"Lapseni yksinäisyys on musertavaa" HS mielipide (autismi)

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Kissavideo aiheuttaa teissä varmasti sympatiaa, mutta miksi ihmislasten tai nuorten yksinäisyydestä ei välitetä?

Aikoinaan palstalla kauhisteltiin masentuneen sotkuista asuntoa ja säälittiin kissoja. Masentuneen hyvinvointi ei kiinnostanut ketään.

Up

Niin kutsutut normaalit klikkiytyvät ja leimautuvat toisiinsa henkensä hädässä. Pelaavat pelejä ja arvottavat. Ei autisti pysy perässä kieroilussa.

Kyllä autisteissa on heitäkin, joiden syy kaverittomuuteen löytyy peilistä. Olen yhden tämmöisen nuoren äiti.

Autistilapseni on ollut ihan pienestä saakka itsekeskeinen, välinpitämätön muiden tunteita kohtaan sekä aggressiivinen. Nyt teini-iässä nämä piirteet ovat vain korostuneet. Puhuu kovalla, lähes huutavalla äänellä, omista jutuistaan eikä pysty keskittymään hetkeksikään jos täytyisi tehdä jotain kovin epämieluisaa. On ns. high functioning siinä mielessä että hänen kanssaan voi käydä keskusteluja ja hän suoriutuu tyydyttävästi suurimmasta osasta päivän askareita ilman aikuista (mutta aikuisen on jatkuvasti muistutettava, ohjattava jne. koska omantoiminnanohjaus puuttuu kokonaan). On usein ärtynyt, ja jos tästä yrittää jutella sopuisasti hänen kanssaan, suuttuu vaan lisää (kieltää olevansa ärtynyt vaikka paistaa kilsan päähän). Ihan sama onko kotona, sairaalakoulussa vaiko missä, käytös on ihan samanlaista. Vitsailee mielellään muista, muttei kestä yhtään herjanheittoa itsestään. Hävisi eilen nettipelissä, ja samalla sekunnilla raportoi vastapelaajan "huijaamisesta". Ei voi sulattaa ajatusta että joku olisi häntä parempi jossain.

Koulussa ei tee juuri mitään, on onneksi lahjakas matemaattisesti sekä kielellisesti, se pelastaa paljon. Arvioi itse osaavansa jo kaiken (ei osaa esim. pieniä aakkosia). Aikuisena kuulemma hän istuu jonkun tietokoneyrityksen johdossa, ja nauttii osinkoja, joten ei tarvitse opiskella ammattiakaan. Ei omista tietokonetta eikä ole kiinnostunut käyttämään edes tablettia, jonka sai vuosi sitten, joten jaksan epäillä tätä suunnitelmaa. 

Kavereita hänellä ei ole, koska ei tosiaankaan osaa olla muiden kanssa. Enää ei käy käsiksi muihin kuten nuorempana, mutta ei vaan ole tippaakaan kiinnostunut toisten asioista. Ehdotti kerran, että hänelle voisi maksaa ylimääräistä viikkorahaa siitä, että hän kertoo faktoja lempipelistään minulle. 

Up

Autismille ikäistään kaveria on vaikea/mahdoton löytää, sillä kaverisuhde toimii vastakaikuisesti.

Ihan terveetkin ihmiset kärsivät yksinäisyydestä.

Onhan se inhottavaa, kun yksinäisyydelle ei ole yksinkertaista ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä autisteissa on heitäkin, joiden syy kaverittomuuteen löytyy peilistä. Olen yhden tämmöisen nuoren äiti.

Autistilapseni on ollut ihan pienestä saakka itsekeskeinen, välinpitämätön muiden tunteita kohtaan sekä aggressiivinen. Nyt teini-iässä nämä piirteet ovat vain korostuneet. Puhuu kovalla, lähes huutavalla äänellä, omista jutuistaan eikä pysty keskittymään hetkeksikään jos täytyisi tehdä jotain kovin epämieluisaa. On ns. high functioning siinä mielessä että hänen kanssaan voi käydä keskusteluja ja hän suoriutuu tyydyttävästi suurimmasta osasta päivän askareita ilman aikuista (mutta aikuisen on jatkuvasti muistutettava, ohjattava jne. koska omantoiminnanohjaus puuttuu kokonaan). On usein ärtynyt, ja jos tästä yrittää jutella sopuisasti hänen kanssaan, suuttuu vaan lisää (kieltää olevansa ärtynyt vaikka paistaa kilsan päähän). Ihan sama onko kotona, sairaalakoulussa vaiko missä, käytös on ihan samanlaista. Vitsailee mielellään muista, muttei kestä yhtään herjanheittoa itsestään. Hävisi eilen nettipelissä, ja samalla sekunnilla raportoi vastapelaajan "huijaamisesta". Ei voi sulattaa ajatusta että joku olisi häntä parempi jossain.

Koulussa ei tee juuri mitään, on onneksi lahjakas matemaattisesti sekä kielellisesti, se pelastaa paljon. Arvioi itse osaavansa jo kaiken (ei osaa esim. pieniä aakkosia). Aikuisena kuulemma hän istuu jonkun tietokoneyrityksen johdossa, ja nauttii osinkoja, joten ei tarvitse opiskella ammattiakaan. Ei omista tietokonetta eikä ole kiinnostunut käyttämään edes tablettia, jonka sai vuosi sitten, joten jaksan epäillä tätä suunnitelmaa. 

Kavereita hänellä ei ole, koska ei tosiaankaan osaa olla muiden kanssa. Enää ei käy käsiksi muihin kuten nuorempana, mutta ei vaan ole tippaakaan kiinnostunut toisten asioista. Ehdotti kerran, että hänelle voisi maksaa ylimääräistä viikkorahaa siitä, että hän kertoo faktoja lempipelistään minulle. 

Hänellä on autismin lisäksi jokin persoonallisuushäiriö.

On aivan sama onko autisti vai joku muu ei niin helposti joukkoon sulautuva, niin helposti yksin jää. Sosiaalista fobiaa kärsivä lapseni tarvitsee tutustumiseen pidemmän ajan kuin ei-fobiasta kärsivät (vuosikin hurahtaa kevyesti), mutta kun hän ystävystyy, on aivan normaali iloinen ja nauravainen itsensä. Hänellä on onneksi jäänyt pari kaveria lapsuudesta ja poikaystävä yläasteelta. Lapset ja osa nuorista on aikuisia paljon avoimempia ja ymmärtäväisempiä. Aikuiset ovat aina saamapuolella.

Up

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tän takia haluun vaikuttamaan vielä yliopisto-opiskelijoiden asemaan voitavani mukaan yliopistomaailmassa ja ainakin viroksi, suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi yliopisto-opintojeni lomassa!

T: 26-vuotias ranskan pääaineopiskelija ja viron sivuaineopiskelija Helsingistä jolla on diagnosoitu aspergerin oireyhtymä

Parasta vaikuttamista olisi tehdä yliopisto-opinnoista vapaaehtoisia ja tiedot voisi osoittaa näyttötentillä kuten yleisissä kielitutkinnoissa.

Voit kokeilla tuota avoimessa yliopistossa. Siellä voi kuitenkin osallistua vain perusopintoihin. Oletko koskaan miettinyt syytä siihen?

Vierailija kirjoitti:

Olette tekopyhiä.

Sitten kun teidän työpaikalle tulee outo tyyppi, joka ei ihan ymmärrä, miten ihmisten kanssa ollaan, ei osaa vitsailla, jumittaa epäoleellisuuksissa, loukkaantuu kun ei mielestänne pitäisi, ottaa esiin puheenaiheita, jotka ovat hieman sopimattomia, pitää pitkiä monologeja tai on kiusallisen hiljaa jne. niin tekö olette innoissanne kaveeraamassa? Vai voisiko olla, että ihmettelisitte, miten on tullut valituksi toimeen tällainen yhteisöön sopimaton henkilö? Ehkäpä pyörittelisitte silmiänne, kun hän taas kerran laukaisee jotain outoa palaverissa? Uskaltaako häntä päästää asiakkaiden luo?

Huijatkaa toki itseänne, jos se helpottaa.

Kun aikuisetkaan eivät jaksa viettää aikaa ihmisen kanssa, joka on ihan eri aaltopituudella, miten voidaan olettaa, että lapset osaavat ja jaksavat ymmärtää?

Niin, tottahan tämä. Meidän pitäisikin opetella kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta, että oppisimme hyväksymään erilaisia ihmisiä, ovathan he yhtä arvokkaita kuin muutkin.

Olen asperger ja käyn töissä, mutta on surullista että moni ihminen tuntuu pelkäävän minua ja olemustani. On tottakai niitä jotka ovat ystävällisiä, ja hymyilevät ja jne. 

No mutta ainakaan en koe olevani syrjäytynyt. Yksinäinen ehkä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Kissavideo aiheuttaa teissä varmasti sympatiaa, mutta miksi ihmislasten tai nuorten yksinäisyydestä ei välitetä?

Aikoinaan palstalla kauhisteltiin masentuneen sotkuista asuntoa ja säälittiin kissoja. Masentuneen hyvinvointi ei kiinnostanut ketään.

Ei kiinnostakaan, jos masentunut purkaa pahan olonsa puolustuskyvyttömään eläimeen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla autismi tai erilainen niin voidaan "lyödä maan alle".

Yhteiskunnan asenne ongelma se on.

Surullista miten "normit" ihmiset eivät huomaa omia kehitysvammojaan.

Kukaan ei ole täydellinen, joten erilaisuuteen ymmärrystä kehiin.

Suuresta osasta ihmisiä on tullut sillä tavoin älyllisesti laiskoja, että ovat heti keksimässä joukosta erottuvalle jotain diagnoosia. Eivät siis osaa, jaksa tai halua miettiä syvempiä syitä jonkun käyttäytymisen taustalla vaan mieluummin leimaavat eri lailla käyttäytyvän jollain tapaa sairaaksi tai häiriöiseksi. Toisaalta taipumus luokitella erilaisia elämänmuotoja, asioita ja ilmiöitä on monella tapaa ollut eduksi ihmiselle jokapäiväisen selviytymisen kannalta.

Mutta siis maltti on valttia tässäkin. Se luonnottoman kovaääninen joka paikan pätijä voi olla hissukaksi leimattu ex-koulukiusattu, joka vanhaan asemaansa tympääntyneenä on vetänyt uuden roolinsa vähän liian äärimmäisyyksiin ja se lähes mykkä, silmiin katsomaton, nurkassa seisova Nyyti voi pikemminkin kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kumpikaan ei välttämättä ole autisti. Ei tarkoita sitä, että näistä tyypeistä olisi pakko tykätä, mutta ei heitä silti tarvitse olla heti psykologisoimassa. On tutkittu ainakin sitä, että mt-diagnoosien rinnastaminen fyysisiin sairauksiin ja niiden esiintuominen ei aina auta muita ihmisiä suhtautumaan tällaiseen ihmiseen ymmärtäväisesti. Monesti se on ollut juuri päinvastoin. Sama voi hyvin päteä myös nepsyihmisten kohdalla. Tieto ei aina lisää ymmärrystä tai myötätuntoa.