Lue keskustelun säännöt.
Ero pikkuvauvaperheessä?
09.12.2018 |
Tilanne perheessämme on eskaloitunut siihen pisteeseen että en näe enää muuta ratkaisua kuin ero.
Itkettää, vihastuttaa ja tuntuu niin helvetin epäonnistuneelta samaan aikaan.
Mieheni on erittäin stressaavassa ja vastuullisessa työssä. Jo raskausaikana koin että jäin täysin yksin; mies ei pitänyt 9 kk aikana yhtäkään lomapäivää. Usein meni viikonloputkin töissä. Arkipäivät meni töissä miehellä n. 12 h päivä. Ennen raskautta oli sovittu että mies vähentää töitä, delegoi vastuuta ja osallistuu kotona enemmän. Kuitenkaan näin ei käynyt, työstä ei voinut tinkiä. Mies stressasi jatkuvasti ja purki sitä minuun kiukuttelemalla jne. Jos itse olin herkillä raskauden takia,miehen mielestä minun piti vaan kestää " ei raskaus ole mikään sairaus"- meiningillä. Hammasta purren tein kaikki kotityöt vaikka maha oli valtava ja kesähelle teki raskaana olosta entistä tukalampaa. Jos miestä pyysi osallistumaan, olin vaativa ja nalkuttava akka jolle "mikään ei kelpaa" .
Riitoja oli jatkuvasti koko raskausajan. Kun vauva syntyi, oli hetken ajan rauhallisempaa, mies teki töitä lapsen elämän ensimmäiset 2 vkoa "vain" normaalin 8 h päivässä. Isyyslomaa ei pitänyt tietenkään. Vauva on haastava. Nyt, kun hän on 4 kk ikäinen, alkaa yöt mennä jotenkuten, mutta tähän asti olen siis herännyt joka yö vähintään 2 h välein vauvan kanssa. Päivisin lapsi nukkuu huonosti, joten en itsekään pysty nukkumaan päivällä univelkoja pois. Jos pyytäisin miestä auttamaan, olisi se pois hänen unestaan ja hän olisi entistä kireämpi. Hoin itselleni vaan että pakko kestää, pakko kestää.
Eilen vauva itki koko päivän. Minulla oli orastava migreeni ja mies lähti aamulla töihin. Kun mies soitti töistä, oli migreenikohtaus tuloillaan rankasti ja lapsi huusi. Olin miehelle puhelimessa tyly, tilanne oli niin kaoottinen ja päänsärky räjähtävä. Mies tuli kotiin, pyysin että on vauvan kanssa. Vauva itkee, mies ei edes reagoi lapsen itkuun (itkee vatsavaivoja). Kuunneltuani vauvan lohdutonta itkua kun mies jätti hänet vain yksin sohvalle ja räpläsi kännykkää, kävin ottamassa vauvan syliin rauhoittaakseni häntä. Mies tiuskaisee että "eikö mun pitänyt huolehtia vauvasta". Puuskahdin että no aivan. Mies RÄJÄHTI. Paiskii tuoleja. Karjui suoraa huutoa, siis vain karjui. Hakkasi seiniä, ovia, kaappeja, paiskoi tavaroita. Pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta, vaikkei mies kohdistanut raivoaan minuun tai lapseen. Hän oli niin pelottava, että oli aiheellista pelätä hänen käyvän minun päälleni.
Hetken kuluttua mies rauhoittui ja tuli "pyytämään anteeksi". Tosiasiassa mies tuli kertomaan kuinka raivokohtauksen syy oli minussa, minulle ei mikään riitä, minä vaadin kokoajan ja koko yhteinen aikamme on ollut silkkaa helvettiä minun takiani.
Hulluinta tässä on että kun minä en nimenomaan vaadi mieheltä yhtään mitään. Hän on joka viikko työmatkalla, en valita sanallakaan. Hän voi työn lisäksi harrastaa, en valita. Lasta hänen ei tarvitse hoitaa juuri koskaan eikä tehdä mitään kotitöitä. Silti mies sanoi että minä olen suurin stressinaiheuttaja hänen elämässään loputtomilla vaatimuksilla.
Tosiasiassa miehen työstressi vie hänet ennenaikaiseen hautaan ja kyse on vaatimuksista töissä. Mies ei suostu näkemään että syy on siellä, ei kotona eikä minussa.
Yritin miettiä syitä miksi jatkaa yhdessä enkä oikein keksi mitään. En hyväksy sitä että minun on sen lisäksi että mahdollistan ja sallin miehen työnarkomaniaan, on pelättävä miehen raivokohtauksia kotona. ->
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin 4kk ikäinen vauva. Hän on helppo ja tyytyväinen vauva: osaan arvostaa sitä kyllä. Meillä miehellä hieman samoja työnarkomanian oireita mutta ei läheskään nuin pahoja. ” Työaika” ma-pe, yötäpäivää käytännössä. Vedän kuitenkin rajan viikonloppuun: tehköön töitä myös silloin jos haluaa mutta hoitaa myös lasta silloin. Näin on sovittu yhdessä muka aikoinaan. Noh käytännössä naama mutrulla hoitaa vkonloppuisin kun käsken, tosin ihan hyvin kyllä. Vapaaehtoisesti tykkää keräillä vain rusinat pullasta ja pitää sylissä/lässyttää vauvalle hetken kun on parhaimillaan kiirillä (unien jälkeen tms). Noh, näin meillä mennään ihan ok eteenpäin ilman suurimpia kriisejä vielä. En ole huomaavinaankaan niitä sen ihme ilmeitä vaan selailen kännyä tyynesti.
Mutta siis, vastauksena kysymykseesi: ehdottomasti vähintään asumusero heti! Näin minä tekisin, ilman kahta puhetta. Ei ole normaalia käytöstä tuo tuollainen mieheltä ja saat vaatia mieheltä osallistumista edes vkonloput. Kuulostaa pelottavasti alkavalta kotiväkivallalta... Kysy itseltäsi haluatko jäädä odottamaan sitä ensimmäistä iskua vai pärjäätkö paremmin jo nyt yksin.
Kylläpä käy miestäsi kateeksi. Töissä on pakko raataa ylipitkiä päiviä ja vähän vapaa-aikansa viikonloppuna ”hoitaa naama mutrussa” vauvaa.
Uskomatonta mutta totta: harva tekee ympäripyöreää päivää duunissa vain siksi, että työ on niin hirmuisen kivaa ja mukaansatempaavaa! Toinen taistelee saadakseen perheensä elätettyä. Ja kun pitkän päivän jälkeen tulee raskaasta duunista väsyneenä kotiin, onkin sitten ”oma vuoro hoitaa vauvaa, kun äiti vähän rentoutuu”.
Joskus se suhde siihen vauvaan on muodostettava, ja se tapahtuu hoitamalla, ei työtä tekemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että miehellä on mt ongelmia. Eihän käytä mitään aineita? Meinaan noi itsari jutut ja maastapakeneminen? Minkä ikäisiä olette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin 4kk ikäinen vauva. Hän on helppo ja tyytyväinen vauva: osaan arvostaa sitä kyllä. Meillä miehellä hieman samoja työnarkomanian oireita mutta ei läheskään nuin pahoja. ” Työaika” ma-pe, yötäpäivää käytännössä. Vedän kuitenkin rajan viikonloppuun: tehköön töitä myös silloin jos haluaa mutta hoitaa myös lasta silloin. Näin on sovittu yhdessä muka aikoinaan. Noh käytännössä naama mutrulla hoitaa vkonloppuisin kun käsken, tosin ihan hyvin kyllä. Vapaaehtoisesti tykkää keräillä vain rusinat pullasta ja pitää sylissä/lässyttää vauvalle hetken kun on parhaimillaan kiirillä (unien jälkeen tms). Noh, näin meillä mennään ihan ok eteenpäin ilman suurimpia kriisejä vielä. En ole huomaavinaankaan niitä sen ihme ilmeitä vaan selailen kännyä tyynesti.
Mutta siis, vastauksena kysymykseesi: ehdottomasti vähintään asumusero heti! Näin minä tekisin, ilman kahta puhetta. Ei ole normaalia käytöstä tuo tuollainen mieheltä ja saat vaatia mieheltä osallistumista edes vkonloput. Kuulostaa pelottavasti alkavalta kotiväkivallalta... Kysy itseltäsi haluatko jäädä odottamaan sitä ensimmäistä iskua vai pärjäätkö paremmin jo nyt yksin.
Kylläpä käy miestäsi kateeksi. Töissä on pakko raataa ylipitkiä päiviä ja vähän vapaa-aikansa viikonloppuna ”hoitaa naama mutrussa” vauvaa.
Uskomatonta mutta totta: harva tekee ympäripyöreää päivää duunissa vain siksi, että työ on niin hirmuisen kivaa ja mukaansatempaavaa! Toinen taistelee saadakseen perheensä elätettyä. Ja kun pitkän päivän jälkeen tulee raskaasta duunista väsyneenä kotiin, onkin sitten ”oma vuoro hoitaa vauvaa, kun äiti vähän rentoutuu”.
Työnarkomaanimiehelle on juuri parasta se, että hän saa elämäänsä muutakin sisältöä kuin pelkän työn. Työnarkomaanille on tyypillistä se, että hän kokee itsensä työssä korvaamattomaksi ja tekee ektratunnit korvaksetta. Oma miheni on entinen työnarkomaani ja yt-menettelyssä irtisanottu. Ei siis todellakaan ollut korvaamaton, vaikka niin luuli.
Miehesi puheet jokapäiväisestä itsemurhan ajattelemisesta kuulostavat huolestuttavalta. Tulee sellainen olo että joko mies voi todella huonosti tai sitten tuo on jokin äärimmäinen keino syyllistää tai kiristää sinua. Joka tapauksessa olen sitä mieltä että teidän ei pitäisi painiskella tilanteessa keskenänne vaan tarvitsette ulkopuolista apua. Neuvoisin sinua ottamaan heti huomenna yhteyttä esim neuvolaan tai terveysasemalle, josta voisitte saada apua tilanteen käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Hulluinta on että maksamme molemmat yhtä paljon talouden kuluista. Mies on yrittäjä ja laittaa kaikki rahansa firmaan. Siksi tämä tuntuu niin sekopäiseltä, että mies on töissä lähes ilmaiseksi 24/7. Elämme tosi niukasti, sillä mies ei oikeasti laita euroakaan ylimääräistä perheeseen, joka penni menee firmaan. Mies väittää vihaavansa työtään ja firmaansa mutta tosiasiassa hän laittaa kaiken sen etusijalle. Jopa perheen.
Taloudellisesti tulisin jopa paremmin toimeen mikäli mies häipyisi kuvioista. Vaikkei tällä ole oikeasti mitään väliä. Vain sillä että olemme molemmat täysin lopussa tahoillamme eikä tässä ole muuta ulospääsyä kuin että jompikumpi lähtee.
Kerroin miehelle ajatukseni. Hän suhtautui siihen täysin tyynesti. Jaa, no muuta sitten pois. Hän ilmoitti. Eli minä ja vauva saamme etsiä uuden kodin, mies ei aio lähteä. Menemme varmaan hotelliin näin aluksi, pois vain tämän hulluuden keskeltä. Itse itken silmät päästäni surua toisessa huoneessa, mies viheltelee ja vaikuttaa onnelliselta.-ap
Ilmeisesti miehesi halusi erota mutta ei ole sitä itse tehnyt vaan rupesi mulkeroksi sinua kohtaan, että jättäisit hänet. Hae elarit pennilleen miehen tulojen mukaan sitten jatkossa, että edes lapsesi saa sen vähän mikä hänelle kuuluu. Ei kaikista ole isäksi. Ehkä mies tajuaa joskus myöhemmin, että hänellä on lapsi. Olen pahoillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä työnarkomaanit eivät oikeasti ole työnarkomaaneja. Se on vain helppo keino jättää rasittavan kersan hoito naiselle. Näin minä teen. Juon toimistolla kaljaa ja surffaan netissä. Vaimolle sanon, että on muka kiirettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vaikuttaa kärsivän työuupumuksesta. Työ kuormittaa liikaa. Pyydä häntä varaamaan aika työterveyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluinta on että maksamme molemmat yhtä paljon talouden kuluista. Mies on yrittäjä ja laittaa kaikki rahansa firmaan. Siksi tämä tuntuu niin sekopäiseltä, että mies on töissä lähes ilmaiseksi 24/7. Elämme tosi niukasti, sillä mies ei oikeasti laita euroakaan ylimääräistä perheeseen, joka penni menee firmaan. Mies väittää vihaavansa työtään ja firmaansa mutta tosiasiassa hän laittaa kaiken sen etusijalle. Jopa perheen.
Taloudellisesti tulisin jopa paremmin toimeen mikäli mies häipyisi kuvioista. Vaikkei tällä ole oikeasti mitään väliä. Vain sillä että olemme molemmat täysin lopussa tahoillamme eikä tässä ole muuta ulospääsyä kuin että jompikumpi lähtee.
Kerroin miehelle ajatukseni. Hän suhtautui siihen täysin tyynesti. Jaa, no muuta sitten pois. Hän ilmoitti. Eli minä ja vauva saamme etsiä uuden kodin, mies ei aio lähteä. Menemme varmaan hotelliin näin aluksi, pois vain tämän hulluuden keskeltä. Itse itken silmät päästäni surua toisessa huoneessa, mies viheltelee ja vaikuttaa onnelliselta.-ap
Ilmeisesti miehesi halusi erota mutta ei ole sitä itse tehnyt vaan rupesi mulkeroksi sinua kohtaan, että jättäisit hänet. Hae elarit pennilleen miehen tulojen mukaan sitten jatkossa, että edes lapsesi saa sen vähän mikä hänelle kuuluu. Ei kaikista ole isäksi. Ehkä mies tajuaa joskus myöhemmin, että hänellä on lapsi. Olen pahoillani.
Eipä taida paljon elareita näkyä jos kaikki rahat on yrityksen, eikä mies nosta juuri palkkaa. Eli tulot on niin pienet että elarit jää kelan maksettavaksi. Hyvin pelattu mieheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin käsittämätöntä, että jotkut naiset odottavat ja vaativat, että lapsen synnyttyä mies VÄHENTÄÄ työntekoa ja ryhtyy apuäidiksi samaan aikaan kun nainen itse on kaiket päivät KOTONA. Ja sitten kun näin ei tapahdu, niin ollaan täysin pöyristyneitä ja tullaan ulisemaan nettifoorumille hakemaan EROsympatioita tuntemattomilta ja trolleilta.
Naisen typeryydellä ei ole mitään rajoja, kun hormonit saavat vallan.
Miehesi on todennäköisesti niin stressaantunut ettei osaa enää toimia ja ajatella järkevästi. Kun on kuin viulun kieli, niin kaikki toivomasi apu lapsen hoidossa ym tuntuu ylivoimaiselta ja saa ahdistuksen lisääntymään entisessä. En vähättele omaa tilannettasi, mutta vaikuttaa siltä, että miehesi tarvitsee kipeästi apua ja katkon stressaavaa tilanteeseen. Ovatko yrityksen raha-asiat kunnossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain hullu tai totaalisen masokisti mies lisääntyy tänä päivänä suomalaisen naisen kanssa.
Mulla olisi tähän pitkä vastaus, sillä itken juuri aivan samoja asioita. Erona se, että minulla on isompiakin lapsia ja vauva nyt 9,5kk. Oon todella neuvoton ja yksinäinen. Vauva ei juurikaan nuku vielä kuin päivällä, yöllä nukuttaminen vie pari tuntia ja ehkä viidennellä yrityksellä onnistuu. Välillä herää itkemään, välillä tissille ja joskus vaan leikkimään. Aamulla isommat hereillä 8 ja vauva nukahtaa lopulta ehkä 2-3.
Alusta asti tätä samaa ja lisänä ns. erilliset rahat. Siinä toinen soppa. En tiedä mitä tehdä. Tsemppiä sulle ap. Et ole yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla olisi tähän pitkä vastaus, sillä itken juuri aivan samoja asioita. Erona se, että minulla on isompiakin lapsia ja vauva nyt 9,5kk. Oon todella neuvoton ja yksinäinen. Vauva ei juurikaan nuku vielä kuin päivällä, yöllä nukuttaminen vie pari tuntia ja ehkä viidennellä yrityksellä onnistuu. Välillä herää itkemään, välillä tissille ja joskus vaan leikkimään. Aamulla isommat hereillä 8 ja vauva nukahtaa lopulta ehkä 2-3.
Alusta asti tätä samaa ja lisänä ns. erilliset rahat. Siinä toinen soppa. En tiedä mitä tehdä. Tsemppiä sulle ap. Et ole yksin.
Minkä saa*tanan takia niitä kakaroita on pakko vääntää, jos elämä on noin vaikeaa? Sinäkö niitä manguit?
Mies siis tekee todella pitkiä päiviä omassa firmassa, jonka yrittää saada kannattamaan? Mieti, millaiset mahdollisuudet hänellä tuossa tilanteessa on. 8 h työpäivät, ei voittoa, pahimmassa tapauksessa firma konkurssiin. Mitäs sitten? Mies yrittää että firma kannattaisi, elanto perheelle taattu. Näin hän saattaa sen itse nähdä. Todennäköisesti hän on hyvin väsynyt ja stressaantunut.
Ja sinäkin olet todella väsynyt ja vauvan kanssa on tosi rankkaa. Olette ajatelleet mitä olette ajatteleet ennen vauvaa, ei sitä ymmärrä eikä voi tietää millaista se on etukäteen.
Olette molemmat tosi lujilla ja koette että toinen ei ymmärrä.
Pystyttekö mitenkään yhdessä tai ehkä terapeutin avulla käymään tilannetta läpi? Mikä miehen firman tilanne oikeasti on? Mitä hänen on pakko tehdä ja mitkä ovat vaihtoehdot? Mitä sinä eniten tarviset? Unta vai miehen läsnäoloa, jotain muuta?
Vierailija kirjoitti:
On täysin käsittämätöntä, että jotkut naiset odottavat ja vaativat, että lapsen synnyttyä mies VÄHENTÄÄ työntekoa ja ryhtyy apuäidiksi samaan aikaan kun nainen itse on kaiket päivät KOTONA. Ja sitten kun näin ei tapahdu, niin ollaan täysin pöyristyneitä ja tullaan ulisemaan nettifoorumille hakemaan EROsympatioita tuntemattomilta ja trolleilta.
Naisen typeryydellä ei ole mitään rajoja, kun hormonit saavat vallan.
Jos miehen pahoinvointi johtuu naisesta ja lapsesta, niin eikö ero ole silloin paras vaihtoehto?
Tässä tapauksessa mies ei selvästikään voi hyvin eikä ole tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi. Täytyykö myös viattoman lapsen elämå uhrata miehen ongelmien vuoksi. Tässä ei ole kyse kotitöistä, vaan osallistumisesta perheen elämään ja suhtaumisesta omaan puolisoon ja lapseen. Jos miehellä ei ole muuta ratkaisua tilanteeseen kuin vaimon syyttäminen kaikesta, niin tilannetta ei pysty korjaamaan.
Joo, todella huono. Tuo tavaroiden heittely paljasti heti ja kun sanoit, että ” en ole ennen joutunut pelkäämään paljasti tämän. Tuo sama lause oli viime provossakin. Sun kirjoitustyylin tunnistaa aina noista sanoista tavaranheittelykeisseistä. Ei mene läpi.
Mä tunnistan valitettavasti itsessäni noita samoja piirteitä kuin miehessäsi - tosin olen nainen, minulla ei onneksi ole lapsia ja tykkään työstäni vaikka se vie ihan liikaa aikaa ja aiheuttaa stressiä.
Mutta nuo venyvät työpäivät ja katkeilevan pinnan tunnistan kyllä. Itse en saa mitään raivareita, mutta huomaan kyllä että mieheni sellainen normaali läsnäolo saatta tuntua jatkuvien vaatimusten tulvalta, vaikka oikeasti mies vaan kysyy, katsotaanko illalla leffa, tai maksoitko muuten sen sähkölaskun tms - eli ei oikeasti vaadi mitään, mutta umpiväsyneenä sosiaalisesti kuormittavan työn jälkeen jopa kaikki tavallinen kanssakäyminen alkaa tuntua raskaalta ja siksi se tuntuu "vaatimuksilta".
Tällä en tarkoita puolustaa miestäsi. Oikeastaan päin vastoin. Pointti on siinä, että sinä et voi mitenkään olle niin vähän vaativa, että miehesi olisi tyytyväinen, koska pelkkä sinun ja lapsen läsnäolo tuntii miehestä vaatimukselta. Se, että mies ei itse hahmota tätä (ja ei ole jo ennen lapsen hankkimista tajunnut, miten tulee käymään) on vain ja ainoastaan hänen oma vikansa ja seurausta huonosta itsetuntemuksesta ja kontrollista.
Mies voi jopa tosian olla iloinen eroajatuksesta, vaikka mitään muuta naista ei olisikaan. Tällä hetkellä hän kokee suhteen kuormittavaksi, lapsen samoin, ja ajattelee voivansa paremmin kun saa olla teiltä rauhassa. Ja itseasiassa lyhyellä tähtäimellä se voikin olla totta. Minä voin itse paremmin kun olemme miehen kanssa erossa, ja saan levätä ilman tarvetta mihinkään sosiaaliseen kanssakäymiseen tai pienimpäänkään toisen ihmisen huomiointiin. Siksi asun viikot omassa asunnossani - saan lepoa, enkä kuormita kiukustumisillani miestä, joka ei niihin ole syyllinen.
Mutta ero on tietysti siinä, että meillä ei lapsia ole. Eikä tule, ellen minä ensin muuta täysin asennettani ja elämääni (noh, sitten pitäisi vielä myös haluta lapsia). Teillä on lapsia, ja siksi miehelläsi on kovemmat velvoitteet kuin minulla. Valitettavasti mies itse on ainoa, joka voi asiaa lähteä korjaamaan, ja se edellyttää, että hän näkee ongelman ja erityisesti oman painavan roolinsa siinä. Jos tätä ei tapahdu, niin valitettavasti sinun keinosi ovat vähissä...
Voi oikeasti olla, että voisit itsekkin paremmin ilman miestä. Voimia joka tapauksessa!