"yksinäisen Elisan, 22, elämä: Töistä kotiin ja Netflix päälle, ei ketään kelle soittaa " :(

Yksi syy on juuri netlixit ja muut viaplayt. Ihmiset tulevat kotiin ja rojahtavat sohvalle vahtaamaan sarjoja ja elokuvia ja eivät pääse siitä enää ylös illan aikana, kun on pakko katsoa se seuraava jaksokin.

Sitten valitetaan, että ei oo muuta kuin työ ja netflix. Kone kiinni ja sarjat tauolle ja puhelin käteen tai sitten muuten vain ulos siitä kämpästä, niin jotain saattaa tapahtuakkin. Mutta kun nökötetään läppärin äärellä katsomassa sarjoja, niin miten sitä ystäviä saa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei oikein ole sopivia paikkoja kokoontumisille ja luontevalle kanssakäymiselle muiden ihmisten kanssa. Mietin Etelä-Eurooppalaisia tapoja, siellä on piazzoja, niiden ympärillä baareja ja ravintoloita, joissa käyvät kaikki ainakin joskus. Sosiaaliset suhteet usein hoidetaan juuri ulkona, ei kotona.

Meillä Suomessa on ollut kyläilykulttuuri, sekä kirkko, jossa kaikki kävivät ja kesäisin joku tanssilava tms. Tämä on muuttunut kun ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin. Kaupunkiasunnot ovat pieniä, lapsuudenystävät ja sukulaiset asuvat kaukana ja tapaamiset vaatisivat yökyläilyä ainakin pari päivää.  Naapureita ja työkavereita tai muita puolituttuja ei kotiin viitsi kutsua, se tuntuu kiusalliselta, vaikka kodin ulkopuolella juttua riittäisikin. 

Meillä olisi ostareita, joissa voisi tavata muita lasillisella tai kahvikupillisella, mutta pitäisi vaan saada sopiva ryhmä kokoon. Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joissa ennestään tuntemattomat etsivät lenkkiseuraa tms. Uskon, että tästä tulee trendikästä ihan pian. Ajan myötä tämä ratkeaa ihan siksi, että yksinäisiä on niin paljon. 

Ongelmahan ei ole, etteikö olisi paikkoja, missä tavata ystäviään ja kavereitaan. Jossain haja-asutusalueella ei ehkä ole kuin koti kahvitteluineen, mutta kaupungeissa ja kylien keskustoissa on. Ongelma on, että suomalaiset eivät halua puhua tuntemattomille. Kuitenkin jokainen ihminen on tuntematon kunnes häneen tutustuu. 

Etelä-Eurooppaa ja muita vastaavia sosiaalisesti eläväisempiä paikkoja ei ehkä kannata verrata Suomeen. Suomalaisessa yksinäisyydessä ei niinkään ole kyse siitä, etteikö olisi mahdollisuuksia saada kahvitteluseuraa tai mennä muiden ihmisten joukkoon erilaisiin tapahtumiin, vaan siitä, ettei koe olevansa kenellekään erityinen. Lähisukulaiseni on naimisissa tällaisesta maasta kotoisin olevan kanssa. Hän on kertonut, että suomalaisille ystävyys tarkoittaa samaa kuin hänen kotimaassaan sisaruussuhde. Kaveruus taas samaa kuin hänen kotimaassaan ystävyys ja tuttavuus samaa kuin hänen kotimaassaan kaveruus. Suomalaisten ystävyyssuhteet ovat emotionaalisesti huomattavasti syvempiä kuin ystävyyssuhteet hänen kotimaassaan. Suomalainen voi olla mukana tutussa seurueessa ja silti tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, koska kokee suhteensa seurueen muihin jäseniin liian pinnalliseksi. 

Suomessa on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tapahtumiin yhdessä muiden kanssa. Ongelma on, että niiden muiden kanssa ei ole ystävyyttä tarkoittavaa syvällistä suhdetta. Suurimmalle osalle pelkkä chillailu ja yhdessä tekeminen jossain porukassa ei riitä vaan kaivataan syvempää yhteyttä toiseen ihmiseen.

Kyllä se syy naisen yksinäisyyteen löytyy ihan peilistä, niinkuin miehenkin naisettomuuteen. Niin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei oikein ole sopivia paikkoja kokoontumisille ja luontevalle kanssakäymiselle muiden ihmisten kanssa. Mietin Etelä-Eurooppalaisia tapoja, siellä on piazzoja, niiden ympärillä baareja ja ravintoloita, joissa käyvät kaikki ainakin joskus. Sosiaaliset suhteet usein hoidetaan juuri ulkona, ei kotona.

Meillä Suomessa on ollut kyläilykulttuuri, sekä kirkko, jossa kaikki kävivät ja kesäisin joku tanssilava tms. Tämä on muuttunut kun ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin. Kaupunkiasunnot ovat pieniä, lapsuudenystävät ja sukulaiset asuvat kaukana ja tapaamiset vaatisivat yökyläilyä ainakin pari päivää.  Naapureita ja työkavereita tai muita puolituttuja ei kotiin viitsi kutsua, se tuntuu kiusalliselta, vaikka kodin ulkopuolella juttua riittäisikin. 

Meillä olisi ostareita, joissa voisi tavata muita lasillisella tai kahvikupillisella, mutta pitäisi vaan saada sopiva ryhmä kokoon. Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joissa ennestään tuntemattomat etsivät lenkkiseuraa tms. Uskon, että tästä tulee trendikästä ihan pian. Ajan myötä tämä ratkeaa ihan siksi, että yksinäisiä on niin paljon. 

Ongelmahan ei ole, etteikö olisi paikkoja, missä tavata ystäviään ja kavereitaan. Jossain haja-asutusalueella ei ehkä ole kuin koti kahvitteluineen, mutta kaupungeissa ja kylien keskustoissa on. Ongelma on, että suomalaiset eivät halua puhua tuntemattomille. Kuitenkin jokainen ihminen on tuntematon kunnes häneen tutustuu. 

Etelä-Eurooppaa ja muita vastaavia sosiaalisesti eläväisempiä paikkoja ei ehkä kannata verrata Suomeen. Suomalaisessa yksinäisyydessä ei niinkään ole kyse siitä, etteikö olisi mahdollisuuksia saada kahvitteluseuraa tai mennä muiden ihmisten joukkoon erilaisiin tapahtumiin, vaan siitä, ettei koe olevansa kenellekään erityinen. Lähisukulaiseni on naimisissa tällaisesta maasta kotoisin olevan kanssa. Hän on kertonut, että suomalaisille ystävyys tarkoittaa samaa kuin hänen kotimaassaan sisaruussuhde. Kaveruus taas samaa kuin hänen kotimaassaan ystävyys ja tuttavuus samaa kuin hänen kotimaassaan kaveruus. Suomalaisten ystävyyssuhteet ovat emotionaalisesti huomattavasti syvempiä kuin ystävyyssuhteet hänen kotimaassaan. Suomalainen voi olla mukana tutussa seurueessa ja silti tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, koska kokee suhteensa seurueen muihin jäseniin liian pinnalliseksi. 

Suomessa on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tapahtumiin yhdessä muiden kanssa. Ongelma on, että niiden muiden kanssa ei ole ystävyyttä tarkoittavaa syvällistä suhdetta. Suurimmalle osalle pelkkä chillailu ja yhdessä tekeminen jossain porukassa ei riitä vaan kaivataan syvempää yhteyttä toiseen ihmiseen.

Ja tähän vielä.... koska meidän suomalaisten ystävyyssuhteet ovat sellaisia kuin ovat, ihmisillä ei yleensä ole kovin montaa ystävää. Ei ehditä eikä jakseta pariakymmentä sellaista ihmissuhdetta. Ihmisille riittää ihan hyvin 1-3 hyvää ystävää. Ei muualla maailmassa piazzoilla ja kahviloissa jutella uupumuksesta, masennuksesta, parisuhdeongelmista, omista epävarmuuksista, arjen rankkuudesta univelkoineen jne vaan keskustelu ystävien kanssa koskee huomattavasti kevyempiä aiheita. Sen vuoksi ei ole väliä, vaikka kahden ystävyksenn seuraan istahtaisi pari muutakin ihmistä, jotka ovat tuttuja vain toiselle. Suomalainen taas napsauttaa suunsa kiinni, jos paikalle tulee muita kuin hänen omia läheisiä ystäviään. Todennäköisesti myös pettyy koko tapaamiseen, koska olisi halunnut jutella syvällisesti ystävänsä kanssa ja ulkopuolisten ilmaantuminen paikalle muuttaa keskustelun enemmän smalltalkiksi.

Tosiasissa ei ole muuta ratkaisua, kun hyväksyä ITSE itsensä sellaisena kun on.

Ei toiset ihmiset kertakaikkiaan elä muuten, kuin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla

Jos et ole ihmisille kelvollinen, niin sitten et ole, eikä sille voi mitään. Itse kuulun suurimmaksi osaksi tuohon, että olen ulkopuolisen silmin varmaan tylsä ja nörtti yms. Mut siinähän sitten pitävät mua outona.

En minäkään ole kiinnostunut muista ihmisistä, mutta en jaksa siitä stressatakkaan tai kantaa huolta, että pitäisi saada nyt ystäviä tai kavereita, koska niin "kuuluu" olla.

Sisimpäni täyttää yksinkertaisesti elämä ja etenkin vapaa-aika itse, enkä rehellisesti sanottuna ja tätä yksinäisyysrumbaa katsellenna voi sanoa kun että hyvin surullinen ja ahdas on se maailma, jossa suurin osa ihmisistä elää, kun oma onnellisuus riippuu siitä, että onko ystäviä tai ei, eli toisinsanoen aikamoinen vankila se on.

Elämä vain tapahtuu, en voi sille mitään ja ehkä joku perimmäinen merkitys sille löytyy myöhemmin. Itse en jaksa tuhlata aikaa siihen että katselisin ja kuuntelisin joitain kaveriporukoita julkisilla paikoilla ja sit tekisin itseni onnettomaksi.

Ajattelen yleensä muita juttuja.

Mut, en vie kenenkään oikeutta olla yksinäinen ja surullinen, koska jos niin joku on päättänyt olla (vaikkei ihmisten puutteelle mitään itse mahdakkaan), niin siinähän sitten ovat. Ei pakosti tarvitse vapautua ja hyväksyä elämää sellaisena kun se on.

Paljon tästäkin jaksetaan jauhaa, vaikka loppupeleissä kyse on vain piilomainonnosta:  Elisa ja Netflix.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se syy naisen yksinäisyyteen löytyy ihan peilistä, niinkuin miehenkin naisettomuuteen. Niin!

Niin. Syy löytyy siitä, että ei vain satu täyttämään ihmisten tarpeita, tai vedä ketään puoleensa, vaikka ihan hyvä tyyppi olisikin.

Vai meinasitko, että "peiliin katsomalla ja itseään muuttamalla" kuka tahansa saa kumppanin?

Nyt on pentti 40v tarina iltalehdessä. Vähän panostusta noihin feikkinimiin. Kukaan 40v ei ole tänä päivänä pentti. Kumma kun ei erkki 40v. Toimittelijat eikö teillä ole mielikuvitusta tuon enempää.

Go ahead pena! ✌

Vierailija kirjoitti:

Paljon tästäkin jaksetaan jauhaa, vaikka loppupeleissä kyse on vain piilomainonnosta:  Elisa ja Netflix.

Nää nuoret naikkoset kattelee just tota netflixiä. Kuuluu samaan sarjaan kun kuumottavat instakuvat ja blogit.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se syy naisen yksinäisyyteen löytyy ihan peilistä, niinkuin miehenkin naisettomuuteen. Niin!

Miten peili siihen liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.

Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.

Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".

Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D

Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(

Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?

Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.

Kyllä mulla tekemistä on, nekin vaan nyt on sellaisia mitä tehdään yksin kotona. Yhdessä on vähän omituista vaikka lukea eikä noita käsitöistä kiinnostuneita oman ikäsiäkään loputtomiin tällä kylällä ole, kun suurinta osaa kiinnostaa juurikin se baareissa juokseminen yms. En kai ole tarpeeksi yksinäinen, kun haluaisin edes jokseenkin samanoloisia kavereita.

Sun tekemisesi siis ovat - olipa sulla ystäviä tai ei - kuitenkin sellaisia, mitä tehdään yksin kotona. Miten olisi joku meilikaveri? Joku, joka myöskin tekee vain yksin kotona? Sitten voisitte kirjoitella, mitä olette tehneet yksin kotona. 

Voisihan sinne kotiin tulla joku tekemään käsitöitä kaverina tai pitämään lukupiiriä. Mutta jos muita nuoria kiinnostaa vainpinnallinen ryyppääminen, niin ei niistä käsityöseuraa saa

Joka kylässä ja notkelmassa on Martta-piiri, joista useimmat kokoontuu kerran viikkoon tekemään käsitöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mies ja lapsia ja silti olen yksinäinen.

Ei ole kavereita ja sukulaisiakin nään vain lasten synttäreillä. En ole töissä niin ei sitäkään kautta ole aikuista juttuseuraa.

Kun on sosiaalistentilanteidenpelkoa ja masennusta, niin on aika vaikea lähteä etsimäänkään, vaikka joidenkin mielestä tämäkin nyt on vain "oma valinta".

Ja ei, mies ei korvaa ystäviä, ainakaan jos on mennyt valitsemaan perus tuppisuun jota kiinnostaa vaan pelaaminen ja yhteisiä harrastuksia ei liiemmin ole, pelatakaan ei voi yhdessä kun miehelle ei konsoli käy :'D

Mutta mistään ei saa valittaa kun aina jollain on asiat huonommin, täälläkin ukot valittaa yksinäisyydestä kun afrikassa on nälänhätä ;(

Tulee vaan edelleenkin mieleen, että miksei voi kiinnostua asioista ennemmin kun lähteä jonnekin etsimään ihmisiä, mikä kuulostaa järjettömältä?

Yksinäisiltä mun mielestä uupuu kyky elää omaa elämäänsä ja tehdä asioita mitkä kiinnostaa.

Kyllä mulla tekemistä on, nekin vaan nyt on sellaisia mitä tehdään yksin kotona. Yhdessä on vähän omituista vaikka lukea eikä noita käsitöistä kiinnostuneita oman ikäsiäkään loputtomiin tällä kylällä ole, kun suurinta osaa kiinnostaa juurikin se baareissa juokseminen yms. En kai ole tarpeeksi yksinäinen, kun haluaisin edes jokseenkin samanoloisia kavereita.

Sun tekemisesi siis ovat - olipa sulla ystäviä tai ei - kuitenkin sellaisia, mitä tehdään yksin kotona. Miten olisi joku meilikaveri? Joku, joka myöskin tekee vain yksin kotona? Sitten voisitte kirjoitella, mitä olette tehneet yksin kotona. 

Voisihan sinne kotiin tulla joku tekemään käsitöitä kaverina tai pitämään lukupiiriä. Mutta jos muita nuoria kiinnostaa vainpinnallinen ryyppääminen, niin ei niistä käsityöseuraa saa

Miksi kaverin pitäisi olla nuori?

Koska Elisa on itsekin nuori, siinä vastaus. Ja kyllä, vanhemmankin ihmisen kanssa voi olla todella läheisissä väleissä, mutta on se yhteys ihan erilaista oman ikäisten kanssa.

Varsinkin naisilla se vanhempi-nuorempi-asetelma näkyy aika vahvana aikuisiälläkin ja kyllä kuusikymppinen pitää parikymppistä ihan tyttönä vielä. Tasa-arvoinen aikuisten välinen ystävyys sisäpiirinvitseineen, pohdiskeluineen ja rentoine keskusteluineen pääsee harvoin syntymään, kun vanhempi holhoaa nuorempaa ja nuorempi ihmettelee, kun vanhemman silmät vain laajenevat hänen huumorilleen.

Ehkä Elisalla on lapsena ja nuorena ollut vilkas sosiaalinen elämä ison kaveriporukan voimin ja nyt, kun kaverukset ovat hajaantuneet ympäri maata opiskelemaan ja kasvaneet erilleen, voi Elisasta hyvinkin tuntua siltä, että hän on ihan yksin, kun joka päivä ei enää olekaan ohjelmaa.

Itse olin koko lapsuuden yksinäinen. Olin niin ujo, etten uskaltanut jutella kenellekään ja aika äkkiä ikätoverit jättivät minut rauhaan ja muodostivat omat porukkansa ilman minua. Vasta, kun vaihdoin lukiota ennen abivuotta, sain kaksi hyvää ystävää, joita vieläkin näen pari kertaa kuussa, muuten hengaan yksin, tai porukoilla. Kumppania ei ole.

Ja omasta mielestäni en ole yhtään yksinäinen, vaikka teoriassa olen paljon yksinäisempi, kuin tämä Elisa ja tiedän, että moni tuntisi minun tilanteessani yksinäisyyttä. Olen vain niin tottunut yksinoloon, että kaksi kaveria tuntuu hirmupaljolta, Elisan tilanne on varmaan ihan päinvastainen ja tiedän, että jotkut ihmiset oikein ahdistuvat, jos eivät joka päivä hengaa jonkun kanssa

Kavereiden hankinnassa pitää olla proaktiivinen, ei se muuten luonnistu. Omien harrastusten pohjalta johonkin klubi- tai ryhmätoimintaan, sieltä väkisinkin tulee kavereita josset tietysti ole hirveä känkkäränkkä josta kukaan ei pidä.

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen. 35v. Ei ole koskaan ollut miestä. Kukaan mies ei ole koskaan tehnyt aloitetta. Työpaikka on joo, mutta ei ole sosiaalinen porukka. Tarkistin puhelimesta milloin joku on viimeksi soittanut: 4.9., se oli äiti.

Että jos ei nyt tehtäisi näitä turhia yleistyksiä. Jokaisen tarina on erilainen.

Olen 30v mies. Nainen on ollut elämän aikana kahdesti, tosin nyt on ollut sinkkuna vuosia. Kavereitakin löytyy. Mutta kukaan nainen ei ole koskaan tehnyt aloitetta minulle, ei ikinä. Miksi sitten löysin naisen tai kavereita ylipäätään? Tein itse sen aloitteen.

x

Yksinäisen Elisan elämä voi olla ihan hyvää.  Itselläni oli sama ongelma samana ikäisenä kun en muka voinut mennä yksin minnekään. No hengasin esim. kahden ihan tyhmän ja ruman tytön kanssa jotka olivat ammattejaan, arvojaan ja ulkonäköään myöten niin vääriä kuin olla voi. Ne jopa kiusasivat minua. Olen jo 40 ja jos vaikka salamurhaamalla  voisin kostaa noiden tuhlattujen vuosien ankeuttajille ja paskiaisille niin tekisin niin, jos en jäisi kiinni. Jotkut ihmiset oikeasti on olemassa rikkoakseen toisia. Nuorissa naisia on pahasti mielenvikaisia yksilöitä jotka testailee toisia nuoria naisia ja ne kiusaajat kuuluisi lukkojen taa. Oli myös kusipäisiä kämppiksiä joiden seurassa olin kun luulin että niin pitää tehdä, niistä yksi halveksi ja mitätöi, toinen vittuili ja kolmas riiteli kanssani ja neljäs halveksii koko ajan, puuttui jopa työttömyyteen ja kieltäytyi auttamassa missään.

Mikä vika siinä on että on pelkkä poikaystävä.Miehet ei usein ole se niin tyhmiä ja ilkeitä kuin naiset. Ystävä sekin on ja lisäksi panokaveri. Jos elää mieleistään elämää niin kyllä ne ystävät löytyy matkan varrelta ja oikeista paikoista. Nuorena elämä on aika rankkaa ja jatkuva kilpailu resursseista on kovaa. Mutta meille uskotellaan että se on parasta aikaa. Onhan se sitä siinä mielessä että yleensä on fyysisesti terve. Henkisestä puolesta onkin sitten vaikeampi sanoa.