Oletko yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Itselläni on ankara kotikasvatus ja hallitseva äiti. Ikäisteni kanssa en ollut tekemisissä ennenkuin kouluiässä. Siihen aikaan muksuja ei hyysätty rikä kuskattu harrastuksiin tai edes kavereille ja maalla etäisyydet oli pitkiä. Niin vaan on pitänyt ihan itse keksiä miten sosiaalisista tilanteista selviää. Myös siitä koulukiusaamisesta. Itsekkin olin ujo, arka ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Kyllä ihminen pystyy halutessaan mihin vaan . Itsekkin lähdin sitten opiskelemaan satojen kilometrien päähän kotoa kaupunkiin, josta en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt. Selvisin ja sain ystäviä. Miksi se sitten joillekkin on niin hirveän vaikeaa?

Uusi ilmoitus: ihmiset ovat erilaisia. Samanlaisilla vaikeilla taustoilla minun puolisoni päätyi itsemurhaan, kun taas minusta tuli "ainoastaan" toistuvaa masennusta sairastava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Ilmoitus sinulle: ihmiset haastavat itseään koko ajan ja yrittävät parhaansa. Ikävää, jos lopputulokset eivät sinua miellytä.

Lopputuloksen ei tarvitse minua miellyttää vaan sinua itseäsi. Oletko tyytyväinen siihen, ettet tee muuta kuin valitat yksinäisyyttäsi? Omassa elämässäni olen tottunut saavuttamaan tavoitteeni. Se ei tarkoita ,että niin kävisi heti tai helposti, mutta sitkeydellä ja panostamalla haluamiini asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Itselläni on ankara kotikasvatus ja hallitseva äiti. Ikäisteni kanssa en ollut tekemisissä ennenkuin kouluiässä. Siihen aikaan muksuja ei hyysätty rikä kuskattu harrastuksiin tai edes kavereille ja maalla etäisyydet oli pitkiä. Niin vaan on pitänyt ihan itse keksiä miten sosiaalisista tilanteista selviää. Myös siitä koulukiusaamisesta. Itsekkin olin ujo, arka ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Kyllä ihminen pystyy halutessaan mihin vaan . Itsekkin lähdin sitten opiskelemaan satojen kilometrien päähän kotoa kaupunkiin, josta en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt. Selvisin ja sain ystäviä. Miksi se sitten joillekkin on niin hirveän vaikeaa?

Uusi ilmoitus: ihmiset ovat erilaisia. Samanlaisilla vaikeilla taustoilla minun puolisoni päätyi itsemurhaan, kun taas minusta tuli "ainoastaan" toistuvaa masennusta sairastava.

Ymmärrän kyllä, että toiset ovat henkisesti heikompia ja hauraampia kuin toiset, mutta onko se jokin selitys. Miksette hae ammattiapua onhelmiinne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Ilmoitus sinulle: ihmiset haastavat itseään koko ajan ja yrittävät parhaansa. Ikävää, jos lopputulokset eivät sinua miellytä.

Lopputuloksen ei tarvitse minua miellyttää vaan sinua itseäsi. Oletko tyytyväinen siihen, ettet tee muuta kuin valitat yksinäisyyttäsi? Omassa elämässäni olen tottunut saavuttamaan tavoitteeni. Se ei tarkoita ,että niin kävisi heti tai helposti, mutta sitkeydellä ja panostamalla haluamiini asioihin.

Sukuni on täynnä tuollaisia epäempaattisia kusipäitä. Et ole päässyt vaikeuksistasi kunnolla yli, kun käyttäydyt tuolla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Itselläni on ankara kotikasvatus ja hallitseva äiti. Ikäisteni kanssa en ollut tekemisissä ennenkuin kouluiässä. Siihen aikaan muksuja ei hyysätty rikä kuskattu harrastuksiin tai edes kavereille ja maalla etäisyydet oli pitkiä. Niin vaan on pitänyt ihan itse keksiä miten sosiaalisista tilanteista selviää. Myös siitä koulukiusaamisesta. Itsekkin olin ujo, arka ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Kyllä ihminen pystyy halutessaan mihin vaan . Itsekkin lähdin sitten opiskelemaan satojen kilometrien päähän kotoa kaupunkiin, josta en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt. Selvisin ja sain ystäviä. Miksi se sitten joillekkin on niin hirveän vaikeaa?

Uusi ilmoitus: ihmiset ovat erilaisia. Samanlaisilla vaikeilla taustoilla minun puolisoni päätyi itsemurhaan, kun taas minusta tuli "ainoastaan" toistuvaa masennusta sairastava.

Ymmärrän kyllä, että toiset ovat henkisesti heikompia ja hauraampia kuin toiset, mutta onko se jokin selitys. Miksette hae ammattiapua onhelmiinne?

Mistä syystä luulet, ettemme ole hakeneet? Kyllä, molemmat ovat käyneet terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Ilmoitus sinulle: ihmiset haastavat itseään koko ajan ja yrittävät parhaansa. Ikävää, jos lopputulokset eivät sinua miellytä.

Lopputuloksen ei tarvitse minua miellyttää vaan sinua itseäsi. Oletko tyytyväinen siihen, ettet tee muuta kuin valitat yksinäisyyttäsi? Omassa elämässäni olen tottunut saavuttamaan tavoitteeni. Se ei tarkoita ,että niin kävisi heti tai helposti, mutta sitkeydellä ja panostamalla haluamiini asioihin.

Sukuni on täynnä tuollaisia epäempaattisia kusipäitä. Et ole päässyt vaikeuksistasi kunnolla yli, kun käyttäydyt tuolla tavoin.

Olen empaattinen niille, jotka sitä tosiaan tarvitsee. Olen elämääni tyytyväinen. Viihdyn työssäni ja olen siinä hyvä. Minulla perhe, ystäviä ja harrastuksia. Ihan itse olen esteeni ylittänyt ja elämäni rakentanut. Tämä on mahdollista jokaiselle täällä Suomessa. Olemme kaikki hyvin etuoikeutettuja verrattuna suurimpaan osaan maailman väestöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Ilmoitus sinulle: ihmiset haastavat itseään koko ajan ja yrittävät parhaansa. Ikävää, jos lopputulokset eivät sinua miellytä.

Lopputuloksen ei tarvitse minua miellyttää vaan sinua itseäsi. Oletko tyytyväinen siihen, ettet tee muuta kuin valitat yksinäisyyttäsi? Omassa elämässäni olen tottunut saavuttamaan tavoitteeni. Se ei tarkoita ,että niin kävisi heti tai helposti, mutta sitkeydellä ja panostamalla haluamiini asioihin.

Sukuni on täynnä tuollaisia epäempaattisia kusipäitä. Et ole päässyt vaikeuksistasi kunnolla yli, kun käyttäydyt tuolla tavoin.

Olen empaattinen niille, jotka sitä tosiaan tarvitsee. Olen elämääni tyytyväinen. Viihdyn työssäni ja olen siinä hyvä. Minulla perhe, ystäviä ja harrastuksia. Ihan itse olen esteeni ylittänyt ja elämäni rakentanut. Tämä on mahdollista jokaiselle täällä Suomessa. Olemme kaikki hyvin etuoikeutettuja verrattuna suurimpaan osaan maailman väestöä.

Jokainen tarvitsee toisinaan myötätuntoa. Jos olet myötätuntosi kanssa hyvin valikoiva, niin se ei ole aitoa myötätuntoa. Ihmisillä ei koskaan ole samoja mahdollisuuksia keskenään jo yksilöllisistä eroista johtuen.

Kyllä, olen yksinäinen. Minulle yksinäisyys on sitä, että koskaan ei voi olla täysin oma itsensä, koskaan ei voi kertoa täysin todellisia tunteitaan kenellekään. Aina täytyy olla jonkinlainen filtteri sanomisissa, ylläpitää roolia, esittää että asiat ovat paremmin kuin ne ovat. Minulla on kavereita, joiden kanssa juttelen töissä ja käyn lounaalla, mutta kukaan ei halua olla tekemisissä vapaa-ajalla. Heillä on omat perheensä ja elämänsä. Itse olen eronnut. Yhtään sellaista ystävää ei siis ole, jonka kanssa voisi jutella mistä tahansa täysin luottamuksellisesti. Yksinäisimmäksi tunnen itseni juuri noiden kavereiden seurassa, koska kaikki juttelu heidän kanssaan on pinnallista ja arkista.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Miksi ne harmittavat? Käyvätkö yksinäiset ihmiset sääliksi vai harmittaako sinua heidän olemassaolonsa?

Minä olen yksin mutta en yksinäinen. Tarkoitan siis sitä, että en ole parisuhteessa, mutta minulla on perhe ja ystäviä. Viihdyn myös todella hyvin ihan keskenänikin, joten yksinäisyydentunne on minulle aika harvinainen.

Vierailija kirjoitti:

Onko yksinäinen sama asia kuin yksittäistapaus?

Pelkkiä baarikavereitakin on vain yksittäistapauksilla, näin suomen mittapuulla.

nosto

Olen omasta tahdostani erakko, mutta ei kai minua voi "yksinäiseksi" sanoa koska ilmeisesit tuo sana tarkoittaa ihmisseuran puutteesta kärsivää ihmistä. Ja minä en kärsi vaan nautin siitä.

Vierailija kirjoitti:

Onko yksinäinen sama asia kuin yksittäistapaus?

Montako kirjaa olet elämässäsi lukenut? Alle kymmenen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko yksinäinen sama asia kuin yksittäistapaus?

Montako kirjaa olet elämässäsi lukenut? Alle kymmenen?

Mistä arvasit?

Oman elämänsä näyttelijä kirjoitti:

Kyllä, olen yksinäinen. Minulle yksinäisyys on sitä, että koskaan ei voi olla täysin oma itsensä, koskaan ei voi kertoa täysin todellisia tunteitaan kenellekään. Aina täytyy olla jonkinlainen filtteri sanomisissa, ylläpitää roolia, esittää että asiat ovat paremmin kuin ne ovat. Minulla on kavereita, joiden kanssa juttelen töissä ja käyn lounaalla, mutta kukaan ei halua olla tekemisissä vapaa-ajalla. Heillä on omat perheensä ja elämänsä. Itse olen eronnut. Yhtään sellaista ystävää ei siis ole, jonka kanssa voisi jutella mistä tahansa täysin luottamuksellisesti. Yksinäisimmäksi tunnen itseni juuri noiden kavereiden seurassa, koska kaikki juttelu heidän kanssaan on pinnallista ja arkista.

Tämä oli kuin oma kirjoitukseni. Pääsääntöisesti viihdynkin yksin, mutta välillä (kuten tänään) iskee kammottava yksinäisyyden tunne. Muutamia ystäviä ja kavereita on, mutta en kyllä avaudu heille tästä aiheesta, vaan enemmän heitän vitsiä selkään kiinni kasvaneesta sohvasta ym., koska en kestäisi mitään säälittelyä asiasta ja sitten tuntuisi vielä pahemmalta.