"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Meikkaaminen liittynee tähän esimerkkinä siitä, että peilin edessä näet heti, näyttääkö kasvoihisi piirtämäsi viiva hyvältä vai ei. Ihminenkin toimii toisten ilmeissä ja eleissä tulkitsemansa palautteen mukaisesti.

Terve itsetunto tosiaan ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen ja hyväksynnän kalasteluun, mutta jos on elämässään ja etenkin herkässä nuoruusiässä saanut jatkuvasti negatiivista "palautetta" itsestään, esim. tullut kiusatuksi ja torjutuksi yrityksissään ystävystyä ja vaikka edes hymyillä jollekulle, ihminen menee rikki ja puolustusvaihteelle. Jos taas se palaute on ollut hyvää ja rohkaisevaa, ihmisen itsetunto on vahva ja hän kestää aikuisena ne torjunnatkin ajattelematta sen johtuvan siitä, että hän on läpeensä huono.

T. Eri

Mutta aikuisuudessa ei saa enää mitään kokemuksia, loppuvatko kokemukset lapsuuteen?

Ellei elä yksin korvessa, saa aikuisuudessakin palautetta muilta, joka päivä. Miksi se ei kelpaa?

Vaiko eikö kukaan tykkää aikuisestakaan, ei missään eikä koskaan? Mikä silloin onkaan se yhdistävä tekijä?

Elisalla on poikaystävä, Mues riittää tätsentämään naisen elämän. Se taas on toinen juttu ettei tämä mues ilm. tahdo pitää seuraa E:lle.

Siihen taas syynä ettei E anna tarpeeksi pildeä. Pihtarin akan kanssa ei tarvitsekaan viettää aikaansa. Omaa syytään kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Pitää kelvata itse itselleen, ei jatkuvasti hakea kelpaavuutta muilta. Kun sitten ei jatkuvasti pohdi omaa kelpaavuuttaan, pystyy keskittymään muuhunkin kun omaan napaan ja peilikuvaan, pystyy kiinnostumaan niistä muista.

Jolloin ne muutkin kiinnostuvat, ei kukaan halua ystäväkseen ihmistä jolle muut ihmiset ovat vain peilejä hänen itsensä katsomiseen, ei kukaan halua olla pelkkä peili jonkun toisen itsetunto-ongelmissa.

Se yhdistää useimpia yksinäisiä (ei siis kaikkia), että ei näe muuta kun omat tarpeensa, ei koskaan pysähdy pohtimaan että mitä ne muut saavat ystävyydestäni. Pelkkä peilin rooli ei ole kovin kiinnostava. Halutaan tukea, ja että muut soittavat ja ovat kiinnostuneita, mutta ei itse soiteta ja olla kiinnostuneita muista.

Jos se ongelma onkin tässä. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka pyörii vain oman itsetuntonsa ja omien vaikeuksien ympärillä. Yleensä ihmiset tutustuu helposti sellaisiin, joita kiinnostaa muut ihmiset ja on aidosti kiinnostunut myös heidän asioistaan. Mutta jos asenne ja elekieli on sellainen, että kun minä en voi ja kun minä en halua ja kun minä en pysty ja minun itsetuntoni, niin ehkä se juuri etäännyttää muut ihmiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh en olisi uskonut kuinka pihalla jengi voi olla. Suurin este ystävyyteenbolette te itse, ja niin kauan kun ette tätä myönnä, ette saa ystäviä. Onko pakko olla oikeassa? Niin ystävyydessä, kuin parisuhteessa tulee hetkiä jolloin on parempi lopettaa vänkääminen, vaikka olisikin omasta mielestään oikeassa.

En ole puolesta enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin eli mitä oikein yrität selittää.

Että tuo n ystävyyden esteenä on tuo minä olen oikeassa-asenne. Jos joku koittaa antaa neuvon, niin vastaus on, että sinä et tiedä mitään, olen jo koittanut kaikkea. Loukkaannutaan ja katkeroidutaan heti kun pitäisi mennä etsiin syitä itsestä.

Kiitos selvennyksestä. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Pitää kelvata itse itselleen, ei jatkuvasti hakea kelpaavuutta muilta. Kun sitten ei jatkuvasti pohdi omaa kelpaavuuttaan, pystyy keskittymään muuhunkin kun omaan napaan ja peilikuvaan, pystyy kiinnostumaan niistä muista.

Jolloin ne muutkin kiinnostuvat, ei kukaan halua ystäväkseen ihmistä jolle muut ihmiset ovat vain peilejä hänen itsensä katsomiseen, ei kukaan halua olla pelkkä peili jonkun toisen itsetunto-ongelmissa.

Se yhdistää useimpia yksinäisiä (ei siis kaikkia), että ei näe muuta kun omat tarpeensa, ei koskaan pysähdy pohtimaan että mitä ne muut saavat ystävyydestäni. Pelkkä peilin rooli ei ole kovin kiinnostava. Halutaan tukea, ja että muut soittavat ja ovat kiinnostuneita, mutta ei itse soiteta ja olla kiinnostuneita muista.

Jos se ongelma onkin tässä. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka pyörii vain oman itsetuntonsa ja omien vaikeuksien ympärillä. Yleensä ihmiset tutustuu helposti sellaisiin, joita kiinnostaa muut ihmiset ja on aidosti kiinnostunut myös heidän asioistaan. Mutta jos asenne ja elekieli on sellainen, että kun minä en voi ja kun minä en halua ja kun minä en pysty ja minun itsetuntoni, niin ehkä se juuri etäännyttää muut ihmiset

sitten kuitenkin neuvonantajien ystävät on kaikki ala-asteelta ja tuttuja joiden luona käy on lasten parhaiden kavereiden vanhemmat. haluan neuvoja niiltä joiden ystävät on saatu aikuisena

Itse olen tehnyt sen huomion, että nykypäivänä tuollainen tilanne on enemmän sääntö kuin poikkeus. Työ vie todella paljon valveillaoloajasta, sitten jos on lapsia niin siihen menee loppuaika. Ja tuntemilla ihmisillä on kaikilla vähän vastava tilanne.

Pitäisi pystyä hyväksymään se, että vain lapsilla ja nuorilla, joilla tavallaan on kaikki aika käsissään ja suhteellisen vähän velvoitteita, on aikaa ja energiaa panostaa ystäviin ja kavereihin.

Yleinen tarina nuorella naisella on myös se, että seurustelukumppani syrjäyttää kaverit. Välillä tuntuu, että naiset kohtelevat toisiaan jotenkin vain sellaisina väliaikaisjuttuina, kunnes mies astuu kuvaan.  Entisistä kavereista se saattaa tuntua aika kovalta kyydiltä, mutta äänenlausumaton sopimus sanelee, että nyt sinun on aika astua syrjään kun löysin sen, mitä oikeastaan olin hakemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Meikkaaminen liittynee tähän esimerkkinä siitä, että peilin edessä näet heti, näyttääkö kasvoihisi piirtämäsi viiva hyvältä vai ei. Ihminenkin toimii toisten ilmeissä ja eleissä tulkitsemansa palautteen mukaisesti.

Terve itsetunto tosiaan ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen ja hyväksynnän kalasteluun, mutta jos on elämässään ja etenkin herkässä nuoruusiässä saanut jatkuvasti negatiivista "palautetta" itsestään, esim. tullut kiusatuksi ja torjutuksi yrityksissään ystävystyä ja vaikka edes hymyillä jollekulle, ihminen menee rikki ja puolustusvaihteelle. Jos taas se palaute on ollut hyvää ja rohkaisevaa, ihmisen itsetunto on vahva ja hän kestää aikuisena ne torjunnatkin ajattelematta sen johtuvan siitä, että hän on läpeensä huono.

T. Eri

Mutta aikuisuudessa ei saa enää mitään kokemuksia, loppuvatko kokemukset lapsuuteen?

Ellei elä yksin korvessa, saa aikuisuudessakin palautetta muilta, joka päivä. Miksi se ei kelpaa?

Vaiko eikö kukaan tykkää aikuisestakaan, ei missään eikä koskaan? Mikä silloin onkaan se yhdistävä tekijä?

Saa, ja tärkeitä kokemuksia, jotka voivat olla eheyttäviä. Mutta tämä on sama juttu kuin vaikka kaltoinkohdeltujen lemmikkien kohdalla: ihminen tarvitsee todella paljon niitä korjaavia, hyviä kokemuksia vuorovaikutuksesta muiden kanssa, jotta pystyy luottamaan. Jotta pystyy olemaan siinä hetkessä sen uuden mukavan ihmisen kanssa ilman että alitajuisesti valmistautuu tulemaan kaltoinkohdelluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Pitää kelvata itse itselleen, ei jatkuvasti hakea kelpaavuutta muilta. Kun sitten ei jatkuvasti pohdi omaa kelpaavuuttaan, pystyy keskittymään muuhunkin kun omaan napaan ja peilikuvaan, pystyy kiinnostumaan niistä muista.

Jolloin ne muutkin kiinnostuvat, ei kukaan halua ystäväkseen ihmistä jolle muut ihmiset ovat vain peilejä hänen itsensä katsomiseen, ei kukaan halua olla pelkkä peili jonkun toisen itsetunto-ongelmissa.

Se yhdistää useimpia yksinäisiä (ei siis kaikkia), että ei näe muuta kun omat tarpeensa, ei koskaan pysähdy pohtimaan että mitä ne muut saavat ystävyydestäni. Pelkkä peilin rooli ei ole kovin kiinnostava. Halutaan tukea, ja että muut soittavat ja ovat kiinnostuneita, mutta ei itse soiteta ja olla kiinnostuneita muista.

Jos se ongelma onkin tässä. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka pyörii vain oman itsetuntonsa ja omien vaikeuksien ympärillä. Yleensä ihmiset tutustuu helposti sellaisiin, joita kiinnostaa muut ihmiset ja on aidosti kiinnostunut myös heidän asioistaan. Mutta jos asenne ja elekieli on sellainen, että kun minä en voi ja kun minä en halua ja kun minä en pysty ja minun itsetuntoni, niin ehkä se juuri etäännyttää muut ihmiset

Tämä on totta. Ihminen itse voi muuttaa itseään ja asennettaan ja jopa elekieltään jonkin verran, mutta silti peruskokemus itsestä suhteessa muihin ei todella muutu, jos se on loputtomiin vain esittämistä, kun niitä hyviä kokemuksia ei ala tulla. Se ei ole muiden ihmisten vastuulla, mutta jonkinlainen ymmärrys toisten ihmisten varautuneisuutta kohtaan ei olisi pahitteeksi. Ei tarvitse olla sydänystävä tai edes kaveri vastenmielisesti ja luotaantyöntävästi käyttäytyvän kanssa, mutta jos sitä nyt koettaisi vaikka olla mukava.

Minustakin varmaan on täällä joku valittamassa, että miksi en soita ja ota yhteyttä ja kutsu kylään ja leffaan. En tiedä, pitäisikö laittaa joku kyltti selkään, että vaikka olen ystävällinen ja kuuntelen toisten murheita ja kohtelias, en kaipaa ystävyyssuhteita. Vaikka juttelen sinulle töissä, en lähde leffaan kanssasi, koska minulla on oma elämä. Siitä ei kannata masentua ja valittaa, että se ykskään ei suostunut leffaan kanssani.

Tai jos olet soittanut minulle, vastaan kyllä ja juttelen, mutta en koe tarvetta soitella muille ihmisille. Yleensä soittelen vain asiapuhelut. En ole ihminen, joka jaksaa vapaalla istuskella puhelimessa juttelemassa. On niin paljon muuta tekemistä tai ehkä juuri silloin vain haluan lojua ja katsoa netflixiä. 

Koen joskus asian vaikeaksi, kun ihmiset haluaisi ystävystyä kanssani ja yhteydenpitoa ja leffoja ja tulla luokseni kylään ja tiedostan, että heitä voi loukata ja itsetunto mennä, jos sanon, että en taida lähteä, koska on muita suunnitelmia.

Ehkä joku merkki olkapäähän olisi hyvä. En kaipaa ystäviä, vaikka olen ystävällinen ihmisille. Ei tulisi väärinkäsityksiä ja kukaan ei loukkaantuisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Itsetunnon kehittämisessä tarvitaan niitä muita ihmisiä ja nimenomaan onnistumiskokemuksia heidän kanssaan! Ethän varmaan tee kampausta ja meikkiäkään ilman peiliä? Nämä muut ihmiset ovat ikäänkuin peili, josta voit päätellä oman onnistumisesi sosiaalisessa kanssakäymisessä.  Ja se itsetunto ei ole niin, että sitä joko on, tai ei ole. Se koostuu monista osatekijöistä, voi olla hyvä ammatillinen itsetunto ja tietää osaavansa ja onnistuvansa. Sama ihminen taas voi olla sosiaalisesti kömpelö ja tuntea huonoa itsetuntoa siitä osa-alueesta. Sama ihminen voi edelleen olla todella hyvä kumppani seurustelusuhteessa jne. 

Miten ihmeessä meikkaaminen tähän liittyy? Terve itsetunto ei perustu jatkuvaan oman arvon pohtimiseen, muihin peilaamiseen tai hyväksynnän kalasteluun muilta.

Pitää kelvata itse itselleen, ei jatkuvasti hakea kelpaavuutta muilta. Kun sitten ei jatkuvasti pohdi omaa kelpaavuuttaan, pystyy keskittymään muuhunkin kun omaan napaan ja peilikuvaan, pystyy kiinnostumaan niistä muista.

Jolloin ne muutkin kiinnostuvat, ei kukaan halua ystäväkseen ihmistä jolle muut ihmiset ovat vain peilejä hänen itsensä katsomiseen, ei kukaan halua olla pelkkä peili jonkun toisen itsetunto-ongelmissa.

Se yhdistää useimpia yksinäisiä (ei siis kaikkia), että ei näe muuta kun omat tarpeensa, ei koskaan pysähdy pohtimaan että mitä ne muut saavat ystävyydestäni. Pelkkä peilin rooli ei ole kovin kiinnostava. Halutaan tukea, ja että muut soittavat ja ovat kiinnostuneita, mutta ei itse soiteta ja olla kiinnostuneita muista.

Jos se ongelma onkin tässä. Kukaan ei kiinnostu ihmisestä, joka pyörii vain oman itsetuntonsa ja omien vaikeuksien ympärillä. Yleensä ihmiset tutustuu helposti sellaisiin, joita kiinnostaa muut ihmiset ja on aidosti kiinnostunut myös heidän asioistaan. Mutta jos asenne ja elekieli on sellainen, että kun minä en voi ja kun minä en halua ja kun minä en pysty ja minun itsetuntoni, niin ehkä se juuri etäännyttää muut ihmiset

sitten kuitenkin neuvonantajien ystävät on kaikki ala-asteelta ja tuttuja joiden luona käy on lasten parhaiden kavereiden vanhemmat. haluan neuvoja niiltä joiden ystävät on saatu aikuisena

Itse olen neuvoja myös täällä jaellut. Olen muuttanut kauas sekä opiskelupaikkakunnaltani että syntymäpaikkakunnaltani. Toki muutamia ystäviä on myös menneisyydestäni, mutta kyllä elämä on heitellyt niin etäs toisistaan, että yhteydessä ollaan lähinnä sosiaalisen median välityksellä harvakseltaan. Kyllä muuttojen myötä sen arjessa mukana olevan ystävä ja tuttavapiirin olen aina joutunut tyhjästä luomaan. Itse olen tässä onnistunut olemalla aktiivinen ja juttelemalla ihmisten kanssa missä ikinä heitä olen tavannut. Töissä, omissa ja lasten harrastuksissa, kulttuuririennoissa ja kuulunpa aktiivina muutamaan yleishyödylliseen yhdistykseenkin. Sen kyllä olen vuosien mittaan havainnut, että ainakin näin pienehkössä maalaiskunnassa aina ne samat ihmiset ovat aktiivisia ja mukana niin jääkiekkoseurassa, koulun vanhempien yhdistyksessä kuin harrastajateatterissa. Osa sitten ilmeisesti tyytyy vaan avautumaan netissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.

Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.

Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin  vastauksena on hirveä kitinä.

Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.

Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata. 

Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.

Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.

Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.

Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.

Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.

Martat, Spr, vpk...

Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta. 

Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.

Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä

Nykyihminen kirjoittaa havaitsemistaan epäkohdista internetin yleiselle suositulle keskustelupalstalle, jossa toivottavasti on muutama fiksu ihminen, joka miettii asioita ratkaisukeskeisesti, eikä käy etsimään syyllisiä tai tuo omaa erinomaisuuttaan esille mukanokkeluuksilla ja itsekehuna. 

Mutta eihän täällä näköjään saa niitä ratkaisuja esittää, eikä edes kertoa miten itse on saanut ystäviä. Heti on yksinäiset huutamassa ettei täällä mitään ratkaisua olla hakemassa vaan avautumassa ja valittamassa. Tosi törkeää kun ihan harrastuksia ja ihmisten kanssa juttelemista pakotetaan.

Mieti miten itse kirjoitat! Jos kirjoitat alentuvasti tai holhoavasti, niin aivan varmasti saat takaisin kiukkuisia vastauksia! Ja täällä kirjoittaa useampi ihminen omasta näkökulmastaan käsin, siksi myös vastaukset ovat erilaisia. Miksi takerrut negatiivisuuteen ja otat itseesi? Kehitä keskustelutaitojasi, niin että osaat antaa neuvoja tai ehdotuksia empaattisesti ja ystävällisesti käyttäytyen. Ja kehitä itsetuntoasi, niin ettet heti pillahda, jos joku ei juuri sinun neuvoasi kaipaakaan. Täällä on runsaasti keskustelijoita ja lukijoita, joku saattaa hyötyäkin neuvoistasi, jos ne siis ovat lukemisen arvoisia. 

Mä en oikeesti ymmärrä että mistä mää antisosiaaliset ja kaverittomat ihmiset löytää kumppanin?? Netistä???

Miten voi olla kumppani, mutta ei ystävää??

Itse kun aikoinaan olin ahdistunut ja pelkäsin suuresti sosiaalisia tilanteita, ei tullut mieleenkään lähestyä vastakkaista sukupuolta. Sellainen toisen kohtaaminen tosi läheisellä tavalla tuntui tosi vaikelta.

Ymmärrän että meitä ihmisiä on monenlaisia, mutta jos ei uskalla lähestyä ihmisiä kaverina, niin miten voi uskaltaa parisuhdemielessä???

Luulen että pohjalla on jotain että ei niin ole arvostanut toisten seuraa. On tosi introvertti, pitänyt huonosti yhteyttä ja kaverit vaan jäänyt.

Sitten yhtäkkiä huomaa että ei ole ketään kelle voisi enää soittaa.

Itse siis luulen näin, koska mulle olisi voinut käydä sama ja melkdin kävi. Tajusin etten ole arvostanut ystäviäni ollenkaan. Aloin huomioida heitä ja pitää yhteyttä. Se tuntui hyvältä minusta ja varmasti ystävistänikin, kun yhteydenpito ei ollut vain heidän kontollaan. Osoitin välittävän heistä.

Ystävyys ja kaverisuhteet kaipaa tekemistä ja yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsestä tuo on kiinni, kuten minen moni muukin asia mistä kaikki valittaa.

Osittain onkin. On silti mielenkiintoista, että yleisesti ottaen täällä on täysin ok sanoa yksinäiselle, että asia on oma vikasi, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida homma kuntoon.

Sitten taas jos sanoo näille palstan "sinkkumiehille" että heidän naisen puutteensa on ihan heidän oma vikansa, niin  vastauksena on hirveä kitinä.

Sama reaktio tulisi jos sanoisi pienituloisille että köyhyytenne on oma vikanne, olisitte vaan rikkaampia.

Yksinäisiä on kuitenkin ihan ok syyllistää ja dissata. 

Suoraan sanoen ottaa päähän nuo "itsestä kiinni, sinäkin voit vapaasti mennä ulos" -kommentit. Kun syitä yksinäisyyteen voi olla niin monia: masennus, huonommuudentunne, ahdistus, hylätyksi tuleminen, epäluottamus... Ihan vaikka sekin ettei ole varaa harrastaa mitään missä voisi tavata ihmisiä tai ei asu paikassa jossa olisi ilmaisjuttuja voivat vaikeuttaa asioita.

Tekosyitä on helppo keksiä. Esim. Yhdistystouminta on ilmaista ja pienimmälläkin paikkakunnalla on kymmeniä yhdistyksiä, joihin kaivataan aktiivisia ihmisiä. Helppohan se on mutkutella toimimisen sijaan.

Ei mun paikkakunnalla tietääkseni ole. Eräässä ilmaisharrastuksessa kävin, siellä oli vain keski-ikäisiä ja olen itse parikymppinen, ei oikein irronnut kavereita.

Taatusti jokaisella paikkakunnalla toimii spr, martat , maa-ja kotitalousnaiset, naisvoimistelijat, urheiluseuroja, luononsuojeluseuroja, erilaisia kulttuuriseuroja kirjoittajille, maalareille, valokuvaajille , vpkssa on naisjaosto jos ei sammutusosasto kiinnosta lionsit ja ladyt, rotaryt ja jne jne. Itse toki tarvitsee viitsiä ottaa niistä selvää. Oman paikkakunnan faceryhmässä voi varmaan kysellä ja pienemmillä paikkakunnilla yleensä seurat ilmoittelee toiminnastaan paikallislehden meno-osastolla.

Erinomaisia ohjeita parikymppiselle.

Martat, Spr, vpk...

Ei millään pahalla, mutta aika monen sinänsä ystävälliset vinkit ovat ns. "out of touch" todellisuuden kanssa. Maailma on muuttunut tosi paljon, eikä uusia ihmisiä ole mitenkään helppo tavata tuolla kylillä vuonna 2018, kun yhteydenpito hoidetaan lähinnä WhatsAppin ja Messengerin kautta. 

Niinpä. Liian vaikeaahan se olisi ollutkin.

Helpompi kotona istua puhelin kourassa ja odottaa, että eikö kukaan laita viestiä. Mitäpä sitä nykyihminen osaisi ilman Messengeriä tehdä

Nykyihminen kirjoittaa havaitsemistaan epäkohdista internetin yleiselle suositulle keskustelupalstalle, jossa toivottavasti on muutama fiksu ihminen, joka miettii asioita ratkaisukeskeisesti, eikä käy etsimään syyllisiä tai tuo omaa erinomaisuuttaan esille mukanokkeluuksilla ja itsekehuna. 

Mutta eihän täällä näköjään saa niitä ratkaisuja esittää, eikä edes kertoa miten itse on saanut ystäviä. Heti on yksinäiset huutamassa ettei täällä mitään ratkaisua olla hakemassa vaan avautumassa ja valittamassa. Tosi törkeää kun ihan harrastuksia ja ihmisten kanssa juttelemista pakotetaan.

Mieti miten itse kirjoitat! Jos kirjoitat alentuvasti tai holhoavasti, niin aivan varmasti saat takaisin kiukkuisia vastauksia! Ja täällä kirjoittaa useampi ihminen omasta näkökulmastaan käsin, siksi myös vastaukset ovat erilaisia. Miksi takerrut negatiivisuuteen ja otat itseesi? Kehitä keskustelutaitojasi, niin että osaat antaa neuvoja tai ehdotuksia empaattisesti ja ystävällisesti käyttäytyen. Ja kehitä itsetuntoasi, niin ettet heti pillahda, jos joku ei juuri sinun neuvoasi kaipaakaan. Täällä on runsaasti keskustelijoita ja lukijoita, joku saattaa hyötyäkin neuvoistasi, jos ne siis ovat lukemisen arvoisia. 

En ottanut itseeni, mutta sinä taas demonstroit oikein hyvin, miksi joillakin on vaikea ystävystyä tai edes tutustua kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä. Kaikki on vaan itsestä kiinni. Aletaan vaan kaikki miljonääreiksi ja kauniiksi ja pidetyiksi ihmisiksi. Mitäs hittoja me täällä pyöritään. 

Totta. Tilanne paranee juuri sillä, että jää kotiin murjottamaan ja valittamaan ja uhriutumaan. 

Minä olen tehnyt vaikka mitä muutakin kuin "murjottanut kotona". Kukaan ei vain kaipaa mun seuraa ja arvaa kuinka paljon jossain vaiheessa enää kiinnostaa yrittää kun ei ole aiemminkaan onnistunut ja itsetunto on mennyttä.

Ihan vaan vinkkinä totean, että kannattaa koettaa kehittäävahvempi itsetunto, joka ei pikkuasioista mene.

Mahtava idea. Tätäpä ei kukaan ole tullutkaan ajatelleksi.

Jep, oli niin nerokas vinkki etten tosiaan olisi itse millään keksinyt. Hohhoijaa.

On mulla välillä ollutkin parempi itsetunto, mutta aina se vain rysähtää takaisin alas. Jos se olisi helppo korjata, olisin kyllä tehnyt sen jo. Ikävä kyllä vähän liikaa myrkyllisiä ihmisiä ja liian vähän muunlaisia ei tee itsetunnolle hyvää, vaikka eiköhän joku kohta väitä että kyllä hän vain selviää kaikesta ja kukaan tai mikään ei häneen rautaiseen itsetuntoonsa pure.

Jos minulle tällä tyylillä tulisit keskustelemaan, lähtisin varmaan aika äkkiä karkuun. Harvoin noin negatiivista ilmapiiriä levittävää ihmistä kohtaa.

Pieni neuvo, Tällä tyylillä et todellakaan ystäviä saa.

Mutta että kavereita saadaan käskemällä ihmisiä hankkimaan parempi itsetunto?

Itsesäälissä kieriskelevä surkea valittaja ei taatusti ole halutuinta kaverimatskua. Jokaisella meistä on ihan varmasti omat vaikeutemme ja ongelmamme, mutta kysymys onkin siitä miten niistä selviytyy. Myönteinen, ystävällinen, itsensä kanssa sinut oleva iinen saa ystäviä kyllä. Luuletteko tosiaan, ettei muiden ihmisten tarvitse ollenkaan ponnistella ja nähdä vaivaa?

Mikä Sulla nyt meni tunteisiin? Mikset kerro miten olet ponnistellut ja kauanko se on kestänyt?  Se olisi ollut hyödyksi, tuo oman hännän nosto taas ei hyödytä mitään tai ketään muuta kuin sinua itseäsi ja suurta egoasi!

No itse olen oikeasti introvertti ja nuorempana kärsin kohtalaisen voimakkaasti sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lukiossa minulla oli pari ystävää ja loput piti omituisena nörttinä kun vielä menestyin hyvin koulussa. Kyllä se aika lailla ponnistelua vaati, että hakeuduin opiskelemaan 500 kmn päähän unelma-alaani kaupunkiin jossa en ollut ikinä käynyt ja josta en tuntenut ketään. Siinä vaiheessa päätin että poistun mukavuusalueeltani ja olen aktiivinen opiskelijapiireissä. Harjaannutin itseni juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa ja sainkin paljon kavereita muista samassa tilanteessa olevista. Pikkuhiljaa se ulkopuolisuuden ja epämukavuuden olo hälveni. Luulisin, että osa tästä johtuu ihan siitä, että tajusin, ettei maailma pyöri minun napani ympärillä. Ei hyvässä eikä pahassa. Voin mokailla ja epäonnistua ja todennäköisrsti ketään ei kiinnosta, koska heillä on omat murheensa. Sen sijaan että ajattelee itsetietoisesti ja itsekeskeisesti kannattaa ennemminajatella sitä, mitä minä voin tehdä toisen hyväksi ja edesauttaa tutustumista ja ystävystymistä.

Tämä on hyvää keskustelua! Kerrotaan mitä on ajatellut ja tehnyt, ilman itsekorostusta tai muiden vähättelyä! 

Ja jälleen kerran näitä yksinäisyydestä valittajia ja heti ensimmäisissä lauseissa mainitaan että hänellä on MIES. Ei jmalauta!!!! Kerrankin luulin että nyt on kunnon juttu jostain oikeasti yksnäisestä; niin pitihän se arvata, henkilöllä on mies ja jopa asuu tämän kanssa yhdessä! Ei todellakaan tiedä pskaakaan yksinäisyydestä tuo tyyppi! Yhyy kun ei ole ketään kenen kanssa käydä kaupoilla, leffassa, matkoilla, HLVETTI SULLA ON MIES!!!!!!! Mitä sitten teet miehen kanssa jos sen kanssa ei voi tehdä mitään??? Terveisin nimimerkki OIKEASTI yksinäinen nainen jolla menee hermo

Voitaisiinko luvata, että heti tällä viikolla loppuviikosta olemme ystävällisiä kaikille ja jutellaan sille työpaikan yksinäiselle. Kysellään viikonlopun suunnitelmia ja jos ei ole, niin jokainen vuorollaan voisi kutsua hänet luokseen viikonloppuna syömään tai muuten vain kylään ja kahville tai shoppailemaan. Olisi viikon hyvä teko jokaiselta. Yhdessä yksinäisyydenpoistotalkoisiin.

Minulla olisi yksi ehdotus. Yksinäiset, perustettaisiinko vaikka faceen yksinäisten sydänten kerho. Siellä voitaisiin tukea toisiamme ja ystävystyä keskenämme. Saisimme näin kokoontumispaikan, missä voisimme jutella asioista oikeilla nimillä ja saada ystäviä itsellemme.

Mitä mieltä olette?

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi yksi ehdotus. Yksinäiset, perustettaisiinko vaikka faceen yksinäisten sydänten kerho. Siellä voitaisiin tukea toisiamme ja ystävystyä keskenämme. Saisimme näin kokoontumispaikan, missä voisimme jutella asioista oikeilla nimillä ja saada ystäviä itsellemme.

Mitä mieltä olette?

Tätä olen aina ihmetellyt, että miksi ihmiset ei itse tartu toimeen. Eihän se faceryhmän perustaminen vaadi kuin hieman vaivannäköä. Tosin tuo nimi viittaa romanttisen seuran hankintaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi yksi ehdotus. Yksinäiset, perustettaisiinko vaikka faceen yksinäisten sydänten kerho. Siellä voitaisiin tukea toisiamme ja ystävystyä keskenämme. Saisimme näin kokoontumispaikan, missä voisimme jutella asioista oikeilla nimillä ja saada ystäviä itsellemme.

Mitä mieltä olette?

Hyvä idea, en tosin ole itse facessa oikealla nimelläni, ja mieluiten anonyymisti juttelisin tästä aiheesta aluksi, kaikki ihmiset eivät ole luotettavia.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeesti ymmärrä että mistä mää antisosiaaliset ja kaverittomat ihmiset löytää kumppanin?? Netistä???

Miten voi olla kumppani, mutta ei ystävää??

Itse kun aikoinaan olin ahdistunut ja pelkäsin suuresti sosiaalisia tilanteita, ei tullut mieleenkään lähestyä vastakkaista sukupuolta. Sellainen toisen kohtaaminen tosi läheisellä tavalla tuntui tosi vaikelta.

Ymmärrän että meitä ihmisiä on monenlaisia, mutta jos ei uskalla lähestyä ihmisiä kaverina, niin miten voi uskaltaa parisuhdemielessä???

Luulen että pohjalla on jotain että ei niin ole arvostanut toisten seuraa. On tosi introvertti, pitänyt huonosti yhteyttä ja kaverit vaan jäänyt.

Sitten yhtäkkiä huomaa että ei ole ketään kelle voisi enää soittaa.

Itse siis luulen näin, koska mulle olisi voinut käydä sama ja melkdin kävi. Tajusin etten ole arvostanut ystäviäni ollenkaan. Aloin huomioida heitä ja pitää yhteyttä. Se tuntui hyvältä minusta ja varmasti ystävistänikin, kun yhteydenpito ei ollut vain heidän kontollaan. Osoitin välittävän heistä.

Ystävyys ja kaverisuhteet kaipaa tekemistä ja yhteydenpitoa.

Ihastusmielessä kiinnostuakseen ihmiset kai tarvitsevat vähemmän ja erilaista virikettä kuin kaverimielessä. En itse ole juurikaan miehiä lähestynyt, vaan he minua. He ovat halunneet tutustua, ja ovat olleet ihan normaaleja miehiä joilla on paljon kavereita. Jos täytetään kaavaketta, jossa raksitetaan syitä kiinnostua tutustumaan johonkin ihmiseen, niin miehet voivat raksia kohdan "kiinnostus parisuhteeseen", kun naiset kaipaavat ihmisessä jotakin muuta kuin fyysisen puoleensavetävyyden. Miehet ovat siis kiinnostuneempia alkuun tutustumaan, koska biologia käskee.