galluppi 4-6v poikien vanhemmille lyömisestä

Minusta asia lähtee alunperin vinoutumaan, jos osa porukasta saa lyödä ja käyttäytyä väkivaltaisesti. Tällöin hoidossa hoitajien ja muulloin vanhempien tulisi valvoa leikkejä ja sinnikkäästi puuttua asiaan ja osata hoitaa tilanne muulla tavoin kuin väkivallalla.



Se, että puolustaa itseään lyömällä, ettei vaan omaan itseensä satu, vääristää kyllä käsityksen oikeasta ja väärästä. Miksi ei haittaa jos toiseen sattuu? Aina jonkun täytyy olla se, joka lopettaa kierteen jatkamisen.



Minun lapsikatraassani on kolme poikaa ja näin minä olen toiminut.



Esikoinen on taivaanrannan maalari, oikea oppikirjaesimerkki mahdolliselle koulukiusaamiselle, silmälasit ja mietteliäs luonne. Häntä ei ole kiusattu eikä lyöty, eikä hän itsekään sitä harrasta. Vahvan itsetunnon voi hankkia muuten kuin nyrkkejä käyttämällä. Kavereita hänellä on ihan laidasta laitaan, tappelupukareista ja opettajan riesoista nörttipoikiin asti. Hänellä on omat mielipiteensä asioista ja osaa seistä niiden takana ja puolustautua tarvittaessa sanallisesti.



Pojista keskimmäinen on aivan toisen sorttinen, urheilullinen ja raamikas, aina iloinen. Mutta hänelläkin on ominaisuus, joka saattaisi antaa heikommille aiheen kiusaamiseen ja lyömiseen, nimittäin vaikea kuulovamma ja kuulokojeet. Poika on aina auttavainen ja pärjää toisten kanssa, kaverit soittelevat ja hauskaa on. Koskaan ei ole tarvinnut selvitellä lyömisiä, ei edes hiekkalaatikkoiässä.



Nuorimmainen pojista on kolme ja samoilla linjoilla edetään. Jos heitellään hiekkaa, asia selvitellään puolin ja toisin, vaikka itkut irtoavatkin. Mutta en suostu sanomaan, että heitä takaisin, sittenpä tietää miten hiekka koskee silmissä.



Tyttöjen kanssa ajatusmalli on ollut aivan sama. Kyllä vanhemman pitää pystyä vaikuttamaan lapsen leikkikavereihin (vaikka hoitotädin kautta) ja katkaista väkivalta. Kyllähän sen tietää millaisia näistä kasvaa isompina, jos eivät saa muunlaisia malleja ongelmiensa ratkaisemiseksi.



Toisaalta, en itsekään vastaa pahaan pahalla, vaan käännän sen toisinpäin. Mielestäni maailma olisi paljon helpompi paikka, jos tietäisi nyrkin sijasta saavansa kukkia.

Poikamme 6v ei ole ujo, mutta on herkkä. Ennen esikouluun menoa olimme opettaneet että ketään ei lyödä eikä vahingoiteta missään tilanteessa. No hyvin oli oppi mennyt perille ja niin kauan kuin poika oli kotihoidossa ja kerhossa, ei tullut ongelmia. Muutettuamme maalta kaupungin ympäristöön tuli hieman ongelmia, sillä lapset liikkuivat vapaammin, vanhemmat eivät valvoneet ja oli kaikenlaista kiusantekoa. No näistä selvittiin juttelemalla pojan kanssa ja opeteltiin sitä että lähtee tilanteista pois- tulee kotiin. Lisäksi juttelin kavereiden kanssa ja otin yhteyttä yksien vanhempaankin. Nopeasti homma tuotti tulosta ja pojallamme ei enää ole ollut ongelmia, joillain toisilla kavereilla kyllä on ollut edelleen (heitä kiusataan). No poikamme lutviutuu hyvin tuolla joukossa, mutta toisten kiusaamisen myötä, olemme yrittäneet opettaa pojallemme myös toisten puolustamista ja sitä ettei mene mukaan kiusaamiseen.



Kotiympyröissä siis olemme saaneet homman toimimaan, mutta ongelmia tuli eskarissa. Siellä alkoi pikkuhiljaa tulla " kiusaamista" ja olimme yhteydessä päiväkotiin. Kävimme juttelemassa useamman kerran, vaadimme ja pyysimme apua. Heillä kantana oli ettei mitään ongelmia/kiusaamista ole ja päiväkodin johtaja oli sitä mieltä että " ovat äidin ongelmia" . No kun sieltä ei hirveästi tukea saatu, päädyimme opettamaan lapsellemme että kun toinen kiusaa, käske LOPETTAA (ja sanoa ettei se ole kivaa) ja jos ei usko, niin ANNA TAKAISIN (siis töni takaisin jne.). Eskarissa kun en voi puuttua tilanteisiin ja eskarista ei oikein voi lähteä kotiin ja joukosta pois vetäytymällä tämä kiusaatekevä lapsi olisi saanut kiusanteolla toivomansa tuloksen, joten jäljelle jäi keino jota minä itse en olisi hitusen aikaisemmin voinut mitenkään hyväksyä. Nyt kuitenkin näin jälkikäteen olen sitä mieltä että jos toiset haukkuvat/tönivät/lyövät ja aikuiset eivät puutu kohteena olevan lapsen mielestä riittävästi ja tämä tuntee tulevansa kiusatuksi, niin kyllä tälle lapelle pitää antaa mahdollisuus pystyä pärjäämään siinä joukossa. Eli meillä tosiaan opetaan nykyisin että jos LOPETA ei auta, niin tinttaa takaisin. Ja homma toimii, poika pärjää joukossa ja ei tunne mitenkään oloaan kiusatuksi. Lisäksi aikuiset puuttuvat sitten tilanteisiin kun tappelu saadaan pystyyn- kiusasta tulee näkyvä, eli aikuisetkin toimivat!

" Annoimme pojallemme luvan puolustautua vaikka sitten lyömällä, jos tilanne niin vaatii. Olemme opettaneet edelleen, että lyöminen on väärin, mutta jos joku niin tekee, sinun tulee puolustautua, jotta itseäsi ei satu. Niinpä poikamme on ottanut neuvoista oppia ja puolustaa hyvin itseään (joskus myös lyö), jonka seurauksena kiusaaminen on loppunut ja hänestä on tullut muutenkin vahvempi. "



Minusta tuo kuulostaa hyvltä - eli on oppinut puolustamaan itseään ja vain joskus viimeisenä keinona lyö. TÄYDELLISTÄ mielestäni.

Eli tuli vaan mieleen miksei pojalla ollut " lupaa" puolustautua aiemmin...

Enkä usko, että kukaan vanhempi lyömistä hyväksyy - se raja vaan noissa poikien nukajoissa on niin vaikea vetää. Kun joku ei pikku tönäisystä ole moksiskaan ja toinen alkaa pienimmästäkin vahinkohuitaisusta kovaa ääneen itkeä äitiä.

Asia, johon meidän vanhempien tulisi kiinnittää huomiota on henkiset " lyönnit" , jotka jäävät huomamatta. Oma poikani on helposti nyrkit pystyssä - on onneksi selväsi vähentynyt kyllä iän myötä. Mutta usein ennen kuin hän lyö, on joku toinen loukannut häntä sanoilla. Useinkaan vanhemmat eivät tätä huomaa - ja huomataan vaan se, että poikani lyö ja häntä torutaan (tietysti aiheesta) ja hän joutuu pyytämään anteeksi, mutta ne sanoilla lyövät eivät jää kiinni....

ei koskaan ole kahden poikamme kanssa ollut sitä ongelmaa, että eivät osaisi lyödä takaisin. Molemmat ovat sen verran temperamenttisia, että eivät kyllä seiso kädet suorina sivulla, jos joku toinen käy päälle... Sikäli minun ei siis tarvitse pelätä että he jäisivät fyysisesti alakynteen, vaikka toinen onkin hyvin pieni ja hintelä ja toinen taas sosiaalisesti vähän jäljessä ikätovereistaan. Muksimista pojat ovat joskus yrittäneet harjoittaa myös keskenään, ja olen liian usein nähnyt mihin se takaisin lyöminen johtaa: tappeluhan siitä tulee ja lopulta molemmat ovat yhtä syyllisiä vaikka toinen olisikin ns. aloittaja.



Me emme siis lyömistä hyväksy missään tilanteessa vaan ohjeena on aina ollut, että lähtee tilanteesta pois ja kertoo aikuiselle. Tähän ohjenuoraan uskon vakaasti vielä koululaisenkin kohdalla, ja meille on osunut niin päteviä hoitajia ja opettajia että tilanteet on aina saatu selvitettyä. Ilokseni olen myös huomannut että kuopus paheksuu kovasti niitä, jotka välkällä kiusaavat tai tappelevat ja pitää sitä tosi tyhmänä touhuna, johon ei voisi kuvitellakaan menevänsä mukaan. Minusta tuntuu että jos antaisin luvan maksaa potut pottuina, myöntäisin samalla että kiusaajilla on valta päättää pelisäännöistä. Parempi siis, ettei ollenkaan mene tyhmään peliin mukaan kuin että yrittää voittaa siinä muiden ehdoilla.



En tietenkään tarkoita, että pitäisi antautua mukiloitavaksi, itsepuolustus on toki sallittua. Mutta jonossa töniminen, tavaroiden vieminen kädestä, turha tuuppiminen tai riidan haastaminen ovat minusta asioita, joita ei tarvitse matkia. Vanha sanonta ¿viisaampi väistää¿, on meillä ollut käytössä ja kun pojilla on tarpeeksi hyvä itsetunto, he myös uskovat siihen. Muistan montakin kertaa kun pojat ovat pyöritelleet päätään ja kertoneet, että ¿taas xx kiilasi jonossa ja töni, vaikka eihän sillä ole mitään väliä kuka on ekana¿. Ja mikä hienointa, kaveritkin kyllä huomaavat kuka on fiksu ja itsevarma (kuten meidän lapset, heh, ihan puolueeton mielipide :-)) ja arvostavat sitä. Ainakin päätellen siitä, että pojilla on riittänyt kivoja kavereita (muista ei ole väliäkään) ja tarha ja koulu ovat sujuneet hyvin myös opettajien mielestä. Olen siis eri mieltä siitä, että pitää opettaa lyömään takaisin. Kaksi väärää tekoa ei kumoa toisiaan ja muutu oikeaksi.