Lue keskustelun säännöt.
Ei ole helppoa kiusaajan äitinä
vieraana
26.11.2018 |
Itseäni on kiusattu rajusti koulussa ja pari viikkoa sitten tuli ilmi, että oma lapseni on kiusannut koulussa toisia. Koulusta soitettiin ja pahoitinmieleni niin pahasti, että aloin itkeä samantien siinä puhelimessa. Siis ei toinen kai kuullut, että itki, mutta vettä valui silmistä. Asiasta puhuttiin kotona ja sai rangaistusta jne. Olen aina pelännyt, että omia lapsiani kiusataan, mutta kyllä se näinkin päin oleva kävi koville. Tänään sitten toisesta lapsesta ilmoitus, että oli haukkunut toisten kanssa yhtä lasta ja ei eka kerta tällä joukolla. Ja taas parun. Toki asiaan puututaan, mutta miten ihmeessä kiusaamista voi ehkäistä? Luulen tehneeni kaiken ja koko ajan uudestaan. Tuntuu, että ryhmässä myös tyhmyys tiivistyy ja heikompi saa tästä osansa.
Enkä kai minä heikko olo, mutta tämä kiusaamisasia vaan käy niin minuun ja olen siis tärissyt ja itkenyt(en lasten nähden). Työpaikallakin olin kiusattu itse ja sen vuoksi en ole työkykyinen. Voin kyllä hyvin muuten, mutta saan traumaattisen stressireaktion jos joudun menemään jonnekin työpaikalle.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei kiusaa jos kotona on asiat hyvin.
t. Entinen kiusaaja, joka purki kotona saamaansa ahdistusta koulussa
Juuri näin. Jos ihminen voi HYVIN niin ei ole mitää tarvetta olla ilkeä toisille. Tämä koskee myös aikuisia. Jos on pas.ka tyyppi niin todennäköisesti on huono olla.
Aika huonosti voi sakki av:llakin sitten- katsokaapa eräästä au-nimisestä bloggaajasta tehtyä ketjua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse itkisin lasten nähden. Jotta näkevät kiusaamisensa seuraukset konkreettisena. Kertoisin tasan tarkkaan miten hirveältä tuntuu, kiusatun asemasta.
Tekstissäsi itku mainittu kolme kertaa ja lopussa tärinä. Kuitenkin ehdoton, että toinen ei kuullut ja että et tokikaan lasten nähden. Miksei? Näkyykö teillä muuten tunteet? Siis kaikki tunteet. Onko lapsilla lupa näyttää tunteet? Puhutteko niistä? Jos sinä tärinäitket, mutta esität lapsille reipasta tulee ristiriita minkä lapset vaistoaa, mutta eivät ymmärrä. Empatiaa opettaessa keskeistä on tunteet, niiden tunnistaminen ja miten niitä voi purkaa. Puhuminen on parempi kuin yksin itkeminen. Ja varsinkin parempi kuin sen purkaminen syyttömiin, eli kiusaaminen. Ei tarvitse lapselle sanoa kaikkia yksityiskohtia, mutta kyllä aikuinenkin saa, tai aikuisenkin pitää, voida sanoittaa oma suru, pettymys, viha jne. Ja kuten tuo yksi alussa kirjoitti ehkä av-historian fiksuimman tekstin, PUUTU! Ole aikuinen. Jos itkettää niin itke. Mieti itseäsi lapsena ja ajattele, jos olikin joku aikuinen joka olisi nähnyt ja halunnut puuttua, mutta ei voinut, koska pelkäsi näyttää omaa itkuaan?!
No ihminen on luonnoltaan kohtalaisen tyhmä paskiainen, ja se nyt ei tule katoamaan mihinkään vaan on jatkuvasti läsnä aivan kaikissa yhteisöissä - kiusaamisena, väkivaltana, niiden suosimisena ja yleisenä viisauden puuttumisena.
Turha siitä on myöskään yksittäisen ihmisen tai kasvattajan ihan liian suuria syitä ottaa, jos oma lapsi on osoittautunut jossain kiusaajaksi. Toisessa hetkessä sekin sama lapsi voi olla myös kiusattu. Tai osa kiusaamista sivusta katsovaa yleisöä, jonka suomasta suosiosta kilpaillaan ja joka harvemmin joutuu tapahtumista mihinkään vastuuseen...
Ja yhtä lailla te erilaiset aloittajan moralisoijat, paheksujat ja itsehurskastelijat täällä olette osallisia ja syyllisiä siinä paskassa, mitä meidän yhteisöllisyytemme ylipäätään on.
Yksittäisen vanhemman (aloittajan) kannattaisi ehkä keskittyä siihen, miten ilmi tulleet, konkreettiset tapaukset hoidettaisiin hyvin päätökseen. Ei ensi kädessä siihen, mitä vikaa itsessä kasvattajana tai koko omassa perheessä mahdollisesti on ja mitä kaikkea maailmassa pitäisi muuttaa, jotta kiusaaminen loppuisi. Erittäin vaikeisiin, monisyisiin ja hallittaviksi varsin haastaviin kysymyksiin...
Yleensä kiusaajan aito katumaan joutuminen ja anteeksipyyntö uhrille on hyvä ensimmäinen tie eteenpäin, jos se on mahdollinen ja tervetullut myös uhrin puolelta. Rangaistuksetkin ovat ehkä toissijaisia suhteessa tähän. Toki joskus katumuksen löytämiseksi kunnon ripittely ja puuttuminen on myös ensin tarpeen...
Sodassakin käytetään tuota naisten raiskaamista aseena. Se lamaa koko kansan, kun naiset on saatu lyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei kiusaa jos kotona on asiat hyvin.
t. Entinen kiusaaja, joka purki kotona saamaansa ahdistusta koulussa
Niin hyvää kotia ei taida ollakaan, ettei ihminen sieltä kasvaisi jollakin tavoin osallistumaan kiusaamiseen ja muihin ihmisyhteisöjen väkivallan muotoihin.
Nykyajassahan on tapana osoitella "kiusaajia" ja "kiusattuja", unohtaen se koko muu joukko yhteisöissä, ja roolien moninaiset liukumat ja vaihtelut esimerkiksi kiusaamisessa.
- - -
Miten nämä sotatraumajutut kommenteissa täällä liittyvät tähän aiheeseen? Jos traumoista laajasti puhutaan, niin niitä ja niiden jälkiä kantavat eri tasoilla varmaan monet, suuri osa ei vain edes aluiksikaan tiedosta asiaa. Voi sitten kuitenkin mielenarpiensa kautta olla esimerkiksi vahingoksi ihmisille ympärillään, ja/tai itselleen.
Varmaan paljon ja yhä lisääntyvissä määrin on kaikenlaista yhteisöllisyyden ongelmista johtuvaa sairautta ja sairaita, työkykynsä menettäneitäkin keskuudessamme. Ei yllätä nykymenoa seuraillessa vähääkään.
En tunne myötätuntoa. Olen nähnyt näitä kiusaajia itkijän valepuvussa tiukan paikan tullen. Opeta lapsesi empatiaan. Rankaise tuntuvasti kiusaamisesta, älä kerjää itsellesi huomiota.