Oliko vuosi 1989 Suomen historian paras?

Koin nälkää ja vilua vaellus rippikoulussa. Ruoat vähissä, keli ankea. Tupakasta ja viinasta ei ollut tietoakaan. Eli ankeaa oli, nyt on paremmin.

Tuo oli juuri sitä aikaa, kun poliitikot ajoivat epärealistista vahvan markan politiikkaa

"Pääministeri Kalevi Sorsa julisti 1986 hallitukseen pääsyn ehdoksi vakaan markan politiikan seuraamisen. Vuoden 1987 hallitus sitoutui noudattamaan tätä linjausta kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien johdolla keskustan jäädessä devalvaatiopolitiikan kannattajaksi ja siten oppositioon."

Pankit sen sijaan tyrkyttivät yrittäjille valuuttalainaa esim. Saksan markoissa ja kun sitten Suomen pankki lopulta taipui realiteetteihin ja devalvoi kaksi kertaa tuhansia muuten terveitä yrityksiä ajettiin konkurssiin ja seurauksena massatyöttömyys.

Olisipa ikuisesti vuosi 89

Oli! Minä aloitin opiskelun ja muutin mussukkani kanssa Helsinkiin.

Minä asuin Virossa, olin parikymppinen opiskelija. Kaupat olivat tyhjiä, tiskeillä ainoastaan jotain mustekalasäilykkeitä ja sokeroituja karpaloita. Neuvostoliitto pysyi vielä pystyssä, mutta jonkinnäköinen yksityisyrittäjyys oli jo luvallista. Tallinnan torilta ostin nälkään jotain marengintapaista, joka maistui aivan saippualle. Oikeata saippuata eikä hammastahnaa ei saanut mistään. Sokeria ja joitakin muita elintarvikkeita sai vaan kupongeilla. Pahin oli se, että olin ihan nätti, mutta elin koko ajan totaalisessa rakkauden puutteessa ja sielu oli ihan riekaleina. Varmasti kamalin vuosi elämässäni, mutta sisälläni huusin koko ajan Jumalan puoleen ja pikkuhiljaa asiat alkoivatkin muuttua.

Esikoispoikani syntyi. Ceaucescun ja vaimonsa teloitus pyöri uutisissa, istuin telkkarin ääressä imettämässä. Tuntui erityisen kuvottavalta, vaikka en noita ollut seurannut.

Berliinin muuri murrettiin syksyllä 1989. Silloin sitä kuvitteli, että maailma menee nyt parempaan suuntaan, ja vihdoin ihmiset järkevöityvät. 

Muuta ihmeempää ei ole jäänyt mieleen.

Tapasin silloin lasteni isän, joka tuhosi meidän kaikkien elämän. 

Varmaan panin eniten sinä vuonna.

up

Vastaan, että oli, koska tuona vuonna syntyi minulle rakkain ihminen :)

Pääsin työttömyyskortistoon silloin vaikka olin vasta 17v ja aloin saada korvauksia.

Eipä olisi vähemmän kiinnostanut, silloin.

Itku pitkästä ilosta, sillä vuonna 1991 alkoi Suomen historian pahin talouskriisi.

Seppo Zetterberg juonsi Yöradion, jossa muisteltiin talvisotaa. Sen syttymisestä tuli silloin kuluneeksi tasan 50 vuotta.

Objektiivisesti ottaen moni asia oli hyvin, mutta muistan että tietynlainen röyhkeys, omahyväisyys ja materialismi nostivat päätään siinä 80-luvun lopulla. Jupit ja city-kulttuurin hehkutus ärsyttivät suunnattomasti, kun en itse asunut suuressa kaupungissa.

No ei tod. ollut.

2002 pikemminkin. Taantumus alkoi Jäätteenmäen voitosta.

Vierailija kirjoitti:

Esikoispoikani syntyi. Ceaucescun ja vaimonsa teloitus pyöri uutisissa, istuin telkkarin ääressä imettämässä. Tuntui erityisen kuvottavalta, vaikka en noita ollut seurannut.

Siihen aikaan näyteltiin uutisissa kyllä todella raakaa kuvaa. Tuosta Ceaucescun teloituksesta jäi mieleen miten se vaimo raivosi viimeiseen asti teloittajilleen, mutta diktaattori itse oli jotenkin pihalla, ihan kuin ei olisi ymmärtänyt miksi hänet ammutaan tai mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Esikoispoikani syntyi. Ceaucescun ja vaimonsa teloitus pyöri uutisissa, istuin telkkarin ääressä imettämässä. Tuntui erityisen kuvottavalta, vaikka en noita ollut seurannut.

  Minäkin muistan jotenkin tuon teloituksen, vaikka olin pikkupoika tuohon aikaan. 

Oli ihanaa. Naisilla oli vielä karvat pimpeissä.