Mistä olet katkera elämälle?

Vierailija kirjoitti:

isättömyydestä, raiskauksesta lapsena, koulukiusaamisesta, työttömyydestä, köyhyydestä ja ennen kaikkea vuosikymmenien yksinäisyydestä ja köyhyydestä. Kiitollisuuden aiheita on myös, olen kuitenkin pääasiassa iloinen ja positiivinen ihminen. Kelpaamattomuuden ja yksinäisyyden tunne syö kuitenkin liikaa, olen melko masentunut ja syrjäytynyt, vaikka muuta yritän.

❤️

Hyväksikäyttö. Ensin lapsena, sitten nuorena aikuisena. Olin vaan nukkumassa kotona. Mitä enemmän yritti unohtaa, sitä enemmän trauma lamautti. Useita vuosia on asia ollut mielessä piinaavasti. Terapiaa ei myönnetty enää.

Trauman takia työkyvytön. Traumastressin lisäksi surettaa hukkaan mennyt aika.

Olisi hetken saanut olla helpompaa.

Koulukiusaamisesta ja siitä mitä kaikkea se aiheutti terveydelleni ja itsetunnolleni

Siitä että isäni on väkivaltainen hakkaaja narsisti. Pilasi lapsuuteni täysin ja aikuisena sitten hylkäsi lapsensa (ja kielsi äidiltäkin yhteydenpidon). Olen ollut 18v iästä orpo, ilman vnhempia, ilman kodin tukea ja apua. Koko elämä pitänyt taistella yksin. Olen niin väsynyt.

Suppeasta lähipiiristä eli ei juurikaan ystäviä eikä myöskään sukulaisia -olisi edes jompikumpi.

Vierailija kirjoitti:

On lohdullista lukea, että joku voi olla katkeroitumatta...

Tulin vilkaisemaan, onko muunlaisia. Katkerat vetävät toisiaan puoleensa.

Yksi ei katkera lisää täällä. Minulla on monenlaista pahaa sattunut, olen tyrinyt jne. Sattuu koko ajan. En ole katkera, koska plussan puolelle jää jo tähän mennessä -saldo.

Raivohullusta ja väkivaltaisesta äidistä. Mulla ei koskaan ole ollut hyvää äiti-suhdetta ja usein mietin, miten erilainen ihminen musta olisi voinut kasvaa jos asiat olis olleet toisin. Toisaalta nyt 28-vuotiaana asiat alkaa olemaan oikeesti hyvin ilman äitiäkin. 

Tiedän olevani kohtuuton mutta lähinnä siitä että maailma ja elämä ei ole täydellistä.

Se tarkoittaa sitten erilaisia ikäviä asioita joihin ei ole ratkaisua. (ei edes ozzylla)

Rakastuin itseäni vanhempaan mieheen, en silloin ajatellut ikäeroa, mentiin naimisiin mutta nyt olen yksinäinen ja lapseton. Ja pelkään jos mieheni sairastuu tai tapahtuu jotain muuta on siis kohta eläkeiässä ja minä vasta 34.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On lohdullista lukea, että joku voi olla katkeroitumatta...

Tulin vilkaisemaan, onko muunlaisia. Katkerat vetävät toisiaan puoleensa.

Yksi ei katkera lisää täällä. Minulla on monenlaista pahaa sattunut, olen tyrinyt jne. Sattuu koko ajan. En ole katkera, koska plussan puolelle jää jo tähän mennessä -saldo.

Jee jee, hyvä sinä parempi ihminen! Minusta taas on ihanaa, että tämä ketju tarjoaa tilaisuuden purkaa omia katkeruuden tunteita. Se on oikein terapeuttista. Ikävät kokemukset kun jättävät jälkensä. Yleensä aivan aiheellisen ja normaalinkin katkeruuden esiintuomista jollain tapaa paheksutaan kovasti. Jos vaikeita tunteita ei saa purkaa, niin ne voimistuvat.

Up

Siitä sirkuksesta mitä piti elämän alku osio olla todistamassa alkoholisti vanhemman toimesta. Jossain vaiheessa aikuisena tämä ryöpsähti pintaan kuitenkin, ja onnistuin käsittelemään asian niin ettei tämä herätä enää katkeruutta minussa, ei sitäkään sairautta kukaan tarkoituksellisesti itselleen valitse. Seuraava katkeruuden puuska iski saatuani kroonisen sairauden, joka pilasi kertaheitolla urani, jonka olin kauhealla raatamisella saanut aikaan monista ongelmistani huolimatta. Aikani ryvettyä katkeruudessa, olen oppinut hyväksymään tämänkin, sillä koen että elämässäni on myös paljon hyvää, ja monella muulla on asiat todella paljon huonomminkin, tsempit kaikille elämän kolhimille :)

Olen kokenut niin paljon vastoinkäymisiä elämässäni. Vanhempani alkoholismi pilasi lapsuuden. Veljeni on narkkari ja aiheuttaa minussa nyt syvää huolta, mutta samalla inhoa ja katkeruutta, että vieläkin pitää katsella päihdeongelmaista, kun ei tuosta veljestä noin vain pääse eroon. Lisäksi olen yksinäinen. Kukaan mies ei ole aidosti rakastanut minua ja olen tullut petetyksi ja jätetyksi.

Up

Aika monesta asiasta, mutta ydinsyy katkeruudelleni on tämä: 

Minut huostaanotettiin kun olin 9kk vanha, ja annettiin sitten adoptioon. Adoptioäitistäni kuoriutui sadistinen alkoholisti, ja koin kiusaamista sekä kotona, että päiväkodissa, että koulussa. Tämä johti aika moneen ongelmaan ja pelkotilaan, jonka seurauksena en pysty normaaliin elämään vaikka kuinka yrittäisin. 

Masennuksesta, sen aiheuttamasta huonosta toimintakyvystä ja siitä, ettei sitä vain millään osata hoitaa.

Elämälle en mistään. Sisaruksille törkeästä kohtelusta.

Vuosia sitten, samaan aikaan minut syötiin pois töistä valheilla ja mustamaalaamalla. Samaan aikaan avomieheni halusi erota ja otti itselleen kaiken, mitä siihen mennessä olimme itsellemme laittaneet. Kaikki oli hänen nimissä, vaikka olin maksanut kaikesta. En ajatellutkaan, että koskaan eroaisimme. Vaihdoin näiden kokemusten jälkeen paikkakuntaa ja aloitin elämäni uudestaan. Vieläkin nämä asiat ovat painajaisena mielessäni, eivätkä varmasti koskaan unohdu. Nyt on eri ammatti, työpaikka ja uusi mies. Koko ajan vaan pelkään, että syödään pois töistä, menetän kaiken ja jotakin pahaa sattuu. En pysty ollenkaan nauttimaan elämästä, vaikka kaikki on nyt hyvin. Pelkään ihmisiä ja kaikkea. Välillä tunnen pieniä onnentunteita, mutta ei tarvi sattua kuin jotakin pientä negatiivista esim. että joku pahoittaa mieleni, niin korttipakka hajoaa. Ja masennun pitkäksi aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Valitsin olla katkeroitumatta elämälle. Katkeruus syö ihmistä sisältä.

Toivottavasti, sitten minullakin on toivoa laihtua!

Up