Ystävät hylkäsivät sinkuksi jääneen

...ja lisättäköön että mulla on itsellänikin lapset jotka ajavat kirkkaasti ohi kavereiden muuttokeikkojen. Olen kyllä ollut muuttamassa ystäviä jos on osunut sopivasti aikatauluihin, mutta harvassa ne sopivasti osuneet keikat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Monet ei halua eronneita lähelleen, koska se yleensä "tarttuu", eli ne eronneet yrittää saada muitakin eroamaan.

Ei siis ole omakohtaista kokemusta asiasta tms. vaan luin tuon syyn jostakin tutkimuksesta, tuo niin yleistä, että eronnut jätetään yksin, että sitä on tutkittu.

Eronneet ei yritä saada muita eroamaan. Toki muille voi tulla mieleen ettei tämä omakaan liitto niin hääppöinen ole. Se ei ole eronneen syy.

Luin saman jutun ja samoin ajatuksin. Ihan järkyttävää!! Millainen ihminen voi sanoa toiselle, että olet surkea sinkku joka joutaakin olla yksin. Huh. Toivottavasti löytää vielä oikeita ystäviä.

Ja tuo kaveri joka miehineen murjotti eikä olisi halunnut auttaa siirtämään lipastoa, vaikka jutun nainen oli kahdesti! ollut heillä muuttoapuna... luuli varmaan että nyt tuo kauhea sinkku yrittää viedä mun miehen. Miten tyhmiä, itsekkäitä ja pikkusieluisia ihmiset voivat olla!!

Vierailija kirjoitti:

37-vuotias pyytää muuttoapua?

Tuota tuota. Kyllä mä ymmärrän että on tilanteita joissa ei ole varaa maksaa muuttomiehille, mutta silti mä ainakaan en tule yllättymään yhtään kun ensi vuoden puolella muutan ja pyydän muuttoapuja: ei kukaan hommaa lapsilleen lastenvahtia että pääsis kantamaan mun mööpeleitä.

Ei mullakaan ole muuttomiehiin varaa mutta tiedän että tarpeen vaatiessa voin kantaa kamppeet yksinkin.

Vau, haluatko papukaijamerkin, kun et ole 37- vuotiaana tarvinnut muuttoapua? Olisko 36- vuotiaana ollut vielä ihan ok pyytää apua vai missä se raja menee. 

Kun minusta tuli sinkku jätin pikkuhiljaa tuttavapiiristäni pois kaikki joiden kanssa olimme olleet tekemisissä pariskuntina. Tämä lähinnä siitä syystä etten jaksanut kuunnella vaimojen ihmettelyä siitä miten saatoin jättää niin ihanan miehen, en ole sitä lajia joka tilittää parisuhdeongelmiaan kavereilleen. Tiesin myös että exäni pariutuisi pian uudelleen ja tapaisi mielellään näitä pariskuntia uuden kumppaninsa kanssa, minä taas pääsin omassa urakehityksessäni toivomaani vauhtiin kun mies ei ollut jarruttamassa sitä ja olin täysin tietoinen siitä ettei minulla tulisi olemaan muutamaan vuoteen aikaa kenellekään läheisiäni lukuunottamatta. Samassa putkessa vieläkin ja hyvin tyytyväisenä.

Varmaan joskus voi käydä noin oikeasti, mutta vähän pistää silmään tuo vaatimus lapsettomuudesta. Siis joo, ehkä jonnekin skumppaillanviettoon ei haluta lapsia, mutta eikö uimaan voisi mennä ihan muksujen kanssa? Muutamalle ystävälleni on hiljattain tullut lapsia, ja kyllä se on ollut minulle itsestäänselvää, että vauva/taapero saa tulla kylään mukaan. Vanhemmat lapset taas voivat jo vaikka uida lastenaltaassa ilman jatkuvaa valvontaa, kun Johanna juttelee ystävänsä kanssa. 

Tunnen yhden tuollaisen ihmisen, joka on sitä mieltä, että häntä syrjitään sinkkuuden vuoksi, kun uuttavuotta ja juhannusta juhlitaan vain pariskunnittain. Tosiasiassa naisporukkamme jäsenistä yksi vietti juhannuksen lastensa kanssa ja minä taas toisella kaveriporukalla, johon toki kuului myös kumppanini. Mutta ilmeisesti miehen läsnäolo muutti kaveriporukkamme mökkiviikonlopun pariskunta-ajaksi. Tällä ihmisellä ainakin selvästi on itsellään se ajatus, että muut ovat vain pariskuntien kanssa, ja muu muuttuu näkymättömäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä sellainen kokemus, että sinkuksi jäänyt ystävä itse ei halunnut enää pitää yhteyttä. Aikani kutsuin, mutta kun vastauksena oli aina ei, niin lopetin kutsumisen.

Vastaavanlainen on oma tarinakin. Perheellisenä, kun ne vaihtoehdot on "perheellisen"menoja, illanistujaisia, mökkeilyä,  jne. Voimaantuneilla sinkkunaisilla on toki kivaa laulaa Kaija Koota, haukkua miehiä ja joka viikonloppu litkiä sitä kuoharia, mutta tälläinen perheen äiti ei oikein siihen halua osalliseksi.

Eeh! XD Minä taisin olla siis voimaantunut jo naimisissa ollessani.

Tämän takia olen pitänyt tärkeänä että on muutakin elämää kuin parisuhde ja että tulisi toimeen myös yksin.

Minun täytyy tunnustaa että en ymmärrä tuota pariskuntien "ystävyyskäyttäytymistä" ollenkaan (selittäkää minulle!). Jäin kolmekymppisenä kaveriporukan ulkopuolelle, koska muut pariutuivat ja minä en. Jokainen luonnollisesti määrittelee itse, mikä on itselle ystävyyttä, mutta minusta tuollainen käyttäytyminen näyttäytyy ystävyyden leikkimisenä. Siis ihmisillä ei ole todellista yhteyttä toisiinsa, mutta koska kaikki tekevät niin, niin teini-ikäisenä leikitään seurusteluleikkiä, sitten avoparileikkiä, sen jälkeen on hääleikit ja vauvaperheleikit ja sitten... Niin mitä vielä sitten? Ihan kuin jotain sopulikäyttäytymistä.  En ole myöhemminkään (parisuhteissani) pitänyt tavoiteltavana tai kiinnostavana noita parisuhdeiltoja, samat rakkaat ja hyvät ystävät ovat olleet seuranani pariutuneina ja parittomina.

Mä en sinkkuna halunnut itse hengata joidenkin pariskuntien kanssa, koska tunsin oloni aina kolmanneksi pyöräksi (tai viidenneksi, jos oli kaksi pariskuntaa ja minä). Ja nämä ihmiset viettivät vapaa-aikansa aina pariskuntina, eivät erillään. Yhden kaverin miehestä taas en kauheasti pidä, mutta tämäkin kaveri raahasi miehensä kaikkialle mukaan. Olisin halunnut viettää aikaa ilman tätä miestä, mutta hän tuli kutsumattakin paikalle, enkä kehdannut sanoa tästä joten se kaveruus jäi sitten siihen.

Yksi kaveripariskunta kuitenkin on sellainen, että viihdyn heidän kanssa kolmestaan nykyäänkin (esim. kun oma mies on reissussa), eikä ole ollenkaan outoa vaan kaikilla mukavaa.

Nyt kun itse olen parisuhteessa, niin olemme kyllä mieheni kanssa viettäneet aikaa yhden sinkkukaverin kanssa kolmestaan. Käyty yksillä, katsottu leffaa tämän kaverin luona yms.

Se riippuu niin pariskunnasta ja yleensäkin henkilökemioista, että voiko parin kanssa viettää aikaa mukavasti vai tuleeko kolmas pyörä -olo. Ja tietty riippuu myös sinkusta, että tuleeko hänelle itselle se olo miten helposti.

Mutta siis varsinainen sinkun hyljeksiminen kaveripiirissä olisi tosi inhottavaa, onneksi en ole kokenut sellaista! Ei me koskaan kyllä harrastetakaan mitään pariskuntajuttuja, vaan ison porukan juhlia joita on aika harvoin. Sinne mahtuu aina mukaan sekä sinkut että pariskunnat samasta kaveripiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Erosin vuosi sitten ja kyllä ne parisuhteissa olevat ystävät ja jopa omat sisarukset vähentivät yhteydenpitoa. Ei kutsuta kylään eikä soitella. Paras ystäväni sanoi että kanssani on nyt vaikea olla kun tietää että olen sinkku ja voisin halutessani tehdä mitä vain. Ja hän on siis tästä minulle kateellinen. Olen löytänyt uusia ystäviä muista yksinhuoltajista ja lapsettomista sinkuista.

Toisaalta aika karua.

Hyvä ihminen, ei elämän tarvitse olla tuollaista. Ihmisellä pitää olla ystäviä, jotka ovat tärkeitä itselle jostain muusta syystä kuin siksi että he ovat pariutuneita, silloin ehkä mahdollinen parisuhdestatuksen muuttuminen ei ole niin tärkeää.

Kerran erehdyin kutsumaan sinkkukaverin (en voi sanoa, että ihan ystävä olisi) meille jouluksi. Oli valitellut, että joutuu viettämään joulun yksin ja on kurjaa. No mieheni kanssa päätimme, että tulee sitten meille. Meille mahtuu hyvin ja kivahan se on, jos on vieraskin.

No joulupöydässä annatti tulla, kuinka inhoaa tällaista pikkuporvarillista joulua, kun leikitään onnellista perhettä. Parin viinilasin jälkeen marmatti, että nykyään lapsillekkin annetaan liikaa lahjoja ja lapset ei osaa enää arvostaa mitään.

Siinä vaiheessa lapsillakin alahuuli väpätti, kun kuuntelivat, kuinka ahneita ovat, ne nykyajan lapset ja kuinka isin ja äidin elämä on ikävää pirkkuporvarillista näyttelemistä ja kaavoihin kangistunutta.

Selvisimme sitten pukkivaiheeseen, niin onneksi sinkkukaverini oli ehtinyt kipata ruokajuomaksi valitsemani viinipullon melkein yksin ja vaipui puhelimensa ääreen valittamaan sinkkukavereilleen, kuinka tylsää on, kun joutuu olemaan tällaisessa perhejoulunäytelmässä. Lopulta, kun lahjat oli jaettu ja hänkin saanut meiltä sen pienen paketin, ilmoitti viileästi, että tilaa taksin nyt ja lähtee bailaamaan yökerhoon kavereiden kanssa, kun siellä kuulostaa olevan niin hauskaa.

En kutsu enää ikinä yhtään sinkkuystävää tai kaveria meille perheen yhteiseen juhlahetkeen, vaikka kuinka valittaisi yksinäisyyttään

Vierailija kirjoitti:

Kerran erehdyin kutsumaan sinkkukaverin (en voi sanoa, että ihan ystävä olisi) meille jouluksi. Oli valitellut, että joutuu viettämään joulun yksin ja on kurjaa. No mieheni kanssa päätimme, että tulee sitten meille. Meille mahtuu hyvin ja kivahan se on, jos on vieraskin.

No joulupöydässä annatti tulla, kuinka inhoaa tällaista pikkuporvarillista joulua, kun leikitään onnellista perhettä. Parin viinilasin jälkeen marmatti, että nykyään lapsillekkin annetaan liikaa lahjoja ja lapset ei osaa enää arvostaa mitään.

Siinä vaiheessa lapsillakin alahuuli väpätti, kun kuuntelivat, kuinka ahneita ovat, ne nykyajan lapset ja kuinka isin ja äidin elämä on ikävää pirkkuporvarillista näyttelemistä ja kaavoihin kangistunutta.

Selvisimme sitten pukkivaiheeseen, niin onneksi sinkkukaverini oli ehtinyt kipata ruokajuomaksi valitsemani viinipullon melkein yksin ja vaipui puhelimensa ääreen valittamaan sinkkukavereilleen, kuinka tylsää on, kun joutuu olemaan tällaisessa perhejoulunäytelmässä. Lopulta, kun lahjat oli jaettu ja hänkin saanut meiltä sen pienen paketin, ilmoitti viileästi, että tilaa taksin nyt ja lähtee bailaamaan yökerhoon kavereiden kanssa, kun siellä kuulostaa olevan niin hauskaa.

En kutsu enää ikinä yhtään sinkkuystävää tai kaveria meille perheen yhteiseen juhlahetkeen, vaikka kuinka valittaisi yksinäisyyttään

Todella ikävää :(

Ainakin olit itse ystävällinen ja kutsuit kyseisen henkilön, vaikka se olikin ihan peräaukko teitä kohtaan.

Eiköhän se yksinäisyys ole tuossa vaiheessa osittain omaa valintaa, jos kyläilykutsut "kouralliselta" kavereita ei kelpaa yhdessäoloksi.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se yksinäisyys ole tuossa vaiheessa osittain omaa valintaa, jos kyläilykutsut "kouralliselta" kavereita ei kelpaa yhdessäoloksi.

Jeps, ja kannattaa myös tehdä lehtijuttu ja polttaa sillat varmuudeksi.

Ymmärrän, että "Johanna" kokee ikäväksi oman tunteensa yksinäisyydestä. Mutta siihen en usko, että hän on vain tilanteiden uhri. Että vika yksinäisyyteen löytyisi kaikista muista ihmisistä kuin hänestä itsestään. Tuskin on vuosien varrella kohdellut kovin hyvin "ystäviään". Ihmissuhteet vaativat aikaa ja arvostusta. Ei voi olettaa, että kaikki kaukaiset tuttavat ryntäävät eron tullessa auttamaan jos itse ei ole ollut vuosien varrella aktiivinen. Ystävyys pysyy yllä molemminpuolisella huolenpidolla. Jättäisittekö itse läheisen ja tärkeän ystävän yksin vastaavassa tilanteessa ? Tuskin. Vaikea uskoa, että tämän tarinan kaikki muut ihmiset ovat ovat yhtäkkiä kollektiivisesti päättäneet hylätä Johannan. Eiköhän se yhteydenpito ole kärsinyt jo vuosien varrella. Ja kun tuloksena on noin täydellinen "hylkääminen", niin uskoisin että Johannan todella tarvitsee tarkastella omaa käytöstään ystäviään kohtaan. En usko syyllisen löytyvän ainoastaan useista muista ihmisistä.

Ehkä hän ei moneen vuoteen harrastanut ystäviensä kanssa teehetkiä tai käynyt uimassa. Nyt sinkkuna sitten muiden pitäisi yhtäkkiä olla valmiita viihdyttämään. Jos kourallinen ihmisiä vastaa, että olet aina tervetullut käymään, se on todella paljon.

Minua ei sinkkuaikoina hylätty, vaikka muut pariutuivat. Toki he viettivät joskus vaikka peli-iltoja joidenkin pariskuntien kanssa, mutta ei sinne kutsuttu kaikkia pariskuntiakaan. Ihmiset nyt vaan viettävät aikaa eri kokoonpanoilla. Nyt vuosia myöhemmin kolme ystävääni erosi samana vuonna. Yhtä heistä en nähnyt pitkään aikaan, koska oli kuulemma jossain lapsikuplassa. Nyt tulee koko ajan pyyntöjä lähteä sinne ja tänne. Ja kun kolme ihmistä pyytelee, saisi olla jatkuvasti menossa. En kykene.