Mitä te naiset ajattelette tästä? (Kotitöiden jakaminen)
Vaimoni mielestä minun pitäisi tehdä puolet kotitöistä (siivous, pyykki, silittäminen, ruuanlaitto). Vaimo on kotona lapsemme 1,5v kanssa.
Minä en pysty tekemään enempää kuin nyt jo teen perhemme hyväksi. Teen vaativaa työtä, jossa työpäivät saattavat venyä pitkiksi eikä varsinaista työaikaa ole. Lisäksi autan vaimoni isän yrityksessä iltaisin ja viikonloppuisin ilman palkkaa. Teen kaikki kodin korjaustyöt, toteutan vaimon suunnittelemat sisustusprojektit, hoidan puutarhan, pidän huolta perheen talousasioista, rahoista, sijoituksista, huollatan ja pidän kunnossa meidän molemmat autot. Lisäksi pidän huolta kaikesta elektroniikasta, päivitän tietokoneet, teen kaikki muut ostokset paitsi vaimon jutut ja lapsen vaatteet. Minulla ei riitä aikaa enää vaimoni tarkoittamiin ”kotitöihin” ja lisäksi ihmettelen mitä kaikki minun tekemäni työ sitten on?
Mitä mieltä olette tästä? Mitä sanoisitte vaimolleni? Kirjoittakaa vastauksenne ketjuun, niin näytän sen vaimolleni, kun asiasta seuraavan kerran tulee keskustelua.
M34
Kommentit (513)
Noh... Sinä teet kaiken mielenkiintoisen, lukuunottamatta tuo sisustusprojektien toteutus. Töissäkin melkein kuka vaan on mieluummin kuin kotona 1,5-vuotiaan kanssa. Ymmärrän kyllä ajanpuutteen joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodissa on mukavia ja vähemään mukavia hommia.
Vähemmän mukavia on se loputon, ainainen samana toistuva siivous. Vie roskat, tiskikone, pintojen pyyhintä, kerää tavarat, kerää roskat, siisti ja säädä.
Kun lopetat sen toisesta päästä, saat aloittaa taas alusta sieltä toisesta päästä.
Sijoitulset, rahat, autot, puutarha, sisustus on harrastuksia....
Kerää roskat? :D Miten sotkuisia kämppiä teillä on kun niitä kotitöitä riittää uhriutumiseen asti? Päivänä, joilloin kaikki mahdolliset koneet ja vempeleet.
Mikä olisi teidän tärkeyden tunteen välikappale ja oman egon jatke, jos kaikki oikeasti voitaisiin käytännössä jakaa tasan?
Voivoi. Kun siellä huushollissa asuu taapero ja palveltava mies niin missäs luulet niiden roskien olevan ilman keräämistä.
Kerropa missä on esim kodinkone, joka kerää roskat, lelut ja vaatteet lattioilta? Vie roskat?
Egon jatke on kyllä enemmänkin se auto, jota täytyy mukapuunata koko ajan, sijoitukset eli se yks lapsilisä jonka kone panee säästötilille kerran kuussa, appiukon firma jossa ukkelit käy istuksimassa palkatta.
Jne.
Roskat ja vaatteet laittoilla? :D Vie roskat? :D Ette te voi olla tosissanne.
Niin. Tiedätkö edes, paljonko lapsiperheessä tulee roskia? Jonka vieminen on muuten aina ihan operaatio, kun siinä lahkeessa roikkuu se 1,5-vuotias. Kun ne roskat kulkisi sinne roskikseen kuitenkin helposti, kun mies menee joka aamu puunatulle autolleen.
Meillä vaati kolmen vuoden keskustelut ennen kuin se roskapussi alkoi siirtyä miehen matkassa sinne auton vieressä olevaan roskikseen aamuisin. Sen sijaan että minä kuskaan sen sinne tuulikaapista (johon minä sen vien) kahden koiran ja kahden lapsen kanssa.
Tämä pikkujuttu se meilläkin hiertää. Mies kulkee roskiksen vierestä tyhjin käsin autolleen ja jlauta voi sitä valmista roskapussia sinne roskikseen heittää. Ei tietenkään. Vaan minun täytyy se asioikseni tehdä. Vtuttaa kyllä toisen ajattelemattomuus.
Onko nämä joilla roskista tulee sotaa niin kerrostalo asukkaita? Meillä on ovelta 7 askelta roskikselle ja sen juoksee vaikka sukkasilleen yhtäkkiä.
Taidatte asua pienellä tontilla?
No n. 2500 neliön tontti, taitaa olla keskikokoinen 🤷♀️
Miksi roskis on siis ulko-oven pielessä? Oma tontti on 4,5 ha.
Ei se siinä vieressä olekaan. Miksi se pitäisi viedä tontin viimeisimmälle nurkalle. Anyway naurettavaa roskista tapella, oli ne vaikka 200m päässä. Jos semmoista matkaa ei jaksa vaikka varta vasten kävellä niin jotain on pielessä 😂
Ne roskafirmat määrää minne roska-astia sijoitetaan.
200 metriä ei olekaan mikään ongelma tyhjin käsin töihin lähtevälle miehelle, mutta sille vaimolle siellä kotona se on. Taaperoa ei voi jättää yksin siksi aikaa, joten joko puet ja taaperrat ja taas riisut sen roskiksen sinne erikseen. Tai sitten yrität viedä sen samalla kun muutenkin lähdet ja kädet on täynnä.
Tuo tuhahdus kuvaa just sitä miten ei edes tajuta niitä olosuhteita.

Mietipä hetki.
Miehen roskien vienti: mies menossa muutenkin autolle, riittää että nappaa pussit / pahvit / metallin / lasit mukaan ja nakkaa roskikseen, hyppää autoon ja lähtee töihin. Ylimääräistä aikaa meni n. 2 minuuttia.
Nainen vie roskat: Lasta ei voi jättää yksinään kotiin joten on puettava sekä itsensä, lapsi ja laitettava lapsi vaunuihin jotta pääsee viemään roskia. Näin, vaikka meillä roskis naapuritalossa ja matkaa 100m. Eli roskien vienti lapsen kanssa melko vaivalloista. Lisäksi niitä saa määrällisesti mukaan aika vähän, koska samalla lykittävä vaunuja, joissa lapsi makaa.

Se on vaikeaa jos siitä tekee vaikeaa, itselle ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Se roskis ei niin kaukana ole että sen taapero kainalossa voisi äkkiä viedä jossei taapero viihdy sitä hetkeä itsekseen.

Ohis, musta ongelma tuossa on se, ettei se roskiksen yli eteisessä harppova mies silkkaa välinpitämättömyyttään helpota vaimonsa työkuormaa, vaikka voisi ilman lisävaivaa. Kovin epäkunnioittavaa...mutta mistäs minä mitään tiedän, oma mies kun on niitä, joille vaimon ja perheen hyvinvointi ja on kunnia-asia.

Miksi näin tekisi, kun se mies joka tapauksessa kulkee tyhjin käsin sen roskiksen vierestä? Alentaako miehen arvoa tehdä edes pieni osansa kotitöistä? Eikö mies jaksa kantaa pikkuista roskapussia? Vai mistä tämä jankkaus kumpuaa?

Tottakai se on miehelle helpompaa ja järkevämpää viedä. Siksi kysyinkin että onko nämä roskajutut kerrostalo asukkaiden riidan aiheita ja ihan vain uteliaisuuttani kun en omakotitalo asujana näe ongelmaa kuka ne roskat vie.

Kysymys onkin siitä että miksi se roskapussin vieminen on ylivoimaista sille miehelle joka menee tyhjin käsin ja kainaloin autolleen siihen roska-astian viereen joka aamu.
Miksi se on se vaimo jonka pitää kädet ja kai alot täynnä hoitaa se roskapussi?
Ja entäs kun lapsia on enemmän? Yhäkö vaan vaimo täyttää kainaloitaan?
Ja entäs kun vieressä on vilkas katu? Kytkeekö vaimo niitä lapsia jotenkin liekaan ympärilleen?
Vieläkö tosiaan tänä armon vuonna 2018 on niitä uuvatteja, jotka väittävät, että kun vaimo hoitaa sitä YHTEISTÄ lasta kotona, ei mukamas tee mitään ? Jos aloittajalle on noin hankalaa osallistua, niin mitä jos sinä vaikka jäät kotiin ja vaimo menee töihin? Sinä pääset lepäämään sinne kotiin ja vaimo menee tienaamaan. Toinen vaihtoehto on, että laitatte sen piltin päivähoitoon, molemmat menee töihin ja siinäkin tapauksessa miehen nyt vaan pitää osallistua myös niihin sisällä tehtäviin töihin. Ihan oikeastiko te kuvittelette, että auton huoltoon vieminen ja muutamat nurmikonleikkuut ovat työmäärältään verrattavissa siivous/ruuanlaitto/pyykkirumbaan ?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, teet paljon töitä, sitä ei voi kieltää. Uskon, että työsi on myös tärkeää. Mutta muistathan, että vaimosikin tekee erittäin tärkeää työtä: hän huolehtii pienestä lapsestanne ja kodistanne. Lapsen hoitaminen on ympärivuorokautista työtä, jossa ei väliä juurikaan ole mahdollisuuksia omaan aikaan ja lepoon. Lapselta liikenevän ajan vaimosi käyttää nyt kotitöihin, joista on yksin vastuussa. Ei sekään mikään helppo ja kevyt diili ole.
Eli ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta niin on myös vaimollasi. Tiedän, koska olen itsekin kotona pian puolitoistavuotiaan kanssa. Olen tehnyt vaativaakin työtä ennen lasta, mutta en ole koskaan ollut näin uskomattoman väsynyt.
Voisitkohan tehdä hiukan vähemmän töitä, jotta pystyisit olemaan enemmän kotona ja osallistumaan kotiarkeen? Tää pikkulapsiaika on tosi rankka vaihe ja voi olla suhteelle tuhoisaa, jos vastuu lapsesta ja kodista jakautuu huomattavan epätasaisesti.
Nuo askareet, joita teet, ovat tosi tärkeitä, mutta väitän että päivittäiset kotityöt vievät huomattavasti enemmän aikaa, koska niitä on pakko tehdä niin usein: astiahuolto, pyykkääminen, ainakin kevyt järjestely ja ylläpitosiivous. Jos nyt et puolia pystykään tekemään, niin tee edes jotain, mieluiten pyytämättä. Tyhjennä silloin tällöin astianpesukone, laita pyykit koneeseen tai ripusta ne, korjaa lapsen lelut illalla lattialta. Siten viestit vaimollesi, että välität yhteisestä kodistanne ja että olette ns samassa veneessä.
Höpö-höpö! Ap mies tekee jo paljon enemmän kuin tarpeeksi, jos kerran vaimo on kotona. Tilanne muuttuu, jos molemmat ovat töissä.
Minä olin kotona kolmen alle 6-v. kanssa. Mies teki vaativaa työtä, joka vaati paljon myös matkustamista. Itsestään selvää minulle oli, että minä hoidan kotityöt, jotta ei sitten vapaa-aikaa, kuten vkl, tarvitse uhrata siivoamiseen tai kaupassa käymiseen. Meillä ei todellakaan silloin vietetty ”laatuaikaa” ostoskeskuksissa, vaan perheen kanssa jotain oikeasti kivaa tehden. Eikä minulla ollut tukiverkkoja lähellä, joskus pyysin naapurin tytön katsomaan lapsia, että pääsin vaikka jumppaan tai leffaan.
Kyllä meillä oli kotona aina perussiistiä ja lapsilla ja itselläni puhtaat, siistit vaatteet. Ehdin jopa viemään vanhimman eskariin, keskimmäisen srk:n kerhoon kolme kertaa viikossa jne. Vauva vaan vaikka yöpuvussa vaunuun, keskimmäinen seisomaan vaunujen seisontatelineelle ja menoksi - pari km. Sitten vauvan kanssa kotiin, lounaan valmistelua, ja puolilta päivin sama reissu uudelleen. Iltapäivällä kaikkien kanssa ulos leikkipuistoon, kotiin, ruoka pöytään ja iltatoimet.
Usko tai älä, ehdin lukea päivän lehdet, ehdin jopa ommella ja kutoa vaatteita. Ja silti lapsille riitti hyvin aikaa, eihän niiden kanssa tarvitse lattialla istua ja leikkiä koko ajan, riittää, kun on oikeasti läsnä ja huomioi ja juttelee heidän kanssaan, lapset voi ottaa moniin puuhiin mukaan.
Erona tähän päivään on se, etten ollut nenä kiinni älylaitteessa koko ajan. Minulla oli kyllä NMT-kännykkä yhtenä ensimmäisistä Suomessa, mutta sillä ei voinut surffailla netissä :).
Miten nykyäidit ovat koko ajan niin väsyneitä eivätkä saa mitään aikaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodissa on mukavia ja vähemään mukavia hommia.
Vähemmän mukavia on se loputon, ainainen samana toistuva siivous. Vie roskat, tiskikone, pintojen pyyhintä, kerää tavarat, kerää roskat, siisti ja säädä.
Kun lopetat sen toisesta päästä, saat aloittaa taas alusta sieltä toisesta päästä.
Sijoitulset, rahat, autot, puutarha, sisustus on harrastuksia....
Kerää roskat? :D Miten sotkuisia kämppiä teillä on kun niitä kotitöitä riittää uhriutumiseen asti? Päivänä, joilloin kaikki mahdolliset koneet ja vempeleet.
Mikä olisi teidän tärkeyden tunteen välikappale ja oman egon jatke, jos kaikki oikeasti voitaisiin käytännössä jakaa tasan?
Voivoi. Kun siellä huushollissa asuu taapero ja palveltava mies niin missäs luulet niiden roskien olevan ilman keräämistä.
Kerropa missä on esim kodinkone, joka kerää roskat, lelut ja vaatteet lattioilta? Vie roskat?
Egon jatke on kyllä enemmänkin se auto, jota täytyy mukapuunata koko ajan, sijoitukset eli se yks lapsilisä jonka kone panee säästötilille kerran kuussa, appiukon firma jossa ukkelit käy istuksimassa palkatta.
Jne.
Roskat ja vaatteet laittoilla? :D Vie roskat? :D Ette te voi olla tosissanne.
Niin. Tiedätkö edes, paljonko lapsiperheessä tulee roskia? Jonka vieminen on muuten aina ihan operaatio, kun siinä lahkeessa roikkuu se 1,5-vuotias. Kun ne roskat kulkisi sinne roskikseen kuitenkin helposti, kun mies menee joka aamu puunatulle autolleen.
Meillä vaati kolmen vuoden keskustelut ennen kuin se roskapussi alkoi siirtyä miehen matkassa sinne auton vieressä olevaan roskikseen aamuisin. Sen sijaan että minä kuskaan sen sinne tuulikaapista (johon minä sen vien) kahden koiran ja kahden lapsen kanssa.
Tämä pikkujuttu se meilläkin hiertää. Mies kulkee roskiksen vierestä tyhjin käsin autolleen ja jlauta voi sitä valmista roskapussia sinne roskikseen heittää. Ei tietenkään. Vaan minun täytyy se asioikseni tehdä. Vtuttaa kyllä toisen ajattelemattomuus.
Onko nämä joilla roskista tulee sotaa niin kerrostalo asukkaita? Meillä on ovelta 7 askelta roskikselle ja sen juoksee vaikka sukkasilleen yhtäkkiä.
Taidatte asua pienellä tontilla?
No n. 2500 neliön tontti, taitaa olla keskikokoinen 🤷♀️
Miksi roskis on siis ulko-oven pielessä? Oma tontti on 4,5 ha.
Ei se siinä vieressä olekaan. Miksi se pitäisi viedä tontin viimeisimmälle nurkalle. Anyway naurettavaa roskista tapella, oli ne vaikka 200m päässä. Jos semmoista matkaa ei jaksa vaikka varta vasten kävellä niin jotain on pielessä 😂
Ne roskafirmat määrää minne roska-astia sijoitetaan.
200 metriä ei olekaan mikään ongelma tyhjin käsin töihin lähtevälle miehelle, mutta sille vaimolle siellä kotona se on. Taaperoa ei voi jättää yksin siksi aikaa, joten joko puet ja taaperrat ja taas riisut sen roskiksen sinne erikseen. Tai sitten yrität viedä sen samalla kun muutenkin lähdet ja kädet on täynnä.
Tuo tuhahdus kuvaa just sitä miten ei edes tajuta niitä olosuhteita.
Se on vaikeaa jos siitä tekee vaikeaa, itselle ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Se roskis ei niin kaukana ole että sen taapero kainalossa voisi äkkiä viedä jossei taapero viihdy sitä hetkeä itsekseen.
Miksi näin tekisi, kun se mies joka tapauksessa kulkee tyhjin käsin sen roskiksen vierestä? Alentaako miehen arvoa tehdä edes pieni osansa kotitöistä? Eikö mies jaksa kantaa pikkuista roskapussia? Vai mistä tämä jankkaus kumpuaa?
Niin kuin sanoin meidän perheelle tämä asia ei ole ongelma, mies vie kyllä roskia enemmän kun minä ja en tiedä syytä miksi ei teidän miehet noin naurettavaa hommaa voi tehdä. ja siksi mielenkiinnosta kysyin onko se ongelma kerrostalo asujilla, jos nainen joutuu ne roskat viemään kun se tuntuu olevan niin mahdoton tehtävä ja niinhän se on kerrostalossa esimerkiksi aikaa vievää hommaa.
Kirjoittaja on todellinen ihmemies. Tekee pitkää päivää töissä ja sen perään illat appiukon yrityksessä.
Mutta muuten minulta ei niin ymmärrystä heru. Auto huolletaan kerran vuoteen. Ja nykyautoissa se tarkoittaa, että ajetaan huoltoliikkeen pihaan ja ojennetaan avaimet tiskin taakse. Jopa minun autossani, vaikka vanhalla ajelenkin ja mies on pienen ikänsä harrastuksenaan kunnostanut autoja.
Nykyistä tietokonettani olen käyttänyt pitkään, eikä sitä ole tarvinnut päivittää mies- (tai nais) muistiin.
Puutarhassa on riittänyt, kun olen ajanut nurmikon. Ei tarvitse montaa kertaa kesässä ja talvella/syksyllä/keväällä vielä harvemmin.
Raha-asiani hoidan toki itse.
Mutta se lapsi. Hän tarvitsee ruokaa viisi kertaa päivässä. Aikuisetkin usein kolme tai neljä kertaa vuorokauteen. On erittäin rasittavaa, jos päivittäin toistuvat rutiiniasiat ovat vain toisen aikuisen vastuulla.
Muistan vieläkin sen käsittämättömän valtavan vapauden tunteen, kun taas olin yksin kotona lasten kanssa ja mies työmatkalla ja lapset oli viimein niin isoja, että saatoin jättää heidät kännykän kanssa sisään ikkunan taa kun minä pissatin koiran viereisessä puistossa.
Lapset napotti ikkunassa, näinme toisemme koko ajan.
Mutta minun ei tarvinnut pukea kahta lasta ja raijata tuplarattaita sinne iltalenkille mukaan!
Samanlainen onnen tunne tuli silloinkn kun nuorin täytti kolme ja sain molemmat 45 minuutiksi Ikean lapsiparkkiin.
Jos ei ole ollut pitkiä aikoja ihan yksin lasten kanssa e vaan tajua miten he rajoittavat ihan jo pieniäkin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodissa on mukavia ja vähemään mukavia hommia.
Vähemmän mukavia on se loputon, ainainen samana toistuva siivous. Vie roskat, tiskikone, pintojen pyyhintä, kerää tavarat, kerää roskat, siisti ja säädä.
Kun lopetat sen toisesta päästä, saat aloittaa taas alusta sieltä toisesta päästä.
Sijoitulset, rahat, autot, puutarha, sisustus on harrastuksia....
Kerää roskat? :D Miten sotkuisia kämppiä teillä on kun niitä kotitöitä riittää uhriutumiseen asti? Päivänä, joilloin kaikki mahdolliset koneet ja vempeleet.
Mikä olisi teidän tärkeyden tunteen välikappale ja oman egon jatke, jos kaikki oikeasti voitaisiin käytännössä jakaa tasan?
Voivoi. Kun siellä huushollissa asuu taapero ja palveltava mies niin missäs luulet niiden roskien olevan ilman keräämistä.
Kerropa missä on esim kodinkone, joka kerää roskat, lelut ja vaatteet lattioilta? Vie roskat?
Egon jatke on kyllä enemmänkin se auto, jota täytyy mukapuunata koko ajan, sijoitukset eli se yks lapsilisä jonka kone panee säästötilille kerran kuussa, appiukon firma jossa ukkelit käy istuksimassa palkatta.
Jne.
Roskat ja vaatteet laittoilla? :D Vie roskat? :D Ette te voi olla tosissanne.
Niin. Tiedätkö edes, paljonko lapsiperheessä tulee roskia? Jonka vieminen on muuten aina ihan operaatio, kun siinä lahkeessa roikkuu se 1,5-vuotias. Kun ne roskat kulkisi sinne roskikseen kuitenkin helposti, kun mies menee joka aamu puunatulle autolleen.
Meillä vaati kolmen vuoden keskustelut ennen kuin se roskapussi alkoi siirtyä miehen matkassa sinne auton vieressä olevaan roskikseen aamuisin. Sen sijaan että minä kuskaan sen sinne tuulikaapista (johon minä sen vien) kahden koiran ja kahden lapsen kanssa.
3 lasta meillä on, mutta ei meillä kyllä mitään roskaongelmaa ole vielä kehittnyt. Jopa pari vuotias osaa veidä roskat roskikseen, eikä levittele niitä laittoille ja roskapussikin on kulkeutunut kahden alle kouluikäisen ulkoilun yhteydessä sinne piharoskikseenkin.
Kunhan keksit.
Ap:n lapsi on muuten vasta 1,5-vuotias.
Meillä jo se roska-astialle asti pääsy vaati aikamoisen suunnitelman. Yksi lapsiportti, kahdet portaat rattaiden kanssa, hiekottamaton alamäki, pihaportti, roska-astia vilkkaan kadun vieressä jne.
Senpä takia kismittikin, että mies hyppi joka aamu roskapussin yli tuulikaapissa mennessään autolleen sinne roska-astian viereen.
Ja sitä roskapussiako ei voi viedä silloin, kun lapsi nukkuu päiväunia? Vai onko niin, että jos nykyäiti lähtee roskikselle ilman lasta, hän ei enää saa itseään pakotettua palaamaan takaisin, vaan villiintyy ja kirmaa vapaudenriemussaan kaupungille? Kyllä oma äitini pystyi menemään pihan toiselle puolelle töihin, kun nukuttiin sisällä -välillä kävi katsomassa, että kaikki on ok. Ei se lapsi sieltä pinnasängystä mihinkään haihdu, eikä sille siellä mitään satu, jos olet kaksi minuuttia roskiksenvientireissulla. Jos sattuu, sattuu ihan varmasti, vaikka istuisit 24/7 siinä sängyn vieressä.

Se on heitteillejättö ja huostaanottoperuste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, teet paljon töitä, sitä ei voi kieltää. Uskon, että työsi on myös tärkeää. Mutta muistathan, että vaimosikin tekee erittäin tärkeää työtä: hän huolehtii pienestä lapsestanne ja kodistanne. Lapsen hoitaminen on ympärivuorokautista työtä, jossa ei väliä juurikaan ole mahdollisuuksia omaan aikaan ja lepoon. Lapselta liikenevän ajan vaimosi käyttää nyt kotitöihin, joista on yksin vastuussa. Ei sekään mikään helppo ja kevyt diili ole.
Eli ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta niin on myös vaimollasi. Tiedän, koska olen itsekin kotona pian puolitoistavuotiaan kanssa. Olen tehnyt vaativaakin työtä ennen lasta, mutta en ole koskaan ollut näin uskomattoman väsynyt.
Voisitkohan tehdä hiukan vähemmän töitä, jotta pystyisit olemaan enemmän kotona ja osallistumaan kotiarkeen? Tää pikkulapsiaika on tosi rankka vaihe ja voi olla suhteelle tuhoisaa, jos vastuu lapsesta ja kodista jakautuu huomattavan epätasaisesti.
Nuo askareet, joita teet, ovat tosi tärkeitä, mutta väitän että päivittäiset kotityöt vievät huomattavasti enemmän aikaa, koska niitä on pakko tehdä niin usein: astiahuolto, pyykkääminen, ainakin kevyt järjestely ja ylläpitosiivous. Jos nyt et puolia pystykään tekemään, niin tee edes jotain, mieluiten pyytämättä. Tyhjennä silloin tällöin astianpesukone, laita pyykit koneeseen tai ripusta ne, korjaa lapsen lelut illalla lattialta. Siten viestit vaimollesi, että välität yhteisestä kodistanne ja että olette ns samassa veneessä.
Höpö-höpö! Ap mies tekee jo paljon enemmän kuin tarpeeksi, jos kerran vaimo on kotona. Tilanne muuttuu, jos molemmat ovat töissä.
Minä olin kotona kolmen alle 6-v. kanssa. Mies teki vaativaa työtä, joka vaati paljon myös matkustamista. Itsestään selvää minulle oli, että minä hoidan kotityöt, jotta ei sitten vapaa-aikaa, kuten vkl, tarvitse uhrata siivoamiseen tai kaupassa käymiseen. Meillä ei todellakaan silloin vietetty ”laatuaikaa” ostoskeskuksissa, vaan perheen kanssa jotain oikeasti kivaa tehden. Eikä minulla ollut tukiverkkoja lähellä, joskus pyysin naapurin tytön katsomaan lapsia, että pääsin vaikka jumppaan tai leffaan.
Kyllä meillä oli kotona aina perussiistiä ja lapsilla ja itselläni puhtaat, siistit vaatteet. Ehdin jopa viemään vanhimman eskariin, keskimmäisen srk:n kerhoon kolme kertaa viikossa jne. Vauva vaan vaikka yöpuvussa vaunuun, keskimmäinen seisomaan vaunujen seisontatelineelle ja menoksi - pari km. Sitten vauvan kanssa kotiin, lounaan valmistelua, ja puolilta päivin sama reissu uudelleen. Iltapäivällä kaikkien kanssa ulos leikkipuistoon, kotiin, ruoka pöytään ja iltatoimet.
Usko tai älä, ehdin lukea päivän lehdet, ehdin jopa ommella ja kutoa vaatteita. Ja silti lapsille riitti hyvin aikaa, eihän niiden kanssa tarvitse lattialla istua ja leikkiä koko ajan, riittää, kun on oikeasti läsnä ja huomioi ja juttelee heidän kanssaan, lapset voi ottaa moniin puuhiin mukaan.
Erona tähän päivään on se, etten ollut nenä kiinni älylaitteessa koko ajan. Minulla oli kyllä NMT-kännykkä yhtenä ensimmäisistä Suomessa, mutta sillä ei voinut surffailla netissä :).
Miten nykyäidit ovat koko ajan niin väsyneitä eivätkä saa mitään aikaiseksi?
Nämä on aina niin hauskoja, nämä "minäkin jaksoin vaikka kymmenen lapsen kanssa tehdä kaiken yksin" -marttyyritarinat. Toki kuka hyvänsä saa halutessaan heittäytyä kotiorjaksi, mutta ei, sillä ei hankita mitään oikeutta vaatia samaa muilta tai arvostella ylimielisenä niitä jotka ratkaisivat työnjaon toisin. Minulle ei tulisi todellakaan mieleenkään vaatia, että kotona oleva puolisoni pyörittää kotia yksin. Meillä on ihan vapaaehtoisesti yhdessä perustettu kahden aikuisen voimin perhe, joten kaksi aikuista siitä perheestä myös huolehtii. Eikä muuten tulisi mieleenkään tehdä reissutöitä kun lapset on pieniä. Elämä on valintoja, ja jotkut kertoo ihmisen prioriteeteista aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodissa on mukavia ja vähemään mukavia hommia.
Vähemmän mukavia on se loputon, ainainen samana toistuva siivous. Vie roskat, tiskikone, pintojen pyyhintä, kerää tavarat, kerää roskat, siisti ja säädä.
Kun lopetat sen toisesta päästä, saat aloittaa taas alusta sieltä toisesta päästä.
Sijoitulset, rahat, autot, puutarha, sisustus on harrastuksia....
Kerää roskat? :D Miten sotkuisia kämppiä teillä on kun niitä kotitöitä riittää uhriutumiseen asti? Päivänä, joilloin kaikki mahdolliset koneet ja vempeleet.
Mikä olisi teidän tärkeyden tunteen välikappale ja oman egon jatke, jos kaikki oikeasti voitaisiin käytännössä jakaa tasan?
Voivoi. Kun siellä huushollissa asuu taapero ja palveltava mies niin missäs luulet niiden roskien olevan ilman keräämistä.
Kerropa missä on esim kodinkone, joka kerää roskat, lelut ja vaatteet lattioilta? Vie roskat?
Egon jatke on kyllä enemmänkin se auto, jota täytyy mukapuunata koko ajan, sijoitukset eli se yks lapsilisä jonka kone panee säästötilille kerran kuussa, appiukon firma jossa ukkelit käy istuksimassa palkatta.
Jne.
Roskat ja vaatteet laittoilla? :D Vie roskat? :D Ette te voi olla tosissanne.
Niin. Tiedätkö edes, paljonko lapsiperheessä tulee roskia? Jonka vieminen on muuten aina ihan operaatio, kun siinä lahkeessa roikkuu se 1,5-vuotias. Kun ne roskat kulkisi sinne roskikseen kuitenkin helposti, kun mies menee joka aamu puunatulle autolleen.
Meillä vaati kolmen vuoden keskustelut ennen kuin se roskapussi alkoi siirtyä miehen matkassa sinne auton vieressä olevaan roskikseen aamuisin. Sen sijaan että minä kuskaan sen sinne tuulikaapista (johon minä sen vien) kahden koiran ja kahden lapsen kanssa.
3 lasta meillä on, mutta ei meillä kyllä mitään roskaongelmaa ole vielä kehittnyt. Jopa pari vuotias osaa veidä roskat roskikseen, eikä levittele niitä laittoille ja roskapussikin on kulkeutunut kahden alle kouluikäisen ulkoilun yhteydessä sinne piharoskikseenkin.
Kunhan keksit.
Ap:n lapsi on muuten vasta 1,5-vuotias.
Meillä jo se roska-astialle asti pääsy vaati aikamoisen suunnitelman. Yksi lapsiportti, kahdet portaat rattaiden kanssa, hiekottamaton alamäki, pihaportti, roska-astia vilkkaan kadun vieressä jne.
Senpä takia kismittikin, että mies hyppi joka aamu roskapussin yli tuulikaapissa mennessään autolleen sinne roska-astian viereen.
Ja sitä roskapussiako ei voi viedä silloin, kun lapsi nukkuu päiväunia? Vai onko niin, että jos nykyäiti lähtee roskikselle ilman lasta, hän ei enää saa itseään pakotettua palaamaan takaisin, vaan villiintyy ja kirmaa vapaudenriemussaan kaupungille? Kyllä oma äitini pystyi menemään pihan toiselle puolelle töihin, kun nukuttiin sisällä -välillä kävi katsomassa, että kaikki on ok. Ei se lapsi sieltä pinnasängystä mihinkään haihdu, eikä sille siellä mitään satu, jos olet kaksi minuuttia roskiksenvientireissulla. Jos sattuu, sattuu ihan varmasti, vaikka istuisit 24/7 siinä sängyn vieressä.
Se on heitteillejättö ja huostaanottoperuste.
Voi elämän kevät!!!

Tervetuloa nykytodellisuuteen.

Olen eri, mutta tuntuu että missaat jatkuvasti tahallaan koko pointin. Jos joku on joka tapauksessa menossa ulos ja kävelee roskakatoksen vierestä, niin silloin hänen on syytä ne roskat viedä. Se on pieni juttu, mutta alkaa varmasti pidemmän päälle ottamaan päähän kun ei toinen sitä tee. Kukaan aikuinen ihminen ei kävele roskapussien yli eteisessä ja useimmat meistä eivät halua pyörittää perhettä ylimääräisen lapsen kanssa vaan haluavat rinnalleen aikuisen. Meillä tämä ei siis ole ongelma, vaan kun pussi on täynnä niin seuraava uloslähtijä vie sen oma-aloitteisesti mennessään. Pieni itsestäänselvyys, josta tulee iso jos toinen ei koskaan viitsi tehdä osuuttaan.
Ehdotat sitten ettet auttele appea ja sisustusprojekteja ei tehdä kun pitää aikaa olla kotitöille.Tai vaimo hoitaa nuo.Kuulosti sitä että teet tarpeeksi.