Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sotilaiden armeliaisuudesta sodassa
04.12.2018 |
Nyt itsenäisyyspäivän lähestyessä mietin, että tunsivatko sotilaat sodassa armeliaisuutta, empatiaa tai sääliä vihollista kohtaan.
On varmaan ollut tilanteita, jossa sotilas on osoittanut pyssyllä vihollista, eikä ole pystynyt ampumaan. Tai on antanut viholliselle ruokaa, vaikkei itselleenkään sitä paljoa olisi. Tai vaikka auttanut vihollisen naisia tai lapsia, vaikka muut heitä suurinpiirtein rai...ska ilisivat.
Me niin arvostamme veteraaneja, ja itsekin tietenkin arvostan heidän ja perheidensä kärsimystä sodassa. Mutta ehkä eniten arvostaisin sitä veteraania, joka kertoisi, ettei pystynytkään ampumaan toista ihmistä.
Vai olisiko armeliaisuus ollut petturuutta, eikä asiasta voisi kertoa muille. Olisiko se ollut/olisiko jopa häpeällistä?
Tietääkö joku, liekö asiaa tutkittu? En ole lukenut kovinkaan paljon sotakirjoja tai -dokumentointeja.
Kommentit (61)
Nаtsismin suorapuheisimmat kannattajat epäröivät todella vähän ja kärsivät vähiten traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Touko Laaksosen elämänkerrassa kerrottiin hänen tappaneen sodassa kerran nuoren venäläisen sotilaan. Laaksonen järkyttyi teostaan niin pahoin, ettei loppuaikana ampunut enää kohti vaan tarkoituksella ohi. Olen mielestäni kuullut muissakin yhteyksissä joidenkin sotilaiden näin toimineen. Varmaan vaikuttanut taisteluiden rajuus, onko tällaiseen ollut mahdollisuutta. Ja kuinka moni tappamisesta kieltäytynyt on tullut itse tapetuksi, eikä ole jäänyt aiheesta puhumaan jälkipolville.
Evoluutio karsii taistelussa aika nopeasti nämä tahallaan ohiampuvat. Näköjään muutamia aina jää kuitenkin henkiinkin, ilmeisesti taitavien joukkue kavereiden toiminnan vuoksi?
Uskon kyllä armeliaisuutta löytyneen varsinaisen taistelun ulkopuolelta. Ei kaikkia harhailijoita ammuttu, vaikka helpompaahan se olisi ollut, kuin lähteä kuljettamaan takalinjoille, jne.
Pelasivathan saksalaiset jalkapalloa ja viettivät joulujuhlia vihollisten kanssa ei kenenkään maalla ww1 aikaan.
TomOfFinland kirjoitti:
Touko Laaksosen elämänkerrassa kerrottiin hänen tappaneen sodassa kerran nuoren venäläisen sotilaan. Laaksonen järkyttyi teostaan niin pahoin, ettei loppuaikana ampunut enää kohti vaan tarkoituksella ohi. Olen mielestäni kuullut muissakin yhteyksissä joidenkin sotilaiden näin toimineen. Varmaan vaikuttanut taisteluiden rajuus, onko tällaiseen ollut mahdollisuutta. Ja kuinka moni tappamisesta kieltäytynyt on tullut itse tapetuksi, eikä ole jäänyt aiheesta puhumaan jälkipolville.
Hitto! Mä luulin että Touko oli IT-upseeri! Missä välissä sille tuli sellainen paikka että joutui jalkaväkitaisteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antti Rokka sanoi tuntemattomassa sotilaassa "viisaatha hyö haastaa jot viholline ei oo ihmine".
Rokka ei selvästikään tarkoita tuossa haukkua vastapuolta, vaan meinaa ettei vihollista kannata ajatella lainkaan ihmisenä, silloin se tappaminenkin on varmasti helpompaa. Voi tulla huomattavan raskaaksi painaa liipasinta jos alkaa ajatella että kenenköhän poika tai aviomies tuokin on, helpompi kun ajattelee että siellä on kasvoton vihollinen.
Isoisäni kertoi venäläisestä sotavangista, joka oli otettu yhteen kylän taloista työmieheksi. Oli ollut todella ahkera ja pidetty, oli saanut syödä samassa pöydässä muun perheen kanssa jne eli oli kohdeltu niin kuin oman perheen jäsentä. Yhteistä kieltä ei ollut tietenkään ollut. Sodan päätyttyä miehellä oli ollut edessä paluu kotimaahansa, ja oli kuulemma vain itkenyt itkemistään lähtöhetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman mitään ehdollistumista on normaali-ihmisellä todella korkea kynnys tappamiseen.
Sotatilanteessa yleensä oppii yhdistämään vihollisen pahuuteen ja epäinhimillisyyteen ilman mitään erityistä koulutustakaan. Kun toinen porukka yrittää tappaa sinua, perheenjäseniäsi tai muita sinun porukkasi jäseniä, harvassa on ihminen joka yrittää suhtautua tuohon toiseen porukkaan puolueettoman ymmärtäväisesti.
Pelko toki lisää väkivaltaa myös. Olen lukenut, että lähitaistelussa pelko saa aikaan yletöntäkin väkivaltaa, esimerkiksi entisaikojen taisteluissa saatettiin usein lyödä vastustajia kymmeniä kertoja teräaseella päähän (tämä on selvinnyt jäänteitä tutkiessa), mikä nyt on todella liioiteltua, ja taistelutilanteessa toki järjetöntäkin keskittyä tappamaan vihollista, joka ei enää henkiin herää.
Vierailija kirjoitti:
Pelasivathan saksalaiset jalkapalloa ja viettivät joulujuhlia vihollisten kanssa ei kenenkään maalla ww1 aikaan.
Tästä on tehty hieno elokuvakin Päivä ilman sotaa (Merry Christmas/Joyeux Noel), jota voin suositella jos aihe yhtään kiinnostaa. Nyt joulun lähestyessä ja 100 vuotta I Maailmansodan päättymisen jälkeen se on vieläpä hyvin ajankohtainen. Se on sodanvastainen ja lämmin elokuva, vaikka sijoittuukin sotaan ja se tuli joskus vuosia sitten jouluaattonakin. Loistava jouluelokuva, siinä siis vastapuolten sotilaat tekevät omaehtoisen joulurauhan keskenään länsirintamalla ilman sodanjohdon lupaa, tietenkin, jouluna 1914.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No löytyyhän armeliaisuutta aina, pahemmissakin paikoissa. Mutta armeliaisuuden määrä laskee todella kun paska osuu tuulettimeen, kuin vaikka vietnam.
Eiköhän sodissa ole aina käytetty huumeita, jotka vievät enpatiakyvyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isoisäni kertoi venäläisestä sotavangista, joka oli otettu yhteen kylän taloista työmieheksi. Oli ollut todella ahkera ja pidetty, oli saanut syödä samassa pöydässä muun perheen kanssa jne eli oli kohdeltu niin kuin oman perheen jäsentä. Yhteistä kieltä ei ollut tietenkään ollut. Sodan päätyttyä miehellä oli ollut edessä paluu kotimaahansa, ja oli kuulemma vain itkenyt itkemistään lähtöhetkellä.
Varmaan tiesi, mikä Neuvostoliitossa odotti kaikkia vangeiksi antautuneita. Jopa haavoittuneiden odotettiin jatkavan ampumista eikä antautuvan vihollisen lääkintämiehelle.
Asemasota-tyylisissä olosuhteissa on useissa sodissa tehty vastapäätä majailevan vihollisen kanssa sanattomia sopimuksia että kumpikaan ei ammu turhaan kohti, vaan paukuttelevat lähinnä näön vuoksi silloin tällöin harmittomaan suuntaan ettei takalinjoilla majailevien esikuntien epäluulot herää. Erityisesti asemasodassa tarkka-ampujat ovat kautta aikain herättäneet suurta inhoa omiensakin keskuudessa, koska heitä pidettiin viattomia väijyvinä himomurhaajina jotka tappoivat turhaan harmittomia askareita hoitavia ja epäinhimillistivät suotta jo ennestään surkeita olosuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No löytyyhän armeliaisuutta aina, pahemmissakin paikoissa. Mutta armeliaisuuden määrä laskee todella kun paska osuu tuulettimeen, kuin vaikka vietnam.
Armeliaimpia oli juurikin etulinjojen miehet. Raakuuksiin ja tarpeettomaan väkivaltaan syyllistyi enemmänkin takalinjojen sankarit.
Stanfordin vankilakoe on mielestäni hyvä esimerkki miten ihminen loppujen lopuksi käyttäytyy. Ihminen on taipuvainen pahuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Kommentti venäläisten voitonjuhlatavoista jäi julkaisematta.
Berliiniläiset tietävät.
Ja ukrainalaiset, puolalaiset, virolaiset, latvialaiset, liettualaiset...
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Kommentti venäläisten voitonjuhlatavoista jäi julkaisematta.
Berliiniläiset tietävät.
Berliiniläiset pääsivät helpolla. Eniten kärsivät itäisen Saksan asukkaat. Venäläiset tekivät raaimmat tekonsa kauan ennen Berliiniä. Iltalehtien jutuissa Berliini nostetaan esiin vain siksi, että se oli pääkaupunki. Todelliset raakuudet ja kärsimys tapahtuivat muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No löytyyhän armeliaisuutta aina, pahemmissakin paikoissa. Mutta armeliaisuuden määrä laskee todella kun paska osuu tuulettimeen, kuin vaikka vietnam.
Armeliaimpia oli juurikin etulinjojen miehet. Raakuuksiin ja tarpeettomaan väkivaltaan syyllistyi enemmänkin takalinjojen sankarit.
No ei, kyllä sitä varmemmin sekosi mitä enemmän oli etulinjassa. Takana voi olla urheilullinen. Eli aivan täynnä paskaa olet.
Historioitsijat, esim. Antony Beevor ovat kanssasi eri mieltä. Takalinjojen miehet tekivät enemmän raakuuksia ja tarpeetonta väkivaltaa kuin etulinjojen miehet.
Vierailija kirjoitti:
Asemasota-tyylisissä olosuhteissa on useissa sodissa tehty vastapäätä majailevan vihollisen kanssa sanattomia sopimuksia että kumpikaan ei ammu turhaan kohti, vaan paukuttelevat lähinnä näön vuoksi silloin tällöin harmittomaan suuntaan ettei takalinjoilla majailevien esikuntien epäluulot herää. Erityisesti asemasodassa tarkka-ampujat ovat kautta aikain herättäneet suurta inhoa omiensakin keskuudessa, koska heitä pidettiin viattomia väijyvinä himomurhaajina jotka tappoivat turhaan harmittomia askareita hoitavia ja epäinhimillistivät suotta jo ennestään surkeita olosuhteita.
Tällainen moraalin lasku korjataan määräämällä rynnäkkö.
Alue: Aihe vapaa
Muuan brittisotilas ensimmäisessä maailmansodassa päästi haavoittuneen saksan armeijan sotilaan menemään kun tämä oli niin säälittävän näköinen surkeudessaan. Myöhemmin tämä jalo britti sai henkilökohtaisen kiitollisuudentervehdyksen säästämältään Adolf Hitleriltä.