Täysi tympääntyminen mieheen

Vierailija kirjoitti:

Enpäs tiedä. Oma mies ärsytti aikanaan pitkät tovit juuri noin, mutta myöhemmin tajusin, että omia juttujani siinä kipuilin. Lisäksi meillä oli rankka elämänvaihe: läheisten sairastelua ym. raskasta.

Olen kuullut tämän saman tarinan tosi monelta naiselta, kun utelin miksi naiseni huomauttelee minulle jokaisesta asiasta mitä olen tai teen.

Onnea vaan sinne sinkkumarkkinoille nelikymppisenä 😀 jos olet tyypillinen suomalainen nainen, oot grillannut itseäsi joka kesä ja on maistunut alkoholi. Röökikin ehkä. Iho on nyt parkkiintunutta nahkaa ja vyötärö täynnä makkaraa.

Mies on parin viikon päästä uudessa suhteessa. Ehtii vielä perustaa perheen. Sinä roikut tinderissä.

Tutulta tuntuu. Olemme olleet yhdessä melkein 20 vuotta ja matkalla on koettu ylä- ja alamäkiä. Aina ennen on kuitenkin rakkaus voittanut, ja liitto on ollut oikein hyvä, vahvaan ystävyyteen ja kumppanuuteen pohjautuva.

Viime aikoina kuilu välissä on kuitenkin päässyt salakavalasti kasvamaan. Mitään isoa ei ole tapahtunut, mutta pieniä juttuja kuitenkin, joista en oikein pääse enää yli. Rakastan miestäni ystävänä enkä halua hänelle mitään pahaa, mutta seksuaalisesti tunteet ovat kuolleet. Ap:n tavoin olen harrastanut seksiä hånen kanssaan fantasioihin turvautuen jo vuosia, mutta nyt en halua seksiä enää ollenkaan. Eriasteisia kuivia kausia on ollut ennenkin, mutta nyt voin sanoa, ettei toivoa elpymisestä ole.

En silti halua erota, vaan yritän sietää ajoittaisia voimakkaitakin vastenmielisyyden tunteita. En vain tiedä kauanko jaksan. Entä jos tympäisy ei menekään ohi, vaan kasvaa vaan?

Kohtalotoveri

Vierailija kirjoitti:

Mä asun yksin ja on ihanaa kun mikään ei ärsytä!

Kauheinta ois seksi jonkun ällön kanssa yök!

Mullakin oli hassu ajatus että kuolen yksin. Kaikki kuolevat yksin. Ei sinne ketään mukana tule.

On miehiä jotka ovat minusta kiinnostuneita, mutta juuri nyt haluan muuttaa uuteen asuntoon ja tehdä tupareita eri kaveriporukoille, harrastaa koirien kanssa agilitya ja saada aikaa omille harrastuksille ilman että joku valittaa ja vaatii huomiota.

Ja olen vähän sua vanhempi.

Sitten kasi- tai ysikymppisenä voin miettiä, kenen kanssa kuolen.

Tässä ainutkertaisessa elämässä..

No tuo on sun näkökulma. Itselle ainakin jotkut kaverit tai harrastukset eivät todellakaan korvaa parisuhdetta. En myöskään osaisi olla ilman seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ap tuon fiiliksen. Samanlaisessa tilanteessa olen itsekin. Mies ärsyttää aivan suunnattomasti, jatkuvasti. Rakastaa minua, mutta omat tunteeni ovat lopahtaneet ihan täysin, tai siis välitän miehestäni enkä haluaisi hänelle mitään pahaa, mutta joku tökkii vaan ja pahasti. Mielipiteistä on tullut ärsyttäviä, kun ollaan porukassa jossain niin ärsyttää miten mies käyttäytyy, läheisyys ei nykyisin kiinnosta minua yhtään, seksiä ei ole.

Lähteminen suhteesta pelottaa itseänikin, mutta olen alkanut ajatella, että ehkä yksin kuitenkin olisi parempi olla. Ja lisäksi sekin, että ajattelen miehenikin ansaitsevan paremman parisuhteen. Mietippä vaikka kymmenen vuoden päästä elämääsi, mitä jos tilanne on sama. Katuisitko, ettet edes yrittänyt löytää rinnallesi sopivampaa ihmistä?

mutta. mitä jos sen sopivammankin ihmisen kanssa käy samalla lailla? josvika on minussa? :( ap

En usko, että se siitä on kiinni. Mulla on itelläni ainakin sellanen (hölmö) kuvitelma, että oikeen ihmisen kanssa niin ei käy. :)

Nimenomaan hölmö kuvitelma. Tuo ja kaikki "sen oikean kanssa tuntuu siltä ja tältä ja silloin tiedät varmasti blaablaa" on pelkkää kulttuuriteollisuuden tuotetta. Aiemmin ihmiset aikuisiksi kasvettuaan tajusivat sen, että sadut ovat satuja.

Olisiko mahdollista pitää pieni breikki parisuhteesta? Voi olla, että jos saat hieman etäisyyttä toiseen ihmiseen, näet kokonaisuuden selvemmin. Jos et kaipaa toista yhtään, on se tietysti merkki siitä, ettei suhdetta kannata väkisin jatkaa. Jos taas huomaat kaipaavasi, kannattaa suhteen eteen nähdä vaivaa.

Tämänhetkinen tilanne ei varmaan ole kummallekaan teistä mitenkään ideaali.

Ainahan omasta kumppanista löytyy rasittavia piirteitä, mutta on ikävää, jos mitään muuta ei sitten löydykään. Minusta yksinjäämisen pelko ei voi olla ainoa syy pysyä parisuhteessa. Ei ole kiva nähdä pariskuntia, joista huokuu pelkkä ylenkatse ja halveksunta toista kohtaan. Tällaista nähdessään sitä aina miettii, miksi ihmeessä nuo ihmiset pysyvät yhdessä.