Lue keskustelun säännöt.
Ero pikkuvauvaperheessä?
09.12.2018 |
Tilanne perheessämme on eskaloitunut siihen pisteeseen että en näe enää muuta ratkaisua kuin ero.
Itkettää, vihastuttaa ja tuntuu niin helvetin epäonnistuneelta samaan aikaan.
Mieheni on erittäin stressaavassa ja vastuullisessa työssä. Jo raskausaikana koin että jäin täysin yksin; mies ei pitänyt 9 kk aikana yhtäkään lomapäivää. Usein meni viikonloputkin töissä. Arkipäivät meni töissä miehellä n. 12 h päivä. Ennen raskautta oli sovittu että mies vähentää töitä, delegoi vastuuta ja osallistuu kotona enemmän. Kuitenkaan näin ei käynyt, työstä ei voinut tinkiä. Mies stressasi jatkuvasti ja purki sitä minuun kiukuttelemalla jne. Jos itse olin herkillä raskauden takia,miehen mielestä minun piti vaan kestää " ei raskaus ole mikään sairaus"- meiningillä. Hammasta purren tein kaikki kotityöt vaikka maha oli valtava ja kesähelle teki raskaana olosta entistä tukalampaa. Jos miestä pyysi osallistumaan, olin vaativa ja nalkuttava akka jolle "mikään ei kelpaa" .
Riitoja oli jatkuvasti koko raskausajan. Kun vauva syntyi, oli hetken ajan rauhallisempaa, mies teki töitä lapsen elämän ensimmäiset 2 vkoa "vain" normaalin 8 h päivässä. Isyyslomaa ei pitänyt tietenkään. Vauva on haastava. Nyt, kun hän on 4 kk ikäinen, alkaa yöt mennä jotenkuten, mutta tähän asti olen siis herännyt joka yö vähintään 2 h välein vauvan kanssa. Päivisin lapsi nukkuu huonosti, joten en itsekään pysty nukkumaan päivällä univelkoja pois. Jos pyytäisin miestä auttamaan, olisi se pois hänen unestaan ja hän olisi entistä kireämpi. Hoin itselleni vaan että pakko kestää, pakko kestää.
Eilen vauva itki koko päivän. Minulla oli orastava migreeni ja mies lähti aamulla töihin. Kun mies soitti töistä, oli migreenikohtaus tuloillaan rankasti ja lapsi huusi. Olin miehelle puhelimessa tyly, tilanne oli niin kaoottinen ja päänsärky räjähtävä. Mies tuli kotiin, pyysin että on vauvan kanssa. Vauva itkee, mies ei edes reagoi lapsen itkuun (itkee vatsavaivoja). Kuunneltuani vauvan lohdutonta itkua kun mies jätti hänet vain yksin sohvalle ja räpläsi kännykkää, kävin ottamassa vauvan syliin rauhoittaakseni häntä. Mies tiuskaisee että "eikö mun pitänyt huolehtia vauvasta". Puuskahdin että no aivan. Mies RÄJÄHTI. Paiskii tuoleja. Karjui suoraa huutoa, siis vain karjui. Hakkasi seiniä, ovia, kaappeja, paiskoi tavaroita. Pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta, vaikkei mies kohdistanut raivoaan minuun tai lapseen. Hän oli niin pelottava, että oli aiheellista pelätä hänen käyvän minun päälleni.
Hetken kuluttua mies rauhoittui ja tuli "pyytämään anteeksi". Tosiasiassa mies tuli kertomaan kuinka raivokohtauksen syy oli minussa, minulle ei mikään riitä, minä vaadin kokoajan ja koko yhteinen aikamme on ollut silkkaa helvettiä minun takiani.
Hulluinta tässä on että kun minä en nimenomaan vaadi mieheltä yhtään mitään. Hän on joka viikko työmatkalla, en valita sanallakaan. Hän voi työn lisäksi harrastaa, en valita. Lasta hänen ei tarvitse hoitaa juuri koskaan eikä tehdä mitään kotitöitä. Silti mies sanoi että minä olen suurin stressinaiheuttaja hänen elämässään loputtomilla vaatimuksilla.
Tosiasiassa miehen työstressi vie hänet ennenaikaiseen hautaan ja kyse on vaatimuksista töissä. Mies ei suostu näkemään että syy on siellä, ei kotona eikä minussa.
Yritin miettiä syitä miksi jatkaa yhdessä enkä oikein keksi mitään. En hyväksy sitä että minun on sen lisäksi että mahdollistan ja sallin miehen työnarkomaniaan, on pelättävä miehen raivokohtauksia kotona. ->
Kommentit (81)
Jätät sen sian, asia on sillä selvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätät sen sian, asia on sillä selvä!
Sitten hän ei ainakaan saa apua lapsen hoidossa.
Eipä tuossa ole vaihtoehtoja. Koita tukea miehen ja lapsen suhdetta eron jälkeen. Jos on valinnut elää työlleen, niin saamansa pitää. Vauva on porukasta se, jolla on suurimmat tarpeet ja akuuteimmat. Koska lapsi on haluttu ja saatu, pitäisi molempien ykkösprioriteetti olla lapsen hyvinvointi. Koska toinen vanhemmista on hommaan kykenemätön, niin sinä joudut hoitamaan hänenkin osansa. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin saada vauvalle turvallinen ympäristö ja sinulle apua siksi aikaa, että saat nukuttua.
Ymmärrän olosi hyvin. Täälläkin on valvottu yli vuosi. Nyt alkaa onneksi helpottaa ennenkö tilttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätät sen sian, asia on sillä selvä!
Sitten hän ei ainakaan saa apua lapsen hoidossa.
Vaikuttaa siltä, ettei apua ole tulossakaan..
Voimia ap
Miksi teette lapsia sellasen miehen kanssa joka ei sovellu perhearkeen eikä isäksi? Uskoisin että ihmisen oppii näkemään mitä on luvassa kun perustaa perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6 lisää: älä välitä noista empatikyvyttömistä pahanilmanlinnuista jotka näihin keskusteluihin jättävät muka-nasevia kommenttejaan.
Te olette molemmat ihan loppu, sekä sinä että mies. Miehen palkka on ilmeisen hyvä? Palkatkaa sillä kotiapua. Ja sitten pariterapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko olet kertonut miehelle, ettet näe muuta ratkaisua kuin eron? Miten miehesi suhtautui siihen? Ei taida miehesi ymmärtää tilannettaan.
Ottakaa asumusero, jos mahdollista. Näette kumpikin millaista olisi asua ja elää ilman toista, lievenisikö miehesi stressi kenties. Ei ensimmäisenä tarvitse olla eroamassa sillä tilanne voi selkiytyä ja normalisoitua.
Ota yhteyttä neuvolaan, pyydä apua vauvan ja jaksamisesi kanssa. Jotkut kunnat tarjoavat ensimmäisen kuukauden kotiapua ilmaiseksi. Perheneuvola voisi olla myös paikallaan jos miehesi myöntää ongelmakohdat ja on valmis hakemaan niihin apua ja ratkaisua. Itse olin esikoisen vauvavuonna jo niin väsynyt, että hyvä kun en tappanut lastani. Myöhemmin (2v) itkulle löytyi sitten syykin: allergia, joka ilmeni vain suolisto-oireina. Hän nukkui korkeintaan 20min pätkiä ja vain sylissä hytkytellen oli itkemättä, minä valvoin päivät ja yöt. Oletko sinä siis varma itkun syystä, että on vain normaalia mahavaivaa jota ei voisi helpottaa?
Miehesi saattaa paiskia hullusti töitä sillä ajatuksella, että hänen täytyy nyt elättää sinut ja lapsi. Eli tavallaan mielessään vääntää, kuin vaatisit häntä olemaan koko ajan ylitöissä? Ja sitten kun ilmaiset että muutakin pitäisi tehdä, niin olet taas vaatimassa? Eli rauhassa juttelemalla voisitte päästä asiasta sopuun, kuka odottaa ja vaatii ja mitä. Tietenkin tuo on vaikeaa jos pelkää toisen raivokohtauksia ja mahdollista väkivaltaa. Itse ehkä kirjoittaisin kirjeenä, olisin vauvan kanssa muualla miehen sitä lukiessa ja miettiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ois kannattanu tehdä lasta. Niin makaa kuin petaa. Eroa ja anna lapsi sijaiskotiin... Paras ratkaisu kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Te olette molemmat ihan loppu, sekä sinä että mies. Miehen palkka on ilmeisen hyvä? Palkatkaa sillä kotiapua. Ja sitten pariterapiaan.
Mun veikkaus on, ettei miehelle makseta mitään ylitöistä. Ja palkkakin on huono, jos huomioidaan tehdyt työtunnit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin vastuutonta eikä taas oo ajateltu mulkkua pidemmälle. Tiesit että miehesi on täysin työnorja ja menit siihen syssyyn tekemään kakaran!! Ehkäisy on keksitty.
Tyypillisiä vastauksia taas. Pelkkää v1tttu1lua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero. Tai muuttakaa ainakin erilleen. Ja sitten haet lastenhoitoapua neuvolasta.
Hulluinta on että maksamme molemmat yhtä paljon talouden kuluista. Mies on yrittäjä ja laittaa kaikki rahansa firmaan. Siksi tämä tuntuu niin sekopäiseltä, että mies on töissä lähes ilmaiseksi 24/7. Elämme tosi niukasti, sillä mies ei oikeasti laita euroakaan ylimääräistä perheeseen, joka penni menee firmaan. Mies väittää vihaavansa työtään ja firmaansa mutta tosiasiassa hän laittaa kaiken sen etusijalle. Jopa perheen.
Taloudellisesti tulisin jopa paremmin toimeen mikäli mies häipyisi kuvioista. Vaikkei tällä ole oikeasti mitään väliä. Vain sillä että olemme molemmat täysin lopussa tahoillamme eikä tässä ole muuta ulospääsyä kuin että jompikumpi lähtee.
Kerroin miehelle ajatukseni. Hän suhtautui siihen täysin tyynesti. Jaa, no muuta sitten pois. Hän ilmoitti. Eli minä ja vauva saamme etsiä uuden kodin, mies ei aio lähteä. Menemme varmaan hotelliin näin aluksi, pois vain tämän hulluuden keskeltä. Itse itken silmät päästäni surua toisessa huoneessa, mies viheltelee ja vaikuttaa onnelliselta.
-ap
Ettekö sitten voi tehdä sellaista työnjakoa, että sinä huolehdit kotiasioista ja mies töistä eli rahasta?
Itselläni rauhallinen lapsi ja mies auttaa kotona. Kamalaa ajatella että minullakin olisi asiat noin..... Noh onneksi ei ole.
Siunausta vaan sinnekkin.
Tehty mikä tehty, lapsi työnarkomaanin kanssa. Eihän se koskaan kannata, elleivät molemmat ole perhekeskeisiä, vauva-arki kun on aikamoista paskaa pitkään. Ero helpottaa tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätät sen sian, asia on sillä selvä!
Sitten hän ei ainakaan saa apua lapsen hoidossa.
Kuka uskaltaisi sylivauvan jättää tuollaiselle, joka ei edes omaa käytöstään hallitse? Kyllä sitä apua yhna saa paremmin.
-> Tajusin että elän varpaillaan kokoajan, etten vaan suututa miestä. Aina jos kerron miehelle omista huolistani tai jatkuvasti kasvavasta uupumuksesta 4 kk univajeen vuoksi, mies tyrmää minut sanomalla kuinka hänellä on 100 x stressaavanpaa ja vaikeampaa. Emme pysty keskustelemaan huolista, sillä pelkään vaan miehen raivoa tai torjuvaa vähättelyä.
Ihan jo vauvaa ajatellen, eihän tällainen ilmapiiri kotona ole terve ympäristö kasvaa?
-ap