Lapsilukusi? Sen hyvät ja huonot puolet?

0..on rauhallista ja mukavaa.

Aikaa itselle ja miehelleni.

Kolme - hyvä puolet: sain haluamani määrän lapsia (no, neljäskin olisi ollut ihan jees). Huonot: niitä ei ole.

Esikoinen on 3v. Ja kesäkuussa syntyy toinen. En näe huonoja puolia.

Kaksi tytärtä. Meille sopiva määrä, on kiva että on sisarus. Ja nyt kun ovat teinejä, olen onnellinen ettei ole useampaa, meillä ei ikimaailmassa olisi varaa vaikkapa neljään lapseen. Satasia saa ojennella joka suuntaan jatkuvasti.

Kolme. Enemmän kuin kaksi, mutta mahtuu hyvin vielä autoon ja taloon. Pariton määrä, jolloin yksi usein kolmas pyörä. Matkoilla perhehuoneissa vähän ahdasta ja monissa paikoissa perhelippu = kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Yksi jo aikuinen. Hyvät puolet, sain kokea vanhemmuuden, huonoja ei ole tullut vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kolme. Enemmän kuin kaksi, mutta mahtuu hyvin vielä autoon ja taloon. Pariton määrä, jolloin yksi usein kolmas pyörä. Matkoilla perhehuoneissa vähän ahdasta ja monissa paikoissa perhelippu = kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Niin ja päivähoitoaikaan oli hankalaa kun tarvitsi varahoitoa, niin lapset eivät mahtuneet kaikki samaan paikkaan, ennen kuin saatiin varahoitopaikaksi päiväkoti. 

Nolla. Huonoja puolia ei ole, hyviä puolia liian monta tähän listattavaksi, joten mainitsen vain kolme itselleni eniten tärkeintä:

1) (Taloudellinen) huolettomuus

2) Vapaus tehdä ihan mitä vaan haluaa

3) Olisinko nyt ihmissuhteessa itseäni 13 vuotta nuoremman lapsettoman komistuksen kanssa, jos mulla olisi muutama räkänokka helmoissa? Nykäsen sanoin - so not. 

Kolme. Hyvin on mennyt 14 vuotta, mutta uutena ilmiönä on alkanut ärsyttämään sisarusten väliset riidat. Uskon niiden rauhoittuvat, mutta on vaikeampaa selvitellä kolmen välisiä riitoja kuin kahden, varsinkin kun isommat lapset riitelevät.  Miten opettajat koulussa pärjäävät? Välillä minunkin on pakko mennä väliin, vaikka tahtoisinkin jättää enemmän vastuuta jo lapsille itselleen. Enimmäkseen he kuitenkin hitsautuvat hyvin yhteen, joten mieluummin kolme kuin kaksi lasta tästäkin huolimatta. Luulin, että riidat olisivat jääneet pikkulapsiaikaan, jolloin ne olivat helpompia selvittää.

Yksi lapsi, toinen kylläkin toiveissa. Kaiken huomion ja rahat pystyy keskittämään tähän yhteen lapseen - pienituloisinakaan emme ole koskaan joutuneet tinkimään esimerkiksi ulkovaatteiden laadusta tai joululahjoista. Ei sisarusten välisiä tappeluita, mutta toisaalta lapsella ei ole kotona seuralaista tai leikkikaveria. Itse joutuu (tai saa, miten sen sitten ajattelee milloinkin) siis viihdyttämään lasta enemmän. Luulen kuitenkin, että ainokainen oppii myös itsenäisyyttä eri tavalla kuin isossa laumassa kasvanut. Vähemmän pyykkiä ja siivottavaa, pienempi ruokalasku. Asumiskustannuksissa säästää, kun kolmio riittää mainiosti mukavaan elämään.

Yksi. Tämä on ollut minulle sopiva ratkaisu. Luulin olevani äitityyppi, joka viihtyisi kotona, rutiinien parissa. En ollut. Mutta minulla on ollut aikaa sitten osallistua täysillä lapsen vaativaan harrastukseen ja käyttää vapaa-aikani siihen, ilman, että se on ollut keneltäkään muulta pois.

Meillä on myös ollut mahdollista suhteellisen pienellä palkallani tehdä matkoja, mikä on meille molemmille tärkeää.

Välimme ovat hyvin läheiset, vaikka nyt lapseni jo omassa kodissaan asuukin. Näemme ja soitamme usein, vaikka välimatkaakin on paljon. tai ainakin laitamme viestejä.

Toki joskus miettii, joutuuko lapsi sitten minun vanhettuani yksin kantamaan taakkaa. Mutta toisaalta, hänellä on läheisiä sukulaisia ja ystäviä. Itselle ainakin ystävien tuki äitini sairastaessa ja kuoltua oli hyvin tärkeää.  Mutta eihän elämää voi etukäteen tietää. 

Aikoinaan suunniteltiin kahta lasta. Kaksi poikaa syntyi 4 vuoden ikäerolla ja nuorimman ollessa 3 tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Iloinen yllätys oli ja saatiin pieni prinsessa vielä perheeseen. 

Ovat teini-ikäisiä (19, 15, 12), joten rahaa saa kyllä olla antamassa ja ruokaa kotiin kantaa. Lapsia kun olivat niin rauhallisia onneksi, mutta nuorimmat olivat koliikkivauvoja, joten ruuhkavuodet todellakin olivat ruuhkavuosia. Kolmannen lapsen jälkeen mies kävi leikkauttamassa putkensa.

Tyytyväisiä ja onnellisia ollaan perheeseemme, lapset ovat hyväkäytöksisiä, kilttejä, empaattisia ja taiteellisia. Ikinä en ole katunut.

Vierailija kirjoitti:

Kolme. Hyvin on mennyt 14 vuotta, mutta uutena ilmiönä on alkanut ärsyttämään sisarusten väliset riidat. Uskon niiden rauhoittuvat, mutta on vaikeampaa selvitellä kolmen välisiä riitoja kuin kahden, varsinkin kun isommat lapset riitelevät.  Miten opettajat koulussa pärjäävät? Välillä minunkin on pakko mennä väliin, vaikka tahtoisinkin jättää enemmän vastuuta jo lapsille itselleen. Enimmäkseen he kuitenkin hitsautuvat hyvin yhteen, joten mieluummin kolme kuin kaksi lasta tästäkin huolimatta. Luulin, että riidat olisivat jääneet pikkulapsiaikaan, jolloin ne olivat helpompia selvittää.

  Jatkuu sitten aikuisena, lapsista sen jo huomaa millaiset välit niillä on aikuisena.

Ihan kun sen voiskin itse päättää.

Hupsista, seitsemän. Nyt on jo ihanan seesteistä, kun vain kaksi alaikäistä. Ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia saati rahojen sijoittamishuolia.

Neljä. Ainoa huono puoli, että autoon ei sovita kaikki yhtäaikaa. Nyt tosin jo kaksi noista aikuisia, joten tilanne helpottanut.

Nolla. Hyvää rauhallisempi loppuelämä, ehkä. Ja ettei tarvitse elää symbioosissa kenenkään kanssa. Huonoa se, ettei voi siirtää suvun henkistä perintöä eteenpäin. Ja vaatimaton fyysinenkin perintö tuottaa obgelmia, ettei sisarukset lapsineen pääse siihen käsiksi. Riitauttavat ilman muuta testamentin, uskon niin.

7 lasta

- rahat aina lopussa

- kroppa huonossa kunnossa paljoista raskauksista (edelleen, vaikka kuopus jo 5v)

- tilanahtaus

- tarvitaan iso auto (tai kaksi normaalia)

+ sisaruksista on seuraa toisilleen

+ lapset oppivat huomioimaan toisiaan

+ Oma organisointikyky on parantunut

Meillä on kolme lasta ja se on meille juuri oikea määrä

Enempää ei rahkeet riitä (ei rahan, ei ajan eikä minkään muunkaan puolesta)

1 lapsi ja siihen jää.