Lue keskustelun säännöt.
Sotilaiden armeliaisuudesta sodassa
04.12.2018 |
Nyt itsenäisyyspäivän lähestyessä mietin, että tunsivatko sotilaat sodassa armeliaisuutta, empatiaa tai sääliä vihollista kohtaan.
On varmaan ollut tilanteita, jossa sotilas on osoittanut pyssyllä vihollista, eikä ole pystynyt ampumaan. Tai on antanut viholliselle ruokaa, vaikkei itselleenkään sitä paljoa olisi. Tai vaikka auttanut vihollisen naisia tai lapsia, vaikka muut heitä suurinpiirtein rai...ska ilisivat.
Me niin arvostamme veteraaneja, ja itsekin tietenkin arvostan heidän ja perheidensä kärsimystä sodassa. Mutta ehkä eniten arvostaisin sitä veteraania, joka kertoisi, ettei pystynytkään ampumaan toista ihmistä.
Vai olisiko armeliaisuus ollut petturuutta, eikä asiasta voisi kertoa muille. Olisiko se ollut/olisiko jopa häpeällistä?
Tietääkö joku, liekö asiaa tutkittu? En ole lukenut kovinkaan paljon sotakirjoja tai -dokumentointeja.
Kommentit (61)
Jis siellä olis alettu empatioimaan, niin eipä tässä kukaan meistä kirjoittelisi. Kylä sitä varmaan on ihan innokkaasti ammuttu kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa mielenkiintoinen kysymys!
Mummoni kertoi aikoinaan, kuinka luottovanki Grigori kävi mummon luona kuuntelemassa uutisia neuvostoliiton kanavalta radiosta. Ei olisi saanut antaa kuunnella.
Minä vähän ajattelin jo pienenä, että taisi mummolla ja Grigorilla olla sutinaa...
Tämä ei suoraan liity aloitukseen, mummoni ei ollut sotilas. Mutta kuitenkin, ainakin jotkut siviilit siis pitivät rys--sää ihan ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Me niin arvostamme veteraaneja, ja itsekin tietenkin arvostan heidän ja perheidensä kärsimystä sodassa. Mutta ehkä eniten arvostaisin sitä veteraania, joka kertoisi, ettei pystynytkään ampumaan toista ihmistä.
Katsoin kerran dokkarin, jossa haastateltu veteraani kertoi, että neuvostosotilas - ihan nuori mies - oli yllättäen ilmestynyt eteen. Hän sanoi, että valinta oli selvä: joko ammut tai tulet ammutuksi. Hän ampui.
ainakin isoisäni joka oli rintamalla sanoi, että ei ampunut ihmisiä koska heidät oli pakotettu sotaan niinkuin hänetkin. en tiedä onko totta , mutta ainakin hyvin sanottu.
Vierailija kirjoitti:
ainakin isoisäni joka oli rintamalla sanoi, että ei ampunut ihmisiä koska heidät oli pakotettu sotaan niinkuin hänetkin. en tiedä onko totta , mutta ainakin hyvin sanottu.
Saattoi olla tai olla olematta, ihan siitä riippuen, missä ja minkälaisissa tehtävissä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiukaisten Nahkatehtaan naiset olivat ainakin venäläisille sotavangeille armeliaita:
Jenkkiarmeija tutki tätä Vietnamin sodan aikana. Havaittiin, että omilla sotilailla oli vastentahtoisuutta ampua ihmistä kohti, vaikka toinen ihminen oli vihollinen. Mielummin ammuttiin yli tai ohi, että vältyttiin kohtaamasta tappamiseen liittyviä tunteita.
Helpoin tapa saada sotilas tappamaan vastapuoli on epäinhimillistäminen, ts. et enää tapa ihmistä vaan ihmistä muistuttavan olion. Uskonto, politiikka, etninen tausta, kaikki kelpaa epäinhimillistämisen välineeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapio Rautavaara kertoi aikanaan kuinka asemasodan aikana hän meni hakemaan vettä lähellä olleesta lähteestä. Paikalle tuli samalla asialla ollut vihollinen.
Katsoivat hetken toisiaan, nyökkäsivät toisilleen, ottivat veden ja menivät takaisin puolilleen.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkiarmeija tutki tätä Vietnamin sodan aikana. Havaittiin, että omilla sotilailla oli vastentahtoisuutta ampua ihmistä kohti, vaikka toinen ihminen oli vihollinen. Mielummin ammuttiin yli tai ohi, että vältyttiin kohtaamasta tappamiseen liittyviä tunteita.
Helpoin tapa saada sotilas tappamaan vastapuoli on epäinhimillistäminen, ts. et enää tapa ihmistä vaan ihmistä muistuttavan olion. Uskonto, politiikka, etninen tausta, kaikki kelpaa epäinhimillistämisen välineeksi.
Niin, olisi niin mielenkiintoista tietää enemmän juuri se, että miksi ja miten ja millaisissa tilanteissa ja millaisille sotilaille näitä "ohiampumisia" tapahtui. Tuosta epäinhimillistämisestä on vissiin tietoa, esimerkiksi keskitysleiriasioissa.
Mutta on pakko olla ollut yksilöitä. joihin tämä epäinhimillistämisen opettaminen ei ole tehonnut. Onko yleensäkään tapahtunut armeliaisuutta. ja jos on, millainen ihminen on tämä armeliaisuutta kokenut, onko hänessä joitain tiettyjä persoonallisuuden piirteitä tai esimerkiksi uskonnollisuutta. Tai tilannetekijöitä?
Olisipa mielenkiintoinen asia tietää.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö tämä sivistyminen on vain pintaa. Sodassa ihmiset ovat täysin valmiina tappamaan ilman epäröintiä.
Ainakin Aunuksessa suomalaiset sotilaat jakoivat vanikkaa paikallisille lapsille. Käsittääkseni se ei olisi ollut suotavaa, jos edes luvallistakaan. Säälivät nälkäisiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostakin luin, että olivat saman järven eripuolilla suomalaiset ja viholliset, antoivat pyykki- ja kalastusrauhan toisillensa .
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Aunuksessa suomalaiset sotilaat jakoivat vanikkaa paikallisille lapsille. Käsittääkseni se ei olisi ollut suotavaa, jos edes luvallistakaan. Säälivät nälkäisiä lapsia.
Siellä ei ollut kuin kourallinen venäläisiä ennen kuin Stalin murhautti valtaenemmistön koko itä-Karjalan väestöstä ja lähetti venäläisiä tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itä-Karjalan kеskitysleireiltä selvisi pienempi prosentti kuin Saksan leireiltä.
Sodan laki on tappaa vihollinen ettei tule tapetuksi. Ei siellä armoa uskalla kukaan antaa.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö tämä sivistyminen on vain pintaa. Sodassa ihmiset ovat täysin valmiina tappamaan ilman epäröintiä.
Jos epäröi voi kuolla. Kuolemanpelko ajaa ihmisen tappamaan. Ja tietenkin jo mainittu vihollisen epäinhimillistäminen alentaa kynnystä myös. Sen lisäksi sotilaat koulutetaan tottelemaan käskyä kuin käskyä.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkiarmeija tutki tätä Vietnamin sodan aikana. Havaittiin, että omilla sotilailla oli vastentahtoisuutta ampua ihmistä kohti, vaikka toinen ihminen oli vihollinen. Mielummin ammuttiin yli tai ohi, että vältyttiin kohtaamasta tappamiseen liittyviä tunteita.
Helpoin tapa saada sotilas tappamaan vastapuoli on epäinhimillistäminen, ts. et enää tapa ihmistä vaan ihmistä muistuttavan olion. Uskonto, politiikka, etninen tausta, kaikki kelpaa epäinhimillistämisen välineeksi.
Riippuu koulutuksesta. Suomalaiset toisessa maailmansodassa epäräivät saksalaisia vähemmän, koska Suomessa suojelukaartit ampuivat Leninin kuvia joka sunnuntai. Nyt Yhdysvaltain armeija harjoittelee lyömällä nukkea pistimellä, kun komentaja huutaa "Mikä saa ruohon kasvamaan taistelutantereella?" Sotilaat pistävät nukkeä minkä ehtivät ja huutavat "veri, veri, veri, veri..."
Jaaha. Kommentti venäläisten voitonjuhlatavoista jäi julkaisematta.
Berliiniläiset tietävät.
Vierailija kirjoitti:
Nyt itsenäisyyspäivän lähestyessä mietin, että tunsivatko sotilaat sodassa armeliaisuutta, empatiaa tai sääliä vihollista kohtaan.
On varmaan ollut tilanteita, jossa sotilas on osoittanut pyssyllä vihollista, eikä ole pystynyt ampumaan. Tai on antanut viholliselle ruokaa, vaikkei itselleenkään sitä paljoa olisi. Tai vaikka auttanut vihollisen naisia tai lapsia, vaikka muut heitä suurinpiirtein rai...ska ilisivat.
Me niin arvostamme veteraaneja, ja itsekin tietenkin arvostan heidän ja perheidensä kärsimystä sodassa. Mutta ehkä eniten arvostaisin sitä veteraania, joka kertoisi, ettei pystynytkään ampumaan toista ihmistä.
Vai olisiko armeliaisuus ollut petturuutta, eikä asiasta voisi kertoa muille. Olisiko se ollut/olisiko jopa häpeällistä?
Tietääkö joku, liekö asiaa tutkittu? En ole lukenut kovinkaan paljon sotakirjoja tai -dokumentointeja.
Armeliaisuus on hyve, mutta kykenemättömyys tappamaan tositilanteessa ei todellakaan ole. Se kun voi viedä oman, kaverin tai pahimmassa tapauksessa perheen hengen
Sodan tärkeimmät elementit ovat kaaos, paniikki ja uupumus. Ei varmasti tiedä, missä ovat omat ja missä viholliset, viikkoon ei ole voinut nukkua kunnolla...
En usko, että kukaan normaali-ihminen voi niissä oloissa ajatella paljon muuta kuin itseään ja lähimpiä tovereitaan.