Olenko vieläkin shokkivaiheessa, ja koska tämä loppuu? Sairastuminen

Vierailija kirjoitti:

MItä jos koetat lopettaa vertaamisen muihin. Kaikilla meillä on karmeita juttuja elämässä, niitä vain ei mainosteta, kun on jännempää ylläpitää jotain perkeleellistä ihannekuvaa.

Ja sen julkisivun pitäminen tekee meidät sairaiksi ja vie voimat.

Minulla on suvussa yksi ihminen, joka on kroonisesti vakavasti sairas. Muut ovat eläneet vanhoiksi asti ja sairastuneet vasta myöhään johonkin, joka vie hautaan. Joitain ongelmia varmasti jokaisella on, mutta se on vähän eri asia kuin jokapäiväinen huono elämänlaatu. On minuakin esimerkiksi pahoinpidelty ja muuta aiemmin, enkä ole muutenkaan selvinnyt ilman epäoikeudenmukaisuutta. Nuo kokemukset joissa oli kuitenkin alku ja loppu, eivät ole kuitenkaan olleet este hyvälle elämälle pidemmän päälle. Ap

Oletkohan vain masentunut. Mulle puhkesi lyhyessä ajassa nuorena reuma, astma ja vielä eräs syöpäkin mutta kaikkeen tottui ajallaan. Ja nykypäivän hoidot on hyviä.

Onko tuo radikaali ennenaikainen vanheneminen joku todettu juttu vai oma teoriasi? Nimittäin stressi, astma, tupakointi, alkoholi, liika työnteko jne jne vanhentaa myös ennenaikaisesti ja kaikki tekee jotain noista.

Masennuslääkitystä minäkin suosittelen, jos löytyy sopiva, ja yleensä löytyy. Auttaa kestämään. Ja jos uskonasioita mietit, niin soita jollekin seurakunnan ihmiselle, he voivat tulla kotiinkin tapaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkitystä minäkin suosittelen, jos löytyy sopiva, ja yleensä löytyy. Auttaa kestämään. Ja jos uskonasioita mietit, niin soita jollekin seurakunnan ihmiselle, he voivat tulla kotiinkin tapaamaan.

Varmaan auttaakin, en vaan tiedä mikä pointti on elää kestämällä. Siis mitä varten? Kestämisestä ei tule mitään palkintoa, vain loppu aikanaan, kuolema. Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan vain masentunut. Mulle puhkesi lyhyessä ajassa nuorena reuma, astma ja vielä eräs syöpäkin mutta kaikkeen tottui ajallaan. Ja nykypäivän hoidot on hyviä.

Mukavaa, jos olet pärjännyt hyvin, mutta minä en. Ap

Voi kumpa tietäisin. Itsekin kroonisesti sairas ja nyt pari huonoa viikkoa takana, koska stressi saa kaikki oireet räjähtämään käsiin. Oma neuvoni on, että kaikenlaista stressiä pitää ainakin välttää, liittyi se sitten ihmissuhteisiin, työhön, tai ihan mihin vaan.

Negatiivisia ihmisiä ei kannata pitää elämässään ollenkaan, oli ne sitten sukulaisia, lääkäreitä, tai tuttavia. Totuus on, että mikään tilanne ei ole täysin toivoton. Ihmisiä paranee täysin selittämättömistä syistä, löytyy uusi toimiva lääke, tai jokin toimenpide, joka nostaa elämänlaatua. Mitä tahansa voi elämässä tapahtua, hyvää tai huonoa. Kukaan ei tiedä kaikkea, vaikka kuinka koulutettu olisi. Joten sitä negatiivista ei kannata jäädä märehtimään, eikä altistaa itseään ihmisille, jotka projesoivat huonoja asioita tulevaisuuteesi. Realisti kannattaa olla, mutta toiveikas realisti.

Toinen asia joka auttaa on yrittää löytää sellaisia asioita, joita pystyt tekemään ja jotka saavat sinut unohtamaan sairautesi, edes hetkeksi.

Onko teillä omaisia, läheisiä, jotka kulkevat kanssanne? Mietin vain. Menetin tuossa kuolemalle taas yhden (sairaan) lähisukulaisen. Oli aika itsetuhoinen välillä. Mutta oli siis eräässä mielessä yksinäinen. Ei löytänyt koskaan takaisin sieltä sairauden laaksosta. Nämä kärsimysnäytelmät on liian raskaita omaisillekin.

Voimia.

Onko sinulla ap AIDS?

Vierailija kirjoitti:

Haluan luovuttaa ja kuolla. Ei tästä mitään enää tule. Ei kukaan jaksa vastoinkäymisiä aina vaan ja jatkuvasti toisensa perään. On aika kovaa elää ilman toivoa, että asiat koskaan muuttuisi paremmaksi. Ap

Onhan tuokin vaihtoehto. Siitä tulee vaan tylsä loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan luovuttaa ja kuolla. Ei tästä mitään enää tule. Ei kukaan jaksa vastoinkäymisiä aina vaan ja jatkuvasti toisensa perään. On aika kovaa elää ilman toivoa, että asiat koskaan muuttuisi paremmaksi. Ap

Onhan tuokin vaihtoehto. Siitä tulee vaan tylsä loppuelämä.

Parempi huono lyhyt elämä kuin huono pitkä elämä? Ap

Up to you

Kuinka nopeasti sairautesi keskimäärin etenee siihen pisteeseen, että et enää pääse ilman apua kotoa ulos?

Ms taudista ei voi tietää

Vierailija kirjoitti:

Voi kumpa tietäisin. Itsekin kroonisesti sairas ja nyt pari huonoa viikkoa takana, koska stressi saa kaikki oireet räjähtämään käsiin. Oma neuvoni on, että kaikenlaista stressiä pitää ainakin välttää, liittyi se sitten ihmissuhteisiin, työhön, tai ihan mihin vaan.

Negatiivisia ihmisiä ei kannata pitää elämässään ollenkaan, oli ne sitten sukulaisia, lääkäreitä, tai tuttavia. Totuus on, että mikään tilanne ei ole täysin toivoton. Ihmisiä paranee täysin selittämättömistä syistä, löytyy uusi toimiva lääke, tai jokin toimenpide, joka nostaa elämänlaatua. Mitä tahansa voi elämässä tapahtua, hyvää tai huonoa. Kukaan ei tiedä kaikkea, vaikka kuinka koulutettu olisi. Joten sitä negatiivista ei kannata jäädä märehtimään, eikä altistaa itseään ihmisille, jotka projesoivat huonoja asioita tulevaisuuteesi. Realisti kannattaa olla, mutta toiveikas realisti.

Toinen asia joka auttaa on yrittää löytää sellaisia asioita, joita pystyt tekemään ja jotka saavat sinut unohtamaan sairautesi, edes hetkeksi.

Se on totta. Varsinkin viime aikoina kehitys on kehittynyt niin lujaa, että melkein kannattaisi jaksella vaikka kieltäymyksen tilassa katsoa, jos parin vuoden päästä jotain oikeaa toivoa löytyisikin. Olen joskus miettinyt, että mitä jos sittenkin asiat kääntyy hyväksi, silloin mun olisi hyvä vaan ajatella, että joku päivä tämäkin on vaan historiaa, kuin pahaa unta. Mutta... Ei sitä päivää välttämättä koskaan tule.

Olenkin heivannut itselleni huonoja ihmisiä ihan rankemmalla kädellä. Osa ei ole melkein ottanut uskoakseen - ennen en ollut näin totaalinen ja varma päätöksissäni, silloin kun jaksamista oli, niin annoin anteeksi monenlaista. Kiitos ystävällisistä sanoista. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkitystä minäkin suosittelen, jos löytyy sopiva, ja yleensä löytyy. Auttaa kestämään. Ja jos uskonasioita mietit, niin soita jollekin seurakunnan ihmiselle, he voivat tulla kotiinkin tapaamaan.

Varmaan auttaakin, en vaan tiedä mikä pointti on elää kestämällä. Siis mitä varten? Kestämisestä ei tule mitään palkintoa, vain loppu aikanaan, kuolema. Ap

Katsos, sä kuolet joka tapauksessa kuten me kaikki muutkin aikanaan. Sulla on myös kaikki valta kuolla ihan silloin kun niin päätät. Mutta siksi aikaa kun pähkäilet asian kanssa, voisit ihan hyvin hakea ne lääkkeet ja voida paremmin. Kuolla joutaa kyllä aina.

Vaikuttaa siltä, että sulla on menossa se uhriutumisvaihe. Oikeastaan sellainen vaihe, jossa makaat äksänä lattialla ja huudat "määä en haluuuuuu! Ääääää!". Eli haluat mielenosoituksellisesti maksimoida oman ja muidenkin kurjuuden. Tuo on ihan normaali osa hyväksymisprosessia, mutta kannattaa ottaa huomioon, että myös tuon jälkeen tulee vaiheita ja ne ovat rakentavampia. Ei kannata tuhota tuossa vaiheessa mitään, kaduttaa sitten myöhemmin.

Olen itsekin käynyt läpi tuollaisen vaiheen ja luojan kiitos en onnistunut vahingossa tappamaan itseäni hoidon puutteella. Olen sittemmin kouluttautunut, löytänyt oman alani, löytänyt mieheni, saanut lapsen ym kaikkia normaaliin hyvään elämään kuuluvia asioita. Sairas olen ollut jo vähän yli 20 vuotta, nyt alkaa olla ne ajat käsillä, että sitkeimmillekin alkaa tulla liitännäisongelmia. Keskimäärin tämä vie noin parisen vuosikymmentä elämästä pois edelleen vaikka hoito on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana "ei ole"-tasosta (ja varmasta kuolemasta) siihen, että me ollaan mukana yhteiskunnassa kuin ei mitään olisikaan. Iäkkäämpänä on odotettavissa sisäelinten pettämistä, näön menettäminen, Alzheimer...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkitystä minäkin suosittelen, jos löytyy sopiva, ja yleensä löytyy. Auttaa kestämään. Ja jos uskonasioita mietit, niin soita jollekin seurakunnan ihmiselle, he voivat tulla kotiinkin tapaamaan.

Varmaan auttaakin, en vaan tiedä mikä pointti on elää kestämällä. Siis mitä varten? Kestämisestä ei tule mitään palkintoa, vain loppu aikanaan, kuolema. Ap

Katsos, sä kuolet joka tapauksessa kuten me kaikki muutkin aikanaan. Sulla on myös kaikki valta kuolla ihan silloin kun niin päätät. Mutta siksi aikaa kun pähkäilet asian kanssa, voisit ihan hyvin hakea ne lääkkeet ja voida paremmin. Kuolla joutaa kyllä aina.

Vaikuttaa siltä, että sulla on menossa se uhriutumisvaihe. Oikeastaan sellainen vaihe, jossa makaat äksänä lattialla ja huudat "määä en haluuuuuu! Ääääää!". Eli haluat mielenosoituksellisesti maksimoida oman ja muidenkin kurjuuden. Tuo on ihan normaali osa hyväksymisprosessia, mutta kannattaa ottaa huomioon, että myös tuon jälkeen tulee vaiheita ja ne ovat rakentavampia. Ei kannata tuhota tuossa vaiheessa mitään, kaduttaa sitten myöhemmin.

Olen itsekin käynyt läpi tuollaisen vaiheen ja luojan kiitos en onnistunut vahingossa tappamaan itseäni hoidon puutteella. Olen sittemmin kouluttautunut, löytänyt oman alani, löytänyt mieheni, saanut lapsen ym kaikkia normaaliin hyvään elämään kuuluvia asioita. Sairas olen ollut jo vähän yli 20 vuotta, nyt alkaa olla ne ajat käsillä, että sitkeimmillekin alkaa tulla liitännäisongelmia. Keskimäärin tämä vie noin parisen vuosikymmentä elämästä pois edelleen vaikka hoito on kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana "ei ole"-tasosta (ja varmasta kuolemasta) siihen, että me ollaan mukana yhteiskunnassa kuin ei mitään olisikaan. Iäkkäämpänä on odotettavissa sisäelinten pettämistä, näön menettäminen, Alzheimer...

Kyllä, todellakin ja vihaan itseäni ja kaikkia muita. En todellakaan halua elää tällä tavalla kahtakymmentä vuotta saati vanhuuteen. Minut pitää elossa vain pelko kuolla ja toivo paranemisesta. Kunpa tämä taistelu jollain lailla loppuisi, että saisin tehtyä päätöksen. Tai että voisin lopullisesti uskoa sen, että en parane ja ei kannata odottaa ikuisesti, että jos sittenkin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ms taudista ei voi tietää

Kuinka pitkällä sairautesi jo on? Esimerkiksi liikuntakyvyn osalta? Pystytkö vielä tekemään nykyistä työtäsi vai oletko jo tippunut Kelan rahoille? Onko sun mahdollista seikkailla (ja mitä tuolla aiemmin kerroitkaan haluavasi tehdä) vielä nyt, jos aloitat heti?