On niin haikeaa, kun teini-ikäinen on paljon pois kotoa

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu haikealta, kun lapsi on usein viikonloput poikaystävänsä luona. Tiedän, että tää on vasta alkusoittoa. Kirjoitusten jälkeen, jos vain pääsee haluamaansa yliopistoon opiskelemaan, muuttaa varmasti jo pois kotoa.

Olen ylpeä, että nuoreni on ihan loistotyyppi. Mutta siinä se ongelma ehkä just onkin. Hän on niin mukavaa seuraa, että minäkin mielelläni olisin hänen kanssaan.

Kiva lukea täältä joskus positiivisiakin kommentteja nuorista.

Minä ajattelen että tuo on kaikki vain hyvää. Kamalaa olisi jos kököttäisi kotona ilman ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen että tuo on kaikki vain hyvää. Kamalaa olisi jos kököttäisi kotona ilman ystäviä.

Toki on hyvä asia, en sitä tarkoittanut. Olen iloinen ja onnellinen, kun hänen elämänsä on mallillaan. Mutta tunnustan, että joudun työstämään irtautumista itsekseni.

Niinpä, ymmärrän. Voithan koettaa järjestää laatuaikaa, jos ajattelet että nuori ei siitä ahdistu. Ja laittaa hyvät ruuat kotona niin on mukava tulla! Mutta todellakin hyvä että on kavereita ja menoa sinne ja tänne.

Meillä auttaa mm se että mennään välillä ihan perheen kesken mökille. Ja joka kesä tehdään yhteinen matka. Molempia perinteitä jatketaan senkin jälkeen kun ovat muuttaneet pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, ymmärrän. Voithan koettaa järjestää laatuaikaa, jos ajattelet että nuori ei siitä ahdistu. Ja laittaa hyvät ruuat kotona niin on mukava tulla! Mutta todellakin hyvä että on kavereita ja menoa sinne ja tänne.

Juu, tätä tehdään! Ja viettää kavereiden kanssa täälläkin aikaa.

Feel you ap! Meillä esikoinen muutti pari vuotta sitten opiskelemaan 500 km:n päähän, ensi syksynä lähtee seuraava ja nuorin sitten parin vuoden päästä. Eipä noita kotona asuviakaan enää kovin paljon kotona näe, vanhemmalla koulun lisäksi iltatyö ja seurustelee, nuorimmalla harrastuksia ja kavereita. Kaipaan heitä jo nyt. On meillä tietysti edelleen joskus yhteisiä iltojakin, kokkaillaan ja saatetaan vaikka pelata jotain vanhaa lautapeliä ja katsotaan elokuva. Silloin on ihanaa, kun esikoinenkin tulee lomalle, kuten nyt jouluksi. Mutta joka kerta kun hän lähtee lomalta, pitää itkeä.

Minäkin olen iloinen, että lapsillani on elämä mallillaan ja että siivet kantavat jo noin hyvin. Olen heistä niin kiitollinen ja onnellinen, lapset on vaan parasta mitä elämässäni on koskaan tapahtunut. Silti joskus tuntuu, että saisinpa kelloa käännettyä taaksepäin aikaan jolloin lapset olivat pieniä ja pyörivät tässä jaloissa. Sellaista se äidin elämä on, järisyttävää onnea ja iloa, mutta myös kaipausta ja luopumista. 

Mulla on teini muuttamassa kotoa kesällä. Ollaan jo kaikki kypsytty ajatukseen etukäteen niin hyvin kuin voi, ja esim. hankittu omaan kotiin tavaraa jo pidemmän aikaa (maustaan tarkka), ja hän oli mm. kesän yksin kotona meidän reissatessa. Pehmeä lasku ;). En ole erityisen tunteellinen tyyppi, joten musta on tämä on vaan hienoa, sillä näinhän sen pitää mennäkin. Siinä on se vanhemmuuden palkinto, kun näkee, että toinen pärjää omillaan. Eivät ne lapset silti elämästä katoa, jos välit ovat hyvät.

Vierailija kirjoitti:

Feel you ap! Meillä esikoinen muutti pari vuotta sitten opiskelemaan 500 km:n päähän, ensi syksynä lähtee seuraava ja nuorin sitten parin vuoden päästä. Eipä noita kotona asuviakaan enää kovin paljon kotona näe, vanhemmalla koulun lisäksi iltatyö ja seurustelee, nuorimmalla harrastuksia ja kavereita. Kaipaan heitä jo nyt. On meillä tietysti edelleen joskus yhteisiä iltojakin, kokkaillaan ja saatetaan vaikka pelata jotain vanhaa lautapeliä ja katsotaan elokuva. Silloin on ihanaa, kun esikoinenkin tulee lomalle, kuten nyt jouluksi. Mutta joka kerta kun hän lähtee lomalta, pitää itkeä.

Minäkin olen iloinen, että lapsillani on elämä mallillaan ja että siivet kantavat jo noin hyvin. Olen heistä niin kiitollinen ja onnellinen, lapset on vaan parasta mitä elämässäni on koskaan tapahtunut. Silti joskus tuntuu, että saisinpa kelloa käännettyä taaksepäin aikaan jolloin lapset olivat pieniä ja pyörivät tässä jaloissa. Sellaista se äidin elämä on, järisyttävää onnea ja iloa, mutta myös kaipausta ja luopumista. 

Ihanasti kirjoitettu! Voin kuvitella. Tunnemyrskyssä pääsisi helpommalla, jos lapset muuttais pois silloin kun ovat teiniangstissaan ärsyttävimmillään.

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

Olisko teillä teinien vanhemmilla lisää vinkkejä suhteen pitämisenä läheisenä? Mulla on 10-vuotias, joka viihtyy kavereiden kanssa jo nyt tosi paljon. Välillä määrään olemaan kotona, koska rauhoittuu siitä, että ei ole koko ajan kuitenkaan kavereiden kanssa ja pois kotoa. Nyt se on mielestäni ihan oikein, mutta muutaman vuoden päästä varmaan vielä enemmän haluaa viettää aikaa kaverien kanssa ja pitää antaa olla. Meillä ei ole hirveästi rahaa matkustella, eikä kesämökkiä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

Mene pois katkeruutesi kanssa. Näitä ei ole pakko lukea, vaihda ketjua.

Onko mussa jotain vikaa, kun en lähes yhtään kaipaa aikaa, jolloin lapsi pyöri jaloissa koko ajan...?

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

On muutakin, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei he ole rakkain ja tärkein asia elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

On muutakin, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei he ole rakkain ja tärkein asia elämässäni.

Ajatteliko äitisi samoin sinusta? Paljonko vietit hänen kanssaan aikaa muutettuasi pois kotoa?

Ensin valitatte miten raskasta niiden kersojen kans on, sitten miten ärsyttäviä ne on teini-iässä ja lopulta itkette kun ne muuttaa pois. Ja sitten varmaan tulette tänne märisemään, kun pitää hoitaa lapsenlapsia. Ja ihan viimeiseksi, kun ne lapset ja lastenlapset ei käy mummoa edes katsomassa, vaikka te olette koko elämänne uhranneet heille. Kyllä mammat on huvittavia! Luojan kiitos syntyvyys on laskussa, vähenee tuo märinän määrä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

On muutakin, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei he ole rakkain ja tärkein asia elämässäni.

Ajatteliko äitisi samoin sinusta? Paljonko vietit hänen kanssaan aikaa muutettuasi pois kotoa?[/quot

En ole tuo sama, mutta vastaan omasta puolestani. Uskoakseni minä ja sisarukseni olimme ja olemme edelleen äidillemme rakkain asia. Kun muutin pois kotoa, kävin kotona aluksi joka viikonloppu, koska asuin vain 30 km:n päässä. Myöhemmin, kun muutin satojen kilometrien päähän, kävin parin kk:n välein, soittelimme pari kertaa viikossa. Nyt olen jo vuosia asunut parin kilometrin päässä äidistäni ja käyn iäkkään äitini luona yleensä 3 kertaa viikossa ja soitan joka päivä. Myös muut sisarukset käyvät ja soittelevat, samoin lastenlapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teidän elämässä ole muuta kuin kuin lapset? Siltä kuulostaa. Mun elämä on täyttä ja onnellista ilman lapsia. Älkää aina valittako jostain, sitä on niin rasittava lukea. Keskustelkaa joskus jostain järkevästä, jostain muusta kuin niistä kakaroistanne.

On muutakin, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei he ole rakkain ja tärkein asia elämässäni.

Ajatteliko äitisi samoin sinusta? Paljonko vietit hänen kanssaan aikaa muutettuasi pois kotoa?

En tiedä mitä oma äitini ajatteli. En koskaan tuntenut olevani läheinen hänen kanssaan. Äidilleni oli aina tärkeintä vain se, että oli siistiä. Olen pyrkinyt olemaan erilainen omille lapsilleni ja onnistunut ainakin siinä, että meillä puhutaan paljon asioista. Annan myös fyysistä läheisyyttä eli hieron hartioita, teen kampauksia jne, nyt kun sylissä pitäminen olis jo vähän outoa. Halaillaan toki edelleen.

Olen yrittänyt tehdä ainakin ne asiat erilailla, joista kärsin oman äitini kanssa. Toisaalta olen myös se ärsyttävä kyselevä ja hyvää koulutyötä vaativa mutsi, joka oma äitini ei ollut.

Olisikin. Onneksi lähti juuri oma-aloitteisesti ulos. Thank God for Pokemons!

Vierailija kirjoitti:

Onko mussa jotain vikaa, kun en lähes yhtään kaipaa aikaa, jolloin lapsi pyöri jaloissa koko ajan...?

En mäkään kaipaa. Olen iloinen, että olen saanut sellaisen kokea, ja iloinen, että se on taaksejäänyttä. AIkansa kutakin tai jotain? - 8