Vapaaehtoisesti lapseton mies ihmettelee: millä tavalla lasten hankkimisen pitäisi muka parantaa elämääni?

Vierailija kirjoitti:

Miksi Moni siten  eroaa pikkulapsiaikana, jos se lapsiperhe arki on niin ihanaa?. Mua huvittaa se, että kun vauva syntyy , niin molemmat ovat super onnellisia ja sitten muutaman vuoden kuluttua halutaan eroon siitä kumppanista.

tätä olen itsekin ihmetellyt, työpaikalla tulee vastaan henkilöitä kun lapsi on alle 6v ja ollaan jo erottu!? sitten kytätään työpaikoillakin sitä parempaa kumppania etsien. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Eli haluat vain syyn olla tarvittu (ja sitten uhriutua myöhemmin, kun kaikkesi olet tehnyt lastesi eteen)?

Vierailija kirjoitti:

Miksi Moni siten  eroaa pikkulapsiaikana, jos se lapsiperhe arki on niin ihanaa?. Mua huvittaa se, että kun vauva syntyy , niin molemmat ovat super onnellisia ja sitten muutaman vuoden kuluttua halutaan eroon siitä kumppanista.

Tuskin se lapsesta yleensä johtuu, vaan ero tulisi muutenkin. Yleisesti ottaen kaiken merkityksellisen eteen joutuu näkemään vaivaa. Kukaan tuskin sanoo, että elämä on helpompaa lapsen kanssa kuin ilman. Se on merkityksellisempää ja usein hauskempaa, ei helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

No tietenkään välttämättä mitenkään, jos oot nykyiseen täysin tyytyväinen. Jotkut vaan on lapsirakkaita ja eivät vois kuvitella elämää ilman lapsia. Mun mies ilmoitti aika lailla seurustelun alkuvaiheessa, että hän haluaa sitten joskus lapsia ja mieluummin alle kuin yli 30 v esikoinen. Kolmannen jälkeen oli sitä mieltä, että vielä yksi, mutta minä en halunnut enempää. 

Mun mies vaan nauttii lasten kanssa olemisesta, kuulemma elämä ilman lapsia olis jotenkin tyhjää, siitä puuttuis iso palanen. Illat hän mielellään touhuaa lasten kans ja koti ja perhe on hälle se tärkein asia elämässä. Kyllä meillä on myös onnellinen ja antoisa parisuhde, mies tykkää työstään ja on edennyt urallaan, on harrastuksiakin, mutta tietysti pääosa vapaa-ajasta kuluu kotona ja perheen parissa. Ihmiset nyt vaan on erilaisia ja nauttii eri asioista. Toinen nauttii kun tulee töistä ja saa mennä vaikka sohvalle pötkölleen ja katsoa telkkaria, toinen taas siitä kun istuu lasten kans lattialla ja kasaa legolinnaa. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä?

Tämä oli oikeasti aika hyvä kommentti. Ihmisiä painostetaan hankkimaan lapsia, vaikka he ei missään tapauksessa halua ikinä olla kasaamassa jotain legolinnaa päivät pitkät, joka päivä. Niin me ollaan erilaisia.

Ihan vaikka siksi, jos haluaa kokea suurimman mahdollisen rakkauden tunteen. Kaikki ei pidä helposta ja tasasisesta elämästä, itseasissa se on loppujalopuksi tylsää ja sisällöksetöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tietenkään välttämättä mitenkään, jos oot nykyiseen täysin tyytyväinen. Jotkut vaan on lapsirakkaita ja eivät vois kuvitella elämää ilman lapsia. Mun mies ilmoitti aika lailla seurustelun alkuvaiheessa, että hän haluaa sitten joskus lapsia ja mieluummin alle kuin yli 30 v esikoinen. Kolmannen jälkeen oli sitä mieltä, että vielä yksi, mutta minä en halunnut enempää. 

Mun mies vaan nauttii lasten kanssa olemisesta, kuulemma elämä ilman lapsia olis jotenkin tyhjää, siitä puuttuis iso palanen. Illat hän mielellään touhuaa lasten kans ja koti ja perhe on hälle se tärkein asia elämässä. Kyllä meillä on myös onnellinen ja antoisa parisuhde, mies tykkää työstään ja on edennyt urallaan, on harrastuksiakin, mutta tietysti pääosa vapaa-ajasta kuluu kotona ja perheen parissa. Ihmiset nyt vaan on erilaisia ja nauttii eri asioista. Toinen nauttii kun tulee töistä ja saa mennä vaikka sohvalle pötkölleen ja katsoa telkkaria, toinen taas siitä kun istuu lasten kans lattialla ja kasaa legolinnaa. Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä?

Tämä oli oikeasti aika hyvä kommentti. Ihmisiä painostetaan hankkimaan lapsia, vaikka he ei missään tapauksessa halua ikinä olla kasaamassa jotain legolinnaa päivät pitkät, joka päivä. Niin me ollaan erilaisia.

Kuka painostaa? Mielestäni nykyään ymmärretään hyvin, ettei kaikki halua lapsia. Jonkinlainen sisäinen painotus ehkä tuntuu siinä vaiheessa, kun päätös on akuutissa vaiheessa ja vaihtoehdot pyörii mielessä? Se selittäisi senkin, että ärsyyntyy näistä keskusteluista.

kuule kyllä teille lapsettomille tekisi hyvää tuntea sitä rakkautta kun lapsia on ja se on ihanaa aikaa kun lapset kasvaa ja oppivat, lapset kannattaa tehdä mahdollisimman nuorena koska se on silloin helpompaa. 

"Se mieli voi muuttua." Joo, niin voi, oon nuorin kolmesta lapsesta ja meidän molempien vanhempien mieli oli muuttunut siihen mennessä kun täytin 6v, eikä vanhemmuus oikein heitä enää kiinnostanutkaan. 

"Kuka huolehtii sinusta vanhana?" Poistan itseni tältä planeetalta ennen kuin jonkun toisen tarvitsee alkaa pestä persettäni. Mikä ihmeen hinku lisääntyneillä on päästä takaisin paskavaippoihin ja muiden hoidettavaksi? Mummollani oli 8 lasta, yksi niistä asui äitinsä katon alla viisikymppiseksi asti ja pääsi aina valmiiseen pöytään. Kuka mummoa hoiti hänen viimeiset vuodet? Jotkut hoitajat joita hän ei tuntenut.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaisin kokea pyyteettömän rakkauden, hankkisin ennemmin koiran kuin tekisin lapsen. Koiran kouluttaminen ja kasvattaminen on ihan yhtä palkitsevaa. Lisäksi jos koira osoittautuu hankalaksi luonteeksi, voi huokaista huolesta kun koira kuitenkin kuolee ~20 vuodessa (todennäköisemmin) ja pääsee koirien taivaaseen. Hankalan luonteen omaava lapsi taas aiheuttaa stressiä ja huolta ihan varmasti hamaan vanhuuteeni asti. Kuolen sydäriin jo pelkästä ajatuksesta. 

vela

Ensinnäkin ihmisen vertaaminen eläimeen ei kyllä toimi tällä tasolla! Kommenttisi tunnistaa varsin pienissä ympyröissä pyörivän yksilön, jonka maailmankuva on kehittymässä! Koe itse elämää, äläkä kuuntele huonoja esimerkkejä, joista ei pysty tekemään lopun ajan päätöksiä!

Pääset nalkuttavasta akasta eroon, kun se jää jumiin lapsen kanssa kotiin. Pääset isämiesten porukoihin ja voit luuhata heidän kanssaan ties missä. Voitte taputella toisianne selkään, kun olette nyt kaikki isiä. Tulee enemmän aikaa käydä vieraissakin, kun on hyvä syy olla erossa puolisosta.

Ei kannata ryhtyä hommaan jos ei kiinnosta, ei se kaikille sovi eikä ole oma juttu. Älä huoli, elä elämääsi ja nauti ja anna toisten elää oman näköistä elämäänsä lapsineen. Sellaista se on, me ihmiset ollaan erilaisia ja halutaan eri asioita.

Aloittaja pyörii nyt liikaa oman napansa ympärillä.  "Millä tavalla lasten hankkimisen pitäisi muka parantaa elämääni?".

Laajenna näkökulmaasi. Lapset ovat sijoitus, monella tasolla.

Helppouden maksimoijien ja "yli sieltä, mistä aita on matalin" -miesten ei kannata lapsia hankkia. Mies saa itsestään eniten irti, kun hänellä on motivaatiotekijöitä oman itsensä ulkopuolelta (lapset, perhe). Silloin ei voi pyöriä vain oman navan ympärillä, ja se on kasvattavaa.

- Kolmen isä

Jos on koulutus, mukava työ, runsaasti vapaa-aikaa, helposti rullaava ja antoisa parisuhde, aikaa ystäville ja harrastuksille, vapautta, itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia nautiskeluun... Miksi heittäisin tämän kaiken pois

Käsittämätön vuodatus. Minusta täysin ymmärrystä vailla oleva vuodatus.

Miksi ihmeessä pitäisi nämä asiat heittää pois, kun saa lapsia...? 

Eikä lapsiperhearki ole kaikkien mielestä niin epäkiitollista ja stressaava, että niiden takia jättäisi lapset kokonaan hoitamatta. Jos selviää työstressistä ym. muista elämän stresseistä, niin selviää lapsiperhestressistäkin.

"Hoitamatta" -> siis hankkimatta piti kirjoittaa. 😅

Minulla on kolme parisuhdetta päättynyt. On vanha suola janottanut tai baarissa vastaan ihana nappisilmä. Tai vastaavaa. Vanhemmat tai lapset eivät ole hylänneet. Retkeilty, rakennettu legoja, pelattu pleikalla, katsottu sarjoja, tehty kotitöitä yhdessä, juteltu matematiikasta tai avaruudesta. Kumppanit lähinnä tahtoneet suunnitella reissuja ja paneskella. Ihan mitä tahtoo elämältä. Eikä ne toisiaan poissulje.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Saman kauhun voi kokea edullisemmin kun menee jonkun tutun lapsenvahdiksi tai vaikka johonkin taaperotapahtumaan apulaiseksi.
Nice try, next.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on koulutus, mukava työ, runsaasti vapaa-aikaa, helposti rullaava ja antoisa parisuhde, aikaa ystäville ja harrastuksille, vapautta, itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia nautiskeluun... Miksi heittäisin tämän kaiken pois vain stressaavan ja epäkiitollisen lapsiperhearjen vuoksi?

TÄHÄN kysymykseen ei ole yksikään professori tai poliitikko osannut vastata.

Miten kuvaisin tämän. Lapset on vaan ihania, ne vaatii ja antaa. Elämä on rikasta, koska se ei aina ole helppoa, mutta se antaminen palkitsee enemmän kuin ottaminen, Ja hujaus, kun lapset on jo isoja ja saa seurata nuorten elämää, nuorten aikuisten ja vanhana toivottavasti saa nauttia lapsenlapsista vailla huolta. Lapset on rakkaita, ne antaa tunnepuolella enemmän kuin mikään materia tai parisuhde siinä mielessä, että loppujen lopuksi ihminen tarvitsee tunnetta siitä, että on tarpeellinen elämässään ja elämällä on joku tarkoitus, muukin kuin omien nautintojen etsiminen.

Tutkimusten mukaan vain pienten lasten vanhemmat on onnettomampia kuin lapsettomat pariskunnat. Jo kouluiässä tilanne on tasoittunut ja ero alkaa revetä toiseen suuntaan. Ts. sinulla on vaikka elämää 50 vuotta jäljellä, niin lapset aiheuttaa onnellisuuden laskua vain muutaman vuoden ja sen jälkeen saat todennäköisemmin olla onnellisempi kuin lapseton loppuiän. Erityisesti vanhana lapset lisää hurjasti sitä onnea.

Olen itse 13- ja 15 -vuotiaiden äiti ja en osaisi kuvitella elämää ilman noita nokkelia, kauniita ja hauskoja teinejä. Ne on vaan niin ihania. Pikemminkin sitä miettii jo, että pianhan nuo lähtee tuosta ja kuinka nopeasti tämä aika on mennyt. Joskus iskee jo jopa hiukan haikeus. On uskomatonta, kuinka rakkaita ne on ja samalla aika vaivattomia.

Oli pakko vastata tuon boldatun kohdan vuoksi. Korpeaa NIIn syvästi se, että erittäin usein kaikkien vapaaehtoisesti lapsettomien odotetaan etsivän "vain omaa nautintoaan" ja mitä  muita näitä kliseitä on. Itse olen lapseton hyvästä syystä: en jaksaisi enää holtittomien vanhempien jälkeen huolehtia omista lapsistakin. Lapsuutta ei edes ollut sillä tavalla kuin normaalilla lapsella.

Teen ihmisläheistä työtä ja vapaaehtoistyötä, minkä lisäksi läheiset ihmiset ovat minulle äärimmäisen tärkeitä kaikki. Tuntuu aika tragikoomiselta kuunnella jonkun täysin omaan perheeseensä ja omien lastensa hyvinvointiin keskittyneen ihmisen keulimista sillä, kuinka MINÄ olen itsekäs vs. he. En sano, että lainaamani kirjoittaja olisi sellainen, niin vain aika usein käy. 

Itse tehdyistä lapsista huolehtiminen ei ole epäitsekkyyttä vaan velvollisuudentuntoa, joka pitäisi löytyä jokaiselta aikuiselta ihmiseltä. Ihmisen on hyvä tehdä asioita, joita haluaa (= olla itsekäs), kuten hankkia lapsia tai sitoutua vapaaehtoistyöhön. Silloin hän haluaa myös hoitaa hommat, joihin on lähtenyt.

Minua ei kauheasti henkilökohtaisella tasolla kosketa muiden lasten hankkimiset tai hankkimatta jättämiset sinällään, mutta tämä argumentti epäitsekkyydestä on mielestäni myös aika kieroutunut. Isossa kuvassa se lasten hankkiminen on ollut itsekkyyttä, omaksi nautinnoksihan ne lapset tehdään koska halutaan oman elämän näyttävän ja tuntuvan joltain tietyltä. 

Ja siihen ajatukseen törmää usein että lapsettomuus on itsekkyyttä koska käyttää kaikki resurssit itseensä (mikä ei toki pidä kaikkien lapsettomian kohdalla paikkaansa) mutta lapsia hankkineilla se on vain laajennettua itsekkyyttä koska resurssit suunataan omaan jälkikasvuun joka on varta vasten tehty sitä varten. Mikä ei sekään toki pidä kaikkien vanhempien kohdalla paikkaansa. Joskus kun on törmännyt vähän yksinkertaisempiin ja omalla epäitsekkyydellään kehuviin ja minua itsekkääksi lapsettomuuteni perusteella syyttäviin vanhempiin olen saanut aika monen hiljaiseksi sanomalla että lahjoitan (kuten oikeasti lahjoitankin) useita satoja euroja kuukaudessa erilaisiin lastenhyvinvointia tukeviin kohteisiin vaikka se ei hyödytä minua mitenkään mutta mielestäni se on oikein minkä lisäksi teen paljon vapaaehtoistöitä. 

Jos lapseton on yhtäkuin itsekkyys niin olen mielelläni itsekäs, tosin ironista on se että yleensä nämä sanojat on niitä curling vanhempia jotka aivan pihalla kasvatuksesta ja täysin järjettömiä ajatustavoiltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Saman kauhun voi kokea edullisemmin kun menee jonkun tutun lapsenvahdiksi tai vaikka johonkin taaperotapahtumaan apulaiseksi.
Nice try, next.

Jep ja lisäksi jos ihminen on masentunut tai omaa jonkun henkisen sairauden niin ei se lapsen tekeminen sitä henkistä sairautta tai masennusta poista, päinvastoin vastuu on liian iso henkisesti sairaalle, lisäksi kulut ja menot kasvaa, jatkuva stressi ja huoli. 

Itsekkyyttä on mielestäni tehdä lapsi muiden mieliksi ja yhteiskunnan painostuksesta vaikka ei ole 100 prossaa varma onko todella valmis vanhemmaksi. 

Säästän jo nyt osan palkastani. Sinulla menee kaikki rahat lapsiin. Tulevaisuudessa töitä ei juuri ole eikä näinollen jälkikasvusi pysty sinuakaan elättämään. Perustele väittämäsi.