Vapaaehtoisesti lapseton mies ihmettelee: millä tavalla lasten hankkimisen pitäisi muka parantaa elämääni?

Mies on vain arvoton siittäjä ja kaiken maksaja joka outää potkia pihalle kun saa halutun lapsimäärän että mies ei pääse vaikuttamaan mitenkään lapseen ja saa kasvattaa lapsen juuri semmoiseksi kuin haluaa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain mystisellä tavalla vastasyntynyt vaikuttaa älykkäämmältä kuin sinä tai kukaan muu vanhempi. Järkytyt tästä tietoisuudesta, kun tulet isäksi. Siitä se isä-lapsi suhde alkaa kehittymään ja voi kasvaa täyteen voimaansa ihan ensikosketuksestakin, kun lapsi katsoo silmiisi, tuntee sinut täysin omakseen, näet hänen pienet piirteensä ja tunnet ihon pehmeyden.

Varmaan kiva fiilis sellaiselle, joka noita juttuja arvostaa. Mutta 200 000 eurolla ja lukemattomilla työtunneilla saa aika monta muutakin elämää muuttavaa kokemusta, jotka ovat enemmän arvojeni mukaisia.

Jos arvostat kaiken rahassa, niin ole toki ilman lapsia.

Mutta rahalla et  kerta kaikkiaan saa sitä mitä omat lapset sinulle antavat elämäsi mittaan. 

Vertailun tätä siihen että toinen ihminen valitsee elämässään "kiivetä Mount Everestille" (juu ei tarvi alkaa länkyttää minkälaista on oikeasti kiivetä Mount  Everestille) ja toinen valitsee istua sohvalla viiniä nautiskellen. Everestille kiipeävä kiroaa mäessä sata kertaa että miksi lähdin tähän, mutta huipulle pääsyn kaltaista kokemusta ei vaan saa sohvalla istuen.  Eikä sitä kaikkea muutakaan mitä siihen liittyy. Toisaalta sohvalla istuminen on kivaa ja rentoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisellä, kuten muillakaan eläimillä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin lisääntyä. Se on ainoa tarkoitus koko eläinkunnalla. Jotkut tietysti joutuvat matkan varrella syödyksi tai muuta ikävää. On oikeastaan hyvä, jos AP jättää lisääntymättä, koska silloin evoluutio toimii ja huono aines poistuu geenipoolista. 

Evoluution kannalta paras aines on se, joka lisääntyy ja pystyy saattamaan lapsensa lisääntymisikäiseksi. Evoluutiolla ei siis ole mitään väliä, onko lisääntyvät kaksi maailman tyhmintä ihmistä, jotka tuossa onnistuvat, vai fiksuinta. Keskimäärin tällä hetkellä näyttää siltä, että korkeampi älykkyysosamäärä vähentää syntyvyyttä (globaalilla tasolla kun katsoo kuka lisääntyy) joten voisi melkein olettaa, että mielummin se ap lisääntyisi jos älystä puhutaan.

On sekin jo ihmeellistä että ei Suomessa(?) koulun käynyt tätäkään enempää evoluutiosta ole tajunnut.

Suomessakin on paljon työttömiä jotka tehtailee lapsia, tunnen sellaisen pariskunnan, lusmuillut kotona kymmenisen vuotta ja jo 4. lapsi suunnitelmissa, kun ei edellisiäkään itse elättänyt eikä osallistunut tämän yhteiskunnan pyörittämiseen millään lailla. Tunnen myös paljon kouluttautuneita ja hyvin toimeen tulevia ihmisiä, yli kolmekymppisiä, niin kuin minäkin, jotka vielä harkitsee lisääntymistä.

Itse tunnen paljon korkeakoulutettuja (maisteri tai enemmän) joilla on lapsia ainakin kolme tai jopa neljä.  He sovittavat työ- ja perhe-elämän sujuvasti yhteen ja lapsista on kasvanut yhtä fiksua porukkaa kuin vanhemmistaankin. Elämä perheen kanssa on antoisaa. Omalta kohdalta voin näin sanoa täydestä sydämestä. Lapset on hienoja, ja lapsenlapset  vielä enemmän. 

Korvaan kalskahtaa miten ap näyttää mittaavan kaiken rahalla. 

Itse olen kyllä pystynyt kartuttamaan sievoisen omaisuuden vaikka kolme lasta onkin. Liekö ap sitten jossain pienipalkkaisessa duunissa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Entäs jos ei ole? Mediassahan vähän väliä on uutisia epäkelvoista vanhemmista, huonosta vanhemmuudesta, heitteillejätöistä, pahoinpitelyistä jne..

Vierailija kirjoitti:

Koet kaikista suurimman rakkauden, kun näet oman lapsesi, joka on kuin lähetetty toiselta planeetalta tänne, niin ihmeellinen ja salaperäinen. Koet hormonimyrskyn, kun isänvaistosi heräävät.

Entäs jos ei koe? Mihin sen lapsen sitten voi laittaa, jotta välttyis sen elämän pilaamiselta.

Todennäköisesti ei sua juuri ollenkaan.

Näin itse miehenä oman pojan kanssa ajan viettäminen,  suojeleminen, opettaminen, hoitaminen ja kypsymisen seuraaminen on ollut se asia, mikä on tuonut elämään merkityksen.

Ero dinkki-elämään jossa oikein millään ei ollut merkitystä on todella dramaattimem.

Lisäksi todella pitkän aikajänteen ajattelu on muuttanut elämää dramaattisesti. Uraan on tullut panostertua systemaattisesti. Myöskään perheen sijoitussalkku tuskin lähentelisi puolta miljoonaa, jos jokaisen palkankorotuksen olisi hetkessä eläen puhaltanut menemään ulkomaanmatkoihin, hienompaan autoon tai johonkin muuhun mulkunjatkeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Tätä varten on kissat ja koirat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

"...että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden..." "Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus."

Mitä muuta tuo muka on kuin omien "tarpeiden" täyttämistä? Teet täysin uuden ihmisen tähän maailmaan vain jotta sinulla olisi joku joka rakastaa sinua (koska hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa, eikä tiedä paremmastakaan).

Vierailija kirjoitti:

Melko moni ihminen pitää jo ihan biologiankin kannalta oman jälkipolven saamisesta ja kehittymisen seuraamisesta. Monelle on antoisaa puuhastella lasten kanssa ja nähdä, miten he kasvavat pienistä kääröistä itsenäisiksi, omiksi persoonikseen. Ei se varmasti elämästä teekään erityisesti helpompaa tai parempaa, mutta erilaista ja usein hyvin antoisaa.

Tämä on ihan totta ja kuten tuossa onkin maininta "moni", joten on hyvä muistaa, että kaikille tämä malli ei sovi lainkaan ja heille muut asiat ovat tärkeämpiä.

Ei lasten hankkiminen varmasti kauheasti paranna sellaisen ihmisen elämää, joka ei lapsia halua. Oma kokemukseni on se, että lapset oli ja on parasta seuraa. Elämäni on ollut ehdottomasti hauskinta pikkulapsiaikana, kuin jotain jatkuvaa Kummelia. Niitä aikoja mietin nukkumaan mennessä. Ainut mikä harmittaa on se, että muistot haalistuu. Kaikkea ei muista. Olisi pitänyt videoida kaikki. 

Koko muu elämä on ihan plääh, verrattuna tuohon aikaan. Ehkä jos onni oikein potkii, saa joskus vielä kokea isovanhemmuuden. 

Ajatelkaa, jos tuo h0m0 ap olisi tehnyt lapsen.

Lapsi olisi jo 8.

Vierailija kirjoitti:

Toinen velamies kirjoitti:

Monella miehelläkin on suvunjatkamis- ja/tai hoivavietti. Jotkut ovat vain uteliaita ja toiset tekevät kun suku ja ystävät niin odottavat tai peräti painostavat.

Ei ole olemassa mitään suvunjatkamisviettiä. Tai seksuaalivietti kyllä on, jos sitä tarkoitat. Mutta ei panetuksen tarvitse lapsiin johtaa.

Näistä vastauksista pistää esiin kylmyys ja jonkinmoinen ylimielisyys. Kokemuspohjaa monista saunakeskusteluista on kavereista, joilla ei ole ollut onnea lasten hankinnassa, vaikka puoliso onkin! Ahdistus on käsinkosketeltavaa, kun perillisiä ei ole,eikä tod.näk. tulekaan! 

Sitten on tämä porukka, joka on sitä mieltä, että jos eukko tekee pennun, minä lähden, tai hoitakoon...,! Sanotaan että se löytyy joskus edestä mikä on taakse jätetty. Ehkä kyynistyneillä tyypeillä ei ole kykyä ydinperheen perustamiseen ja sen tuomaan emotionaaliseen tunteeseen, koska kova ulkokuori on säilytettävä!

Vielä tänä päivänäkin käy usein niin, että kun nainen saa lapsen, hän joutuu siihen kotiäidin rooliin, syystä tai toisesta, halusi tai ei ja varmasti tämä vaikuttaa nuorten naisten päätöksiin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Ja kun lapsi täyttää 1 ja mies lähtee ja muutat miehen talosta lähiöyksiöön ja maksat ja teet kaiken yksin, niin oi että sitä koko loppuelämän kurjuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankkiminen parantaisi elämääsi siten että kokisit pienen ihmisen pyyteettömän rakkauden ja saisit kokemuksen hoivasta ja huolenpidosta. Työn ja vaivan lisäksi se on myös ainutlaatuisen palkitsevaa. Oman itsen ja omien tarpeiden ympärillä pyöriminen ei lopulta ole elämän tarkoitus.

Ja kun lapsi täyttää 1 ja mies lähtee ja muutat miehen talosta lähiöyksiöön ja maksat ja teet kaiken yksin, niin oi että sitä koko loppuelämän kurjuutta!

No lapseni ei ollut 1-vuotiaita, vaan vähän isompia. Täytyy sanoa, että lapset oli siinä vaiheessa se, minkä takia kaikessa silti oli järkeä. Jos olisin ollut heidän isänsä kanssa niin kauan ja sitten se päättyi miten päättyi, ilman lapsia, koko aika olisi tuntunut hukkaan heitetyltä. Mutta kun siitä jäi ne maailman mahtavimmat mukulat, ei edes harmita.

Eri

Taas yksi kypsymättömän itsekkään miehen jankutus vol 1563. Näitä kun deittailee tinderin kautta niin todella huomaa, että se henkinen kehitys on pleikkaa pelaavan teinipojan tasolla. 

sinä jäät kuule paljosta paitsi, ja niistä ihanista mukavista hetkistä kun lapsi kasvaa. se on kuule palkitsevaa ja itse kun pitkitin tätä perheen perustamista niin kadutti että odotin yli 30 asti. lapsia kannattaa tehdä. 

Sinua paremmin tuntematta, olet näemmä alkanut ajattelemaan asiaa! Jätä kysymyksessäsi tuo " muka", pois ekaksi, ja mieti onko fysiikkasi siinä kunnossa, että edellytykset perillisten saamiseen olisivat kunnossa!? Mutta jos ylimielisyys iskee kovasti vastaan ei ehkä perheen perustamiseen ole tarvittavaa sitoutumista nähtävissä!

Miksi Moni siten  eroaa pikkulapsiaikana, jos se lapsiperhe arki on niin ihanaa?. Mua huvittaa se, että kun vauva syntyy , niin molemmat ovat super onnellisia ja sitten muutaman vuoden kuluttua halutaan eroon siitä kumppanista.