Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistushäiriöisen omaiset!
K
03.12.2018 |
Olen omainen. Aviomiehellä diagnosoitiin yleistynyt ahdistushäiriö ja pari vähäisempää ongelmaa pari vuotta sitten. Diagnoosia edelsi useiden vuosien mittainen erilaisten mysteerioireiden kavalkadi. Ongelmia oli liikunta- ja tukielimissä, ruuansulatuksessa, näkö- ja kuuloaistissa. Oli kipuja ja toimintahäiriöitä.
Aluksi oireita hoidettiin juurisyinä. Kipeitä lihaksia ja niveliä hierottiin, silmälaseja vaihdeltiin, korvia rassattiin, aloitettiin ibs-ruokavalio. Kaikki tepsi tasan niin pitkään kunnes mies ”kyllästyi” aina siihen uusimpaan villitykseen ja kehitti uuden teorian siitä mikä hänen tilanteessaan auttaisi parhaiten. Rahaa ja aikaa paloi.
Kun tuo ahdistuneisuus kaivettiin esiin, mieskin ensin näennäisesti helpottui. Aloitti ensin lääkityksen, sitten terapian heti kun aika järjestyi. On lääkettä (pregabalin) syönyt reilun vuoden, terapiassa käynyt miltei vuoden. Hoito on siis kestänyt ilmeisesti verraten lyhyen aikaa.
Voisin kirjoittaa romaanin näkyvimmistä ja omaakin elämää haittaavista oireista, mutta koska tila on rajoitettu, sanottakoon vain että niitä riittää ja ne ovat näkyviä.
Ongelmana nyt alkaa olla se, että epäilen että mies vedättää, minua, terapeuttiaan, ja ennen kaikkea itseään. Olen miehen pyynnöstä vilkaissut läpi mitä terapeutti on hänestä OmaKantaan kirjoittanut. Asiat ovat sellaisia mistä miehen kanssa on keskusteltu jo vuosikaudet. Miehen vastaukset terapeutille ovat myös ”harjoiteltuja”, sellaisia joihin mies tietää saavansa positiivista vastakaikua.
Koen siis että terapia ja lääkitys eivät tehoa. Teenkö väärin jos otan yhteyttä terapeuttiin? Olen mieheltä jo lupaa kysynyt, eikä se kuuleman häntä haittaa, mutta epäilen että myöntyy vain miellyttääkseen minua. Haluaisin siis terapeutilta kysyä missä hänen mielestään ollaan menossa, ja mitä on odotettavissa jatkossa. Lisäksi kaipaisin häneltä tietoa siitä onko jotain mitä minä voisin tehdä edistääkseni miehen tilan kohenemista. Jos mieheltä noita asioita kysyn, kaikki kulkee jonkin puppugeneraattorin läpi ja saan vain vastauksen minkä mies kuvittelee minun haluavan.
Kommentit (67)
Ap kysy niitten härpäkkeitten ostamisesta ym. mukaan menemisestä siltä terapeutilta. Kerro muutenkin koko tilanne hänelle, ihan sieltä miehesi lapsuudesta lähtien ja äitinsä kuolemasta miten se muutti asian. Sen jälkeen kun terapeutti tietää asiat kysy hänen mielipidettään miten jatkat. Minusta sinun pitää tehdä ero omien asioittesi ja miehesi ongelmien välillä, koska muuten on vaarana siinä vaiheessa kun lapsenne muuttaa pois kotoa, sinäkin tipahdat siihen kattilaan.
Voihan olla niinkin että miehesi stressaa tietämättään jo sitä kun lapsenne muuttaa pois kotoa, jos vaikka se laukaisee jonkun takautuman sieltä lapsuudesta esiin. Onko kuvioissa myös lääkäri ja onko hän tietoinen tästä päivästä? Kerro asiat myös hänelle niin tietää tarvitseeko muuttaa tai aloittaa lääkitystä. Kerro myös ne pakko-oireet ja niitten jumppajuttujen ostohalukkuus, lääkäri voi niistä tehdä omat johtopäätöksensä ja ne kertovat lääkärille taas oman tarinansa.
Sinun osuutesi on kertoa sille hoitavalle taholle totuus siitä millaista arki on kotona, koska he ilmeisesti eivät sitä tiedä. Saat kertoa siltti vaikka miehesi kieltäisi, hänelle ei kerrota vaikka kävisit kertomassa, koska tämä kaikki koskettaa MYÖS sinua ja lastanne. Koska yhdessä elätte, niin tämä on myös sinun asiasi, ei vain miehesi juttu. Ajattele myös sitä teidän lastanne, tiedätkö miten hän tähän reagoi ja suhtautuu? Ei häneltäkään voi vaatia liikaa ymmärrystä, vaan hänen täytyy saada olla ikätasonsa mukainen lapsi, jolle äiti ja isä ovat tukena ja turvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
K kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei joko pysty sitoutumaan terapiaan tai sitten hänen pitää vain vaihtaa terapeuttia. Ota yhteyttä omaisena siihen tahoon ja nosta kissa pöydälle, joskin suojakäytännöt saattaa estää tietojen antamisen.
Näin se on varmaan pakko tehdä. Menee kyllä terapiaan mielellään, ja kotiin tullessaan kehuu kuinka on hyvä olla, mutta ei tarvita kuin yksi pieni vastoinkäyminen (kaupasta unohtuu ottaa maito, lyö varpaansa sohvanjalkaan tms.) ja taas on elämä ohi.
Joo, ei nyt kuullosta siltä että terapia toimisi niin kuin pitää. Kukaan toimivasta terapiasta uloskävelevä ei hymyillen mainosta kuinka hyvin menee, vaan päin vastoin.
Terapia ei ole kehutunti vaan paikka, jossa kohdataan ristiriidat, solmukohdat ja kipupisteet. Tämän takia terapiasta tulee yleensä rikkinäinen ihminen, joka on itkuinen, omissa maailmoissaan ja herkkä ja haluaa yleensä omaa aikaa. Terapeutti ei siis hae vastauksia puolesta, vaan auttaa kohtaamaan oman vajavautensa, traumansa ja auttaa etsimään keinot selvittää ne asiat. Yksi ystäväni, joka kävi selvittämässä terapiassa lapsuuden maailmojaan piti yleensä viikon radiohiljaisuutta terapiakäynnin jälkeen, ennen kuin kykeni olemaan taas oma itsensä - mutta se onkin terapian tarkoitus, kohdata kipupisteet vaikka se olisi tuskaisen kautta. Silloin kun ihminen kävelee tyytyväisenä istunnon jälkeen kotiin, niin se on ajan ja rahan haaskausta. Lisäksi terapeutin on pakko olla manipuloitavissa tai kemiat eivät vain kohtaa, koska tuo on vain rahan ja ajan haaskausta.
"En ole mitään väittänyt valheiksi. Toisaalta haluan tehdä selkeän pesäeron aidoille fyysisille ongelmille, ja kuvitelluille sellaisille. Mies on tutkittu päästä varpaisiin lukuisin menetelmin, ja fyysistä vikaa ei löydy."
Miehelle ne kaikki oireet ja ongelmat ovat todellisia.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysy niitten härpäkkeitten ostamisesta ym. mukaan menemisestä siltä terapeutilta. Kerro muutenkin koko tilanne hänelle, ihan sieltä miehesi lapsuudesta lähtien ja äitinsä kuolemasta miten se muutti asian. Sen jälkeen kun terapeutti tietää asiat kysy hänen mielipidettään miten jatkat. Minusta sinun pitää tehdä ero omien asioittesi ja miehesi ongelmien välillä, koska muuten on vaarana siinä vaiheessa kun lapsenne muuttaa pois kotoa, sinäkin tipahdat siihen kattilaan.
Voihan olla niinkin että miehesi stressaa tietämättään jo sitä kun lapsenne muuttaa pois kotoa, jos vaikka se laukaisee jonkun takautuman sieltä lapsuudesta esiin. Onko kuvioissa myös lääkäri ja onko hän tietoinen tästä päivästä? Kerro asiat myös hänelle niin tietää tarvitseeko muuttaa tai aloittaa lääkitystä. Kerro myös ne pakko-oireet ja niitten jumppajuttujen ostohalukkuus, lääkäri voi niistä tehdä omat johtopäätöksensä ja ne kertovat lääkärille taas oman tarinansa.
Sinun osuutesi on kertoa sille hoitavalle taholle totuus siitä millaista arki on kotona, koska he ilmeisesti eivät sitä tiedä. Saat kertoa siltti vaikka miehesi kieltäisi, hänelle ei kerrota vaikka kävisit kertomassa, koska tämä kaikki koskettaa MYÖS sinua ja lastanne. Koska yhdessä elätte, niin tämä on myös sinun asiasi, ei vain miehesi juttu. Ajattele myös sitä teidän lastanne, tiedätkö miten hän tähän reagoi ja suhtautuu? Ei häneltäkään voi vaatia liikaa ymmärrystä, vaan hänen täytyy saada olla ikätasonsa mukainen lapsi, jolle äiti ja isä ovat tukena ja turvana.
Kiitos vastauksesta. Pitänee kirjoittaa kirje sille terapeutille. Oikeassa olet tuossakin, että oma pää todennäköisesti pritkahtaa jos tilanne tästä vielä pitkittyy.
Vierailija kirjoitti:
"En ole mitään väittänyt valheiksi. Toisaalta haluan tehdä selkeän pesäeron aidoille fyysisille ongelmille, ja kuvitelluille sellaisille. Mies on tutkittu päästä varpaisiin lukuisin menetelmin, ja fyysistä vikaa ei löydy."
Miehelle ne kaikki oireet ja ongelmat ovat todellisia.
Miehelle ne ovat todellisia. Ne myös konkretisoituvat perheelle ajan ja rahan haaskauksena, noloina tilanteina julkisella paikalla, ja tarpeettomina(?) epäilyinä vakavemmista mielenterveyden ongelmista työterveyden puolelta. Ne ovat se näkyvin ja tuntuvin oire ympäristön kannalta, ja myös suuri huolen ja stressin aiheuttaja miehelle itselleen. En siis vähättele enkä väitä valheiksi. Pyrin vain välttämään asioita mitkä suurella varmuudella aiheuttavat sen että ne oireet pahenevat. Sen vuoksi toin senkin aspektin tähän keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt tuli niin hämärää settiä. Lähipiirissäni 3 ahdistuneisuushäiriöstä kärsivää, siksi ketjun avasinkin.
Ensinnäkin oudot oirekuvaukset miehelläsi.
Toisekseen yleensä aloitetaan masennuslääke tai SSRI/SNRI lääke ja mahdollisesti rauhoittavia alkuun. Näiden vaikutusta seurataan. Myös lähete psykiatriselle poliklinikalle jos lääkäri näkee aihetta.
Ihan ihme skenaario sinun miehelläsi kyllä.
Kiitos vastauksesta. Kaipaan nimenomaan asian aidosti kokeneita ja nähneitä keskusteluun. Samoja asioita olen paljon miettinyt kun olen tähän häiriöön netin välityksellä tutustunut.
Saanko vastata itse ahdistuneisuushäiriöisenä? Nuo luetellut asiat olen minäkin käynyt läpi. Käytössä on nyt Venlaflaxin joka on kai tuo SNRI -lääkitys ja opamoxit. Ensialkuun oli Cipralex/Escilatopram jotka on kai SSRI? Vähän niistä lueskelen aina kun uudet lääkkeet saan. Siitä ei ollut muuta apua kuin paniikkikohtausten voimakkuuden pieneneminen.
Edellinen vastaaja ei kuvaillut oireita joten minä voin kuvailla.
Olen normaali työssä käyvä mies. En ole stressaavalla alalla (työpaikka tyyliin museot/kirjastot jne, ei urajohdetta tai kamalaa pomoa eikä edes ikäviä asiakkaita paljoakaan). Yhtenä päivänä vain huomasin etten saanut nieltyä ruokaa. Tukehduin johonkin soppaan jopa. Kerran tukehduin makaroonilaatikkoon niin että jouduin menemään lattialle kontilleni ja yskimään jauhelihat kurkusta (onneksi oli kotitekoista niin tuli palana). Sillä kertaa kädet ja naama puutui ja pelästyin että on joku happivaje tullut.
Kerroin myöhemmin tästä kaverille joka on sairaanhoitaja. Hän sanoi että se pistely käsissä ja naamassa on ylihengittämisen eikä happivajeen oire. Yhdessä sille sitten naureskeltiinkin.
Sitten alkoi tapahtua. Sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Citymarketissa tietty. En ollut ikinä kuullutkaan mistään paniikkikohtauksista muuten kuin että hysteerisesti itkevät teinikaverit olivat joskus selittäneet että on paniikkikohtaus. No minä en itkenyt hysteerisesti. Tuli vain sellainen olo että joku kaataa kuumaa nestettä mahaan. Ja sitten alkoi pyörryttää. Siis oikeasti siten että maisema meni elokuvien tapaan laidasta laitaan. Ja sitten alkoi sydän hakata. Ensimmäisenä mieleen tuli sydänkohtaus ja aivohalvaus tai joku muu kamala. Enkä ole ihminen joka sellaista ensimmäiseksi ajattelee. Se ihan oikeasti tuntui siltä. Sitten kädet ja naama puutui ja muistin mitä kaveri oli sanonut ylihengittämisestä. Jotenkin sain hengitystä tietoisesti säätelemällä olon pysymään tasaisena kotiin saakka.
Viikon olin tuossa olotilassa, eli siis koko ajan pyörrytti, ketään en voinut nähdä ja koiran vein ulos takapihalle. Kunnes lääkärille uskalsin soittaa. Onneksi oli lomat.
Siellä sitten sain ne ekat lääkkeet masennukseen (en ees tiennyt et semmonen on, mit. vit.) Ja sitten rauhottavat että saan unta.
Todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Oireina sillä on se että jatkuvasti velloo ajatukset päässä, kroppa kramppaa, pelkää sekoavansa jne. Lisäksi diagnosoitu paniikkihäiriö eli saan paniikkikohtauksia. Ne on minulla fyysisiä, jalat kramppaa, alkaa pyörryttää, ei muista hengittää, tulee kylmiä ja kuumia tuntemuksia kropassa jne jne.
Nyt olen ollut eri terapioissa ja lääkehoidossa yhteensä 4 vuotta ja kun siellä on rehellinen niin apua saa.
Ainoa ikävä avun saannissa on se että Suomessa rauhoittava lääkitys on jotenkin tabu. Itse otan miedoimmasta mahdollisesta bentsosta puolikkaan päivässä jotta suoriudun töistäni, käyn suihkussa jne. Silti joudun ramppaamaan tohtorilla jos uusin rauhoittavan hänen mielestään "liian nopeasti". Niitä määrätään 30 pilleriä kerralla ja reseptissä lukee 1-2 tablettia päivässä. Ja uusin 2kk välein. Kiitos narkkarit ja tabukauppiaat, että joudun aina jännittämään saanko lääkkeeni.
Anteeksi, tuli purettua!
Niin, aina se jännittää vaikka niitä lääkkeitä ois joutunu jo vuosia käyttämään, ei pitäis kun ne on sairauden hoitoon määrätty ja elintärkeitä.
Niinpä! Ja siitä sitten lisäahdistukset. T: eri oikeinkäyttäjä
Alue: Aihe vapaa
En ole mitään väittänyt valheiksi. Toisaalta haluan tehdä selkeän pesäeron aidoille fyysisille ongelmille, ja kuvitelluille sellaisille. Mies on tutkittu päästä varpaisiin lukuisin menetelmin, ja fyysistä vikaa ei löydy. Silti elehtii ja ilmeilee kuin kouristaisi. Hakee helpotusta, ymmärrettävistä syistä. Tilanteet varmasti sattuvat niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta mietin tuota fyysistä puolta sen vuoksi, että pahennanko tilannetta jos autan noiden apuvälineiden hankinnassa, tai jos kiellän niiden hankkimisen. Kun tavoitteena on nimenomaan tervehtyminen, ei vain oireettomuus.