Pelottaako naisen värikäs historia miehiä?

Eihän tällaiseen pysty antamaan vastausta. Vaikka ihminen olisi miten fiksu, älykäs ja viisas tahansa, kukaan ei ole niin fiksu, että osaisi tarkastella itseään muiden  silmin. Eikä kaikkia voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. 

Hyvin usein kannattaa katsoa peiliin, en nyt tarkoita tätä konkreettisesti, että ulkonäössä olisi vikaa. Mutta aina ei voi syyttää itseään. Minkälaisia on muut ihmissuhteesi ja millaisten ihmisten kanssa vietät aikaasi? Mitä odotat mieheltä? Ethän vain alitajuisesti entisenlaista renttua hae?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vain tuntuu, että minut tuomitaan historiani perusteella enkä saa edes mahdollisuutta näyttää, millainen olen nykyään.

- Siis what?? Siis sinä?? Siis olitko sä itse rikollinen, vai oliko se sun exä rikollinen? :D Siinä on vähän eroa.. Miten se, jos vaikka sun exä oli rikollinen, liittyy siihen mitä SÄ oot?? :D

Ehkä joissain tapauksissa tyhmä, jos oot jatkanu suhdetta rikollisen kanssa, sen sijaan jos oot lopettanu suhteen ku totuus on valjennu sulle, niin sillonhan sä oot vaan fiksu ihminen, joka on törmänny idiootteihin?

oikeesti sun viesteissä ei oo mitään järkeä. järki käteen.

Näin se vain vaikuttaa menevän, että tämä virhearvioni määrittelee myös minua joidenkin miesten mielestä. En tiedä miksi ja siitä syystä asiaa täällä ihmettelenkin.

Ap

Ehkä sun ei kannattaisi miettiä niitä miehiä sitten? Vai kadutko menneisyyttäsi? Minä en kadu mitään, sepä se. Mitäs sitä elettyä elämää katumaan.

Niin se varmaan on, että helpointa olisi vaan olla yrittämättä mitään suhteita enää. Olen varsin tyytyväinen elämääni näinkin. En kadu menneisyyttäni: Kuten tuossa yhdessä viestissä sanotaankin, elämän nurjan puolen näkeminen tuo perspektiiviä ja ihan joka pikkuasia ei kauheasti enää hetkauta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vain tuntuu, että minut tuomitaan historiani perusteella enkä saa edes mahdollisuutta näyttää, millainen olen nykyään.

- Siis what?? Siis sinä?? Siis olitko sä itse rikollinen, vai oliko se sun exä rikollinen? :D Siinä on vähän eroa.. Miten se, jos vaikka sun exä oli rikollinen, liittyy siihen mitä SÄ oot?? :D

Ehkä joissain tapauksissa tyhmä, jos oot jatkanu suhdetta rikollisen kanssa, sen sijaan jos oot lopettanu suhteen ku totuus on valjennu sulle, niin sillonhan sä oot vaan fiksu ihminen, joka on törmänny idiootteihin?

oikeesti sun viesteissä ei oo mitään järkeä. järki käteen.

Näin se vain vaikuttaa menevän, että tämä virhearvioni määrittelee myös minua joidenkin miesten mielestä. En tiedä miksi ja siitä syystä asiaa täällä ihmettelenkin.

Ap

Mulla ei taida oikeastaan olla edes mitään värikästä historiaa, jos totta puhutaan. Mikä se edes on? Joku masennusdiagnoosi? Eikö Suomessa ole meitä puoli miljoonaa? Tai sitten ulkomaalainen mies? Mikäs harvinaisuus se nykyään on, että on ulkomaalainen mies? Tälläisistä puheista tulee fiilis, että joku jamppa, joka ei ikinä yltäisi meidän tasolle ap, koittaa nyt laskea meitä, jotta sillä olis edes jotain mahdollisuuksia ;)

Ehkä sun ei kannattaisi miettiä niitä miehiä sitten? Vai kadutko menneisyyttäsi? Minä en kadu mitään, sepä se. Mitäs sitä elettyä elämää katumaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tällaiseen pysty antamaan vastausta. Vaikka ihminen olisi miten fiksu, älykäs ja viisas tahansa, kukaan ei ole niin fiksu, että osaisi tarkastella itseään muiden  silmin. Eikä kaikkia voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. 

Hyvin usein kannattaa katsoa peiliin, en nyt tarkoita tätä konkreettisesti, että ulkonäössä olisi vikaa. Mutta aina ei voi syyttää itseään. Minkälaisia on muut ihmissuhteesi ja millaisten ihmisten kanssa vietät aikaasi? Mitä odotat mieheltä? Ethän vain alitajuisesti entisenlaista renttua hae?

Muut ihmissuhteeni ovat lämpimiä, läheisiä ja tasapainoisia. Mieheltä odotan samaa, kuin mitä itse tarjoan: tukea, lojaalisuutta, huomioon ottamista, hellyyttä ja rakkautta. Olen yrittänyt miettiä tuota asiaa, että toiminko jotenkin alitajuisesti vähän vinoutuneesti tässä. Asia on hankala, sillä eihän eksästänikään olisi päällepäin uskonut ollenkaan, millainen ihminen hän lopulta oli. Hän pystyi huijaamaan minun lisäkseni koko lähipiiriäni ja asiat olivat jo aivan liian pitkällä, kun totuus paljastui.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vain tuntuu, että minut tuomitaan historiani perusteella enkä saa edes mahdollisuutta näyttää, millainen olen nykyään.

- Siis what?? Siis sinä?? Siis olitko sä itse rikollinen, vai oliko se sun exä rikollinen? :D Siinä on vähän eroa.. Miten se, jos vaikka sun exä oli rikollinen, liittyy siihen mitä SÄ oot?? :D

Ehkä joissain tapauksissa tyhmä, jos oot jatkanu suhdetta rikollisen kanssa, sen sijaan jos oot lopettanu suhteen ku totuus on valjennu sulle, niin sillonhan sä oot vaan fiksu ihminen, joka on törmänny idiootteihin?

oikeesti sun viesteissä ei oo mitään järkeä. järki käteen.

Näin se vain vaikuttaa menevän, että tämä virhearvioni määrittelee myös minua joidenkin miesten mielestä. En tiedä miksi ja siitä syystä asiaa täällä ihmettelenkin.

Ap

Ehkä sun ei kannattaisi miettiä niitä miehiä sitten? Vai kadutko menneisyyttäsi? Minä en kadu mitään, sepä se. Mitäs sitä elettyä elämää katumaan.

Niin se varmaan on, että helpointa olisi vaan olla yrittämättä mitään suhteita enää. Olen varsin tyytyväinen elämääni näinkin. En kadu menneisyyttäni: Kuten tuossa yhdessä viestissä sanotaankin, elämän nurjan puolen näkeminen tuo perspektiiviä ja ihan joka pikkuasia ei kauheasti enää hetkauta.

Ap

Keskeistä on ymmärtää, ettei kukaan ole vastuussa toisen teoista, mutta kukin on vastuussa omista teoistaan. AA:n penkillä istuu raitistuneita alkoholisteja, jotka voi helposti laittaa kaiken aiemmin tekemänsä alkoholin piikkiin. Toinen ääripää on kiltit naiset joiden ainoa rikos on olla olemassa, eivätkä osaa pitää puoliaan. Vielä jos ei täytä naisen kauneusihannetta, vaan on tavallinen, on kuin luotu kynnysmatto-taakankantajaksi.

Keskeistä on ymmärtää, ettei kukaan ole vastuussa toisen teoista, mutta kukin on vastuussa itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tällaiseen pysty antamaan vastausta. Vaikka ihminen olisi miten fiksu, älykäs ja viisas tahansa, kukaan ei ole niin fiksu, että osaisi tarkastella itseään muiden  silmin. Eikä kaikkia voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. 

Hyvin usein kannattaa katsoa peiliin, en nyt tarkoita tätä konkreettisesti, että ulkonäössä olisi vikaa. Mutta aina ei voi syyttää itseään. Minkälaisia on muut ihmissuhteesi ja millaisten ihmisten kanssa vietät aikaasi? Mitä odotat mieheltä? Ethän vain alitajuisesti entisenlaista renttua hae?

Muut ihmissuhteeni ovat lämpimiä, läheisiä ja tasapainoisia. Mieheltä odotan samaa, kuin mitä itse tarjoan: tukea, lojaalisuutta, huomioon ottamista, hellyyttä ja rakkautta. Olen yrittänyt miettiä tuota asiaa, että toiminko jotenkin alitajuisesti vähän vinoutuneesti tässä. Asia on hankala, sillä eihän eksästänikään olisi päällepäin uskonut ollenkaan, millainen ihminen hän lopulta oli. Hän pystyi huijaamaan minun lisäkseni koko lähipiiriäni ja asiat olivat jo aivan liian pitkällä, kun totuus paljastui.

Ap

Tuo että "huijaa" on narsistin piirre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vain tuntuu, että minut tuomitaan historiani perusteella enkä saa edes mahdollisuutta näyttää, millainen olen nykyään.

- Siis what?? Siis sinä?? Siis olitko sä itse rikollinen, vai oliko se sun exä rikollinen? :D Siinä on vähän eroa.. Miten se, jos vaikka sun exä oli rikollinen, liittyy siihen mitä SÄ oot?? :D

Ehkä joissain tapauksissa tyhmä, jos oot jatkanu suhdetta rikollisen kanssa, sen sijaan jos oot lopettanu suhteen ku totuus on valjennu sulle, niin sillonhan sä oot vaan fiksu ihminen, joka on törmänny idiootteihin?

oikeesti sun viesteissä ei oo mitään järkeä. järki käteen.

Näin se vain vaikuttaa menevän, että tämä virhearvioni määrittelee myös minua joidenkin miesten mielestä. En tiedä miksi ja siitä syystä asiaa täällä ihmettelenkin.

Ap

Ehkä sun ei kannattaisi miettiä niitä miehiä sitten? Vai kadutko menneisyyttäsi? Minä en kadu mitään, sepä se. Mitäs sitä elettyä elämää katumaan.

Niin se varmaan on, että helpointa olisi vaan olla yrittämättä mitään suhteita enää. Olen varsin tyytyväinen elämääni näinkin. En kadu menneisyyttäni: Kuten tuossa yhdessä viestissä sanotaankin, elämän nurjan puolen näkeminen tuo perspektiiviä ja ihan joka pikkuasia ei kauheasti enää hetkauta.

Ap

Keskeistä on ymmärtää, ettei kukaan ole vastuussa toisen teoista, mutta kukin on vastuussa omista teoistaan. AA:n penkillä istuu raitistuneita alkoholisteja, jotka voi helposti laittaa kaiken aiemmin tekemänsä alkoholin piikkiin. Toinen ääripää on kiltit naiset joiden ainoa rikos on olla olemassa, eivätkä osaa pitää puoliaan. Vielä jos ei täytä naisen kauneusihannetta, vaan on tavallinen, on kuin luotu kynnysmatto-taakankantajaksi.

Keskeistä on ymmärtää, ettei kukaan ole vastuussa toisen teoista, mutta kukin on vastuussa itsestään.

Tämä on kyllä totta. Olen itse ollut aiemmin aivan liian sinisilmäinen ja ajautunut helposti kynnysmatoksi, mutta vastuun ottaminen omasta itsestäni on muuttanut elämäni aivan toisenlaiseksi. En uhriudu enkä surkuttele menneisyyttäni, vaan olen ottanut siitä opiksi. Ainakin katson nykyään paljon tarkemmin, millaisia ihmisiä lähipiiriini päästän.

Ap

Miehille ei ikinä kannata kertoa mitään kovin tarkkaan! Kerro jotain sinnepäin, mutta älä missään nimessä kaikkea! Älä paljasta miesten määrää elämässäsi, kerro rajusti alakanttiin miesjutut jne.  Miehet haluaa kokemattoman naisen, joka on antelias ja seksihurjastelee _vain_ heidän kanssaan, anna heidän pitää tämä harha ikuisesti. 

Jos värikäs historia tarkoittaa erivärisiä miehiä, niin ei pelota, mutta ällöttää.

Vierailija kirjoitti:

Toihan on ihan sama ku vaikka sut oltais raiskattu, ja mies sanois et se on sun vika. :DDD

Kuulostaa TODELLA lapsellisilta miehiltä, kyvyttömiltä tyyliin oikeeseen elämään tai tajuamaan että ihmisillä on eri kokemuksia, ja jotkut kokemukset tulee, vaikkei niitä olis edes PYYTÄNYT.

jos miehen äo on tota tasoa, niin suosittelen oikeesti jättämään ne miehet oman onnensa nojaan. ei kukaan järkevä mies ihmettele, jos maailmassa tapahtuu asioita riippumatta itsestään.

Täytyy ohiksena heittää, että jos nainen sanoo että hänet on raiska.ttu, skippaan heti. Ei sillä että se olisi naisen vika, mutta rai.skatuille seksi on vaikea asia, enkä halua sen sitä olevan, eikä moni muukaan. Kieltämättä myös raiskatusta naisesta tulee 'likainen' mielikuva, juuri se mikä heille itselleenkin kuulemma tulee.

No ap valitettavasti nuo asiat on aika turn-off monen miehen mielestä. 

Miksi et vain nauti elämästäsi täysillä yksin? Nyt on vuosi 2018, miksi kukaan haluaa välttämättä jonkun miehen? 

Yksinään on ihanaa, voi tehdä juuri kaikkea mitä haluaa eikä tarvitse kysyä toisen mielipidettä. 

Ymmärrän miehiä, jotka inhoaa wt-tyylisiä värikkäitä naisia. Myös minulla on kriteerit miesten suhteen: 

Ulkonäkö siisti:  ei tatuointeja tai hipahtavaa hiustyyliä, kaljut ovat pahimpia.

Ei yhdenyönjuttuja, ei säätöjä, ainoastaan pitkiä seurustelusuhteita kunnollisten suomityttöjen kanssa.

Ei alkoholinkäyttöä, max 1-2 juomaa harvoin.

Ei minkäänlaista tappeluhistoriaa.

Korkeasti koulututettu.

Oma asunto ja auto.

Treenattu kroppa, pituus yli 180 cm.

Normaalit seksimieltymykset, ei mitään erikoisuuksia.

Lisään vielä muutaman listaan.

Inhoan tupakointia, ja koirat lemmikkeinä ovat poissuljettuja.

Hyvä perhetausta, ei alkoholismia tai avioeroja vanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

No ap valitettavasti nuo asiat on aika turn-off monen miehen mielestä. 

Miksi et vain nauti elämästäsi täysillä yksin? Nyt on vuosi 2018, miksi kukaan haluaa välttämättä jonkun miehen? 

Yksinään on ihanaa, voi tehdä juuri kaikkea mitä haluaa eikä tarvitse kysyä toisen mielipidettä. 

No tähän olen nyt päätynytkin, että tyydyn nykyiseen tilanteeseen enkä enää edes hae suhdetta :) Kyllä hyvä, kunnioittava parisuhde varmasti myös parantaisi elämänlaatuani, mutta tulisihan siinä mukana niitä hankaliakin puolia.

Ap

Ilman muuta!

Neitseelle voi uskotella että se oma kymmenen sentin nysä on keskiverto, mutta miehiä nähneelle naiselle ei.

En usko että se ketään pelottaa. Itse en ainakaan halua parisuhdetta miehen kanssa, jonka elämänarvot ja-tavat on kovin erilaiset kuin omani, mutta ei se pelkäämisestä johdu. Tuntuu vain jo pelkästään ajatuksen tasolla turhalta ja hukkaan heitetyltä ajalta pidemmän päälle. Sen sijaan jos haluaisin pelkän irtopanon niin sellaisia harrastava mies olisi tietenkin paras ja luonteva valinta hommaan. 

Eiköhän miehet ajattele asian suht samoin.

N42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias yhden lapsen sinkkuäiti, ja kiinnostuneita miehiä pyörii ympärillä ihan kiitettävissä määrin. Olen nätti ja naisellinen, lempeä ja ystävällinen, hymyilevä, korkeasti koulutettu ja muutenkin asioista (nykyään) hyvin huolta pitävä aikuinen nainen. Etenkin eronneet isät tai perheen perustamista toivovat 30-40 -vuotiaat miehet lähestyvät minua melko matalalla kynnyksellä.

Ongelmana kuitenkin on, että aina tutustumisvaiheessa nuo miehet jostakin syystä perääntyvät, enkä tiedusteluista huolimatta ole saanut vastausta siihen, mistä tämä johtuu. Olenkin päätellyt, että asian täytyy liittyä jotenkin menneisyyteeni, sillä usein juuri siitä puhumisen jälkeen miehet vetäytyvät ja hiljenevät. Minulla on siis taustalla mm. mielenterveysongelmia ja vaikeita ihmissuhteita, joihin on liittynyt esim. rikollisuutta (ei minun taholtani). Olen päässyt noista ongelmista yli ja elänyt vakaata elämää jo vuosia, mutta ilmeisesti tällainen tausta on kuitenkin monelle "kunnolliselle" miehelle täydellinen turn-off. Onko täällä miehiä, jotka voisivat selittää logiikkaa tämän ilmiön taustalla? Osaan kyllä olla onnellinen ilman parisuhdettakin, mutta olen jo vuosien ajan kuitenkin kaivannut jotakin suoraselkäistä miestä rinnalleni. Pitäisikö minun vain jatkossa olla taustastani epämääräisempi ja olla kertomatta näistä asioista? Tiedän, että olisin todella rakastava ja huomioon ottava kumppani jollekin, mutta nykyisessä tilanteessa en saa koskaan edes mahdollisuutta osoittaa näitä piirteitäni toiselle.

Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa.

Kukaan ei halua seurustella naisen kanssa jolla on mtiään rikoksia menneisyydessä.

Erittäin harva haluaa seurustella naisen kanssa jolla on lapsi toisen miehen kanssa.

Erittäin harva mies haluaa seurustella naisen kanssa jolla on ollut puoli kylää miehiä ennen häntä

"Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa."

Väärin. Itse olen "mt-ongelmainen" (mikä edelleenkin nykyään tunnutaan näkevän todella negatiivisena asiana, vaikka asia ei ole niin mustavalkoinen) nuori nainen, vasten omaa tahtoani aikoinaan sairastunut masennukseen ja syömishäiriöön ja silti olen avoliitossa ihanan miehen kanssa. Sairauteni eivät tarkoita, ettenkö voisi olla kiltti, muuten tasapainoinen ja hyvä ihminen. Minulla on sairauksia, mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä. Ne näkyvät arjessa tietyillä tavoilla, mutta olen niin paljon muutakin kuin diagnoosini ja valtaosan ajasta olen kuten kuka tahansa muukin. Jollakin on jokin fyysinen sairaus joka ei tee hänestä automaattisesti huonoa kumppania, en ole mielenterveyspotilaana yhtään eri asia. 

Jos en olisi nykyiselle miehelleni diagnooseistani kertonut, olisi mennyt kauan ennen kuin hän olisi ne huomannut. Lääkkeen ja hoidon ansiosta olen useimmiten iloinen, energinen ja rauhallinen tapaus. Monesti mielenterveysongelmien taustalla on herkkä ja monellakin osa-alueella lahjakas, syvällinen ihminen ja tuo pätee itseenikin. Vaikka minulla on huonoja päiviä, pystyn myös antamaan paljon ja kokemukseni ovat kasvattaneet minusta ihmisenä vahvan jonka maailma ei romutu pienestä. Olen todella välittävä ja rakastava, hyväsydäminen ihminen joka ei koskaan tekisi kärpäsellekään pahaa.

Te, jotka ajattelette noin kovin mustavalkoisesti mt-ongelmaisista, avaisitte silmänne ja antaisitte mahdollisuuden sellaiselle ja voitte yllättyä positiivisesti. Mielenterveyden ongelmat ovat nykyään osa yhä useamman ihmisen arkea, ne eivät aina päälle näy eikä niistä sattuneesta syystä aina uskalleta puhua, mutta niistä kärsii useampi kuin ehkä kuvittelette. Kuka tahansa voi sairastua, jopa te itse tai se joskus mieleltään täysin terve kumppani. Kysymys teille; toivoisitteko, että teitä arvosteltaisiin ihmisenä vain koska olette sairastuneet ja mahdollisuutenne normaaleihin asioihin kuten parisuhteeseen mitätöitäisiin sen vuoksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias yhden lapsen sinkkuäiti, ja kiinnostuneita miehiä pyörii ympärillä ihan kiitettävissä määrin. Olen nätti ja naisellinen, lempeä ja ystävällinen, hymyilevä, korkeasti koulutettu ja muutenkin asioista (nykyään) hyvin huolta pitävä aikuinen nainen. Etenkin eronneet isät tai perheen perustamista toivovat 30-40 -vuotiaat miehet lähestyvät minua melko matalalla kynnyksellä.

Ongelmana kuitenkin on, että aina tutustumisvaiheessa nuo miehet jostakin syystä perääntyvät, enkä tiedusteluista huolimatta ole saanut vastausta siihen, mistä tämä johtuu. Olenkin päätellyt, että asian täytyy liittyä jotenkin menneisyyteeni, sillä usein juuri siitä puhumisen jälkeen miehet vetäytyvät ja hiljenevät. Minulla on siis taustalla mm. mielenterveysongelmia ja vaikeita ihmissuhteita, joihin on liittynyt esim. rikollisuutta (ei minun taholtani). Olen päässyt noista ongelmista yli ja elänyt vakaata elämää jo vuosia, mutta ilmeisesti tällainen tausta on kuitenkin monelle "kunnolliselle" miehelle täydellinen turn-off. Onko täällä miehiä, jotka voisivat selittää logiikkaa tämän ilmiön taustalla? Osaan kyllä olla onnellinen ilman parisuhdettakin, mutta olen jo vuosien ajan kuitenkin kaivannut jotakin suoraselkäistä miestä rinnalleni. Pitäisikö minun vain jatkossa olla taustastani epämääräisempi ja olla kertomatta näistä asioista? Tiedän, että olisin todella rakastava ja huomioon ottava kumppani jollekin, mutta nykyisessä tilanteessa en saa koskaan edes mahdollisuutta osoittaa näitä piirteitäni toiselle.

Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa.

Kukaan ei halua seurustella naisen kanssa jolla on mtiään rikoksia menneisyydessä.

Erittäin harva haluaa seurustella naisen kanssa jolla on lapsi toisen miehen kanssa.

Erittäin harva mies haluaa seurustella naisen kanssa jolla on ollut puoli kylää miehiä ennen häntä

"Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa."

Väärin. Itse olen "mt-ongelmainen" (mikä edelleenkin nykyään tunnutaan näkevän todella negatiivisena asiana, vaikka asia ei ole niin mustavalkoinen) nuori nainen, vasten omaa tahtoani aikoinaan sairastunut masennukseen ja syömishäiriöön ja silti olen avoliitossa ihanan miehen kanssa. Sairauteni eivät tarkoita, ettenkö voisi olla kiltti, muuten tasapainoinen ja hyvä ihminen. Minulla on sairauksia, mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä. Ne näkyvät arjessa tietyillä tavoilla, mutta olen niin paljon muutakin kuin diagnoosini ja valtaosan ajasta olen kuten kuka tahansa muukin. Jollakin on jokin fyysinen sairaus joka ei tee hänestä automaattisesti huonoa kumppania, en ole mielenterveyspotilaana yhtään eri asia. 

Jos en olisi nykyiselle miehelleni diagnooseistani kertonut, olisi mennyt kauan ennen kuin hän olisi ne huomannut. Lääkkeen ja hoidon ansiosta olen useimmiten iloinen, energinen ja rauhallinen tapaus. Monesti mielenterveysongelmien taustalla on herkkä ja monellakin osa-alueella lahjakas, syvällinen ihminen ja tuo pätee itseenikin. Vaikka minulla on huonoja päiviä, pystyn myös antamaan paljon ja kokemukseni ovat kasvattaneet minusta ihmisenä vahvan jonka maailma ei romutu pienestä. Olen todella välittävä ja rakastava, hyväsydäminen ihminen joka ei koskaan tekisi kärpäsellekään pahaa.

Te, jotka ajattelette noin kovin mustavalkoisesti mt-ongelmaisista, avaisitte silmänne ja antaisitte mahdollisuuden sellaiselle ja voitte yllättyä positiivisesti. Mielenterveyden ongelmat ovat nykyään osa yhä useamman ihmisen arkea, ne eivät aina päälle näy eikä niistä sattuneesta syystä aina uskalleta puhua, mutta niistä kärsii useampi kuin ehkä kuvittelette. Kuka tahansa voi sairastua, jopa te itse tai se joskus mieleltään täysin terve kumppani. Kysymys teille; toivoisitteko, että teitä arvosteltaisiin ihmisenä vain koska olette sairastuneet ja mahdollisuutenne normaaleihin asioihin kuten parisuhteeseen mitätöitäisiin sen vuoksi? 

Kiitos todella kauniista näkökulmastasi ja kirjoituksesta, löysin tuosta paljon samaistumiskohtia. Olen onnellinen puolestasi, kun olet löytänyt rinnallesi arvoisesi kumppanin

Ap

Vierailija kirjoitti:

No ap valitettavasti nuo asiat on aika turn-off monen miehen mielestä. 

Miksi et vain nauti elämästäsi täysillä yksin? Nyt on vuosi 2018, miksi kukaan haluaa välttämättä jonkun miehen? 

Yksinään on ihanaa, voi tehdä juuri kaikkea mitä haluaa eikä tarvitse kysyä toisen mielipidettä. 

Miten vuosi 2018 liittyy ihmisen ihan luonnollisiin tarpeisiin; läheisyys ja rakkaus? Ihminen usein luonnostaan kaipaa rakkautta, läheisyyttä ja jonkun kenen kanssa jakaa elämänsä. Ps. oikean kumppanin kanssa voi tehdä juuri kaikkea mitä haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31-vuotias yhden lapsen sinkkuäiti, ja kiinnostuneita miehiä pyörii ympärillä ihan kiitettävissä määrin. Olen nätti ja naisellinen, lempeä ja ystävällinen, hymyilevä, korkeasti koulutettu ja muutenkin asioista (nykyään) hyvin huolta pitävä aikuinen nainen. Etenkin eronneet isät tai perheen perustamista toivovat 30-40 -vuotiaat miehet lähestyvät minua melko matalalla kynnyksellä.

Ongelmana kuitenkin on, että aina tutustumisvaiheessa nuo miehet jostakin syystä perääntyvät, enkä tiedusteluista huolimatta ole saanut vastausta siihen, mistä tämä johtuu. Olenkin päätellyt, että asian täytyy liittyä jotenkin menneisyyteeni, sillä usein juuri siitä puhumisen jälkeen miehet vetäytyvät ja hiljenevät. Minulla on siis taustalla mm. mielenterveysongelmia ja vaikeita ihmissuhteita, joihin on liittynyt esim. rikollisuutta (ei minun taholtani). Olen päässyt noista ongelmista yli ja elänyt vakaata elämää jo vuosia, mutta ilmeisesti tällainen tausta on kuitenkin monelle "kunnolliselle" miehelle täydellinen turn-off. Onko täällä miehiä, jotka voisivat selittää logiikkaa tämän ilmiön taustalla? Osaan kyllä olla onnellinen ilman parisuhdettakin, mutta olen jo vuosien ajan kuitenkin kaivannut jotakin suoraselkäistä miestä rinnalleni. Pitäisikö minun vain jatkossa olla taustastani epämääräisempi ja olla kertomatta näistä asioista? Tiedän, että olisin todella rakastava ja huomioon ottava kumppani jollekin, mutta nykyisessä tilanteessa en saa koskaan edes mahdollisuutta osoittaa näitä piirteitäni toiselle.

Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa.

Kukaan ei halua seurustella naisen kanssa jolla on mtiään rikoksia menneisyydessä.

Erittäin harva haluaa seurustella naisen kanssa jolla on lapsi toisen miehen kanssa.

Erittäin harva mies haluaa seurustella naisen kanssa jolla on ollut puoli kylää miehiä ennen häntä

"Kukaan ei halua seurustella mielenterveysongelmaisen kanssa."

Väärin. Itse olen "mt-ongelmainen" (mikä edelleenkin nykyään tunnutaan näkevän todella negatiivisena asiana, vaikka asia ei ole niin mustavalkoinen) nuori nainen, vasten omaa tahtoani aikoinaan sairastunut masennukseen ja syömishäiriöön ja silti olen avoliitossa ihanan miehen kanssa. Sairauteni eivät tarkoita, ettenkö voisi olla kiltti, muuten tasapainoinen ja hyvä ihminen. Minulla on sairauksia, mutta ne eivät määrittele minua ihmisenä. Ne näkyvät arjessa tietyillä tavoilla, mutta olen niin paljon muutakin kuin diagnoosini ja valtaosan ajasta olen kuten kuka tahansa muukin. Jollakin on jokin fyysinen sairaus joka ei tee hänestä automaattisesti huonoa kumppania, en ole mielenterveyspotilaana yhtään eri asia. 

Jos en olisi nykyiselle miehelleni diagnooseistani kertonut, olisi mennyt kauan ennen kuin hän olisi ne huomannut. Lääkkeen ja hoidon ansiosta olen useimmiten iloinen, energinen ja rauhallinen tapaus. Monesti mielenterveysongelmien taustalla on herkkä ja monellakin osa-alueella lahjakas, syvällinen ihminen ja tuo pätee itseenikin. Vaikka minulla on huonoja päiviä, pystyn myös antamaan paljon ja kokemukseni ovat kasvattaneet minusta ihmisenä vahvan jonka maailma ei romutu pienestä. Olen todella välittävä ja rakastava, hyväsydäminen ihminen joka ei koskaan tekisi kärpäsellekään pahaa.

Te, jotka ajattelette noin kovin mustavalkoisesti mt-ongelmaisista, avaisitte silmänne ja antaisitte mahdollisuuden sellaiselle ja voitte yllättyä positiivisesti. Mielenterveyden ongelmat ovat nykyään osa yhä useamman ihmisen arkea, ne eivät aina päälle näy eikä niistä sattuneesta syystä aina uskalleta puhua, mutta niistä kärsii useampi kuin ehkä kuvittelette. Kuka tahansa voi sairastua, jopa te itse tai se joskus mieleltään täysin terve kumppani. Kysymys teille; toivoisitteko, että teitä arvosteltaisiin ihmisenä vain koska olette sairastuneet ja mahdollisuutenne normaaleihin asioihin kuten parisuhteeseen mitätöitäisiin sen vuoksi? 

Kiitos todella kauniista näkökulmastasi ja kirjoituksesta, löysin tuosta paljon samaistumiskohtia. Olen onnellinen puolestasi, kun olet löytänyt rinnallesi arvoisesi kumppanin <3

Ap

Kiitos itsellesi ja tsemppiä, kyllä sieltä vielä se joku sinullekin löytyy, joka osaa arvostaa ja rakastaa sinua vaikeasta taustasta huolimatta! <3 Nykypäivänä tässä hyvin pinnallisessa yhteiskunnassa tuntuu olevan vaikeaa löytää tosirakkautta, ihmiset helposti arvostavat enemmän ulkonäköä, statusta ja muita pinnallisia asioita, mutta fiksujakin yksilöitä löytyy jotka oikeasti osaavat katsoa toista ihmistä ihmisenä eivätkä määrittele sinua vain tiettyjen asioiden perusteella.