Miten ottaa ylipaino puheeksi 17-vuotiaan tytön kanssa niin, ettei aiheuta traumoja/syömishäiriötä/tarpeetonta mielipahaa?
Olen itse kärsinyt syömishäiriöstä 20 vuotta ja muistan, miten äitini toitotti koko lapsuuteni ja nuoruuteni herkkujen epäterveellisyydestä. Ei saa syödä sitä, älä liho, älä vaan ota toista, pojat ei tykkää lihavista jne. Olin normaalipainoinen lukioikään asti, kunnes aloin saada omaa rahaa käyttöön ja minähän söin sitten suruuni ja lihoin parissa vuodessa parisenkymmentä kiloa.
Kaksi tytärtäni ovat kuin yö ja päivä - toinen liikkuu paljon, ei välitä makeasta, syö paljon ja on todella hoikka (175cm, 52kg). Toinen taas on kuin minä - mikään makean määrä ei riittäisi, liikkuminen ei kuulu luonteeseen ja olen vasta aikuisena oppinut syömään normaalisti, nauttimaan normaalista määrästä herkkuja ja liikkumaan terveyden enkä ulkonäön takia.
Olen nykyään terve ja normaalipainoinen, mutta joudun tekemään töitä sen eteen. Tuo toinen tyttäreni on sekin pitkä, 175cm, mutta painoa jo yli 90kg. Painosta ei olla puhuttu, mutta satuin huomaamaan koulun terveydenhoitajan lapun.
Tässä nyt kun katseltiin juhlakauden vaatetusta lapsille itsenäisyyspäivän ja joulun ja muihin juhliin, huomattiin, ettei tyttärelle mahdu kevään 44-kokoiset housut. XL-kokoinen paitakin kinnaa.
Ulkonäön takia en halua ottaa tätä puheeksi, vaan terveyden. Mutta miten ottaa tämä tyttären kanssa esille niin, etten tuhoa puheillani hänen elämäänsä kuten oma äitini minun?
Kommentit (46)
Up. Olisiko jollain omakohtaista kokemusta tästä aiheesta? Joko niin, että on itse ollut ylipainoinen teini ja asiaan on puututtu tai vanhempana, joka on onnistunut pitämään rakentavan keskustelun oman ylipainoisen teininsä kanssa?
ap
Mielestäni on ehkä ihan hyvä laittaa tyttö puhumaan jollekkin. Onko ihomisen taustalla joku muu, kuten masennus, ahdistus, koulukiusaaminen jne?
Meillä oli samanlainen tilanne minun lapsuudessani, minä se paksu mutta se johtui siitä, kun söin pahaan oloon ruokaa eikä kukaan auttanut.
Mahdotonta. Kyllä hän tietää kokonsa ja tietää terveysvaikutukset. Ja kyllä hän tietää, että yhteiskunnassa halveksitaan ylipainoisia. En usko, että äidin kannattaa yhtään antaa sellaista kuvaa edes vahingossa, että hän ei kelpaisi äidille.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti asiaa ei pysty ottamaan kiltisti esille.
Mutta koska sinä itsekin opit kyllä aikuisiällä paremmat elämäntavat, niin mikset soisi samaa mahdollisuutta tyttärellesikin? Löytää itse itsestään se motivaatio, vaikkei se olisikaan heti huomisen tai välttämättä edes ensivuoden juttu.
Tämä on toki mahdollisuus, mutta pelkään, että tässä aikuistumisen kynnyksellä ja itsenäistyessä tilanne saattaisi riistäytyä käsistä kokonaan. Nyt kotona asuessa on sentään jonkinlainen kontrolli esim. herkkujen kanssa ja kotona syödään säännöllisesti, mutta miten käy parin vuoden päästä, kun on omat rahat ja oma (opiskelija)-asunto, voi elää vaikka pelkällä suklaalla?
Huomaan, että ylipaino vaikuttaa tyttäreen. Ei jaksa samalla tavalla liikkua vaikkapa perheen yhteisillä lomamatkoilla, ei jaksa kävellä muun perheen tahtiin tai yhtä paljon. Itsetunto on myös selvästi huonompi kuin siskollaan.
ap
Onko hän onnellinen? Onko hänellä kavereita ja harrastuksia? Syökö ahdistukseen tai tylsyyteen?
Vierailija kirjoitti:
Mahdotonta. Kyllä hän tietää kokonsa ja tietää terveysvaikutukset. Ja kyllä hän tietää, että yhteiskunnassa halveksitaan ylipainoisia. En usko, että äidin kannattaa yhtään antaa sellaista kuvaa edes vahingossa, että hän ei kelpaisi äidille.
Tämä onkin suurin pelkoni. Pahinta olisi, jos tyttärelle tulisi sellainen olo, ettei kelpaa juuri sellaisena kuin on. Itsellä oli nuorena hyvin vahvasti sellainen olo, etten ole tarpeeksi hyvä äidilleni. Äiti huomauttelee edelleen painostani ja kehuu, jos laihdun. Tästä yritän olla välittämättä, mutta samalla tiukasti pitää huolta siitä, etten siirrä samaa ongelmaa eteenpäin.
ap
Tuo on kyllä valtava ylipaino, ei enää mikään pieni pyöreys. Itse olen samoissa pituusmitoissa, mutta yli 30 kiloa kevyempi. Miten et ole puuttunut aikaisemmin? Ei tuo määrä yhdessä yössä tullut.
Noin nuorelle on turha toitottaa terveydestä. Ei tuon ikäinen ajattele, et sairastuu tai tulee vaivoja. Ei sitä kiinnosta jos niitä vaivoja tulee jossain epämääräisessä tulevaisuudessa.
Ulkonäkö aspekti sitä vois hyvinkin kiinnostaa. Ja palkitseminen. Asetatte tavoitepainon ja keinot siihen pääsemiseen ja lopussa joku kiva palkinto. On ihan hassua ajatella, et nuori on heti anoreksian kourissa, jos sille sanoo, että on ylipainoa.
Tyttö tietää ja tajuaa ylipainonsa kyllä itsekin, ei siitä tarvitse sanoa. Itsekin olin lapsena ja nuorena ylipainoinen ja sain ihan ystävällismielisesti annettuja neuvoja, joista ei todellakaan tullut kuin paha mieli. Sanoisin, että puutu vasta sitten, jos tyttö itse pyytää apua tai tukea.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ehkä ihan hyvä laittaa tyttö puhumaan jollekkin. Onko ihomisen taustalla joku muu, kuten masennus, ahdistus, koulukiusaaminen jne?
Meillä oli samanlainen tilanne minun lapsuudessani, minä se paksu mutta se johtui siitä, kun söin pahaan oloon ruokaa eikä kukaan auttanut.
Lihomisen taustalla ei mielestäni ole mitään ihmeellistä syytä. Hän on aina ollut pyöreämpi, eikä lihominen ole tapahtunut yllättäen ja nopeasti, vaan ajan kanssa. Oikeastaan suurempaa lihomista on tullut vasta pituuskasvun päätyttyä. Tyttö ei syö mitenkään holtittomia määriä, eikä jätä aterioita välistä, ei lukkiudu huoneeseensa tai muuta sellaista - syö vain isompia annoksia ja kun on herkkuja tarjolla, niin syö ilman mitään rajaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mahdotonta. Kyllä hän tietää kokonsa ja tietää terveysvaikutukset. Ja kyllä hän tietää, että yhteiskunnassa halveksitaan ylipainoisia. En usko, että äidin kannattaa yhtään antaa sellaista kuvaa edes vahingossa, että hän ei kelpaisi äidille.
Höpö höpö. Aikuisen tehtävä on huolehtia lapsen terveydestä. On vastuun välttelyä jättää puuttumatta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä valtava ylipaino, ei enää mikään pieni pyöreys. Itse olen samoissa pituusmitoissa, mutta yli 30 kiloa kevyempi. Miten et ole puuttunut aikaisemmin? Ei tuo määrä yhdessä yössä tullut.
Noin nuorelle on turha toitottaa terveydestä. Ei tuon ikäinen ajattele, et sairastuu tai tulee vaivoja. Ei sitä kiinnosta jos niitä vaivoja tulee jossain epämääräisessä tulevaisuudessa.
Ulkonäkö aspekti sitä vois hyvinkin kiinnostaa. Ja palkitseminen. Asetatte tavoitepainon ja keinot siihen pääsemiseen ja lopussa joku kiva palkinto. On ihan hassua ajatella, et nuori on heti anoreksian kourissa, jos sille sanoo, että on ylipainoa.
Joo. Mun äitini koitti tuota, tuloksena BED.
Sun toinen tyttäresi on enemmän alipainonen kuin toinen tyttäresi ylipainonen. Alipainoon liittyy vielä enemmän terveysriskejä. Miksi et puutu siihen?
Ihan turha laittaa tyttö laihduttamaan jos takana on tosiaan jotain henkistä ongelmaa. Se paino tulee aina takaisin vaikka kuinka laihtuu, jos sitä henkistä ongelmaa ei ole hoidettu
Sanominen vain pahentaa asiaa. Kyllä tyttö tietää sen itsekin. Sä voisit koittaa sen sijaan selvittää MIKSI hän syö. Onko stressiä, ahdistusta jne?
Huonoon itsetuntoon liittyy sellaista ajattelua, että ei kelpaa edes itselleen. Yritä sinä äitinä välittää hänestä itsestä sellaisenaan, ehkä hän alkaa ajan kanssa pitää itsestäänkin. Vasta, kun pitää itsestään, välittää omasta kunnostaan ja voinnistaan, ja vasta sitten on löytynyt motivaatio urheilla ja tehdä muutos. Tämä vain maallikon näkemys. Ensin pitäisi rakastaa ja hyväksyä itsensä. Välitä hänelle viestiä, että hän kelpaa ja hän on hyvä omana itsenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdotonta. Kyllä hän tietää kokonsa ja tietää terveysvaikutukset. Ja kyllä hän tietää, että yhteiskunnassa halveksitaan ylipainoisia. En usko, että äidin kannattaa yhtään antaa sellaista kuvaa edes vahingossa, että hän ei kelpaisi äidille.
Höpö höpö. Aikuisen tehtävä on huolehtia lapsen terveydestä. On vastuun välttelyä jättää puuttumatta.
Koita sinä tajuta että se mäkättäminen vain pahentaa tilannetta. Se ei sitä paranna.
Vierailija kirjoitti:
Onko hän onnellinen? Onko hänellä kavereita ja harrastuksia? Syökö ahdistukseen tai tylsyyteen?
Kaikki on tosi hyvin elämässä, eikä ole masentunut. Kertoo hyvin paljon meille vanhemmille asioistaan, kipeistä ja henkilökohtaisista asioista myös. On paljon kotona ja viihtyy perheen kanssa. Ei varmasti syö ahdistukseen tai tylsyyteen. Tunnistan paljon itseäni hänessä, olin itse ihan samanlainen nuorempana. Paitsi että minulla se herkkujen syöminen riistäytyi käsistä, kun "pääsin" äidin kontrollista ja sain omaa rahaa käyttööni. Sain vihdoinkin rajattomasti syödä herkkuja ja niin, ettei äiti näe.
Tyttärellä noita herkkuja vaan on jatkuvasti saatavana - ei kotona, vaan kyläpaikoissa, mummolla (ei oma äiti), kavereilla jne. Kaikenlaiset nyyttärit ovat selvästi kompastuskivi, kun pöydät ovat täynnä pelkkiä herkkuja, eikä kukaan ole "kieltämässä".
ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä valtava ylipaino, ei enää mikään pieni pyöreys. Itse olen samoissa pituusmitoissa, mutta yli 30 kiloa kevyempi. Miten et ole puuttunut aikaisemmin? Ei tuo määrä yhdessä yössä tullut.
Noin nuorelle on turha toitottaa terveydestä. Ei tuon ikäinen ajattele, et sairastuu tai tulee vaivoja. Ei sitä kiinnosta jos niitä vaivoja tulee jossain epämääräisessä tulevaisuudessa.
Ulkonäkö aspekti sitä vois hyvinkin kiinnostaa. Ja palkitseminen. Asetatte tavoitepainon ja keinot siihen pääsemiseen ja lopussa joku kiva palkinto. On ihan hassua ajatella, et nuori on heti anoreksian kourissa, jos sille sanoo, että on ylipainoa.
Kuulostaa reseptiltä murskaantuneeseen itsetuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ehkä ihan hyvä laittaa tyttö puhumaan jollekkin. Onko ihomisen taustalla joku muu, kuten masennus, ahdistus, koulukiusaaminen jne?
Meillä oli samanlainen tilanne minun lapsuudessani, minä se paksu mutta se johtui siitä, kun söin pahaan oloon ruokaa eikä kukaan auttanut.
Lihomisen taustalla ei mielestäni ole mitään ihmeellistä syytä. Hän on aina ollut pyöreämpi, eikä lihominen ole tapahtunut yllättäen ja nopeasti, vaan ajan kanssa. Oikeastaan suurempaa lihomista on tullut vasta pituuskasvun päätyttyä. Tyttö ei syö mitenkään holtittomia määriä, eikä jätä aterioita välistä, ei lukkiudu huoneeseensa tai muuta sellaista - syö vain isompia annoksia ja kun on herkkuja tarjolla, niin syö ilman mitään rajaa.
ap
Ei minunkaan äitini tiennyt mistä minun lihominen johtui. Jos vain päätät, että luulet ettei mitään ongelmaa ole vaikka noin paljon painoa on tullut lisää, niin mitäpä tässä auttamaan tai mitä turhaa edes kyselet millaisia kokemuksia muilla on. Olet jo päättänyt mikä on tilanne ja todennäköisesti myös sen, miten aiot sitä hoitaa.
Todennäköisesti asiaa ei pysty ottamaan kiltisti esille.
Mutta koska sinä itsekin opit kyllä aikuisiällä paremmat elämäntavat, niin mikset soisi samaa mahdollisuutta tyttärellesikin? Löytää itse itsestään se motivaatio, vaikkei se olisikaan heti huomisen tai välttämättä edes ensivuoden juttu.