Ystävän vanhemmat vetävät koko ajan mattoa ystävän jalkojen alta. Miten saada ystävä tajuamaan kuvio?

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä sulle ja ystävällesi.

Minulla on yksi ystävä jolla vähän mainitunkaltainen tilanne, paitsi että ulkopuolisille kuvio ei aukene ollenkaan vaan vieraiden läsnäollessa kulissit kasataan ja kiillotetaan. Voi kun olisin aikaisemmin ymmärtänyt miten kaltoin ystävääni kohdeltiin hänen lapsuudenperheessään. Soimaan itseäni etten ole voinut auttaa ystävääni ymmärtämään sairaita vuorovaikutuskuvioita, mutta olin niin nuori itsekin...

Sanon vaan että saatat vuosien päästä katua sitä ettet puuttunut asiaan isommin. Oma ystäväni taistelee mielenterveysongelmien kanssa ja yritti jopa itsemurhaa.

Kulissit ovat pystyssä myös ystävni lapsuudenperheessä. En tiennyt kuvioiden todellisuutta ennen kuin aivan viime aikoina. Olin kyllä vuosien mittaan kiinnittänyt huomiota yksittäisiin lausahduksiin tai muihin juttuihin. Mutta vasta nyt kaikki valkeni minulle ja samalla noihin yksittäisiin huomioihin löytyi logiikka ja palaset loksahtivat paikoilleen.

Olen ystävääni jonkin verran vanhempi, joten pystyn auttamaan, ymmärtämään ja tukemaan häntä paremmin kuin samanikäiset ihmiset. Elämänkokemus auttaa onneksi todella paljon. Yritän tukea kaikin mahdollisin keinoin ja puuttuakin asioihin tarvittaessa. Mielenterveysongelmat ovat jo ystävälläni olemassa, joten ymmärrän miten pahaa vahinkoa hänelle on aiheutettu . Enkä siis liioittele ongelmaa. Ap

Sanot, notta hommaa kokolattiamaton..

Valitettavasti ketään ei voi "pelastaa".

Kaverin täytyy itse oivaltaa.

Voit sanoa hänelle ettei kukaan saisi kohdella häntä niin huonosti.

Parasta jos ei olisi riippuvainen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Voit tukea ja auttaa ystävääsi, suoraan sanomalla tai epäsuorasti muunlaista mallia näyttämällä. Vaikea sanoa mikä olisi tässä tapauksessa oikea tapa. Riippuu myös teidän välisistä suhteista ja luottamuksesta.

Itse olisin varmaan vetänyt jonkin äärimmäisen puolustusreaktion, jos joku olisi vanhempieni käytöstä suoraan kyseenalaistanut. Toisaalta se olisi ehkä kuitenkin saanut myös ajatusketjuja nopeammin liikkeelle.

Nyt meni tosi kauan, itse päätellä ja valita toisin, tietoisesti itseluottamustaan rakentaen.

Eikä ketään vanhempia voi kaikesta syyttää, he toimivat sillä mallilla joka heillä on.

Tärkeintä ehkä olla ystäväsi puolella, ja mielestäni voi myös sanoa, miltä vanhempien käytös sinussa tuntuu (paha mieli ystävän puolesta).

-3

Kun tuohon se melkein takuuvarmasti menee. Jospa osaisin ohjata hänet itse huomaamaan ja ajattelemaan asiaa esim. kysymyksillä. Jos kertoisin, että isäsi sanoi "näin ja näin" (=ikävästi omasta lapsesta) - mitä siitä ajattelet? Etten heti pamauttaisi, että minusta se on aika oudosti sanottu. Varmaan toimisi paremmin? Ap

Jos olet tuntenut ystäväsi vasta vähän aikaa, niin kannattaa olla tosiaan varovainen, ettei hän tunne sinun hyökkäävän hänen vanhempiaan vastaan. Suuri osa ihmisistä ovat suojelevaisia omia vanhempiaan kohtaan, valitettavasti jopa todella huonoissa oloissa(väkivalta/huumeet/alkoholi yms.) olevat lapset ovat usein lojaaleja. Moni lapsi ei edes tiedä että asiat voisivat olla toisinkin.

Juuri siksi tuon terveen mallin näyttäminen on ehkä parempi keino kunhan siitä ei tule sellainen "katso näin meillä toimitaan, meillä on paremmin kuin teillä" juttu myöskään. Eli näytä hänelle oman perheesi lähimmäisenrakkautta, mutta yritä tehdä se luonnollisesti. Itse olen tehnyt sen virheen aikoinani yrittäessäni auttaa erästä silloista ystävää, että sanoin suoraan miten rumasti hänen isänsä ja mummonsa(asui heidän luonaan hyvin likaisissa oloissa, molemmat alkoholisteja)häntä kohtelivat. Häntä lyötiin ja haukuttiin yms. Sanoin hänelle, että hänelle olisi parempi muuttaa opiskelemaan toisaalle, jotta saa olla rauhassa. Hän itse usein valitti minulle elämänsä kurjuudesta. Mutta se, että uskalsin sanoa asiasta, kääntyi itseäni vastaan. Myöhemmin elämässä muutettuani pois paikkakunnalta hän oli kertonut eräälle yhteiselle tutulle, että hän vihaa minua ja vetää minua turpaan, jos tulen käymään sielläpäin. Ehkä totuus sattui liikaa. En oikein muutakaan syytä tiedä. Yritin vain auttaa ja olla ystävä yksinäiselle ja koulukiusatulle nuorelle, joka vielä itse valitti asiasta jatkuvasti.

Ei meidänkään perhe kovin hyvätuloinen ollut, mutta ostin hänelle lahjoja ja lahjoitin ruokaa ja vaatteitani (salaa hänen isältään ja mummoltaan, koska he olisivat ottaneet ne pois häneltä) jotta hän saisi jotain rikkinäisten vaatteiden tilalle. Silloin hän vaikutti iloiselta avustani. Voisiko kyseessä olla se, että perheemme muutti pois ja hän koki minun hylänneen hänet? Hän itse lakkasi vastaamasta kirjeisiin.

Oli miten oli, kannattaa olla varovainen. Ihmiset ovat herkkänahkaisia kritiikille etenkin kun kyseessä on oma perhe.

Toivottavasti ystäväsi saa napanuoran katkaistua epäterveellisestä ympäristöstä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Jos olet tuntenut ystäväsi vasta vähän aikaa, niin kannattaa olla tosiaan varovainen, ettei hän tunne sinun hyökkäävän hänen vanhempiaan vastaan. Suuri osa ihmisistä ovat suojelevaisia omia vanhempiaan kohtaan, valitettavasti jopa todella huonoissa oloissa(väkivalta/huumeet/alkoholi yms.) olevat lapset ovat usein lojaaleja. Moni lapsi ei edes tiedä että asiat voisivat olla toisinkin.

Juuri siksi tuon terveen mallin näyttäminen on ehkä parempi keino kunhan siitä ei tule sellainen "katso näin meillä toimitaan, meillä on paremmin kuin teillä" juttu myöskään. Eli näytä hänelle oman perheesi lähimmäisenrakkautta, mutta yritä tehdä se luonnollisesti. Itse olen tehnyt sen virheen aikoinani yrittäessäni auttaa erästä silloista ystävää, että sanoin suoraan miten rumasti hänen isänsä ja mummonsa(asui heidän luonaan hyvin likaisissa oloissa, molemmat alkoholisteja)häntä kohtelivat. Häntä lyötiin ja haukuttiin yms. Sanoin hänelle, että hänelle olisi parempi muuttaa opiskelemaan toisaalle, jotta saa olla rauhassa. Hän itse usein valitti minulle elämänsä kurjuudesta. Mutta se, että uskalsin sanoa asiasta, kääntyi itseäni vastaan. Myöhemmin elämässä muutettuani pois paikkakunnalta hän oli kertonut eräälle yhteiselle tutulle, että hän vihaa minua ja vetää minua turpaan, jos tulen käymään sielläpäin. Ehkä totuus sattui liikaa. En oikein muutakaan syytä tiedä. Yritin vain auttaa ja olla ystävä yksinäiselle ja koulukiusatulle nuorelle, joka vielä itse valitti asiasta jatkuvasti.

Ei meidänkään perhe kovin hyvätuloinen ollut, mutta ostin hänelle lahjoja ja lahjoitin ruokaa ja vaatteitani (salaa hänen isältään ja mummoltaan, koska he olisivat ottaneet ne pois häneltä) jotta hän saisi jotain rikkinäisten vaatteiden tilalle. Silloin hän vaikutti iloiselta avustani. Voisiko kyseessä olla se, että perheemme muutti pois ja hän koki minun hylänneen hänet? Hän itse lakkasi vastaamasta kirjeisiin.

Oli miten oli, kannattaa olla varovainen. Ihmiset ovat herkkänahkaisia kritiikille etenkin kun kyseessä on oma perhe.

Toivottavasti ystäväsi saa napanuoran katkaistua epäterveellisestä ympäristöstä. Tsemppiä!

Kiitos paljon tästä kokemuksesta! Vähän umpikujassa tässä tuntee olevansa. Teet niin tai näin, niin aina väärin päin. Ja mitään takuutoimivaa keinoa ei ole. Jos olisi, niin sen olisi jo psykologi aikanaan sanonut. Mutta yhtä voimaton oli hänkin, kun ystävä ei halunnut hänen kanssaan toista tapaamista.

Muutama vuosi ollaan tunnettu. Luulin jo tuntevani häntä jonkin verran. Ja tiesinkin, että hän on minulle erilainen ja luottavaisempi kuin kenenkään toisen kanssa. Ja sitten olen tiennyt hänestä toisen puolen, sellaisen julkisuusminän, joka on hillitty eikä paljasta mitään. Mutta jokin aika sitten hänen lähimmäisensä kuvailevan häntä minulle ja kaikki se kuulosti ihan vieraalta. En tunnistanut kuvailtua ihmistä lainkaan! Olenkin hämmentynyt, että kuka hän oikein on. Tuntuu olevan monta persoonaa, enkä tiedä mikä niistä on se todellinen hän ja mikä on jotain esitystä.

Nyt onkin vaikea valita lähestymistapaa, kun tuntuu, etten edes tiedä ollenkaan millainen hän on! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet tuntenut ystäväsi vasta vähän aikaa, niin kannattaa olla tosiaan varovainen, ettei hän tunne sinun hyökkäävän hänen vanhempiaan vastaan. Suuri osa ihmisistä ovat suojelevaisia omia vanhempiaan kohtaan, valitettavasti jopa todella huonoissa oloissa(väkivalta/huumeet/alkoholi yms.) olevat lapset ovat usein lojaaleja. Moni lapsi ei edes tiedä että asiat voisivat olla toisinkin.

Juuri siksi tuon terveen mallin näyttäminen on ehkä parempi keino kunhan siitä ei tule sellainen "katso näin meillä toimitaan, meillä on paremmin kuin teillä" juttu myöskään. Eli näytä hänelle oman perheesi lähimmäisenrakkautta, mutta yritä tehdä se luonnollisesti. Itse olen tehnyt sen virheen aikoinani yrittäessäni auttaa erästä silloista ystävää, että sanoin suoraan miten rumasti hänen isänsä ja mummonsa(asui heidän luonaan hyvin likaisissa oloissa, molemmat alkoholisteja)häntä kohtelivat. Häntä lyötiin ja haukuttiin yms. Sanoin hänelle, että hänelle olisi parempi muuttaa opiskelemaan toisaalle, jotta saa olla rauhassa. Hän itse usein valitti minulle elämänsä kurjuudesta. Mutta se, että uskalsin sanoa asiasta, kääntyi itseäni vastaan. Myöhemmin elämässä muutettuani pois paikkakunnalta hän oli kertonut eräälle yhteiselle tutulle, että hän vihaa minua ja vetää minua turpaan, jos tulen käymään sielläpäin. Ehkä totuus sattui liikaa. En oikein muutakaan syytä tiedä. Yritin vain auttaa ja olla ystävä yksinäiselle ja koulukiusatulle nuorelle, joka vielä itse valitti asiasta jatkuvasti.

Ei meidänkään perhe kovin hyvätuloinen ollut, mutta ostin hänelle lahjoja ja lahjoitin ruokaa ja vaatteitani (salaa hänen isältään ja mummoltaan, koska he olisivat ottaneet ne pois häneltä) jotta hän saisi jotain rikkinäisten vaatteiden tilalle. Silloin hän vaikutti iloiselta avustani. Voisiko kyseessä olla se, että perheemme muutti pois ja hän koki minun hylänneen hänet? Hän itse lakkasi vastaamasta kirjeisiin.

Oli miten oli, kannattaa olla varovainen. Ihmiset ovat herkkänahkaisia kritiikille etenkin kun kyseessä on oma perhe.

Toivottavasti ystäväsi saa napanuoran katkaistua epäterveellisestä ympäristöstä. Tsemppiä!

Kiitos paljon tästä kokemuksesta! Vähän umpikujassa tässä tuntee olevansa. Teet niin tai näin, niin aina väärin päin. Ja mitään takuutoimivaa keinoa ei ole. Jos olisi, niin sen olisi jo psykologi aikanaan sanonut. Mutta yhtä voimaton oli hänkin, kun ystävä ei halunnut hänen kanssaan toista tapaamista.

Muutama vuosi ollaan tunnettu. Luulin jo tuntevani häntä jonkin verran. Ja tiesinkin, että hän on minulle erilainen ja luottavaisempi kuin kenenkään toisen kanssa. Ja sitten olen tiennyt hänestä toisen puolen, sellaisen julkisuusminän, joka on hillitty eikä paljasta mitään. Mutta jokin aika sitten hänen lähimmäisensä kuvailevan häntä minulle ja kaikki se kuulosti ihan vieraalta. En tunnistanut kuvailtua ihmistä lainkaan! Olenkin hämmentynyt, että kuka hän oikein on. Tuntuu olevan monta persoonaa, enkä tiedä mikä niistä on se todellinen hän ja mikä on jotain esitystä.

Nyt onkin vaikea valita lähestymistapaa, kun tuntuu, etten edes tiedä ollenkaan millainen hän on! Ap

Trauman aiheuttama dissosiaatiohäiriö voi ilmetä niin että on monta eri persoonaa, (vaikka ne on yhden eri puolia). Siis suojautumismekanismi.

Mukava kun välität mutta et kuitenkaan voi "ottaa haltuun" hänen tilannettaan. Hyväksy vajavaisuus ja vahvista sitä mikä toimii, mikä teitä yhdistää, joku harrastus? Keskittykää siihen mikä on hyvin.

Psyk.polilla käy väkeä arvuuttelemassa, että mikä mua vaivaa. Hoito ei kuitenkaan onnistu jos asiakas ei itse tiedä mikä mättää tai myönnä vikaa olevankaan.

Yksittäisen työntekijän havainto ei ole mikään perimmäinen totuus. Jos yhden kanssa ei onnistu, toisen kanssa voi onnistua.

Kun hakee apua pitää olla sitkeä.

Dissosiaatiostakin olen lukenut moneen otteeseen. Itse asiassa tänään juuri mietin mistä kaikesta olen lukenut ja opiskellut näiden muutaman vuoden aikana. Lista on aika pitkä! :-)

Sitkeyttä minussa kyllä löytyy tähän rinnallakulkemiseen. Mutta tuota vajavuuden hyväksymistä minun täytyy työstää, siinä olen huono. Ap

Voisiko sen maton alle pistää vaikka liimaa niin sitä ei pystyisi vetämään alta pois?

Tuo matto tuntuu nyt ratkaisevan kaiken. Joten ehkä otan sen puheeksi, kun seuraavan kerran näen ystävää. ;-) Ap