migreeni ja mies lähti aamulla töihin. Kun mies soitti töistä, oli migreenikohtaus tuloillaan rankasti ja lapsi huusi. Olin miehelle puhelimessa tyly, tilanne oli niin kaoottinen ja päänsärky räjähtävä. Mies tuli kotiin, pyysin että on vauvan kanssa. Vauva itkee, mies ei edes reagoi lapsen itkuun (itkee vatsavaivoja). Kuunneltuani vauvan lohdutonta itkua kun mies jätti hänet vain yksin sohvalle ja räpläsi kännykkää, kävin ottamassa vauvan syliin rauhoittaakseni häntä. Mies tiuskaisee että "eikö mun pitänyt huolehtia vauvasta". Puuskahdin että no aivan. Mies RÄJÄHTI. Paiskii tuoleja. Karjui suoraa huutoa, siis vain karjui. Hakkasi seiniä, ovia, kaappeja, paiskoi tavaroita. Pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta, vaikkei mies kohdistanut raivoaan minuun tai lapseen. Hän oli niin pelottava, että oli aiheellista pelätä hänen käyvän minun päälleni.
Hetken kuluttua mies rauhoittui ja tuli "pyytämään anteeksi". Tosiasiassa mies tuli kertomaan kuinka raivokohtauksen syy oli minussa, minulle ei mikään riitä, minä vaadin kokoajan ja koko yhteinen aikamme on ollut silkkaa helvettiä minun takiani.
Hulluinta tässä on että kun minä en nimenomaan vaadi mieheltä yhtään mitään. Hän on joka viikko työmatkalla, en valita sanallakaan. Hän voi työn lisäksi harrastaa, en valita. Lasta hänen ei tarvitse hoitaa juuri koskaan eikä tehdä mitään kotitöitä. Silti mies sanoi että minä olen suurin stressinaiheuttaja hänen elämässään loputtomilla vaatimuksilla.
Tosiasiassa miehen työstressi vie hänet ennenaikaiseen hautaan ja kyse on vaatimuksista töissä. Mies ei suostu näkemään että syy on siellä, ei kotona eikä minussa.
Yritin miettiä syitä miksi jatkaa yhdessä enkä oikein keksi mitään. En hyväksy sitä että minun on sen lisäksi että mahdollistan ja sallin miehen työnarkomaniaan, on pelättävä miehen raivokohtauksia kotona. ->
Kommentit (81)
Heittäisin nyt sellaisen ajatuksen, että sun miehelläsi on paha olla. Hänen pitäisi olla isä, perheen pää, mies joka elättää teidät ja pitää huolen. Raha-asioiden kuvausten perusteella hän pysyy juuri ja juuri pinnalla, ja jos hän hukkuu, hän vetää teidät perässään.
Hän on halunnut lapsen, joten uskallan väittää olevani täsmälleen oikeassa. Miehillä ei ole keskustelu- ja tunnetaitoja. Heillä voi olla helvetin paha olla ja hirveä huoli teistä molemmista, mutta hän on burnoutin partaalla ja räpiköi. Te olette (vähän kuin lapsilla) se turvallinen paikka purkaa, tai turvallisin, ainoa. Siksi tuollainen kohtaus. Varmaan aika äärirajoilla menee.
Uskon, että kaikki vaistot pistää laittamaan vauvan ensiksi ja hormonit ei anna ymmärtää isää, jolle se ei tule luonnostaan ja tuntuu, että isä on hirveän paha ihminen vaikka hänellä on lapsi - ja käyttäytyy noin, mikä sika jne.
Mutta kun se vauva on "vaan" ihminen, joka täytyy nyt pitää vaatteissa, ruuassa, unessa ja puhtaana. Se riittää. Mies taas saattaa olla todella pahan romahduksen reunalla ja tarvita apua. Voi olla, että teidän lähteminen saa hänet hakemaan sitä apua itselleen ja musta se voi olla hyvä idea. Mutta yritä nyt jotenkin ymmärtää sitä miestä ja sen pahaa oloa sen verran, että lähdet miettimään josko hänelläkin tämä kaikki on kuitenkin kummalisella tavalla sitä vauvasta ja susta huolehtimista - ja pelkoa.
Yritä viestittää, että te ootte yhdessä ja autatte aina toisianne vaikka mitä kävisi. Vaikka menisi firma tai mitä vaan, mitä väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää kommentoiko tähän! Tämä on provo , joka on ollut täällä monta kertaa! Koittakaa nyt ymmärtää!
Vierailija kirjoitti:
Älkää kommentoiko tähän! Tämä on provo , joka on ollut täällä monta kertaa! Koittakaa nyt ymmärtää!
Entä sitten? Miksi tää käy tunteisiisi niin kovin?
Vierailija kirjoitti:
Vain hullu tai totaalisen masokisti mies lisääntyy tänä päivänä suomalaisen naisen kanssa.
Eikös tämä osoita, että tilanne on juuri päinvastoin. Suomalainen nainen elättää ja hoitaa koko perheen miehen ollessa siinä sivussa vain lisärasite, joka on kotona kuin täysihoidossa maksamatta edes omaa osuuttaan kustannuksista.
Mies suuttui taas kun pyysin häntä katsomaan lasta viisi minuuttia. Sen jälkeen tavarat lentelivät ja hän tuli suuhuni. Meinasin tukehtua sen tavaran määrään. Tälläistäkö minun elämäni tulee olemaan?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaha ja meni tämäkin ketju sitten pilalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama tilanne. Eroa nyt. Paljon helpompaa, kuin myöhemmin. Mulla ero päällä. Lähden 4 vuotiaan kanssa pois tästä hullunmyllystä. Ei vapaapäiviä eikä kokonaisia unia neljään vuoteen. Mies on aina töissä tai kittaa itsekseen kaljaa saunassa. Minä valvon ja olen työni oheella lapsen kanssa. Eroilmoituksen kertoessa vaati hän lastaan itselleen elareiden kera. Ilmoitin, että katsotaan sitten tarvittaessa käräjien kautta, mutta nyt lapsi lähtee mun mukaan. Alkoholinkäyttö sen verran massiivista, että en lupia kysele otanko lapsen mukaan vaiko en. Ratkaiskoot sitten oikeus, jos niin pitkälle joudutaan. Odotan omaa kämppää, odotan myös omaa aikaa, jos mies on halukas lasta ottamaan. Jos ei ole, palkkaan hoitajan pari kertaa viikossa, että pääsen vaikka yksin lenkille. Vauva-aikana ero olisi ollut helpompi, kukaan ei olisi rintaruokinnassa ollutta lasta jättänyt isälle asumaan. Mutta tyhmä minä. Nyt kärsin ja taistelen. Ole sinä viisaampi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette lapsia sellasen miehen kanssa joka ei sovellu perhearkeen eikä isäksi? Uskoisin että ihmisen oppii näkemään mitä on luvassa kun perustaa perheen.
Tämähän se ap:ta vasta auttaakin. Mitä ehdotat? Työnnetäänkö vauva takaisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen reuhaamisen perusteella hänkin työskentelee kykyjensä reunoilla. Jos haluat jatkaa miehen kanssa, ja lapsen vuoksi on pakko ainakin harkita, tosin tuo reuhaaminen on mulle vähän ”red flag”.
Jos miehesi tienaa hyvin, neuvottele hänen kanssaan kotiavusta. Jos ei itse kykene nyt osallistumaan, tarvitaan ulkopuolinen apu, ettet sinä uuvu totaalisti. Voihan oikeasti olla, että töissä on firma menossa alta tai irtisanomiset, ja mies on sekaisin huolesta ja paineista. Monesti miehet herää isyyteen vasta > 1 v iässä, kun lapseen alkaa saada kontaktia eikä ole vain hyysättävä jauhosäkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin 4kk ikäinen vauva. Hän on helppo ja tyytyväinen vauva: osaan arvostaa sitä kyllä. Meillä miehellä hieman samoja työnarkomanian oireita mutta ei läheskään nuin pahoja. ” Työaika” ma-pe, yötäpäivää käytännössä. Vedän kuitenkin rajan viikonloppuun: tehköön töitä myös silloin jos haluaa mutta hoitaa myös lasta silloin. Näin on sovittu yhdessä muka aikoinaan. Noh käytännössä naama mutrulla hoitaa vkonloppuisin kun käsken, tosin ihan hyvin kyllä. Vapaaehtoisesti tykkää keräillä vain rusinat pullasta ja pitää sylissä/lässyttää vauvalle hetken kun on parhaimillaan kiirillä (unien jälkeen tms). Noh, näin meillä mennään ihan ok eteenpäin ilman suurimpia kriisejä vielä. En ole huomaavinaankaan niitä sen ihme ilmeitä vaan selailen kännyä tyynesti.
Mutta siis, vastauksena kysymykseesi: ehdottomasti vähintään asumusero heti! Näin minä tekisin, ilman kahta puhetta. Ei ole normaalia käytöstä tuo tuollainen mieheltä ja saat vaatia mieheltä osallistumista edes vkonloput. Kuulostaa pelottavasti alkavalta kotiväkivallalta... Kysy itseltäsi haluatko jäädä odottamaan sitä ensimmäistä iskua vai pärjäätkö paremmin jo nyt yksin.
Kylläpä käy miestäsi kateeksi. Töissä on pakko raataa ylipitkiä päiviä ja vähän vapaa-aikansa viikonloppuna ”hoitaa naama mutrussa” vauvaa.
Uskomatonta mutta totta: harva tekee ympäripyöreää päivää duunissa vain siksi, että työ on niin hirmuisen kivaa ja mukaansatempaavaa! Toinen taistelee saadakseen perheensä elätettyä. Ja kun pitkän päivän jälkeen tulee raskaasta duunista väsyneenä kotiin, onkin sitten ”oma vuoro hoitaa vauvaa, kun äiti vähän rentoutuu”.
Ööh. Miehen EI tarvitse tehdä mitään vastentahtoisesti ylipitkää päivää, vaan tykkää työstään ja tietysti kuvittelee itsensä korvaamattomaksi. Mitä osittain onkin; johtaja keskisuuressa yrityksessä. No sama se, pointti on silti se, että minä hoidan 99,9%:sesti yhteisen lapsemme, hänen aikaisemmat lapsensa edellisestä liitosta meidän lapsiviikolla sekä toki 100%:ia kotitöistä ja vielä kolme koiraa päälle. Herralla on aina puhdas koti ja sapuskaa naaman alla kun haluaa. Tekee pääasiassa etätöitä kotoa ja työmatkoja.
Maksan täsmälleen puolet ja lapsesta kaiken; mitenköhän mies ”elättää” minut.
Joten olenpa kohtuuton nart*tu kun peräti vaadin viettämään vapaa-aikanaan hetken oman lapsensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisas koko päivän kirjoitti:
Et eroa! Minun isäni erosi äidistäni, kun olin 3-vuotias hänen jatkuvan kaljan juomisen takia. Aloin näkemään isääni jälleen 9-vuotiaana, kun hän oli lopettanut alkoholin juomisen. Nyt 25-vuotiaana minä olen masentunut tuon isäni 6 vuoden katoamisen takia. Koita kestää ap! Jos eroat, niin eroa mielummin silloin kun vauvat ovat isompia.
Mietipä mikä olisi tilanteesi jos olisit tuon 6 vuotta elänyt siinä kaljan juonnin keskellä. Äitisi teki tuon sinua suojellaksesi. Pelkkien saunakaljojen takia ei hevin erota.
Voiko joku selittää yhden asian. Näissä keskusteluissa mies aina "paiskii pitkää päivää elättääkseen sinut ja vauvan". Noin pienen vauvan kanssa kotona oleva äiti saa kyllä ihan äitiyspäivärahaa (tai mitä lie), eikä todellakaan mies mitään elätä. Usein nainen edelleen äitiyslomalla maksaa puolet kaikista talouden kuluista. Eli miten se miehen pitkä työpäivä naisen elättää?
Aloittajalle voimia, tilanteesi kuulostaa kauhealta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni joutui oikeasti tekemään pitkää päivää ja ilman vapaapäiviäkin perhettä elättääkseen. Elettiin suurta lama-aikaa 90-luvulla ja oli tehtävä kaikki työt, mitä tarjottiin, jotta sai jatkoa. 7 päivää viikossa pahimmillaan useampi viikko. Vuorot yötä ja iltaa. Ei uskaltanut kieltäytyä, koska siihen olisi työt loppuneet.
Hoisin yksin koliikki-allergiavauvan. Väsytti joskus armottomasti, mutta mies säälitti enemmän, kun lähti yhtenäkin yönä kuumeessa töihin, kun ei uskaltanut olla pois.
Yhdessä puskimme eteen päin tuonkin vaikean ajan ja lapsiakin tuli lisää jossain vaiheessa. Nyt olemme joskus muistelleet, että kummasti sitä nuorena jaksoi venyä, vaikka välillä tuntui, että huominen on pelkkää mustaa vain.
Meille kävi niin, että nämä taistelut lujittivat suhdettamme. Yhdessä mentiin eteen päin.
Olemme miehen kanssa vaan molemmat täysin loppu. Mies ei jaksa enää olla isä ja aviomies työn viedessä kaiken. Minä en jaksa olla se roskasanko johon mies purkaa pahan olon ja stressin kun olen väsynyt, yksinäinen ja tuntuu että olen menettänyt hallinnan omasta elämästäni. Elämä on meille yhdessä sinnittelyä, emmekä tee hyvää toisillemme. Rakkaus ei taida aina riittää, eikä meillä ole enää resursseja mihinkään. Koska oma äitini hylkäsi minut kun olin lapsi, yritän toimia täysin päinvastoin ja antaa vauvalle kaiken rakkauden mistä jäin itse paitsi. Vaadin itseltäni varmasti liikaa, ja se yhdistettynä univajeeseen on ajanut minut loppuun.
Tajusin etten enää luota siihen ajatukseen että elämä kantaa. Että kaikesta selvitään kunhan meillä on miehen kanssa toisemme. Miehestä on tullut minulle taakka, ja samoin minusta miehelle. Niin surullissta kuin se onkin.
-ap
EROA kusi---narttu! Pakko tap--paa ihminen.
Minä olen pettänyt myös miestäni. Joten lapsen isästä ei voi olla varma..
-ap
Vastaavissa keskusteluissa yleensä joku aina heittää, että mies jäi toiseksi _vauvalle_. No totta jeesus jää. Toinen on täysin avuton ja täysin vanhemmista riippuvainen rääpäle, toinen aikuinen ihminen. Kumpikohan siinä tarvitsee enemmän hoivaa? On ihan miehen oma asia, ottaako hän vauvan yhteiseksi asiaksi ja alkaa tasavertaiseksi vanhemmaksi, vai jää statistiksi, joka valittaa huomion ja seksin puutteesta.
Mieheni oli se, joka halusi enemmän lapsen, se oli miehen suurin haave. Hän on myös alusta asti ollut tasavertaisena vanhempana hoitamassa lasta. Siltikin välillä on pitänyt muistuttaa tosi isoilla kirjaimilla, että tässä todellakin molemmilla on lapsi, kumpaakin väsyttää, kumpikin kaipaisi enemmän huomiota ja omaa aikaa. Onneksi pari tiukkaa keskustelua aiheesta riitti. Lisäksi suuri kiitos mahtavalle miehelleni, joka on aivan paras isä. Osaan kuvitella aloittajan hädän ja pettymyksen tilanteeseen.
Meillä muuten on kahden yrittäjän talous ja ennen lapsia kumpikin teki töitä välillä kellon ympäri. (minä olin pahempi, ehkä jopa työnarkomaani) Nyt mennään lapsen ehdoilla ja inhimillisen pituisilla päivillä. Kumpikin tajuaa, että vauva-aika on niin lyhyt ja näiden ensimmäisten vuosien aikana lapsi tarvitsee meiltä kaiken mahdollisen ajan ja rakkauden kasvaakseen tasapainoiseksi ihmiseksi.
Ennen olisin vaikka myynyt mummoni yritykseni vuoksi, nyt se on vain työ jota teen ja perhe on ykkönen.
Voimia aloittajalle. Mies on ahtaalla, mutta tuolla tavoin ei voi enää elää. Tai voi, mutta silloin saa tulla tyhjään kämppään ja kännipäissään itkeä elämän epäreiluutta. Syy on aina helppo nähdä muissa, vaikka itse olisi ainoa, jolla olisi ollut avain muuttaa tilannetta.
Mies voi huonosti sinun ja lapsen takia. Mutta provohan tämä oli.