Onko täällä muita kaupungin levottomissa vuokrataloissa kasvaneita, jotka ovat suorittaneet akateemisen tutkinnon?

Vierailija kirjoitti:

1980 -luvun vuokralähiötä vastaava asumismuoto taitaa olla tänä päivänä uusi omistusasunto. Provosoimatta ketään, lienee selviö, että suurimmat taloudelliset ongelmat tulevat seuraavan 5-10 aikana nimenomaan näihin suurilla taloyhtiölainoilla ja vuokratonteilla olevien talojen asukkaille.

Tuleva lama tulee aiheuttamaan nuorille suuria haasteita opiskeluun ja tulevaisuuden suunnitteluun. Itse 70 -luvulla syntyneenä, lapsuuteni vuokralähiössä kasvaneena ja akateemisen tutkinnon hankkineensa olen huolissani nuorisostamme. Nykyajan peruskoulu jättää päämääritiedottomat nuoret oman onnensa nojaan, eikä tarjoa riittäviä eväitä ammatin valintaan.

Sinä olet kuin mummo. Sellaisia on aina ollut jotka kauhistelee nykyajan menoa ja lietsoo katastrofeja. Itse olen syntynyt kuuskytluvun lopussa ja kyllä mummot silloinkin pelkäsi miten näiden nuorten käy.

70-luvulla omi lama. Siinä meni lapsuus. 90-luvun lama tiputti korkealta monet. Ja itsekin valmistuin työttömäksi

Nykyiset nuoret on fiksumpia kuin koskaan ja koulutus parempaa kuin koskaan. Näille nykyajan nuorille tulee käymään hyvin.

Enkä pitäisi kastadtrofina näitä uusia talojakaan. Nykyäänkin on paljon köyhiä lapsiperheitä ja niitä levottomia vuokralähiöitä. Tausta jättää jäljet ja heidän on vaikeampi kouluttautua. Joku sieltä aina kuitenkin nousee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on samoja kokemuksia kuin muilla täällä kirjoittaneilla. Kasvoin 1970-luvulla rauhallisessa vuokratalossa keskikokoisen kaupungin lähiössä. Vanhemmilla ei ollut ammatillista koulutusta, joten he tekivät siivous- ja raksatöitä. Meillä ei ollut päihde- tai muita ongelmia. Kotona ei juuri ollut kirjoja, joten minusta tuli kirjaston kanta-asiakas jo nuorena. Voi sanoa, että sieltä olen saanut laajan yleissivistyksen. 

Jo kouluaikoina tajusin, että on toisenlaistakin elämää. Kuulosti uskomattomalta, että jotkut koulutoverit kävivät soittotunneilla, ratsastamassa tms. Kaveriporukka jakaantui asuinalueiden kesken ja rikkaat ja köyhät elivät omissa poteroissaan. Minulla ei ollut varaa harrastaa mitään kalliita asioita. Lenkkeilin, hiihdin, pelasin lentopalloa kaupunginosan puulaakijoukkueessa ja kävin kirjastossa. Lukioaikoina ero työläisperheiden ja parempiosaisten opiskelijoiden välillä vain korostui, kun toisilla oli mahdollisuus matkustella ja käyttää rahaa vaatteisiin. Tuntui myös siltä, että opettajat puhuvat samaa kieltä rikkaista ja sivistyneistä perheistä tulleiden opiskelijoiden kanssa. 

Olen opiskellut koko skaalan lävitse kouluasteen tutkinnosta opistoasteen kautta maisteriksi. Etenin normaalien hakujen kautta. En olisi oikeasti ikinä uskonut pääseväni yliopistoon. Se tuntui olevan tarkoitettu parempien perheiden nuorille, joiden perheillä oli taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Opiskelin yliopistossa reilusti yli kolmekymppisenä ja menestyin erinomaisesti.

Näin jälkikäteen huvittaa tajuta, että oma tausta tavallaan löi silmille yliopiston aikuisopiskelijoiden "ryhmässä", kun jo hyvään asemaan päässyt varakas opiskelijatoveri kertoi poikansa sanoneen, että vuokra-asujat ovat surkimuksia. Itse hän ei ollut muka tuota mielipidettä hyväksynyt. 

 

Niimpä niin, kun parempien perheiden nuoret matkustelivat lukioaikana kesälomilla ympäri maailmaa minä siivosin hiki päässä hotellihuoneita.

Ei vielä 70 tai 80- luvulla matkusteltu. Ja mitä pahaa on käydä kesätöissä

Nykyäänkään eivät enää matkustele, koska ekologisuus ja ihmastoahdistus.

Kyllä matkustellaan

Toi on sama, että vanhemmat ei osaa yhtään arvostaa sitä, että lapsella menee hyvin. Lapsuuden roolit on edelleen ja tulee tätä mt. ongelmaisten paskaa niskaan. Oikeastaan perheessä on ollut sellainen henki, että jos mulla olisi mennyt huonosti, niin se olisi saanut heidät näyttämään paremmalta.

Tää on niin hullu asetelma, että hyvien perheiden lapset ei tajua. Siis, että vanhemmista aistii sen, että toivovat sulle paskaa, jotta se heidän sun haukkumisensa ois siis totta. Susta mihkään oo, siinäs näät,

Näissä piireissä kiillotetaan kruunua sillä, että haukutaan omia lapsia. Akateemisuus on heille hiton hämmentävää.

Olen kasvanut yh äidin kanssa kaupungin vuokrakämpässä keskisuuressa kaupungissa. Meno oli ihan kauheaa siellä, juopot örisivät yötä myöten ja paiskoivat toisiaan, kerran yksi perheenisä uhkasi tappaa perheensä ja riehui haulikon kanssa. Äidin saattoi kuulla humalassa huutavan mitä kauheimpia juttuja pienille lapsilleen. Ovikelloa soitti ties mitkä kännikalat vaikka oma äitini ei juonut. Hän oli fyysisesti liikuntarajoitteinen ja tosi köyhä. Ei ollut mulla kunnon kenkiä, ulkomaanmatkoista puhumattakaan. Talouspaperi ja leikkeleet leivän päälle oli luksusta jota ei meillä kauheasti näkynyt.Itse olin hyvä koulussa ja kirjastosta löysin kirjoja. Alkoholisti- isäni sai perinnön kun olin opiskelija ja hän tuki opiskelujani hieman rahallisesti. Maisteri siis olen. Äiti kysyi että onko siellä yliopistossa hienostonuoria. Mielestäni ei ollut, kaikilla oli ihan vaan farkut ja usein sama paita päällä. Taustani takia en ole ollut silmätikku. Oli vaan ikävä nähdä elämän nurjia puolia niin vahvasti jo nuorena.

Ison suvun ainoa maisteri ja tupla-sellainen. Todellakin, monella taitaa olla vaikea ymmärtää että ns duunarisuvussa kouluttautuminen on hirveä rike, ja sillä saa vain itsensä lasketuksi "itsestään liikaa luulevien rötösherrojen" -kerhoon. En ole ollut sukujen kanssa tekemisissä enää sen jälkeen, kun opiskeluaikana sukujuhlassa kukaan ei halunnut enää puhua minulle kun oma äiti oli ilmeisesti selän takana mainostanut kuinka nyt vihaan ja halveksun kaikkia köyhiä (viis siitä että itse elin reilusti alle köyhyysrajan, kun en edes lainaa uskaltanut nostaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on samoja kokemuksia kuin muilla täällä kirjoittaneilla. Kasvoin 1970-luvulla rauhallisessa vuokratalossa keskikokoisen kaupungin lähiössä. Vanhemmilla ei ollut ammatillista koulutusta, joten he tekivät siivous- ja raksatöitä. Meillä ei ollut päihde- tai muita ongelmia. Kotona ei juuri ollut kirjoja, joten minusta tuli kirjaston kanta-asiakas jo nuorena. Voi sanoa, että sieltä olen saanut laajan yleissivistyksen. 

Jo kouluaikoina tajusin, että on toisenlaistakin elämää. Kuulosti uskomattomalta, että jotkut koulutoverit kävivät soittotunneilla, ratsastamassa tms. Kaveriporukka jakaantui asuinalueiden kesken ja rikkaat ja köyhät elivät omissa poteroissaan. Minulla ei ollut varaa harrastaa mitään kalliita asioita. Lenkkeilin, hiihdin, pelasin lentopalloa kaupunginosan puulaakijoukkueessa ja kävin kirjastossa. Lukioaikoina ero työläisperheiden ja parempiosaisten opiskelijoiden välillä vain korostui, kun toisilla oli mahdollisuus matkustella ja käyttää rahaa vaatteisiin. Tuntui myös siltä, että opettajat puhuvat samaa kieltä rikkaista ja sivistyneistä perheistä tulleiden opiskelijoiden kanssa. 

Olen opiskellut koko skaalan lävitse kouluasteen tutkinnosta opistoasteen kautta maisteriksi. Etenin normaalien hakujen kautta. En olisi oikeasti ikinä uskonut pääseväni yliopistoon. Se tuntui olevan tarkoitettu parempien perheiden nuorille, joiden perheillä oli taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Opiskelin yliopistossa reilusti yli kolmekymppisenä ja menestyin erinomaisesti.

Näin jälkikäteen huvittaa tajuta, että oma tausta tavallaan löi silmille yliopiston aikuisopiskelijoiden "ryhmässä", kun jo hyvään asemaan päässyt varakas opiskelijatoveri kertoi poikansa sanoneen, että vuokra-asujat ovat surkimuksia. Itse hän ei ollut muka tuota mielipidettä hyväksynyt. 

 

Niimpä niin, kun parempien perheiden nuoret matkustelivat lukioaikana kesälomilla ympäri maailmaa minä siivosin hiki päässä hotellihuoneita.

Aivan, minäkin siivosin kesät kerrostaloja ja jaoin sanomalehteä. Ei voinut edes haaveilla kielikursseille tai vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Ajokorttiinkaan ei ollut varaa. (Terv. kommentoimasi kirjoittaja)

Vierailija kirjoitti:

Toi on sama, että vanhemmat ei osaa yhtään arvostaa sitä, että lapsella menee hyvin. Lapsuuden roolit on edelleen ja tulee tätä mt. ongelmaisten paskaa niskaan. Oikeastaan perheessä on ollut sellainen henki, että jos mulla olisi mennyt huonosti, niin se olisi saanut heidät näyttämään paremmalta.

Tää on niin hullu asetelma, että hyvien perheiden lapset ei tajua. Siis, että vanhemmista aistii sen, että toivovat sulle paskaa, jotta se heidän sun haukkumisensa ois siis totta. Susta mihkään oo, siinäs näät,

Näissä piireissä kiillotetaan kruunua sillä, että haukutaan omia lapsia. Akateemisuus on heille hiton hämmentävää.

Tuo on hyvä huomio. Äitini kertoi vastanneensa opiskeluistani kysyneelle naapurille, ettei hän tiedä, mitä opiskelen. Olisi vastannut, ettei hän kehtaa kertoa.

Minä! Lapsuuteni asuin vuokrakerrostalossa, jossa naapureina oli juoppoja, kovien aineiden käyttäjiä ja hyvin pienituloisia ihmisiä. Rappukäytävä oli ajoittain veressä ja hiekkalaatikosta löytyi huumeneuloja. Koko kerrostalo oli läpihomeessa, minkä vuoksi sairastuin astmaan.

Perheestänikään ei ole juurikaan hyvää sanottavaa. Henkisesti, fyysisesti ja seksuaalisesta väkivaltainen, raivohullu isä ja välinpitämätön äiti, joiden tekemisiä peittelin ystäviltä ja sukulaisilta jatkuvasti. Plussaa on toki se, että äiti kannusti ajoittain opiskelemaan.

Ajattelin 'näyttäväni' kaikille ja luin itseni oikeustieteelliseen. Taustani vaikuttaa kyllä, sillä en voi esimerkiksi puhua perheestäni avoimesti ja monelle opiskelukaverille arkiset rapujuhlat tuntuvat turhanpäiväiselle pröystäilylle.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin nimenomaan akateemisen loppututkinnon suorittaneita, haluamatta mitenkään kuulostaa elitistiseltä. Lähinnä kiinnostaa tuo ilmiö itseni vuoksi, koska olen maisterin paperit saanut.

 Pidän kaikkia tutkintoja arvossa.

AMKista tulee maistereita. IVT.