Onko täällä muita kaupungin levottomissa vuokrataloissa kasvaneita, jotka ovat suorittaneet akateemisen tutkinnon?

Nythän peruskoulu on alkanut jakautumaan, eli hyvien perheiden lapset voivat hyvin ja pärjäävät, mutta heikoista tulevia ei edes peruskoulu pysty kohta tukemaan. 

Minä ja mun veli käytiin yliopisto ja kaupungin vuokratalossa lapsuus vietettiin. Äiti oli kaiken lisäksi mt- ja päihdeongelmainen, isää taas ei paljoa kotona näkynyt. Kumpikin oli vain kansakoulun käynyt tai mikähän se koulu silloin 40-luvun alussa mahtoi ollakaan. Silti päästiin veljen kanssa aikoinaan oppikouluun, vaikka siellä oli alkuun lukukausimaksutkin, ja menestyttiin koulussa niin hyvin, että jatkettiin yliopistoon. Veli on KM, minä FK (siis sama tutkinto kuin FM).

Milloin kandin tutkinnosta on tullut sama kuin maisterin tutkinto? Muuten ihan hyvin haldattu elämä.

On. Vanhemmillani ei ollut minkäänlaista tutkintoa ja lapsuuteni oli todella köyhä. Ei uusia vaatteita, joululahjat sukkia yms. Kerrostaloalueella tuhansia samanlaisia köyhiä.

Olin menossa kohti köyhiä kujia pitkään. Koulut meni seiskan keskiarvolla, lukio mukaan lukien. Kukaan ei koskaan sanonut että minusta voisi tulla mitään, ei edes vanhemmat. Hekin olettivat että jatkan sisarusteni tavoin max ammattikouluun.

Kaikki muuttui kun tein mensan testin. Sain arvoksi 160. Kesti silti pari vuotta ennen kuin sain taottua päähäni että voisin kenties tehdä tulevaisuudelleni jotain.

Valmistuin aikanani DI:ksi alle kahdessa vuodessa. En ole supermenestyjä eikä sellaista tulekaan mutta olen tyytyväinen elämääni. Elämän kulku voi olla pienestä kiinni. Sadoista lapsuuteni alueen ihmisistä tiedän yhden joka myös valmistui yliopistosta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muuttui kun tein mensan testin. Sain arvoksi 160.

BS. Tuohon asti sun provo oli ihan hyvä, mutta menit sitten pilaamaan sen tuolla. Avain menestyneeseen provoon on tehdä siitä uskottava eikä lähteä keulimaan.

Vierailija kirjoitti:

Milloin kandin tutkinnosta on tullut sama kuin maisterin tutkinto? Muuten ihan hyvin haldattu elämä.

Esim oikeustieteessä vanhat kandit vastaa maisteria, sekavaa mutta ihan oikein.

-eri

Meidän entinen naapurin tyttö on lääkäri. Itse en asunut vuokratalossa, vaan omakotitalossa toisella puolella tietä. Pikkukunnassa näin, että vuokratalo toisella puolella tietä ja toisella rintamamiestaloja. Samassa talossa asunut sukulaiseni on myös akateemisen hum.kand. tutkinnon suorittanut, mutta tekee töitä kuitenkin hoitoalalla, mille hänellä on myös koulutus - ihan puhtaasti paremman työllisyystilanteen vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

On. Vanhemmillani ei ollut minkäänlaista tutkintoa ja lapsuuteni oli todella köyhä. Ei uusia vaatteita, joululahjat sukkia yms. Kerrostaloalueella tuhansia samanlaisia köyhiä.

Olin menossa kohti köyhiä kujia pitkään. Koulut meni seiskan keskiarvolla, lukio mukaan lukien. Kukaan ei koskaan sanonut että minusta voisi tulla mitään, ei edes vanhemmat. Hekin olettivat että jatkan sisarusteni tavoin max ammattikouluun.

Kaikki muuttui kun tein mensan testin. Sain arvoksi 160. Kesti silti pari vuotta ennen kuin sain taottua päähäni että voisin kenties tehdä tulevaisuudelleni jotain.

Valmistuin aikanani DI:ksi alle kahdessa vuodessa. En ole supermenestyjä eikä sellaista tulekaan mutta olen tyytyväinen elämääni. Elämän kulku voi olla pienestä kiinni. Sadoista lapsuuteni alueen ihmisistä tiedän yhden joka myös valmistui yliopistosta.

Eikö ennen ollut kursseja, joita vaadittiin pohjaksi, että voi suorittaa seuraavan jatkokurssin? Nykyään ei DI:ksi onnistu kahdessa vuodessa, sillä tiettyjä kursseja järjstetään vain kerran vuodessa ja jatkokurssia ei voi suorittaa, ennen kuin pohjakurssit on alla. Näin on monella muullakin alalla. 

Itse kasvoin yhdessä Pk-seudun huonomaineisimmista lähiöistä. Puolet lapsuudestani asuin pienessä vuokra-asunnossa ja puolet omistusasunnossa. Kaksi lapsuuden parhaista kavereistani on lähtenyt täältä oman käden kautta, muutama on istunut henkirikoksista... kukaan muu itseni lisäksi ei ole päässyt elämään tavallista elämää.

Itse olen opiskellut DI:ksi, minulla on asiat elämässäni hyvin, on perhe ja hyvä ammatti.

Kaikki on asenteesta kiinni, mutta tuurillakin on merkitystä.

Minä olen juristi. En vuokratalolähiöstä, mutta ehkä alempaa keskiluokkaa. Molemmat vanhemmat duunareita, oman talon kyllä rakensivat.

Kyllä se työhön työntäminen näkyi heidän taustassa. Kaupan kassalle minunkin piti 16-vuotiaana mennä.

Onneksi jaksoin painaa lukiota ja niitä töitä mihin pakotettiin.

Omilleni suon lapsuutta pidempään ja kannustan opiskelemaan. Itse pärjääminen nuorena ei ole mikään saavutus nykymaailmassa vaan kostautuu juuri opinnoissa..ja siten loppuelämään.

Vierailija kirjoitti:

Milloin kandin tutkinnosta on tullut sama kuin maisterin tutkinto? Muuten ihan hyvin haldattu elämä.

V. 1992, sitä ennen alempi tutkinto humanistisessa tiedekunnassa oli HuK ja ylempi FK.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amk:sta ei saa akateemista tutkintoa, eikä miehesi ole täällä.

AMK on korkeakoulu

Mutta sieltä ei saa akateemista tutkintoa. Otsikossa peräänkuulutetaan nimenomaan akateemisia.

Niin. Ihan eri asioita ovat.

En ole akateeminen. Ammattikorkeakoulu eli entinen opisto suoritettuna sairaanhoitajana.

Vaikka sitä ei taatusti ole tutkittu niin veikkaan että kun tehdään betonimuoviliima tönö alipaineiseksi eikä asukas tiedosta että materiaaleista (sekä halvasta markettiirtaimistosta) tulee satoja lähes hajuttomia kemikaaleja joita pitäisi talvellakin läpivedolla tuuletella pois (josta taas voi seurata kosteusjuttuja) ... kesällä taas voi olla ympäristöstä kaikenlaista ärsykettä, kaupunki kun rakentaa edulliset edulliselle maalle ja tuskin maa syyttäsuotta on edullista.

Wikissä on artikkeli ilmastoinnin tehoista. Jos siihen on uskominen niin ilmanvaihtoa on laskettu samaan aikaan kun synteettistä irtaimistoa ja materiaaleja lisätty. Tutkimuksissa jotkin huoneenlämmössä höyrystyvät kemikaalihöyryt on todettu aiheuttavan ns. Aivosumua...

Olen herkistynyt näille jutuille siinä määrin että herään lähes heti kun aamulla alkava tehopoistoilmastointi (huippuimuri?) imaisee kämpästä hapet pois. Korvausilmasysteemit on mitoitettu tietenkin niin että asunto on alipaineinen aina jossainmäärin, syynä juuri se että materiaalit ei (väitetysti ainakaan) kestä jos näin ei olisi.

Jos asian laatu ei muutoin aukea niin laitappa pää muovipussiin ja tee reikä siihen ja reikään kytket pölynimurin. Tee vielä toinen reilu reikä tuloilmalle. Riippuen missä reiät on, osassa pussia ei ilma liiku lähes ollenkaan vaan enemmännikin diffuusiotyylillä. Voit sitten valita istutko kovassa vedossa, paikassa missä ei ilma kierrä vai riskeeraat kosteusvauriot tuulettamalla alipaineen pois pakkasista piittaamatta.

Kaupunki ei suostu tilaamaan VTT tai vastaavaa puolueetonta asiantuntijatahoa mittailemaan omia vuokralääviään kun taitaa tietää asian laidan että läävät joutaisi purkaa ja laittaa tilalle miljoonia maksava kasinotason ilmastointi pitkillä huoltosopimuksilla.

Itsellä on samoja kokemuksia kuin muilla täällä kirjoittaneilla. Kasvoin 1970-luvulla rauhallisessa vuokratalossa keskikokoisen kaupungin lähiössä. Vanhemmilla ei ollut ammatillista koulutusta, joten he tekivät siivous- ja raksatöitä. Meillä ei ollut päihde- tai muita ongelmia. Kotona ei juuri ollut kirjoja, joten minusta tuli kirjaston kanta-asiakas jo nuorena. Voi sanoa, että sieltä olen saanut laajan yleissivistyksen. 

Jo kouluaikoina tajusin, että on toisenlaistakin elämää. Kuulosti uskomattomalta, että jotkut koulutoverit kävivät soittotunneilla, ratsastamassa tms. Kaveriporukka jakaantui asuinalueiden kesken ja rikkaat ja köyhät elivät omissa poteroissaan. Minulla ei ollut varaa harrastaa mitään kalliita asioita. Lenkkeilin, hiihdin, pelasin lentopalloa kaupunginosan puulaakijoukkueessa ja kävin kirjastossa. Lukioaikoina ero työläisperheiden ja parempiosaisten opiskelijoiden välillä vain korostui, kun toisilla oli mahdollisuus matkustella ja käyttää rahaa vaatteisiin. Tuntui myös siltä, että opettajat puhuvat samaa kieltä rikkaista ja sivistyneistä perheistä tulleiden opiskelijoiden kanssa. 

Olen opiskellut koko skaalan lävitse kouluasteen tutkinnosta opistoasteen kautta maisteriksi. Etenin normaalien hakujen kautta. En olisi oikeasti ikinä uskonut pääseväni yliopistoon. Se tuntui olevan tarkoitettu parempien perheiden nuorille, joiden perheillä oli taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Opiskelin yliopistossa reilusti yli kolmekymppisenä ja menestyin erinomaisesti.

Näin jälkikäteen huvittaa tajuta, että oma tausta tavallaan löi silmille yliopiston aikuisopiskelijoiden "ryhmässä", kun jo hyvään asemaan päässyt varakas opiskelijatoveri kertoi poikansa sanoneen, että vuokra-asujat ovat surkimuksia. Itse hän ei ollut muka tuota mielipidettä hyväksynyt. 

Taalla yksi. Olen suorittanut tohtorin tutkinnon. Ihan koko lapsuuttani en tosin kaupungin vuokrataloissa ollut, mutta n. 15v kylla.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun lukee näitä niin rupeaa vituttamaan ne etuoikeutetut tyypit, jotka luennoivat miten "jokainen on oman onnensa seppä". Itse on saatu elää henkisesti ja taloudellisesti turvallinen lapsuus, mahdollisuuksia on ollut rajattomasti, kannustusta ja rakkautta. Opinnoissa tuetaan, taloudellisesti jeesataan jne. Sitten he tulevat luennoimaan jollekin alkoholistiperheessa kasvaneelle noita "totuuksiaan" itsevarmana. 

Jos nuo tyypit olisi laittanut toisiin olosuhteisiin, eivät he luennoisi noita latteuksiaan, vaan ehkäpä miettisivät miten saada seuraava fixi tai miten selvitä aktiivimallin leikkurista. Mutta tätähän he, omasta mielestään erityisfiksut, eivät koskaan myönnä. He ovat aivan itse oman onnensa luoneet ja jos joku ei ole sellaista saavuttanut, on se hänen oma vikansa. Näin he ajattelevat. 

Voi aamen tälle ja iso peukku!

Ajattelen prikulleen samoin. Onhan se kaunis ajatus, että kaikilla on samanlaiset kouluttautumis ym.mahdollisuudet, mutta kun se käytännössä ei vaan mene niin.

Pienen kunnan vuokratalossa kasvanut, ei erityisen levotonta, mutta eroperheen lapsena, isällä alko-ongelma ja äidillä mt ongelma. Lähdin jo lukiota käymään muualle. Lapsuuden kavereista vain muutamat muut ovat käyneet yliopiston, vaikka mitään isompaa ongelmaa heillä ei ole tietääkseni ollut taustalla. Mutta ehkä maalaiskunnassa ei muutenkaan niihin aikoihin ensimmäisenä yliopistoon porukat ajatelleet pyrkiä.

Ongelmistaan huolimatta ja hyvinä hetkinään, vanhempani, jotka eivät olleet kouluja saaneet käydä, kannustivat opiskelemaan kun koulu meni hyvin ja selkeästi olivat silloin tällöin ylpeitäkin. Lainarahalla opinnot sai hoidettua, mutta kyllä se oli tiukkaa. Pahimpina päivinä makaronia, margariinia ja ranskanleipää, muuhun ei juuri varaa ollut. Jatkuva huoli ja huolehtiminen vanhemmista opintojen suorittamisen ohella tosin aiheutti mulle pitkälle aikuisikään kestäneen ahdistuneisuushäiriön. Mutta joo, voi sitä siis akateemisen tutkinnon näilläkin eväillä lukea, mutta vaatii se kyllä mielestäni enemmän sisua ja peräänantamattomuutta kuin niiltä, joilla tausta on vähän ”parempi”.

Täällä taas yksi kenen vanhemmat ja sisarukset on akateemisia ja itse olen AMK:n käynyt. Meilläpäin oli duunareita ja akateemisia samassa luokassa ja ikinä ei eroteltu ketään vanhempien koulutuksen mukaan. Jälkeen päin katsottuna huonoitenkin pärjänneet ovat pärjänneet keskimääräistä paremmin.

Olen tullut omassa lähipiirissä siihen tulokseen , että perheypäristö merkitsee eniten. Joskus se on sama kuin asuin- vastaava, esim. maalla missä kukaan muu ei huolehdi rakennuksista ja pihoista ja ihmisten henkinen kunto näkyy suoraan maantielle.

Siellä missä asutaan kaikki ulospäin samalla tavalla, perheen henki ja elämäntapa vaikuttaa enemmän.

Olemme asuneet monenlaisissa taloissa ja ympäristöissä, eikä se liity lasteni loppukoulutukseen mitenkään. On ollut aina selvää että vanhempi on akateemista tyyppiä ja nuorempi enemmän duunari.