Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolisoiden aikaa vievät harrastukset lapsiperheissä
Meillä on kauhea kina miehen kanssa siitä, miten vähäinen vapaa-aika ja lomat pitäisi jakaa niin, että aikaa jäisi molempien tärkeäksi kokemille jutuille, yhteiselle perheajalle ja kotihommille. Arki ja pikkuharrastukset eivät ole ongelma, vaan se, että mies haluaisi käyttää omaan tärkeään harrastukseen 20-30 vuorokautta (3-7 päivän putkissa) vuoden mittaan. Mä olen hampaita kiristelleen suostunut tähän, mutta sillä ehdolla että saan jotain kivaa vastineeksi. Ja ainoa kiva mitä haluan, on matkustaminen perheen kanssa. Olen sanonut, että kun vastavuoroisesti matkustellaan 20-30 vuorokautta vuodessa perheen kanssa, niin homma on bueno ja molemmat saa mitä haluaa. Mies ei ymmärrä ollenkaan. On sitä mieltä, että jos hän saa omaan harrastukseen 20-30 päivää, niin siitä vastineeksi voi lähteä perhereissuille 7-10 päivää vuodessa.
Joku tässä ei mun mielestä täsmää. Onko miehen ehdotus teistä tasapuolinen?
Tiedän, että matkusteluun kuluisi jonkin verran enemmän rahaa, mutta molemmat saisi sen mitä eniten elämässä tällä hetkellä arjen vastapainoksi tahtovat.
Onko muissa perheissä tällaisia keskusteluja? Käyttääkö teidän miehet omiin menoihinsa enemmän kuin te vaimot aikaa ja onko se teille ok?
(Työreissuja en tähän laske ja niitäkin miehellä muutamia viikkoja vuodessa, mutta se asia erikseen. Toki vaikuttaa siihen, etten niin iloinen ole siitä, että sen lisäksi haluaisi harrastaa vielä melkein kuukauden vuodesta itsekseen.)
Ja vastaus jo etukäteen, että miehen harrastus on sellainen johon minä en pysty enkä halua osallistua eikä mieheni minua mukaan haluaisikaan.
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oman puolisin ja lasten kanssa lomailu on hältä uhraus niin neuvottelisin sellasen diilin, että lähden itsekseni lomille ja mies hoitaa sillä aikaa lapset.
Näillä tällaisilla äideillä ei ole hauskaa siellä lomalla ilman lapsia. Sehän se on se ongelma, joka synnyttää kuvatunlaisen tilanteen. Äiti on niin kiinni lapsissa ettei edes halua olla heistä erossa. Siksi toivoo ettei mieskään olisi kiinnostunut mistään muusta. Mukavinta olisi olla koko perhe yhdessä. Valitettavasti kaikki miehet eivät innostu sellaisesta elämästä, jossa omat kiinnostuksenkohteet sivuutetaan lasten puuhapuiston vuoksi.
Vähän on kummallista, jos isää ei kiinnosta yhteinen perheaika. Lapset kasvaa kuitenkin koko ajan, eikä sitä perheaikaa voi enää myöhemmin viettää. Aikamoinen paukapää mieheksi.
Sen mitä olen tuttavapiiriäni seurannut, ei se niin kummallista näytä olevan. Pikemminkin aika tavallista. Kun äidit ei pidä kiinni omista harrastuksistaan lasten syntymän jälkeen, miehet näyttävät tulkitsevan sen niin, että se on naisten oma valinta olla lasten kanssa illat, joten siinähän ehtii itse ihan hyvin tennikseen ja futistreeneihin sillä aikaa.
Pitääkö tämä(kin) vääntää ratakiskosta? Jos toinen vanhempi täyttää vapaa-aikansa tenniksella, futistreeneillä ja kalastusreissuilla, ei siinä ole kyse siitä, että toisenkin pitäisi saada mennä miten haluaa. Se, mikä siinä on outoa, että joku on päättänyt hankkia lapsia, eikä kuitenkaan halua olla niiden lasten kanssa. Tennistä on kiva pelata kavereiden kanssa, mutta silti voi olla myös mukava mennä lasten kanssa uimahalliin.
Vaikka tämä olisi yleistä (sinun tuttavapiirissä), ei se tee siitä käytöksestä sen järkevämpää. Aika yleistä tuntuu olevan myös kesämökin hankkiminen, ja sitten siellä ehditään olemaan kaksi viikkoa vuodessa.
En minä väittänyt sen olevan järkevää. Valitettavan yleistä kuitenkin. Roolit syntyvät odotuksista sekä siitä, miten näihin odotuksiin päättää itse vastata. Jos toinen menee joka ilta jossakin, toisen lienee käytännön pakko hoitaa lapset. Voi tietysti miettiä, miten ajauduttiin siihen tilanteeseen. Yleensä nämä parit eroavat aika pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita vähitellen. En tiedä, mistä oikeasti pidät, joten nämä ovat vain esimerkkejä:
Varaa kevättalvelle (tammi-helmikuu)viikonloppureissu Viroon. Pe-su, kylpylä, shoppailua, rentoutumista. Yksin tai ystävän kanssa.
Maaliskuussa Tukholmaan. Kulttuuria, shoppailua, mikä ikinä kiinnostaakin. Yksin tai ystävän kanssa.
Huhti-toukokuussa esimerkiksi Amsterdam on ihana, mutta niin myös monet muut Keski-Euroopan kaupungit, osta pitkä viikonloppuloma itsellesi yksin tai kaverin kanssa.
Kesällä sinusta on jo luontevaa lähteä viikoksi yksin reissuun. Tiedät, että mies pärjää lasten kanssa ja lapset pärjäävät ilman sinua.
Tämä kuulostaa aika ihanalta. Ainoa ongelma on se, että minulla ei ole ystäviä joiden kanssa lähteä reissuun ja yksin en tykkää reissata (tai no en ole kokeillutkaan). Ehkä mun pitäis kokeilla joku 1-2 yön reissu yksin niin näkisin onko musta siihen.
Olen siis kotini orja, koska mies ei lähde mun kanssa kaksin reissuun eikä halua lasten ja mun kanssakaan.
Mun ei olis vaikea olla pois kotoa 4-7 päivää erossa lapsista jos saisin miehen tai jonkun kaverin mukaan, mutta sellaista ei nyt ole. Siis ihan niin kiinni lapsissa en ole, vaikka miehen huoltamiskykyä epäilenkin ja tietyt perusasiat hänellä ei lasten kanssa kunnossa.
En oikein keksi hyvää vaihtoehtoa toteuttaa tuota reissaamista. Täytyy kai vaan opetella yksin. Tai kokeilla niitä matkaseuranhakupalstoja.
ap
Kokeile kylpylää ja käytä aika nukkumiseen, lukemiseen ja hoitoihin. Rentoudu, älä yritä aktiivilomaa yksin jos et halua.
Monet matkatoimistot järjestävät ns. seuramatkoja, joissa on valmiiksi suunniteltu ohjelma ja muitakin osallistujia. Se on hieman kalliimpaa kuin itse varattuna, mutta olisiko se hyvä tapa aloittaa?
Surullista, että mies ei halua matkustella perheensä kanssa, vaan näkee sen hintana "omasta ajasta". Kuulostaa siltä kuin ap:n perheessä ap. olisi vastuussa kokonaisuudesta, ja hänen miehensä vain esittäisi vaatimuksia lisävapauksista kuin olisi yksi lapsista, sellainen teini-ikäinen joka pyrkii itsenäistymään.
Ei varmaan auta muu kuin jakaa vastuuta ilman, että sen kummemmin kyselee, sopiiko se. Vastuu on molemmilla aikuisilla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ikävä tilanne teillä. Miten mies perustelee sen, että jos se perheen yhteinen loma on "hyvitykseksi" sulle kivaa, niin et kuitenkaan saisi edes itse valita kohdetta? Todella itsekäs mies.
Kyllähän sen pitäisi mennä niin, että on se perheen yhteinen kiva ja sitten lisäksi molemmilla vanhemmilla mahdollisuus esim. harrastaa jotain yksin. Jos ei halua omaa aikaa, niin se on sitten oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni ei suorastaan rakastanut perheen kesken tehtyjä matkoja silloin kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Joku etelänlomia tuntui itsestänikin usein vain vaikeutetuissa olosuhteissa harjoitetulta lastenhoidolta.
Mutta! Kahdestaan mies oli valmis reissaamaan ihan miten paljon tahansa. Saattoi itse järjestää isovanhemmat lastenhoitajiksi ja varata meille milloin matkan Roomaan, milloin Alpeille vaeltamaan. Koska niistä reissuista hän todella nautti, kuten minäkin.
Tuntuu vähän ettei ap:n puoliso ole perheestään erityisen onnellinen, jos vapaa-aika vaikka oman puolisonkin kanssa on noin nihkeää. Oletteko muuten onnellisia yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Jessus mikä ketju, syntyvyyskäyrä valahtaa alaspäin pari pykälää lapsettomien näitä lukiessa. Ihania, empaattisia ja vastuunsa kantavia miehiä Suomessa yhteensä 35-50 kpl...? N35
Älä nyt. Minun mies on kyllä ihana, empaattinen ja vastuunsa kantava. Olemme onnellinen perhe, kun ap:n kertomista asioista tai muistakaan vastaavista ei ole koskaan tarvinnut tapella.
Mies hoitaa oman osuutensa perheen töistä ja lapsesta, siitä ei kahta sanaa. lisäksi olemme muutenkin hyvin perhekeskeisiä kumpikin ja me puolisot ja koko perhe teemme hyvin paljon yhdessä. Mies priorisoi perheen ykköseksi, sitten tulee muut menot. Olimme harrastaneet moottoripyöräilyä sekä yhdessä, että mies enemmän, ennen lapsen syntymää. Lapsen synnyttyä laitoimme harrastuksen jäähylle, eihän vauvan kanssa voinut lähteä pitkille reissuille. Kumpaakaan ei edes kiinnostanut olla silloin paljoa poissa kotoa.
Lapsi tehtiin yhdessä ja yhdessä sitä ja perhettä on hoidettu.
Niin ja mies on johtaja liike-elämässä, eikä kaikenmaailman menoista olisi puutetta, mutta eivät ne häntä ole kiinnostaneet perheenperustamisen jälkeen.
Eli eivät kaikki miehet ole itsekkäitä ja putkinäköisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oman puolisin ja lasten kanssa lomailu on hältä uhraus niin neuvottelisin sellasen diilin, että lähden itsekseni lomille ja mies hoitaa sillä aikaa lapset.
Näillä tällaisilla äideillä ei ole hauskaa siellä lomalla ilman lapsia. Sehän se on se ongelma, joka synnyttää kuvatunlaisen tilanteen. Äiti on niin kiinni lapsissa ettei edes halua olla heistä erossa. Siksi toivoo ettei mieskään olisi kiinnostunut mistään muusta. Mukavinta olisi olla koko perhe yhdessä. Valitettavasti kaikki miehet eivät innostu sellaisesta elämästä, jossa omat kiinnostuksenkohteet sivuutetaan lasten puuhapuiston vuoksi.
Vähän on kummallista, jos isää ei kiinnosta yhteinen perheaika. Lapset kasvaa kuitenkin koko ajan, eikä sitä perheaikaa voi enää myöhemmin viettää. Aikamoinen paukapää mieheksi.
Sen mitä olen tuttavapiiriäni seurannut, ei se niin kummallista näytä olevan. Pikemminkin aika tavallista. Kun äidit ei pidä kiinni omista harrastuksistaan lasten syntymän jälkeen, miehet näyttävät tulkitsevan sen niin, että se on naisten oma valinta olla lasten kanssa illat, joten siinähän ehtii itse ihan hyvin tennikseen ja futistreeneihin sillä aikaa.
Pitääkö tämä(kin) vääntää ratakiskosta? Jos toinen vanhempi täyttää vapaa-aikansa tenniksella, futistreeneillä ja kalastusreissuilla, ei siinä ole kyse siitä, että toisenkin pitäisi saada mennä miten haluaa. Se, mikä siinä on outoa, että joku on päättänyt hankkia lapsia, eikä kuitenkaan halua olla niiden lasten kanssa. Tennistä on kiva pelata kavereiden kanssa, mutta silti voi olla myös mukava mennä lasten kanssa uimahalliin.
Vaikka tämä olisi yleistä (sinun tuttavapiirissä), ei se tee siitä käytöksestä sen järkevämpää. Aika yleistä tuntuu olevan myös kesämökin hankkiminen, ja sitten siellä ehditään olemaan kaksi viikkoa vuodessa.
En minä väittänyt sen olevan järkevää. Valitettavan yleistä kuitenkin. Roolit syntyvät odotuksista sekä siitä, miten näihin odotuksiin päättää itse vastata. Jos toinen menee joka ilta jossakin, toisen lienee käytännön pakko hoitaa lapset. Voi tietysti miettiä, miten ajauduttiin siihen tilanteeseen. Yleensä nämä parit eroavat aika pian.
Niin no, kirjoitit: "Kun äidit ei pidä kiinni omista harrastuksistaan lasten syntymän jälkeen..." joten siitä tuli hieman sellainen vaikutelma, että omasta ajasta kiinni pitäminen ratkaisisi ongelman. Juurikin ei, koska alkuperäinen ongelma oli, että puoliso (isä) ei halua olla lastensa kanssa. Toki usein on tarjottu tuota pakkoa, mikä voi hyvässä tapauksessa herättää miehen. Useimmiten se kyllä vain kärjistää sitä "oma aika"-ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sen pitäisi mennä niin, että on se perheen yhteinen kiva ja sitten lisäksi molemmilla vanhemmilla mahdollisuus esim. harrastaa jotain yksin. Jos ei halua omaa aikaa, niin se on sitten oma valinta.
Niinhän sen varmaan pitäisi, mutta luit tarkemmin, niin ap kuvasi puolisostaan, että "perheen yhteistä kivaa ei ollenkaan, minä harrastan niin paljon kuin ehdin, ai sinun harrastus... no eikö perheen yhteinen kiva riitä...?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teidän piti lisääntyä? Pennut haittaavat tunnetusti harrastustoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oman puolisin ja lasten kanssa lomailu on hältä uhraus niin neuvottelisin sellasen diilin, että lähden itsekseni lomille ja mies hoitaa sillä aikaa lapset.
Näillä tällaisilla äideillä ei ole hauskaa siellä lomalla ilman lapsia. Sehän se on se ongelma, joka synnyttää kuvatunlaisen tilanteen. Äiti on niin kiinni lapsissa ettei edes halua olla heistä erossa. Siksi toivoo ettei mieskään olisi kiinnostunut mistään muusta. Mukavinta olisi olla koko perhe yhdessä. Valitettavasti kaikki miehet eivät innostu sellaisesta elämästä, jossa omat kiinnostuksenkohteet sivuutetaan lasten puuhapuiston vuoksi.
Vähän on kummallista, jos isää ei kiinnosta yhteinen perheaika. Lapset kasvaa kuitenkin koko ajan, eikä sitä perheaikaa voi enää myöhemmin viettää. Aikamoinen paukapää mieheksi.
Sen mitä olen tuttavapiiriäni seurannut, ei se niin kummallista näytä olevan. Pikemminkin aika tavallista. Kun äidit ei pidä kiinni omista harrastuksistaan lasten syntymän jälkeen, miehet näyttävät tulkitsevan sen niin, että se on naisten oma valinta olla lasten kanssa illat, joten siinähän ehtii itse ihan hyvin tennikseen ja futistreeneihin sillä aikaa.
Pitääkö tämä(kin) vääntää ratakiskosta? Jos toinen vanhempi täyttää vapaa-aikansa tenniksella, futistreeneillä ja kalastusreissuilla, ei siinä ole kyse siitä, että toisenkin pitäisi saada mennä miten haluaa. Se, mikä siinä on outoa, että joku on päättänyt hankkia lapsia, eikä kuitenkaan halua olla niiden lasten kanssa. Tennistä on kiva pelata kavereiden kanssa, mutta silti voi olla myös mukava mennä lasten kanssa uimahalliin.
Vaikka tämä olisi yleistä (sinun tuttavapiirissä), ei se tee siitä käytöksestä sen järkevämpää. Aika yleistä tuntuu olevan myös kesämökin hankkiminen, ja sitten siellä ehditään olemaan kaksi viikkoa vuodessa.
En minä väittänyt sen olevan järkevää. Valitettavan yleistä kuitenkin. Roolit syntyvät odotuksista sekä siitä, miten näihin odotuksiin päättää itse vastata. Jos toinen menee joka ilta jossakin, toisen lienee käytännön pakko hoitaa lapset. Voi tietysti miettiä, miten ajauduttiin siihen tilanteeseen. Yleensä nämä parit eroavat aika pian.
Ja kenen "odotuksista" oikein puhut? Lapsilla on toki omat odotuksensa, mutta jos toinen vanhempi koko ajan on poissa, he sopeutuvat tilanteeseen, eivätkä niin toista vanhempaa enää kaipaakaan.
Samahan se on myös aikuisten välisissä ihmissuhteissa. Onhan se selvää, että yhteistä aikaa on vaikea löytää, mutta jos kaikki muu menee sen edelle, niin tulee mieleen, onko ihmissuhteessa mitään järkeä?
Jos kaikki muu menee lasten (ja puolison) kanssa vietetyn ajan edelle, onko perhe-elämässä järkeä? Niinhan kyllä itsekin kirjoitit, että parit eroavat aika pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Surullista, että mies ei halua matkustella perheensä kanssa, vaan näkee sen hintana "omasta ajasta". Kuulostaa siltä kuin ap:n perheessä ap. olisi vastuussa kokonaisuudesta, ja hänen miehensä vain esittäisi vaatimuksia lisävapauksista kuin olisi yksi lapsista, sellainen teini-ikäinen joka pyrkii itsenäistymään.
Ei varmaan auta muu kuin jakaa vastuuta ilman, että sen kummemmin kyselee, sopiiko se. Vastuu on molemmilla aikuisilla.
Tuo miehen teiniajattelu on niin tuttua, vaikka oma mieheni ei onneksi ole harrastavaa sorttia. Meillä oli kuitenkin pitkän riitelyn takana, että mies oppi kertomaan minulle menoistaan ja kotiintuloajostaan ja ymmärsi, ettei ole vapaa päättämään yksin, lähteekö vaikka kavereiden kanssa kaljalle keskiviikkona.
Mies sanoi nimittäin teinin tavoin uhmakkaana, että hän on aikuinen ja päättää itse omista menemisistään. Hänen ei kuulemma tarvitse kysyä lupaa minulta siihen, milloin näkee kavereitaan, enkä voi asettaa hänelle kotiintuloaikoja.
Just.
Tämä loppui kun aloin toimia miehen tavoin. Siis soitin miehelle töihin kolmelta iltapäivällä, että nyt kuule mulle tulikin duunikavereiden kanssa kaljoittelu, haepas lapset ja hoida ilta, tuun sit joskus puolilta öin. Ei kuulemma käynyt, kun töissä menee myöhään. No ikävä juttu sulle, hoida jotenkin, nähdään!
Sitten kovensin peliä. Lanseerasin asiaa niin päin, että lähtökohtaisesti mies hakee lapset aina ja hoitaa aina illat, ellen minä jalosti erikseen ilmoita, että tänään voin hakea tai olla paikalla. Jos siis minun työni ja sosiaalinen elämäni sallivat, niin voin hakea omat lapseni tarhasta, mutta yleensä en. Ja joskus en vaan viitsi ilmoittaa, että olisin voinutkin hakea. Eihän aikuisen ihmisen tarvitse tehdä tiliä puolisolleen siitä, miten menee ja tulee!
Ei mennyt kovin kauaa, kun miehelle alkoi sopia sekin vaihtoehto, että yhdessä käydään läpi, kuka voi paremmin hakea lapsia ja hoitaa iltoja. Ja kun lähtökohtana oli, että minä olen poissa illat, alkoi mies arvostaa sitäkin ajatusta, että ollaan molemmat kotona. Kun mies oli muutaman kerran pitänyt ruokaa lämpimänä tuntikausia ja odotellut nälissään, millon minä ilmestyn aterialle (oho hupsis, mä kävin Annan kanssa mäkkärissä!), alkoi hänkin ymmärtää, miksi on kiva tietää keitä on illallispöydässä ja mihin aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Surullista, että mies ei halua matkustella perheensä kanssa, vaan näkee sen hintana "omasta ajasta". Kuulostaa siltä kuin ap:n perheessä ap. olisi vastuussa kokonaisuudesta, ja hänen miehensä vain esittäisi vaatimuksia lisävapauksista kuin olisi yksi lapsista, sellainen teini-ikäinen joka pyrkii itsenäistymään.
Ei varmaan auta muu kuin jakaa vastuuta ilman, että sen kummemmin kyselee, sopiiko se. Vastuu on molemmilla aikuisilla.
Tuo miehen teiniajattelu on niin tuttua, vaikka oma mieheni ei onneksi ole harrastavaa sorttia. Meillä oli kuitenkin pitkän riitelyn takana, että mies oppi kertomaan minulle menoistaan ja kotiintuloajostaan ja ymmärsi, ettei ole vapaa päättämään yksin, lähteekö vaikka kavereiden kanssa kaljalle keskiviikkona.
Mies sanoi nimittäin teinin tavoin uhmakkaana, että hän on aikuinen ja päättää itse omista menemisistään. Hänen ei kuulemma tarvitse kysyä lupaa minulta siihen, milloin näkee kavereitaan, enkä voi asettaa hänelle kotiintuloaikoja.
Just.
Tämä loppui kun aloin toimia miehen tavoin. Siis soitin miehelle töihin kolmelta iltapäivällä, että nyt kuule mulle tulikin duunikavereiden kanssa kaljoittelu, haepas lapset ja hoida ilta, tuun sit joskus puolilta öin. Ei kuulemma käynyt, kun töissä menee myöhään. No ikävä juttu sulle, hoida jotenkin, nähdään!
Sitten kovensin peliä. Lanseerasin asiaa niin päin, että lähtökohtaisesti mies hakee lapset aina ja hoitaa aina illat, ellen minä jalosti erikseen ilmoita, että tänään voin hakea tai olla paikalla. Jos siis minun työni ja sosiaalinen elämäni sallivat, niin voin hakea omat lapseni tarhasta, mutta yleensä en. Ja joskus en vaan viitsi ilmoittaa, että olisin voinutkin hakea. Eihän aikuisen ihmisen tarvitse tehdä tiliä puolisolleen siitä, miten menee ja tulee!
Ei mennyt kovin kauaa, kun miehelle alkoi sopia sekin vaihtoehto, että yhdessä käydään läpi, kuka voi paremmin hakea lapsia ja hoitaa iltoja. Ja kun lähtökohtana oli, että minä olen poissa illat, alkoi mies arvostaa sitäkin ajatusta, että ollaan molemmat kotona. Kun mies oli muutaman kerran pitänyt ruokaa lämpimänä tuntikausia ja odotellut nälissään, millon minä ilmestyn aterialle (oho hupsis, mä kävin Annan kanssa mäkkärissä!), alkoi hänkin ymmärtää, miksi on kiva tietää keitä on illallispöydässä ja mihin aikaan.
Miksi niin monien miesten kanssa asiat pitääkin vääntää vaikeimman kautta ennen kuin ymmärrystä löytyy? Sulla riitti kanttia ja energiaa kylmään herätykseen, moni muu vaan toivoo, että puhe menisi perille.
Niin minäkin tein ja lopulta olin niin väsynyt, että en edes yrittänyt. Sitten kun ruuhkavuosien laantuessa löysin voimaa, katsoin paremmaksi erota, kuin yreittää alkaa muuttaa vuosiksi vinoutunutta tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Surullista, että mies ei halua matkustella perheensä kanssa, vaan näkee sen hintana "omasta ajasta". Kuulostaa siltä kuin ap:n perheessä ap. olisi vastuussa kokonaisuudesta, ja hänen miehensä vain esittäisi vaatimuksia lisävapauksista kuin olisi yksi lapsista, sellainen teini-ikäinen joka pyrkii itsenäistymään.
Ei varmaan auta muu kuin jakaa vastuuta ilman, että sen kummemmin kyselee, sopiiko se. Vastuu on molemmilla aikuisilla.
Tuo miehen teiniajattelu on niin tuttua, vaikka oma mieheni ei onneksi ole harrastavaa sorttia. Meillä oli kuitenkin pitkän riitelyn takana, että mies oppi kertomaan minulle menoistaan ja kotiintuloajostaan ja ymmärsi, ettei ole vapaa päättämään yksin, lähteekö vaikka kavereiden kanssa kaljalle keskiviikkona.
Mies sanoi nimittäin teinin tavoin uhmakkaana, että hän on aikuinen ja päättää itse omista menemisistään. Hänen ei kuulemma tarvitse kysyä lupaa minulta siihen, milloin näkee kavereitaan, enkä voi asettaa hänelle kotiintuloaikoja.
Just.
Tämä loppui kun aloin toimia miehen tavoin. Siis soitin miehelle töihin kolmelta iltapäivällä, että nyt kuule mulle tulikin duunikavereiden kanssa kaljoittelu, haepas lapset ja hoida ilta, tuun sit joskus puolilta öin. Ei kuulemma käynyt, kun töissä menee myöhään. No ikävä juttu sulle, hoida jotenkin, nähdään!
Sitten kovensin peliä. Lanseerasin asiaa niin päin, että lähtökohtaisesti mies hakee lapset aina ja hoitaa aina illat, ellen minä jalosti erikseen ilmoita, että tänään voin hakea tai olla paikalla. Jos siis minun työni ja sosiaalinen elämäni sallivat, niin voin hakea omat lapseni tarhasta, mutta yleensä en. Ja joskus en vaan viitsi ilmoittaa, että olisin voinutkin hakea. Eihän aikuisen ihmisen tarvitse tehdä tiliä puolisolleen siitä, miten menee ja tulee!
Ei mennyt kovin kauaa, kun miehelle alkoi sopia sekin vaihtoehto, että yhdessä käydään läpi, kuka voi paremmin hakea lapsia ja hoitaa iltoja. Ja kun lähtökohtana oli, että minä olen poissa illat, alkoi mies arvostaa sitäkin ajatusta, että ollaan molemmat kotona. Kun mies oli muutaman kerran pitänyt ruokaa lämpimänä tuntikausia ja odotellut nälissään, millon minä ilmestyn aterialle (oho hupsis, mä kävin Annan kanssa mäkkärissä!), alkoi hänkin ymmärtää, miksi on kiva tietää keitä on illallispöydässä ja mihin aikaan.
Miksi niin monien miesten kanssa asiat pitääkin vääntää vaikeimman kautta ennen kuin ymmärrystä löytyy? Sulla riitti kanttia ja energiaa kylmään herätykseen, moni muu vaan toivoo, että puhe menisi perille.
Niin minäkin tein ja lopulta olin niin väsynyt, että en edes yrittänyt. Sitten kun ruuhkavuosien laantuessa löysin voimaa, katsoin paremmaksi erota, kuin yreittää alkaa muuttaa vuosiksi vinoutunutta tilannetta.
Pelkäänpä, että sitä ymmärrystä joko löytyy tai sitten ei. Siinä ei vääntämiset auta. Siksi en oikein usko, että tuo 54:n kuvaama tarina on tosi. Jos miehen asenne olisi tuo: "et sä mulle kotiintuloaikoja aseta..." ja puoliso alkaisi käyttäytyä noin, niin 99% tapauksista mies lähtee ennemmin kävelemään, kuin muuttaa käytöstään, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita vähitellen. En tiedä, mistä oikeasti pidät, joten nämä ovat vain esimerkkejä:
Varaa kevättalvelle (tammi-helmikuu)viikonloppureissu Viroon. Pe-su, kylpylä, shoppailua, rentoutumista. Yksin tai ystävän kanssa.
Maaliskuussa Tukholmaan. Kulttuuria, shoppailua, mikä ikinä kiinnostaakin. Yksin tai ystävän kanssa.
Huhti-toukokuussa esimerkiksi Amsterdam on ihana, mutta niin myös monet muut Keski-Euroopan kaupungit, osta pitkä viikonloppuloma itsellesi yksin tai kaverin kanssa.
Kesällä sinusta on jo luontevaa lähteä viikoksi yksin reissuun. Tiedät, että mies pärjää lasten kanssa ja lapset pärjäävät ilman sinua.
Tämä kuulostaa aika ihanalta. Ainoa ongelma on se, että minulla ei ole ystäviä joiden kanssa lähteä reissuun ja yksin en tykkää reissata (tai no en ole kokeillutkaan). Ehkä mun pitäis kokeilla joku 1-2 yön reissu yksin niin näkisin onko musta siihen.
Olen siis kotini orja, koska mies ei lähde mun kanssa kaksin reissuun eikä halua lasten ja mun kanssakaan.
Mun ei olis vaikea olla pois kotoa 4-7 päivää erossa lapsista jos saisin miehen tai jonkun kaverin mukaan, mutta sellaista ei nyt ole. Siis ihan niin kiinni lapsissa en ole, vaikka miehen huoltamiskykyä epäilenkin ja tietyt perusasiat hänellä ei lasten kanssa kunnossa.
En oikein keksi hyvää vaihtoehtoa toteuttaa tuota reissaamista. Täytyy kai vaan opetella yksin. Tai kokeilla niitä matkaseuranhakupalstoja.
ap
Tuo mies kyykyttää sinua mennentullen! Nyt vaan ero vireille ja onaa elmää etsimään, ei se noin mene.
Mun mies on aivan yliveto itsekkyydessään. Olen aivan loppu. :( Vauva on 7kk. Hän ei ole vähentänyt ollenkaan ns. luottamustoimia ym harrasteluitansa ja kirjoittaa lehtiartikkeleita jäsenlehtiin, käy mökillänsä, työhön etäisesti liittyvillä risteilyillä jne ja kokee nämä niin pakolliseksi että vain ilmoittaa että "minulla on kiireinen tammikuu ja olen matkoilla joka viikonloppu". Ok.. Kaiken muun *askan lisäksi eilen tein teetä ja laitoin kupin myös hänelle. Koska hän oli lähdössä koko päiväksi omiin menoihinsa, puin vauvan aamulla ja sanoin että x olisi nyt valmis aamiaiselle. Mitä tekee mies, rupesi huutamaan että minä yritän häntä komennella että hänellähän tee jäähtyy! Ei voi kuulemma hoitaa vauvaa minun aikataulujeni mukaan. Niin se jäähtyy mullakin, joka päivä monta kertaa. Jos edes ehdin sitä juoda. Tähän mies että jos olen yksin vauvan kanssa ongelmaa ei ole kun vauvaa voi hoitaa oman aikatauluni mukaan... Kun mies oli kuitenkin pääsemässä vapaalle taas koko päiväksi (suostui klo 22 illalla antamaan vauvalle pullon maitoa, ainoa osallistuminen oli siinä) niin huudot vielä aamulla. Jes. Lisäksi vaatii muuttoa hänen perintöasuntoonsa jossa ei edes hissiä. Oltaisiin vauvan kanssa lopullisesti jumissa.
Vedonlyönti. Mies ottaa jatkuvasti vetoja yläkerrassa tietokoneella.
Ketään ei kiinnosta sun helvetin öuolisos.
Alue: Aihe vapaa
Jessus mikä ketju, syntyvyyskäyrä valahtaa alaspäin pari pykälää lapsettomien näitä lukiessa. Ihania, empaattisia ja vastuunsa kantavia miehiä Suomessa yhteensä 35-50 kpl...? N35