Oletko yksinäinen?

En ole. Introverttina olen huono solmimaan uusia ystävyyksiä, mutta onneksi moni lapsuuden ystävyys on säilynyt.

Vietän myös aikaa äitini, isäni ja veljeni kanssa, tosin kaikkien kanssa erkikseen.

Avopuoliso ongelmineen on kaukana tasapainoisesta ihmisesta, mutta olemme onnelisia yhdessä. Niin toisillemme sopivia olemme.

Olen, koska olen hylkiö, jonka kanssa kukaan ei halua olla vapaaehtoisesti tekemisissä.

Olen. On minulla lapset ja miesystävä, mutta ystävät pitävät harvoin yhteyttä. Yritän itse soitella ja viestitellä. Välillä eivät vastaa. Viimeksi sunnuntaina soitin ihmiselle, jota pidän ystävänä. Ei vastannut. Ei ole soittanut takaisin. Kylään olen kutsunut, muistan merkkipäivinä. Välillä tosi paha mieli, kun noin vain kaikonneet.

Olen ja meinaan nyt ihan oikeasti yksinäinen eikä näitä ”yhyy olen yksinäinen ps minulla on mies ja asumme yhdessä.”

Olen 30 v vanhapiika. En ole koskaan seurustellut saati asunut miehen kanssa. En ole koskaan ollut rakastettu. Kavereita, korjaan ”kavereita” ollut viimeksi 18-vuotiaana. Tuosta lähtien täysin yksin. Voi mennä viikkoja etten puhu muille kuin kassalle ”moi” ja ”kiitos.” Mm tulevan joulun tulen viettämään täysin yksin viisi päivää kotona enkä tule näkemään ketään enkä puhumaan kenellekkään.

täysin

Vierailija kirjoitti:

av-palsta voi olla joillekkin meistä ainoa paikka keskustella.

Oma valinta. Ja olemalla netissä koko vapaa-aikansa varmistaa sen, että yksinäisenä pysyykin.

Vierailija kirjoitti:

Olen ja meinaan nyt ihan oikeasti yksinäinen eikä näitä ”yhyy olen yksinäinen ps minulla on mies ja asumme yhdessä.”

Olen 30 v vanhapiika. En ole koskaan seurustellut saati asunut miehen kanssa. En ole koskaan ollut rakastettu. Kavereita, korjaan ”kavereita” ollut viimeksi 18-vuotiaana. Tuosta lähtien täysin yksin. Voi mennä viikkoja etten puhu muille kuin kassalle ”moi” ja ”kiitos.” Mm tulevan joulun tulen viettämään täysin yksin viisi päivää kotona enkä tule näkemään ketään enkä puhumaan kenellekkään.

Oletko edes yrittänyt etsiä puolisoa ja ystäviä. Itselläni on lapset ja seurustelen, mutta ystäviä ei ole. Olen käyttänyt hurjasti aikaa ja ylittänyt rajoja tutustumalla uusiin ihmisiin. Kärsin todella ettei minlla ole ketään ystävää lenkille, kauppoihin, kahville. Se, että minulla on lapset ja rakas niin ei poista valtavaa ystävänkaipuuta. Minä olen yksinäinen.

Kyllä olen. Eilinen ohjelma oli lyhyt mutta hyvä. Etenkin ne haastateltavat jotka olivat vielä ihan kypsässä iässä lapsuudenkokemusten pelkojen vallassa surettivat. Toinen asiantuntija onnistui tuomaan hyvin esiin juuri sen että vaikka ympärillä olisi ihmisiä, yksinäisyyttä voi kokea hyvinkin syvästi. Ehkä tämä auttaa joitain ymmärtämään termin oikein.

Edellä joku tokaisi että "oma valinta". Tietyllä tasolla olen samaa mieltä: oma toiminta ratkaisee paljon. Mutta olen myös varma siitä että meillä on varsin eritasoisia valmiuksia ihmisiin tutustumiseen eli pitäisi myöntää myös se että esim. sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivälle se uusiin ihmisiin tutustuminen voi olla todella kiven takana. Kaksi haastateltavaa ilmaisi että he pelkäävät koko ajan jotain pahaa tapahtuvaksi tai tulevansa pilkatuiksi. Tältä pohjalta on hankala ponnistaa ja ulkopuolisen on ihan turha todeta että reippaasti vaan – jos trauman seurauksista on kärsitty vuosikymmenet, se on väkisinkin syvällä.

Elämäntilanteeni: käyn töissä ja ruokakaupassa. Loput ajasta olen valtaosin kotona, välillä saan itseni lenkille. En ole seurustellut koskaan ja vanhat ystävät ovat muuttaneet muualle tai elävät perheensä ruuhkavuosia. Aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa koen melko satunnaisesti. Keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko tekevät arjesta varsin raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Nuorempana koin häiritsevänä sen kun puolitutut pyrkivät ns. ystäviksi. Nyt vähän vanhempana olen todella yksinäinen. Masennus, harrastusten loppuminen, kaverien muutto eri paikkakunnille jne. ja hups olenkin yksin. Puhelimessa oli nuorempana noin 100 numeroa johon soittaa kun tarvii apua, harrasteseuraa, puhekaveria, juhlaseuraa jne. Nyt 3 ja näistäkin 2 asuu 700 kilometrin päässä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Ole yrittänyt tehdä, vuosikymmenien ajan. Välillä jopa löytyy seuraa, mutta kukaan ei jää rinnalle. Olen edelleen yhtä näkymätön kuin ala-asteella ollessani.

Porukan reunamilla olevan hengailijan asema ei ole kiitettävä. Joskus sinut huomioidaan, mutta yleensä sinua kohdellaan kuin ilmaa. Tällaisesta roolista on vaikea päästä eroon. Samaan rooliin olen joutunut monessa eri paikassa. Kai minussa sitten on jotain sellaista, mistä ei pidetä. Eivät omat vanhemmatkaan pitäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Aivan totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Ilmoitus sinulle: ihmiset haastavat itseään koko ajan ja yrittävät parhaansa. Ikävää, jos lopputulokset eivät sinua miellytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Mistä ihmeestä sinä luulet tietäväsi kuinka paljon joku toinen on yrittänyt? Ja luuletko, että yksinäisyys on jotain mukavuusalueella oloa? Kehitä sinä itsellesi edes jotain empatiakykyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Näitä "tehkää jotain" -kommentteja ei koskaan kuule ihmiseltä jolla on itsellä traumatausta. Se ehkä kertoo jotain siitä miten vakavasta asiasta on kyse. Jos kyse olisi vain siitä että käy vähän terapiassa ja on sen jälkeen yhtä kyvykäs kuin muutkin, nämä kommentoijat kertoisivat omasta traumataustastaan. Sellaista vaan ei heillä ole. Ilman omaa kokemusta on helppo huudella ja olettaa että kaikki pystyvät samaan. Ilmassa on myös on/off-ajattelua: ikään kuin traumatausta + terapia olisi yhtä kuin 100% kykeneväinen, reipas ihminen. Tie on pitkä ja kivinen ja jokainen on yksilö.

Itselläni on ankara kotikasvatus ja hallitseva äiti. Ikäisteni kanssa en ollut tekemisissä ennenkuin kouluiässä. Siihen aikaan muksuja ei hyysätty rikä kuskattu harrastuksiin tai edes kavereille ja maalla etäisyydet oli pitkiä. Niin vaan on pitänyt ihan itse keksiä miten sosiaalisista tilanteista selviää. Myös siitä koulukiusaamisesta. Itsekkin olin ujo, arka ja pelkäsin sosiaalisia tilanteita. Kyllä ihminen pystyy halutessaan mihin vaan . Itsekkin lähdin sitten opiskelemaan satojen kilometrien päähän kotoa kaupunkiin, josta en tuntenut ketään enkä ollut koskaan käynyt. Selvisin ja sain ystäviä. Miksi se sitten joillekkin on niin hirveän vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa nämä yksinäisten tarinat A-studiossa.

Haluatko täsmentää, mikä niissä harmittaa? - Eikä ole tärkeää, että yksinäisille, vaikka sitten valikoidulle joukolle yksinäisiä annetaan hetki tulla nähdyksi. Vaikka toisaalta tuli itselleni näistä kertomuksista ja erinomaien yhyistä pätkistä hieman kiusaantunut ja voimaton olo. 

Minua taas ärsytti se, että ihmiset eivät tee asialle mitään jos se kerran häiritsee. Jotenkin vaikea käsittää asennetta, että olisin yksinäinen vaikka minulla olisi miljoona ystävää. Tai jos on nuorena ahdisteltu tai kiusattu niin miksi ei mene nupiaan selvittämään terapiaan jos menneisyyden tapahtumat aiheuttaa yksinäisyyttä. Ainoa jonka yksinäisyyden ymmärsin oli se nainen jonka mies oli kuollut. Hänhän totesi että eka vuosi oli pahin ja nyt tuntuu, että voi selvitä. Muu porukka vaan määkii miten raskasta yksinäisyys on.

Samaa mieltä, jos se kerran on niin suuri ongelma, niin luulisi tekevän asialle jotakin, eikä valittavan vuodesta toiseen. Ne sosiaaliset taidot voi oppia, ihan kuten muutkin taidot, vaatii vaan harjoitusta ja vaivautumista.

Tämä. Luuleeko jotkut, että kaikki tulee muillekkaan ihmisille itsestään ja helposti. Itse olen saanut tiukan kasvatuksen, ennen kouluikää en ollut ikäisiäni lapsia juuri edes nähnyt ja luonteeltani olin ujo ja arka. Pikkuhiljaa kumminkin olen oppinut itsevarmemmaksi ja sosiaalisemmaksi. En tajua niitä, jotka ikinä eivät mene sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja edes yritä saavuttaa sitä, mitä haluaa.

Mistä ihmeestä sinä luulet tietäväsi kuinka paljon joku toinen on yrittänyt? Ja luuletko, että yksinäisyys on jotain mukavuusalueella oloa? Kehitä sinä itsellesi edes jotain empatiakykyä.

Koska aina kun itse olen kokenut yksinäisyyttä ,niin se ihmistenilmoille lähteminen ja kanssakäymiseen pyrkiminen on tuntunut minusta vaikealta, ikävältä ja vähän pelottavalta. Aina kumminkin olen toiminut ennemmin kuin jäänyt turvallisesti ja mukavasti yksin kotiin.