Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, ettei mulla ole oikein mitään "elämää". Tai ehkä musta on tullut vaan vanha?
22.11.2018 |
Työssä käydään, ja lopun aikaa sitä sit vaan pyöritetään arkea ja tehdään velvollisuuksia. Ja pari kertaa viikossa yritetään kuntoilla, jotta jaksetaan käydä töissä ja pyörittää niitä velvollisuuksia. Muutamia kertoja vuodessa on jotain sovittua menoa, lähinnä lomilla; teatteria, risteilyä, matkaa, kylpylää...
Jotenkin ei ole mitään mistä enää varsinaisesti haaveilisi tai johon paneutuisi antaumuksella ja innoissaan. Toisaalta tästä tulee ristiriitainen fiilis; toisaalta mahdottoman tylsää, "merkityksetöntä" elämää, kaikki on "jo niin nähty". Mutta toisaalta on jotenkin helpottunutkin olo, ei tarvi hötkyillä mihinkään, elämä tuntuu valmiilta, ei puutu mitään.
Kyllä sitä silti kaipaisi jotain hauskaa jota suunnitella ja odottaa, innosta puhkuen. (nämä matkat, risteilyt, teatterit ym eivät jaksa enää sävähdyttää, ovat mukavaa ajanvietettä, mutta siinä se)
Kadehdin eläväisen oloisia ihmisiä, jotka jaksavat aina niin suurella innolla ja tohotuksella ryhtyä johonkin, ja kun se on ohi, kohta tohotetaan jotain uutta. Ja taas sen jälkeen. Kadehdin sitä intoa! Itsellä kadonnut johonkin...
Mistä minä nyt enää edes tohottaisin... Asunto on jo, toki voisin tohottaa hankkimalla uuden ja muuttaa,mutta miksi. Tämä on hyvä. Enkä jaksa muuttaa enkä myynti- ja ostorumbaa.
Sisustaa voisin, monet innolla harrastavat sitäkin. Mutta mitäs järkeä siinäkään, epäekologista ostella uutta sisustusta vain vaihtelunhalusta. Ja kauhea homma päästä edellisistä romppeista eroon, ja kantaa uutta tilalle. Tietäen että kohta kyllästyisi siihenkin.
No entä matkustus? Kallista. Ja lentäminenkin on epäekologista ja pannassa nykyään. Ja mihin se arki siitä muuttuu että stressillä pakataan,kiireellä lähetään lomalle, ja sieltä kotiudutaan kahta väsyneempänä, kenties kipeänäkin takaisin. Ja taas on arki ja loma ohi.
Uudet ystävät tai ystävien tapaaminen useammin? Äh, ei jaksa. Kaikilla aina samat jutut, vaikka se on jollekin tietylle ihmiselle "uusi juttu", olet sen jo kuullut kymmeniä kertoja muiden suusta vähän eri sanoin. (Rakastuminen, talonrakennus, lasten jutut, opiskelukuviot, sairaudet, vaikeudet, innostumiset, erot, uudet puolisot ja treffit jne.)
Saatteko ideasta kiinni? 😆
Jotenkin tuntuu isossa kaavassa kaikki ihmisen kiire, tohotus ja toiminta turhalta ja merkityksettömältä. Mutta toisaalta olis hyvä osata innostua turhasta. Olis elämä ehkä mielekkäämpää.
Toisaalta, luulen etten ole ainoa keski-ikäistyvä, jolla näitä mietteitä. Ehkä se kuuluu ikään. Ja joko sen kanssa oppii elämään,tai sitten sitä jossain vaiheessa taas löytää uuden innon. Tai sitten masentuu? 😆
(Yli 4-kymppiset saman fiiliksen kokeneet, kertokaa miten on käynyt?)
Kommentit (35)
Elämä voi olla syvällistä ja antoisaa vaikka siinä ei ulkoisesti paljoa tapahtuisikaan. Monet pakenevat itsensä kohtaamista runsaaseen tekemiseen. On luonnollista kääntyä enemmän sisäänpäin keski-iässä jolloin vähintään puolet elämästä on jo eletty ja paljon koettu. Silloin usein alkavat henkiset ja hengelliset asiat kiinnostaa. Luonnollinen kehityskulku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän paras lääke ole uuden taidon opettelu. Jotakin mistä lapsena olet ollut kiinnostunut, esim. piirtäminen/maalaus, jonkun instrumentin soittaminen, laulaminen, uuden kielen opiskelu. Samalla kun pääset huomaamaan, että keski-ikäisenäkin kehittyy, valmistelet itseäsi sisältörikkaaseen eläkeikään jolloin voit paneutua valitsemaasi harrastukseen vaikka täyspäiväisesti. Monet harrastukset vielä tuovat ohessaan paitsi uusia tuttavuuksia, myös opintomatkoja ja vieraita kulttuureja. Joskus jopa uuden ammatin.
Musta tuntui tuolta 25 vuotiaana. Olin sinkku, tehnyt jo kaikkea ja olin myös selkeästi masentunut, kun vertaan nykyiseen tilanteeseen.
Noh, itse olen 40, mutta mulla ei todellakaan oo kaikkea. Saan kiksejä siitä että koitan mennä todella vaativalla urallani eteenpäin, haaveilen omasta puutarhasta ja talosta. Paljon tehdään asioita ja paljon on saavutettu, mutta hirveesti vielä tekemättä. Toisaalta olen myös sellainen että tarviin paljon omaa aikaa, nautin hyvin pienistäkin asioista ja siitä, että mun ei tarvii tehdä mitään tai touhuttaa. Arjen pienistä asioista saa niin valtavasti iloa, olen matkustellut paljon aiemmin, nyt ei sekään oikein anna enää samaa, ehkä myöhemmin elämässä. Koen kyllä eläväni, on niin paljon asioita joita haluan saavuttaa ja tehdä vielä.
Ehkä sä oot saanu niin paljon ja "liian" nopeasti, tarviit uusia haasteita?
Luottakaa ikiaikojen Jumalaan. Hän tuo kohta taas kevään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun elämäsi kuulostaa hyvältä, ap! Kaikki on tavallaan saatu jo valmiiksi ja voi vain nauttia. Olisipa itsellänikin niin, ei ole töitä eikä suurempaa koulutusta, terveyskin reistailee. Omistusasunnosta ja miehestä voin vain haaveilla. Olen melkeinpä kateellinen sinulle....
Jotkut ihmiset ovat arkisuuntautuneita, toiset eivät.
Itse teen töitä sen verran, että saa laskut maksettua. Lopun aikaa teen taidetta, tapaan ystäviä, käyn keikoilla ja tanssimassa tai pidän hauskaa rakastajani kanssa. Jos en jaksa tiskata, syön paperilautasilta. Lapsia ei ole eikä tule.
Itse en jaksaisi elämää jossa päivät toistuvat samanlaisina ja suurin osa energiastani kuluu velvollisuuksiin. Ei sopisi luonteelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy ridaamassa nukkubordellin uusilla miesnukeilla. Kuvaa naintisessio ja laita Alaston Suomeen ja jännitä, näkeekö joku tuttu. Ota tatska ja leikkaa hiukset, värjää hiukset punaiseksi. Ota isot jättisilarit ja petä miestäsi. Viitseliäisyydestähän tämä on kiinni. Ala käyttää huumeita.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on sellainen olo, että kaikki on jo nähty. Ihan kaikki, mihin on varaa/mikä kiinnostaa. Odottelen isoa perintöä, se jaksaa pitää elämässä elämää vielä. Voi miettiä, että oisko mulla sit vielä varaa tehdä sitä tai tätä. Toivottavasti on!
Tiedätkö myös kaikesta kaiken? Oletko kyllästynyt tekemään hyvää muille, vai onko tämä aivan nou nou?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minusta olet ajatusiesi kanssa oikeilla jäljillä, mutta torppaat kaikki hyvät ideasi sillä, että ne on kalliita, turhia tai epäekologisia.
Minä olen käyttänyt koko elämäni haaveiden toteuttamiseen ja uusien keksimiseen, eikä loppua näy. Nyt, viisikymppisenä, olen vaihtanut asuntoni kolme kertaa kalliimpaan, vaihtanut työpaikkaa pari kertaa, opiskellut kaksi ammattia, harrastanut erilaisia asioita ja matkustellut ympäri maailmaa.
Vaikka arki on päivästä päivään aika samanlaista, se on kuitenkin mielekästä. Pidän vaimostani, työstäni, kavereistani ja harrastuksistani. Ja kun tuntuu tylsältä, tuijotan pöydällä olevaa seuraavan matkan matkaopasta tai jonkun tulevan hankinnan mainosta.
Enemmän olen huolissani, etten elämäni aikana ehdi tehdä sitä kaikkea hienoa, josta olen jo haaveillut.
Tämmöistä minä arvostan! En siis kadehdi kaikkea tuota mitä olet tehnyt, vaan että sinulla on palo tehdä vielä lisää. Toisaalta olen n. 35-vuotiaaksi kokenut olevani vääränlainen, kun minulla ei ole ollut mitään suuria unelmia, vaan olen aina ollut vähän tyytyväinen (ihan oikeasti tyytyväinen) ja todella kunnianhimoton. Se oli se mikä minua aina söi, miksen minä halua mitään, mikä minussa on vialla. Sitten päätin että olkoon mikä on, mutta tämä on nyt minun näköistäni elämää, minä olen se harmaa hipsiäinen miltä näytänkin ja miltä minusta sisimmissäni tuntuu, ja sen hyväksyttyäni elämä helpotti huomattavasti. Menköön, nähköön ja kokekoon ne keillä on siihen se aito palo sydämessä, minä pysyn täällä, koska täällä ja tässä minun on hyvä, pienen elämäni keskellä. En voi sanoa että siihenkään on paloa =D mutta hei, ehkä meillä kaikilla ei vain ole mitään paloa sisuksissa, eikä tule. Eikä minun tarvitse muille todistaakseni kehitellä sitä paloa. Nautin siitä että saan olla mitäänsanomaton, mauton, hajuton, näkymätön, eikä se mitenkään masenna minua. Nyt 38-vuotiaana on viimein rauhallinen olo.
Onnellisuus tulee siitä, että elää omanlaistaan elämää. Jos on tyytyväinen rauhalliseen, niin miksi sitä pitäisi muuttaa? Jos kuitenkin kaipaa vähän jännitystä, niin vaikka mikroautoilu, laskuvarjohyppy tai jotain. Ja pitää muistaa, vaikka eläisi just sitä elämää, mitä haluaakin, niin on silti kausia, että vtuttaa. Ihmiset on kai ohjelmoitu kaipaamaan aina jotain lisää ja enemmän.
Itse uskon, että ihmiset tarvitsevat tavoitteita ja unelmia iästä riippumatta. Liian tasainen elämä ei ehkä sitten kuitenkaan tyydytä pidemmän päälle. Olisiko sinulla jotain nuoruuden harrastusta, kiinnostuksenkohdetta tmv, josta voisit innostua uudelleen? Itse opiskelen tällä hetkellä työn ohella uutta ammattia (lapsuuden haaveammatti kyseessä ja opinnot loppusuoralla) ja on ollut ihanaa huomata, että olen ko. ammatissa jopa melko hyvä, vaikka opittavaa tietysti riittää vielä ja ikääkin on jo jonkun verran vasta-alkajaksi. Tsemppiä ap!
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on sellainen olo, että kaikki on jo nähty. Ihan kaikki, mihin on varaa/mikä kiinnostaa. Odottelen isoa perintöä, se jaksaa pitää elämässä elämää vielä. Voi miettiä, että oisko mulla sit vielä varaa tehdä sitä tai tätä. Toivottavasti on!
Tiedätkö myös kaikesta kaiken? Oletko kyllästynyt tekemään hyvää muille, vai onko tämä aivan nou nou?
Onko ajan henki nauttia ja kerätä elämyksiä, eikä vaikka elää yhdessä muiden hyväksi? Tyhjyys tulee vastaan ilman muuta. Tässä on mahdollisuus kääntyä.
Siis mä oon vähän yli 30 ja samojen ajatusten kanssa elelen. Oon elämässäni ollut paljon sinkkuna, matkustellut kuukausia maailmalka ja asunutkin ulkomailla. Olen bailannut myös paljon, istunut pubeissa ja opiskellut yliopistossa - välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Nyt elämä on erilaista. Olen kokopäivätöissä, edennyt urallani ja asunut joitain vuosia avoliitossa. Eikä yllämainitut aktiviteetit jaksa kiinnostaa enää.
Mä ajattelen sen niin, että nuo on nyt nähty mutta vakaata parisuhde-elämää ei. Eikä myöskään työelämää siinä mielessä, että olisin koskaan aiemmin ollut siitä kiinnostunut tai edennyt urallani. Enkä ole tiennyt sitäkään, että miten mukavaa on vain laiskotella välillä, eikä urheilla 5pvää viikossa ja syödä pelkkää raejuustoa ja salaattia.
Tällä hetkellä on hyvä, että elämä on"tylsää". Kyllä sitä pystyy sitten joskus muuttamaan, jos siltä alkaa tuntua. Ja elämä nyt aina muuttuu, vaikkei tekisikään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minusta olet ajatusiesi kanssa oikeilla jäljillä, mutta torppaat kaikki hyvät ideasi sillä, että ne on kalliita, turhia tai epäekologisia.
Minä olen käyttänyt koko elämäni haaveiden toteuttamiseen ja uusien keksimiseen, eikä loppua näy. Nyt, viisikymppisenä, olen vaihtanut asuntoni kolme kertaa kalliimpaan, vaihtanut työpaikkaa pari kertaa, opiskellut kaksi ammattia, harrastanut erilaisia asioita ja matkustellut ympäri maailmaa.
Vaikka arki on päivästä päivään aika samanlaista, se on kuitenkin mielekästä. Pidän vaimostani, työstäni, kavereistani ja harrastuksistani. Ja kun tuntuu tylsältä, tuijotan pöydällä olevaa seuraavan matkan matkaopasta tai jonkun tulevan hankinnan mainosta.
Enemmän olen huolissani, etten elämäni aikana ehdi tehdä sitä kaikkea hienoa, josta olen jo haaveillut.
Tämmöistä minä arvostan! En siis kadehdi kaikkea tuota mitä olet tehnyt, vaan että sinulla on palo tehdä vielä lisää. Toisaalta olen n. 35-vuotiaaksi kokenut olevani vääränlainen, kun minulla ei ole ollut mitään suuria unelmia, vaan olen aina ollut vähän tyytyväinen (ihan oikeasti tyytyväinen) ja todella kunnianhimoton. Se oli se mikä minua aina söi, miksen minä halua mitään, mikä minussa on vialla. Sitten päätin että olkoon mikä on, mutta tämä on nyt minun näköistäni elämää, minä olen se harmaa hipsiäinen miltä näytänkin ja miltä minusta sisimmissäni tuntuu, ja sen hyväksyttyäni elämä helpotti huomattavasti. Menköön, nähköön ja kokekoon ne keillä on siihen se aito palo sydämessä, minä pysyn täällä, koska täällä ja tässä minun on hyvä, pienen elämäni keskellä. En voi sanoa että siihenkään on paloa =D mutta hei, ehkä meillä kaikilla ei vain ole mitään paloa sisuksissa, eikä tule. Eikä minun tarvitse muille todistaakseni kehitellä sitä paloa. Nautin siitä että saan olla mitäänsanomaton, mauton, hajuton, näkymätön, eikä se mitenkään masenna minua. Nyt 38-vuotiaana on viimein rauhallinen olo.
Onnellisuus tulee siitä, että elää omanlaistaan elämää. Jos on tyytyväinen rauhalliseen, niin miksi sitä pitäisi muuttaa? Jos kuitenkin kaipaa vähän jännitystä, niin vaikka mikroautoilu, laskuvarjohyppy tai jotain. Ja pitää muistaa, vaikka eläisi just sitä elämää, mitä haluaakin, niin on silti kausia, että vtuttaa. Ihmiset on kai ohjelmoitu kaipaamaan aina jotain lisää ja enemmän.
Toisaalta juuri sinun viestisi alla eräs sanoo, että "Itse uskon, että ihmiset tarvitsevat tavoitteita ja unelmia iästä riippumatta. Liian tasainen elämä ei ehkä sitten kuitenkaan tyydytä pidemmän päälle." Minäkin olen kokenut tuota ulkoapäin tulevaa painetta, että "kaikillahan pitää olla unelmia". Jos niitä ei ole, on vääränlainen. Ikään kuin olisi väärin olla tyytyväinen siihen mitä on, vaan aina pitää tavoitella jotain.
Väittelin kaverin kanssa, kumpi on parempaa sellainen "flow" johon pääsee kun uppoutuu tekemiseen vai seksi.
Itse olin sitä mieltä, että joku todellinen projekti, johon heittäytyy on todella suurenmoinen tunne. Oli kyse sitten huonekalun kunnostamisesta, ompelutyöstä, maalaamisesta, hitto vaikka siivoamisesta tai risusavotasta. Jostain, missä tekee ja näkee valmista! Jotain, minkä valmistuttua voi olla ylpeä itsestään. Siinä unohtuu syöminenkin, kun oikein uppoutuu.
Tämä ei tietenkään oikein perheelliselle sovi, jos pitää hoitaa ruoka pöytään ja kuskata lapsia harrastuksiin välissä. Mutta itse pääsen kiinni tähän tilaan noin kerran kuussa, kun lapset ovat isällään (olen eronnut) ja minulla ei ole ns. mitään tekemistä.