Miten hyväksyä, ettei ole kuin keskivertoälykäs

Mulle älykkyys on nykyään jazzia. Junnuna en jaksanut siitä kunnella mutta nykyisellän on hiffanut sen.

Miksi ap haluaisi välttämättä olla jotain erityisempää, kuin suurin osa ihmisistä? Siis, kyllähän sitä suurin osa mielellään olisi erityisen fiksu, hyvännäköinen, lahjakas jne. mutta harva loppujen lopuksi on eikä sen pitäisi olla mikään kriisin paikka.

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllähän ihmises on muutaki ku älykkyys. :DD

Joku älykkyys ei oikeesti vie ihmistä mihinkää. ehkä koulun penkillä viihtyy, mut joku pelkkä älykkyys ei riitä olemaan vaikka joku korusuunnittelija :D

Kyllä sille korusuunnittelijallekin olisi eduksi olla sen verran fiksu, että osaa esim. hyödyntää lahjojaan ja luovuuttaan taloudellista etua saadakseen;)

Keskivertona on ihan hyvä olla, sillähän saavuttaa vaikka mitä kun jaksaa tehdä töitä asioiden eteen. Ajattele jos olisit keskimääräistä tyhmempi! Silloin voisi olla oikeasti hankalaa vaikka saada koulutusta tai työpaikkaa ja selviytyä muutenkin elämästä. Keskivertona on hyvä, iso osa ihmisistä kuuluu keskivertoihin.

Vieläkö joku vakuuttuu jostain valmiista ”älykkyystestistä”? Eihän ne mittaa kuin ahdasta, kapeaa alaa ihmisen potentiaalista.

Vierailija kirjoitti:

Keskivertoälykkäät usein pärjää paremmin, sillä he joutuvat totuttelemaan määrätietoiseen työntekoon pärjätäkseen. Loppupeleissä nimittäin perslihakset merkitsee aina enemmän kuin mikään älykkyys.

terv. huippuälykäs, laiska alisuoriutuja

Noin se menee.

T. Toinen, jolla on täsmälleen sama ongelma (en nyt vain ole koskaan oppinut tekemään minkään eteen juurikaan töitä...noh, sen vaadittavan minimin vain)

Itse olen mielestäni melko älykäs mutta muisti ei ole kovin hyvä, etenkään pitkäkestoinen. Hyvästä muistista olisi paljon apua monessa asiassa. Esim. opinnoissa auttaa todella paljon jos on hyvä muisti.

Tässä suorittamisen kulttuurissa keskinkertainen ihminen luokitellaan yksinkertaiseksi.

Minä olen huippuälykäs. Se ei ratkaise elämän ongelmia.

Jos olisin "vain" normaaliälykäs, minun olisi helpompi löytää ystäviä ja puoliso. Tai edes ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Nyt kukaan ei tajua "älykkäitä" juttujani, eikä se saa minua tuntemaan itseäni neroksi vaan todella yksinäiseksi. On vaikea tulla tykätyksi omana itsenään. Luulen että älykkyydestä on haittaa myös työelämässä. Olen asiantuntijatyyppiä, en pomotyyppiä. Työelämässä ne jotka arvostavat minua haluavat ylentää minut pomoksi, eli tekemään sellaisia töitä missä en viihtyisi yhtään, ne jotka eivät arvosta voivat heittäytyä hyvinkin häijyiksi, ja esim. oman osaston porukkaan on vaikea päästä sisään. Näin on ollut joka työpaikassa. Olen alistunut siihen, mutta ei se silti kivalta tunnu. Ihmiset suhtautuvat minuun usein joko ihaillen tai kokevat minut uhkana. Jotkut järkyttyvät tajutessaan minun olevan älykäs, koska en näytä perinteiseltä älyköltä. Jotkut taas kuvittelevat että älykkyys tekee minusta yli-ihmisen ja sitten kun tajuavat että monessa asiassa minäkin olen tavis, minuun petytään.

Haluaisin että minuun suhtaudutaan tavallisesti eikä älykkyydestäni tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. Sen kun näkisi. Niin että sosiaaliselle elämälle ainakin älykkyydestä on lähinnä harmia. Toisten älykkäiden seuraan etsiytyminen olisi ilmeinen ratkaisu. Heitä on kuitenkin vähän, ja kun älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei se takaa sitä että he olisivat ihmisinä mukavia tai samanhenkisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huippuälykäs. Se ei ratkaise elämän ongelmia.

Jos olisin "vain" normaaliälykäs, minun olisi helpompi löytää ystäviä ja puoliso. Tai edes ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Nyt kukaan ei tajua "älykkäitä" juttujani, eikä se saa minua tuntemaan itseäni neroksi vaan todella yksinäiseksi. On vaikea tulla tykätyksi omana itsenään. Luulen että älykkyydestä on haittaa myös työelämässä. Olen asiantuntijatyyppiä, en pomotyyppiä. Työelämässä ne jotka arvostavat minua haluavat ylentää minut pomoksi, eli tekemään sellaisia töitä missä en viihtyisi yhtään, ne jotka eivät arvosta voivat heittäytyä hyvinkin häijyiksi, ja esim. oman osaston porukkaan on vaikea päästä sisään. Näin on ollut joka työpaikassa. Olen alistunut siihen, mutta ei se silti kivalta tunnu. Ihmiset suhtautuvat minuun usein joko ihaillen tai kokevat minut uhkana. Jotkut järkyttyvät tajutessaan minun olevan älykäs, koska en näytä perinteiseltä älyköltä. Jotkut taas kuvittelevat että älykkyys tekee minusta yli-ihmisen ja sitten kun tajuavat että monessa asiassa minäkin olen tavis, minuun petytään.

Haluaisin että minuun suhtaudutaan tavallisesti eikä älykkyydestäni tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. Sen kun näkisi. Niin että sosiaaliselle elämälle ainakin älykkyydestä on lähinnä harmia. Toisten älykkäiden seuraan etsiytyminen olisi ilmeinen ratkaisu. Heitä on kuitenkin vähän, ja kun älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei se takaa sitä että he olisivat ihmisinä mukavia tai samanhenkisiä.

Minäpä luulen, ettet ole läheskään niin älykäs kuin uskot. Sori.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele asiaa niin, että keskinkertaisuutena olet imbesilli verrattuna älylliseen kermaan. He myös luultavasti pitävät sinua sellaisena. Tällä tavoin saat ainakin surun puseroon, ellet muuta.

Älyllinen kerma ei sekoita keskivertoälykästä (äo ~100) imbesilliin (äo 20-49).

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huippuälykäs. Se ei ratkaise elämän ongelmia.

Jos olisin "vain" normaaliälykäs, minun olisi helpompi löytää ystäviä ja puoliso. Tai edes ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Nyt kukaan ei tajua "älykkäitä" juttujani, eikä se saa minua tuntemaan itseäni neroksi vaan todella yksinäiseksi. On vaikea tulla tykätyksi omana itsenään. Luulen että älykkyydestä on haittaa myös työelämässä. Olen asiantuntijatyyppiä, en pomotyyppiä. Työelämässä ne jotka arvostavat minua haluavat ylentää minut pomoksi, eli tekemään sellaisia töitä missä en viihtyisi yhtään, ne jotka eivät arvosta voivat heittäytyä hyvinkin häijyiksi, ja esim. oman osaston porukkaan on vaikea päästä sisään. Näin on ollut joka työpaikassa. Olen alistunut siihen, mutta ei se silti kivalta tunnu. Ihmiset suhtautuvat minuun usein joko ihaillen tai kokevat minut uhkana. Jotkut järkyttyvät tajutessaan minun olevan älykäs, koska en näytä perinteiseltä älyköltä. Jotkut taas kuvittelevat että älykkyys tekee minusta yli-ihmisen ja sitten kun tajuavat että monessa asiassa minäkin olen tavis, minuun petytään.

Haluaisin että minuun suhtaudutaan tavallisesti eikä älykkyydestäni tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. Sen kun näkisi. Niin että sosiaaliselle elämälle ainakin älykkyydestä on lähinnä harmia. Toisten älykkäiden seuraan etsiytyminen olisi ilmeinen ratkaisu. Heitä on kuitenkin vähän, ja kun älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei se takaa sitä että he olisivat ihmisinä mukavia tai samanhenkisiä.

Tiedän mistä puhut. Ja joskus on vaikea ymmärtää, miten vaikeaa tämän hahmottaminen tuntuu olevan monelle tavikselle. Ehkä on helpompi hahmottaa, että vastaavasti kauniilla ihmisillä on usein hankalaa. Samalla tapaa älykkyyden kuin kauneuden herättämä kateus aiheuttaa vaatimuksia, että kohteen olisi oltava täydellinen ihminen ansaitakseen ulkonäkönsä.

Ja kuitenkin poikkeuksellinen älykkyys usein tarkoittaa juuri sellaisia juttuja, jotka ovat kaikkea muuta kuin osoituksia täydellisyydestä. Joten olet käsittämättömän ärsyttävä ja epäilyttävä ihminen aina ja suunnilleen kaikista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huippuälykäs. Se ei ratkaise elämän ongelmia.

Jos olisin "vain" normaaliälykäs, minun olisi helpompi löytää ystäviä ja puoliso. Tai edes ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Nyt kukaan ei tajua "älykkäitä" juttujani, eikä se saa minua tuntemaan itseäni neroksi vaan todella yksinäiseksi. On vaikea tulla tykätyksi omana itsenään. Luulen että älykkyydestä on haittaa myös työelämässä. Olen asiantuntijatyyppiä, en pomotyyppiä. Työelämässä ne jotka arvostavat minua haluavat ylentää minut pomoksi, eli tekemään sellaisia töitä missä en viihtyisi yhtään, ne jotka eivät arvosta voivat heittäytyä hyvinkin häijyiksi, ja esim. oman osaston porukkaan on vaikea päästä sisään. Näin on ollut joka työpaikassa. Olen alistunut siihen, mutta ei se silti kivalta tunnu. Ihmiset suhtautuvat minuun usein joko ihaillen tai kokevat minut uhkana. Jotkut järkyttyvät tajutessaan minun olevan älykäs, koska en näytä perinteiseltä älyköltä. Jotkut taas kuvittelevat että älykkyys tekee minusta yli-ihmisen ja sitten kun tajuavat että monessa asiassa minäkin olen tavis, minuun petytään.

Haluaisin että minuun suhtaudutaan tavallisesti eikä älykkyydestäni tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. Sen kun näkisi. Niin että sosiaaliselle elämälle ainakin älykkyydestä on lähinnä harmia. Toisten älykkäiden seuraan etsiytyminen olisi ilmeinen ratkaisu. Heitä on kuitenkin vähän, ja kun älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei se takaa sitä että he olisivat ihmisinä mukavia tai samanhenkisiä.

Tämä teksti ei ole huippuälykkään ihmisen tuottamaa. Se, että sinua ei ymmärretä tai sinusta ei mahdollisesti pidetä, johtuu todennäköisesti siitä, että olet erikoinen persoona ja ilmeisesti myös hieman harhainen. Jos olet niin kovin lahjakas, niin kuinka olet aina päätynyt työpaikkoihin, joissa olet se poikkeuksellisen älykäs? Miksi et ole hakeutunut alalle, jolla työskentelevät ovat yleisesti samalla älyllisellä tasolla kanssasi? Kiinnostaa myös, mihin perustat käsityksen älykkyytesi tasosta?

Ei hätää jos olet nainen. Jos olet mies, kehitä vahvoja puoliasi. Pää pystyyn.

Olen saanut sekä mensan että tieteen kuvalehden testistä yli 130. En tiedä miten paikkaansapitäviä nuo ovat.

En ole koskaan ajatellut olevani älykäs vaan pikemminkin toisinpäin. Koulussa en ole koskaan ollut erityisen hyvä, toisaalta en ole koskaan oppinut myöskään näkemään vaivaa koulumenestyksen tai oikeastaan minkään muunkaan suhteen. Ehkä olen alisuoriutuja?

Sen olen aina tiedostanut, että osaan tehdä melkein mitä vaan mihin ryhdyn ja että ymmärrän asiayhteyksiä ja kokonaisuuksia helposti.

En ole uraihminen enkä sellaiseksi halua vaikka ehkä kaipaankin enemmän haasteita.

Tää kuka opiskeli sieellä harvardisssa niin sieltä tuli sellainen viinipullo joka olii älykkään lukitukksen takana. Vtuutti kun ei saanut auki sitä.

Vierailija kirjoitti:

Tää kuka opiskeli sieellä harvardisssa niin sieltä tuli sellainen viinipullo joka olii älykkään lukitukksen takana. Vtuutti kun ei saanut auki sitä.

Kaikki muut kylllä ratkaisin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huippuälykäs. Se ei ratkaise elämän ongelmia.

Jos olisin "vain" normaaliälykäs, minun olisi helpompi löytää ystäviä ja puoliso. Tai edes ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Nyt kukaan ei tajua "älykkäitä" juttujani, eikä se saa minua tuntemaan itseäni neroksi vaan todella yksinäiseksi. On vaikea tulla tykätyksi omana itsenään. Luulen että älykkyydestä on haittaa myös työelämässä. Olen asiantuntijatyyppiä, en pomotyyppiä. Työelämässä ne jotka arvostavat minua haluavat ylentää minut pomoksi, eli tekemään sellaisia töitä missä en viihtyisi yhtään, ne jotka eivät arvosta voivat heittäytyä hyvinkin häijyiksi, ja esim. oman osaston porukkaan on vaikea päästä sisään. Näin on ollut joka työpaikassa. Olen alistunut siihen, mutta ei se silti kivalta tunnu. Ihmiset suhtautuvat minuun usein joko ihaillen tai kokevat minut uhkana. Jotkut järkyttyvät tajutessaan minun olevan älykäs, koska en näytä perinteiseltä älyköltä. Jotkut taas kuvittelevat että älykkyys tekee minusta yli-ihmisen ja sitten kun tajuavat että monessa asiassa minäkin olen tavis, minuun petytään.

Haluaisin että minuun suhtaudutaan tavallisesti eikä älykkyydestäni tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. Sen kun näkisi. Niin että sosiaaliselle elämälle ainakin älykkyydestä on lähinnä harmia. Toisten älykkäiden seuraan etsiytyminen olisi ilmeinen ratkaisu. Heitä on kuitenkin vähän, ja kun älykkyys on vain yksi ominaisuus, ei se takaa sitä että he olisivat ihmisinä mukavia tai samanhenkisiä.

Niinhän se olisi. Miksi sitten olet mahtanut alisuoriutua niin, että työelämässä joudut kestämään "tavisten" kateutta ja kyräilyä? Kuinka he voivat (aina, joka työpaikassa) ollakin niin paljon sinua pöljempiä? Ja kuinka älykäs mahdat olla, jos tasoistesi löytäminen on noin vaikeaa? Eikö sitä kuitenkin väitetä, että äo:ssa saa olla joku 20 pinnan heitto ihmisten välillä, ennen kuin se todella vaikeuttaa kommunikointia ja ymmärretyksitulemista puolin ja toisin? En varmaan muistanut tuota piste-eroa oikein, mutta korjaa toki.

Vierailija kirjoitti:

Ja monilta osin tosi tyhmä, osaamaton. :(

Älykkyys ei ole ongelmasi, sillä suurin osa ihmisiä on keskiälyisiä. Ongelmasi on surkea itsetunto ja se, ettet tajua olla onnellinen ja terveesti ylpeä niistä asioista, joissa olet hyvä. 

Hyvä itsetunto ei tarkoita leveilyä ja muiden alentamista. Hyvällä itsetunnolla varustettu  tietää, mihin pystyy, hänellä on realistinen käsitys itsestään ja hän hyväksyy itsensä sellaisena. Niinpä hän hyväksyy myös muut. Sen aistii ja se tekee ihmisestä jotenkin säteilevän, miellyttävän, kiinnostavan.  Hänen lähellään on hyvä olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää kuka opiskeli sieellä harvardisssa niin sieltä tuli sellainen viinipullo joka olii älykkään lukitukksen takana. Vtuutti kun ei saanut auki sitä.

Kaikki muut kylllä ratkaisin.

Se onn helpompaa jos kykenee havainnoimaan selkeästi abstraktin muodoon.