Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!

Vierailija
21.11.2018 |

Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.

Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!

Kommentit (6451)

Vierailija
6101/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.

Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.

Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?

Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.

Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:

1. valitse rikkaampi mies

2. eläkää miehen tulotason mukaan.

Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.

Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:

1. valitse rikkaampi nainen.

Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.

Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?

Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.

Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?

Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?

Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.

Miksi sanotte 50/50 jos totuus on "tulojen mukaan" ?

Eikö kantti kestä myöntää että loisitte? Itsenäinen nainen ja miehen rahojen armoilla?

Eikö sinulla kantti kestä myöntää, että myös miehet välillä ”loisivat”? Myös miehet sairastuvat, joutuvat työttömiksi, opiskelevat, starttailevat yrityksiä, tekevät konkursseja ja vaihtavat duunipaikkaa. Siis täällä livemaailmassa. Puoliksi menee pitkällä aikavälillä silti, vaikka heilahteluja tuleekin.

Mutta joo, turha taitaa olla sinulle selittää, mitä ”puoliksi” tarkoittaa isossa kuvassa, vuosikymmenien mittaan, kun ei sulle näköjään mahdu päähän kuin yksi päivä kerrallaan, ja tilanteiden muuttumista on ihan mahdoton käsittää.

Miehen loisiessa vuosia nainen YLEENSÄ laittaa sen hyödyttömänä pihalle.

Fakta kuitenkin on edelleen että vain 29% parisuhteista on taloudellisesti tasa-arvoisia. Ihanaa että se on juuri teillä.

Eihän mies hyödytön ole, hyvänen aika. Ei rakasta puolisoa pihalle pistetä. Mies pystyy kuitenkin maksamaan osansa ansiosidonnaisella ja hänellä on aikaa tehdä kotityöt. Ei ole yhtään vaikeampaa mitä naisella vastaavassa tilanteessa.

Erotilastot kertovat toista tarinaa.

Rakkaus päättyy samalla kun miehen maksukyky loppuu.

Tuo nyt on ihan täyttä paskaa. Ehkä se rakkaus on loppunut siihen, kun se mies on alkanut ryypiskelemään jäätyään työttömäksi tai muuten vain hankalaksi, mutta  voinpa sanoa, että ystävieni/tuttavieni ym miehiä on ollut moniakin työttömänä elämänsa aikana (osa jopa tekee kausitöitä) eikä YHDENKÄÄN parin rakkaus ole siihen loppunut. 

Meillä miehellä oli paljonkin työttömyyttä yhteen aikaan, kun muutimme miehen kotipaikkakunnalle. Ei edes käynyt mielessä, että nyt sitä sitten pitää erota! 

Tuo on ihan todellisuudelle vierasta puhetta, että työttömyys olisi eron syy. Kyllä siinä silloin on jotakin muuta taustalla.

Ehkä se, että mies on kotona, mutta ei tee siellä mitään ja alkaahan se vähitellen ottamaan päähän, jos töistä saa tulla kotiin tekemään kaikki kotityöt, kun mies ei ole tikkua ristiin päivän aikaan laittanut.

Mutta tämäkään ei ole työttömyyden syy, että ero tulee, vaan ihan muu syy. 

Miestä jokainen voi olla joku päivä työtön. Kaikki avioliitot olisivat loppuneet jossakin vaiheessa, jos tuo olisi syy erota.

Seli seli. Ainoa asia mikä teitä ottaa päähän on se että joudutte (de facto) maksamaan koko perheen menot miehen työttömyyden pitkittyessä ansiosidonnaisen yli.

Seli seli . Sinua ottaa vaan naiset päähän ja vingut mitä vingut ;)

Miksi ottaisi? Kaikki tietää syyt eroihin.

Jep erittäin hyvin tiedossa. Eron alulle laittaja on suhteessa se joka luovuttaa suhteessa. Ei poikkeuksia. Miksi luvata rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä ja ottaa ero heti kun yksi asia ei toisessa enää miellytä? Pettäminen johtuu yleensä siitä, että toinen ei toteuta kumppaninsa toiveita/fantasioita eli silloin se etsitään muualta.

Hyväksyn eron hakemisen ainoastaan väkivallan takia. muissa tapauksissa eron ottaja on aina se luovuttaja joka ei halua yrittää suhteessa. Se joka luovuttaa ja haluaa erota on se joka ei halua rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Raamatussa myös sanotaan että jumala vihaa hylkäämistä, joten jumala vihaa jokaista joka haluaa erota.

Jos puoliso on kertonut, mikä hänen mielestään suhteessa on vialla, niin toisen pitää kuunnella mitä hän sanoo. Mikäli toinen ei näe mitään vikaa ja eikä halua edes keskustella aiheesta, niin hän on se, joka yritä.

Pettäminen johtuu siitä, että pettäjä haluaa pettää. Fantasiat on fantasioita, ei niitä ole tarkoitettukaan toteutettaviksi. Iso osa pettämisistä on humalassa tehtyjä kertapanoja. Niissäkö ruvetaan toisen fantasioita toteuttamaan?

nainen: minusta et tienaa tarpeeksi jotta voisit taata perheellemme haluamani elintason.

mies: ..... jäin työttömäksi ja uskon kyllä saava...

nainen: EI KIINNOSTA TEKOSYYT

Keksit kyllä pskan esimerkin. Taisit ottaa sen omasta elämästäsi. Ennen työttömäksi jäämistä menee viikkoja tiedosta irtisanomiseen. Irtisanomisajan palkkakin juoksee parhaimmillaan puoli vuotta, joten asian ehtii käsitellä sinä aikana. Elintasoa ei myöskään kannata laittaa ihan tappiin asti, joten mies on tehnyt tuossa virheen, kun on ottanut pienituloisen vaimon ja on ruvennut elämään yli varojensa.

Arkea miljoonien miesten elämästä. Eikä tuossa ole eletty oli varojen, siinä vain kaltaisesi palstanarttu ei suostu sopeutumaan tilanteeseen.

Ennen asuntolainan ottamista pitää miettiä, miten laina ja muu eläminen hoidetaan, jos toinen tai kumpikin menettää työnsä. Se on kummankin velvollisuus. Pankkikaan ei anna lainaa, jos lainan takaisinmaksukyky näyttää huonolta. Ketään ei voi pakottaa lainanottoon.

Sinä saat suomalaiset miehet kuulostamaan tahdottomilta vässyköiltä.

Ei, mutta mitä tällä "keskiluokka+" alueella katson niin kämpät on aika leveällä seinällä. Ja kun tietää joidenkin huushollien tulonmuodostuksen, mies esim "kateuslistoilla" ja rouva joku päiväkotitäti niin ei ole vaikeaa arvata kuka todnäk on huushollin rahoittanut ja kuka todnäk sellaisen halunnut. Joskus kun jaksoin käydä kulmakunnan äijien kanssa lentopalloilemassa lähikentällä, kumman moni nurisi juuri tästä - pienempi kämppä olisi kelvannut "mutqu vaimo..."

Sama meillä, minulle olisi kelvannut huomattavasti vaatimattomampi huusholli, joka olisi ollut rouvan tulotason mukaan - hän uhkaili jopa erolla jos en suostu omakotitaloon. Näin 15 vuotta myöhemmin ajatellen, aivan sama vaikka olisi erottu, tuolloin se olisi ollut maailmanloppu. Niin tai näin, häneltä lähtee unelmakämppä alta kun maksaja jatkaa omille teilleen, tuossa vaiheessa kakarat on maailmalla.

Taas miehet ovat valinneet pienituloiset vaimot. Yksikään ei ole uskaltanut puhua vaimolle, miten ne ihqut talot rahoitetaan ja mitä tehdään, jos toiselta menee työ.

Taas vain mies osallistuu parinmuodostukseen.

Muuttakaa palstanartut niihin kommuuneihin

Tiedoksi: aion jatkossa ilmiantaa jokaisen viestin, jossa käytät tuota halventavaa ilmaisua - ihan riippumatta siitä, mikä muun teksin sisältö on.

Jatkuva ja t muiden keskustelijoiden solvaaminen ei ole asiallista keskustelua, ei edes anonyymillä keskustelupalstalla.

Miestä kutsutaan palstapeikoksi: tykkäyksiä sataa, hihihi, ihanan kuvaava.

Naista kutsutaan palstanartuksi: loukkaus, epäkunnioittavaa, ilmiannamme tuollaiset törkeydet!

Miestä haukutaan siaksi: hihihi ihanan kuvaavaa

Kysytään onko emakko jo porsinut: loukkaus, epäkunnioittavaa, ilmiannamme tuollaiset törkeydet!

Naista kutsutaan trolliksi (=peikko) - ei herätä ihmeempiä tuntemuksia.

Jos keskustelijaa kutsutaan palstasiaksi, SE on nimittelyä ja henkilöön käymistä. (Tällaista en ole koskaan nähnyt.)

Eli: sinulta puuttuu semantiikantaju. Ei ole sama asia, jos sanotaan ”jätä se sika” (voi kohdistua myös naiseen) tai sanotaan jotakuta keskustelijaa nartuksi. Tilanne olisi sama silloin, jos kirjoittaisit keskusteluun ”jätä se narttu”.

Ymmärrätkö, palstasika?

Rakas palstanarttu,

nimittelette miehiä palstapeikoiksi, palstapojuiksi, palstapelleiksi ja vaikka miten muuten, ihan vain laittamalla etuliitteen "palsta" haukkumasanan eteen.

Mitä sementiikan tajuun tulee niin se tosiaan näyttää hiertävän pillua vain kun nimittely kohdistuu naisiin. 

Ymmärrätkö, palstanarttu?

Kas, palstasika on näemmä taas aloittanut raskaan työpäivänsä siellä kovapalkkaisessa yksityissktorin kasvuyrityksessä? Palstailet jälleen työnantajan piikkin etäpalaverissa, vai mites tällä kertaa? 😉 Tosiaankin pitkät ja raskaat päivät sulla, työaika klo 7-23.

😂😂😂

35€ tunti

Mitenkäs itelläs?

Ei ole tullut laskettua tuntipalkkaa, kun työskentelen kuukausipalkalla. Hankin vajaat 5000 kuussa, se riittää. En ole niin kovasti materian perään että lähtisin johonkin ”tappotyöhön”, esimerkiksi trollaamaan nettipalstoilla hiki päässä. Sellainen syö ihmistä sisältäpäin niin, että jäljellä on pian enää ruma kuori. Oletko huomannut itsestäsi?

jatkan: se lukee siellä tilinauhassa se tuntipalkka. Tietäisit jos saisit sellaisen.

Sulla voi lukea, meillä ei lue. No joo joku laskennallinen voi olla, mutta todellinen vaihtelee sen mukaan, minkä verran eri tehtäviä milloinkin kuukausipalkkaan sisältyy ja mitä maksetaan erikseen. (En oleta että ymmärrät, mutta selitin silti.)

Vierailija
6102/6451 |

Tarkistin: ei lue tuntipalkkaa, vain kuukausipalkka.

eri

Jos sun parittaja kirjoittaa käsin jonku lapun niin tuo voi pitää paikkansa.

Jotta palkan oikeellisuus on tarkistettavissa, laskelmasta pitää näkyä palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet.

Palkkalaskelmaan tulee merkitä

työntekijän nimi, ammatti ja syntymäaika

työnantajan nimi ja toimipisteen sijaintikunta

palvelussuhteen alkamispäivä ja mahdollinen päättymispäivä

 palkanmaksukauden aikana tehdyt työtunnit ja tuntipalkka

 palkanlisien, kuten ilta- tai yötyölisien suuruus ja niihin oikeuttavien tuntien määrä.

maksettu ennakonpidätyksen alainen palkkakertymä edelliseltä kalenterivuodelta, kuluvalta kalenterivuodelta sekä viimeiseltä palkanmaksukaudelta

palkanmaksukausi

viimeisenä palkanmaksukautena toimitettu ennakonpidätys

vuoro- ja kausityöstä maksetut lisät viimeiseltä palkanmaksukaudelta

palkanmaksun yhteydessä maksetut lomarahat ja lomakorvaukset.

Sinä sitten olet tuntipalkkalainen. Olen elämäni aikana ollut monessa työpaikassa kuukausipalkalla eikä missään ole palkkaerittelyssä laskettu erikseen tuntipalkkaa. Itse olen omasta työehtosopimuksesta tarkistanut, miten kuukausipalkasta lasketaan tuntipalkka ja itse olen sen laskenut, jos on kiinnostanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6103/6451 |

Tietysti se on laskennallinen. Sen verran olen eri alojen TESsien kanssa ollut tekemisissä joten uskon ymmärtäväni sinua paremmin.

Vierailija
6104/6451 |

En ole. Tälläkin hetkellä eLiksa kertoo tuntipalkkani.

Viimeisen 20 vuoden aikana kaikki työnantajani ovat kertoneet tuntipalkkani tilinauhassa.

Vierailija
6105/6451 |

Viimeiset 25 vuotta olen ollut virkasuhteessa oleva opettaja, eikä palkkalaskelmassani ole koskaan mainittu tuntipalkkaa. Vain kuukauden peruspalkka + lisät, palkkiot ja korotukset sekä ylituntipalkkiot.

Virkaehtosopimuksesta voi tarkistaa kertatuntipalkkion, mutta sehän ei tietenkään ole mikään todellinen tuntipalkka, kuten voinet ymmärtää.

Mene jonnekin muualle pätemään, ellei sinulla jotain oikeaa, paikkansa pitävää asiaa.

- eri

Vierailija
6106/6451 |

Apuna palkkalaskelmaan merkittävissä tiedoissa voi käyttää Suomen standardoimislautakunnan standardia, joka koskee palkkatodistuksien sisältöä.

Sen perusteella palkkalaskelmaan tulee merkitä

työntekijän nimi, ammatti ja syntymäaika

työnantajan nimi ja toimipisteen sijaintikunta

palvelussuhteen alkamispäivä ja mahdollinen päättymispäivä

maksettu ennakonpidätyksen alainen palkkakertymä edelliseltä kalenterivuodelta, kuluvalta kalenterivuodelta sekä viimeiseltä palkanmaksukaudelta

palkanmaksukausi

viimeisenä palkanmaksukautena toimitettu ennakonpidätys

vuoro- ja kausityöstä maksetut lisät viimeiseltä palkanmaksukaudelta

palkanmaksun yhteydessä maksetut lomarahat ja lomakorvaukset.

https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/palkka/palkanmaksu

Sä oot joku tuntipalkkalainen tai muu pätkämääräaikatilapäishäiskä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6107/6451 |

Kuka tuo nainen on? Miksi tuot hänet esimerkiksi? Miksi yleensäkin kaikki esimerkit liittyvät aina rahaan, eivätkö palstalle kirjoittelevat miehet kykene solmimaan muita kuin materiaan perustuvia suhteita?

Muutenkin ihmetyttää nuo jutut siitä, että miehelle aina riittäisi vaatimaton asunto, auto ja muut vempaimet, mutta silti rehvastellaan isoilla tuloilla. Jos mies ei kaipaa materiaa, miksi ei riitä pienipalkkainen työ, joka vie vähemmän aikaa ja voimia? Kummallinen ristiriita…

On miehiä ja naisia jotka haluavat haastaa itseään. Hyvät tulot tulevat usein siinä mukana.

Tiedän, suurin osa naisista tyytyy julkiseen työpaikkaan tai muuten matalapalkattuun hommaan. Ehkä teilläkin mieli muuttuisi jos miehet alkaisivat lokkeilemaan ja säännöstelemään siemenen kanssa  :D

Et keksi mitään muuta keinoa haastaa itseäsi kuin rahan tahkoaminen? Mene haastamaan itseäsi vaikka pelastus-, opetus- tai hoitotyöhön, niin ei kerry sitä kiusallista ja tarpeetonta sivukuonaa, rahaa. Kyllä joku muu tekee sinun osasi kovasta yksityisbisneksestä, ja takuulla vielä kymmenen kertaa paremmin kuin sinä. Tai jos tuo tuntuu liian haastavalta, ainahan voit lahjoittaa pääosan palkastasi hyväntekeväisyyteen. Vaikkapa asunnottomien alkoholistimiesten tukemiseen.

Ihan turhaan uhoat siinä.

Naiset aina puhuvat "elämässä eteenpäin menemisestä" ja "itsensä haastamisesta".

Miesten tapauksessa noilla tarkoitetaan tasan yhtä asiaa: rahan ja statuksen hankkimista.

Naista ei kiinnosta mies joka haastaa itsensä harrastuksissa tai menee elämässä eteenpäin opiskelemalla henkisyyttä. Naista kiinnostaa se että mies hankkii pätäkkää ja asemaa. Ne ratkaisevat.

Ja sinä onneton lammas menet ja teet, koska ”naista ei kiinnosta ja nainen haluaa”.

Nyt en kyllä kehtaa sanoa ääneen, mitä ajattelen sinusta ja kaltaisistasi.

Vierailija
6108/6451 |

Et taida puhua nyt Suomen tilanteesta? (Muistathan, että Suomen väkiluku on vain noin 5 miljoonaa, mistä naisia on noin puolet, lapsia noin miljoona ja yli 65-vuotiaita yli miljoona…)

Kaikki eläneet miehet ovat olleet tuossa tilanteessa.

Ihan totta? Oikeesti? Kaikki eläneet miehet ovat joutuneet työttömiksi ja tulleet vaimonsa jättämiksi? Ikisinkut poikamiehetkin? Elinikäisessä avioliitossa eläneet? Ei koskaantå työttömänä olleet? Ei koskaan työelämässä olleet?

Wau, elät kyllä jännässä universumissa!

Siinä riskissä että työttömyyden uhatessa nainen jättää miehen.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla raiskatuksi kävelyllä, joten kaikkia tuntemattomia miehiä tulee pelätä.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla jätetyksi yksin kotitöiden ja lastenhoidon kanssa hänen porsittuaan.

Tosiaankin on jännä maailma sulla. Että kaikki maailman lapsettomat ikisinkutkin ovat vaarassa tulla jätetyksi yksin porsittuaan? Uskomatonta, en kyllä olisi voinut edes kuvitella!

Tietysti, mikäli he porsisivat.

Onko mielestäsi kovinkin ison todennäköisyyden riski, että ikisinkut velat ”porsisivat”, vannoutuneet vanhatpojat tulisivat vaimonsa jättämiksi, vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeläinen jää työttömäksi ja niin edelleen? Onko siellä ulilandiassa muutakin jännää tekeillä näin elokuun viimeisenä päivänä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6109/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nyt olisin siinä iässä, että lapsenteko olisi ajankohtaista, en enää lähtisi siihen hommaan.

Lapset on jo tehty ja aikuisia, kaikki meni hyvin ja olen heistä onnellinen, mutta tähän maailmaaikaan en haluaisi enkä edes uskaltaisi ottaa vastuulleni uuden ihmisen elämää.

M57

Vierailija
6110/6451 |

Ah, eli teoria parittajasta joka kirjoittaa käsin kuitit pitää paikkansa.

Miten palkkakonttorissa osataan laskea ylityökorvaus jos ette tiedä tuntipalkkaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6111/6451 |

Sieltä TES:stä kyllä löytyy tiedot, miten ylityökorvaukset maksetaan. Ylityökorvausten laskeminen on palkkasihteerin tehtävä, minun tehtävä on tarkistaa palkkaerittely.

eri

Vierailija
6112/6451 |

Jos haluaa naisen, jolle raha ja materia ovat tärkeitä, ei pitäisi tulla yllätyksenä, että ne ovat hänelle tärkeitä. Eikä tästä asiasta ainakaan sitten pitäisi itkeskellä saunailloissa ja pelireissuilla, jos itse on myös rahan perään valintansa tehnyt sen mukaan.

Moni nainen arvostaa ihan muuta kuin materiaa. Ketkä osallistuvat hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistyöhön, ovat omaishoitajia, tekevät asioita luonnonsuojelun hyväksi, auttavat muita ihan ilmaiseksi, tekevät tutkimusta yleishyödyllisillä aloilla ilman yksityissektorin kovia palkkoja? Miehetkö näitä hommia pyörittävät? Ovatko nämä itsensä haastamista ja elämässä eteenpäin menemistä vai akkojen huuhaahumanistista hömppää? Tervetuloa mukaan, takaan ettei kerry turhaa mammonaa, mutta itseään saa kehittää niin pitkälle kuin sielu sietää, ja varmasti naiset arvostavat. Mutta taitaa olla vääränlaisia naisia nämä?

Nuo ovat asioita joita naiset tekevät, eivät asioita joita naiset toivovat miesten tekevän.

Miehen on tienattava rahaa jotta nainen voi keskittyä huuhaahumanismiin tai palkitsevaan työhön ihmisten parissa.

Sen jälkeen kun mies on tienannut rahaa ja hankkinut kunnon puitteet naiselle, on toki plussaa jos mies harrastaa lisäksi hyväntekeväisyyttä. Mutta nainen ei punkkaa vaatimattomalla alueella vanhassa peruskuntoisessa kämpässä siksi kun mies haluaa keskittyä orpolasten auttamiseen vähillä rahoillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6113/6451 |

ylityökorvaukset perustuu tuntiliksaan.

Jos et tiedä sitä, kuinka tarkastat?

Vierailija
6114/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei yllätä että täällä on kiireisiä opettajia makoilemassa pitkin päivää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6115/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

ei yllätä että täällä on kiireisiä opettajia makoilemassa pitkin päivää

Tuo kiireinen opettaja näyttää kommentoineen klo 16.26. Siinä vaiheessa ei saisi vielä olla päivällistauolla ennen iltavuoroa korjattavien tuotosten parissa? Mutta kovapalkkainen yksityissektorin tärkeilijä voi toki makoilla palstalla aamusta iltamyöhään täydellä palkalla… Ok. Tämä selvä.

Vierailija
6116/6451 |

Ja miehen on tehtävä mitä mies kuvittelee mielikuvitusnaisen haluavan, koska?

Vierailija
6117/6451 |

Ah, oletko parittajan työntekijän vakioasiakas? Onko palveluntarjoajasi väittänyt saavansa työstään palkkakuitteja? Ja sinä uskoit? Oivoi.

Vierailija
6118/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.

Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.

Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?

Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.

Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:

1. valitse rikkaampi mies

2. eläkää miehen tulotason mukaan.

Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.

Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:

1. valitse rikkaampi nainen.

Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.

Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?

Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.

Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?

Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?

Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.

Miksi sanotte 50/50 jos totuus on "tulojen mukaan" ?

Eikö kantti kestä myöntää että loisitte? Itsenäinen nainen ja miehen rahojen armoilla?

Eikö sinulla kantti kestä myöntää, että myös miehet välillä ”loisivat”? Myös miehet sairastuvat, joutuvat työttömiksi, opiskelevat, starttailevat yrityksiä, tekevät konkursseja ja vaihtavat duunipaikkaa. Siis täällä livemaailmassa. Puoliksi menee pitkällä aikavälillä silti, vaikka heilahteluja tuleekin.

Mutta joo, turha taitaa olla sinulle selittää, mitä ”puoliksi” tarkoittaa isossa kuvassa, vuosikymmenien mittaan, kun ei sulle näköjään mahdu päähän kuin yksi päivä kerrallaan, ja tilanteiden muuttumista on ihan mahdoton käsittää.

Miehen loisiessa vuosia nainen YLEENSÄ laittaa sen hyödyttömänä pihalle.

Fakta kuitenkin on edelleen että vain 29% parisuhteista on taloudellisesti tasa-arvoisia. Ihanaa että se on juuri teillä.

Eihän mies hyödytön ole, hyvänen aika. Ei rakasta puolisoa pihalle pistetä. Mies pystyy kuitenkin maksamaan osansa ansiosidonnaisella ja hänellä on aikaa tehdä kotityöt. Ei ole yhtään vaikeampaa mitä naisella vastaavassa tilanteessa.

Erotilastot kertovat toista tarinaa.

Rakkaus päättyy samalla kun miehen maksukyky loppuu.

Tuo nyt on ihan täyttä paskaa. Ehkä se rakkaus on loppunut siihen, kun se mies on alkanut ryypiskelemään jäätyään työttömäksi tai muuten vain hankalaksi, mutta  voinpa sanoa, että ystävieni/tuttavieni ym miehiä on ollut moniakin työttömänä elämänsa aikana (osa jopa tekee kausitöitä) eikä YHDENKÄÄN parin rakkaus ole siihen loppunut. 

Meillä miehellä oli paljonkin työttömyyttä yhteen aikaan, kun muutimme miehen kotipaikkakunnalle. Ei edes käynyt mielessä, että nyt sitä sitten pitää erota! 

Tuo on ihan todellisuudelle vierasta puhetta, että työttömyys olisi eron syy. Kyllä siinä silloin on jotakin muuta taustalla.

Ehkä se, että mies on kotona, mutta ei tee siellä mitään ja alkaahan se vähitellen ottamaan päähän, jos töistä saa tulla kotiin tekemään kaikki kotityöt, kun mies ei ole tikkua ristiin päivän aikaan laittanut.

Mutta tämäkään ei ole työttömyyden syy, että ero tulee, vaan ihan muu syy. 

Miestä jokainen voi olla joku päivä työtön. Kaikki avioliitot olisivat loppuneet jossakin vaiheessa, jos tuo olisi syy erota.

Seli seli. Ainoa asia mikä teitä ottaa päähän on se että joudutte (de facto) maksamaan koko perheen menot miehen työttömyyden pitkittyessä ansiosidonnaisen yli.

Seli seli . Sinua ottaa vaan naiset päähän ja vingut mitä vingut ;)

Miksi ottaisi? Kaikki tietää syyt eroihin.

Jep erittäin hyvin tiedossa. Eron alulle laittaja on suhteessa se joka luovuttaa suhteessa. Ei poikkeuksia. Miksi luvata rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä ja ottaa ero heti kun yksi asia ei toisessa enää miellytä? Pettäminen johtuu yleensä siitä, että toinen ei toteuta kumppaninsa toiveita/fantasioita eli silloin se etsitään muualta.

Hyväksyn eron hakemisen ainoastaan väkivallan takia. muissa tapauksissa eron ottaja on aina se luovuttaja joka ei halua yrittää suhteessa. Se joka luovuttaa ja haluaa erota on se joka ei halua rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Raamatussa myös sanotaan että jumala vihaa hylkäämistä, joten jumala vihaa jokaista joka haluaa erota.

Jos puoliso on kertonut, mikä hänen mielestään suhteessa on vialla, niin toisen pitää kuunnella mitä hän sanoo. Mikäli toinen ei näe mitään vikaa ja eikä halua edes keskustella aiheesta, niin hän on se, joka yritä.

Pettäminen johtuu siitä, että pettäjä haluaa pettää. Fantasiat on fantasioita, ei niitä ole tarkoitettukaan toteutettaviksi. Iso osa pettämisistä on humalassa tehtyjä kertapanoja. Niissäkö ruvetaan toisen fantasioita toteuttamaan?

nainen: minusta et tienaa tarpeeksi jotta voisit taata perheellemme haluamani elintason.

mies: ..... jäin työttömäksi ja uskon kyllä saava...

nainen: EI KIINNOSTA TEKOSYYT

Keksit kyllä pskan esimerkin. Taisit ottaa sen omasta elämästäsi. Ennen työttömäksi jäämistä menee viikkoja tiedosta irtisanomiseen. Irtisanomisajan palkkakin juoksee parhaimmillaan puoli vuotta, joten asian ehtii käsitellä sinä aikana. Elintasoa ei myöskään kannata laittaa ihan tappiin asti, joten mies on tehnyt tuossa virheen, kun on ottanut pienituloisen vaimon ja on ruvennut elämään yli varojensa.

Arkea miljoonien miesten elämästä. Eikä tuossa ole eletty oli varojen, siinä vain kaltaisesi palstanarttu ei suostu sopeutumaan tilanteeseen.

Et taida puhua nyt Suomen tilanteesta? (Muistathan, että Suomen väkiluku on vain noin 5 miljoonaa, mistä naisia on noin puolet, lapsia noin miljoona ja yli 65-vuotiaita yli miljoona…)

Kaikki eläneet miehet ovat olleet tuossa tilanteessa.

Ihan totta? Oikeesti? Kaikki eläneet miehet ovat joutuneet työttömiksi ja tulleet vaimonsa jättämiksi? Ikisinkut poikamiehetkin? Elinikäisessä avioliitossa eläneet? Ei koskaantå työttömänä olleet? Ei koskaan työelämässä olleet?

Wau, elät kyllä jännässä universumissa!

Siinä riskissä että työttömyyden uhatessa nainen jättää miehen.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla raiskatuksi kävelyllä, joten kaikkia tuntemattomia miehiä tulee pelätä.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla jätetyksi yksin kotitöiden ja lastenhoidon kanssa hänen porsittuaan.

Tosiaankin on jännä maailma sulla. Että kaikki maailman lapsettomat ikisinkutkin ovat vaarassa tulla jätetyksi yksin porsittuaan? Uskomatonta, en kyllä olisi voinut edes kuvitella!

Tietysti, mikäli he porsisivat.

Onko mielestäsi kovinkin ison todennäköisyyden riski, että ikisinkut velat ”porsisivat”, vannoutuneet vanhatpojat tulisivat vaimonsa jättämiksi, vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeläinen jää työttömäksi ja niin edelleen? Onko siellä ulilandiassa muutakin jännää tekeillä näin elokuun viimeisenä päivänä?

Miksi sä palstanarttu alat haukkumaan muita? Eiks teidän palstanarttujen pitänyt olla muita parempia?

Puhut eri asiasta kuin minä, koita sisäistää kirjoitettua tekstiä niin saa palstanarttukin tekemistä näin elokuun toiseksi viimeisenä päivänä.

Eikö palstasika muista mitä on psykoosipäissään kirjoitellut vai eikö se ymmärrä itsekään, mitä tuli palstalle oksentaneeksi? Eipä yllätä.

Vierailija
6119/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuorempana en ollut pahemmin miettinyt asiaa haluanko lapsia vai en. Tyttöystäväksi valikoitui erilaisuutta tavoitteleva nainen, joka mainitsi ja ilmoitti jossain sivulauseessa, että hän ei ikinä aio hankkia lapsia. Minun mielipiteestäni ei ollut koskaan mitenkään kiinnostunut tai ei tahtonut siitä keskustella. Elettiin aika normaalia nuoren parin elämää, opiskeltiin ja saatiin hyvät työt. Kaveripiirissä alettiin vähitellen saada lapsia ja sille vielä lähinnä vähän naureskeltiin kunnes omat sisaretkin saivat lapsia ja pääsin olemaan enemmän lasten kanssa tekemisissä. Hölmösti aloin vasta silloin miettiä lapsiasiaa enemmän ja ajatella, että kyllä minäkin tahtoisin saada oman tai omia. Tyttöystävän tai avovaimon kanssa tuli lopulta ero koska koko keskustelua lapsista ei voitu käydä. Hän oli minulle ilmoittanut jo vuosia sitten, etteivät lapset kiinnosta häntä. Eron jälkeen meni melkein vuosi ennen kuin kävin treffeillä koska suhteessa ei kuitenkaan ollut muuta vikaa. Tutustuessa naisiin (yli kolmekymppisen sinkkuna) tuli vastaan niitä, jotka tahtoivat lapsia ihan heti tai eivät tienneet haluaisivatko vai eivät, mutta yleensä eivät kuitenkaan kaivanneet miestä, joka ei ehdottomasti haluaisi lapsia. Voiko siitä päätellä vastauksen? Näillä nyt kuitenkin mennään, lapsettomana sinkkuna, joka on vähän myöhässä liikkeellä.

Vierailija
6120/6451 |
30.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.

Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.

Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?

Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.

Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:

1. valitse rikkaampi mies

2. eläkää miehen tulotason mukaan.

Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.

Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:

1. valitse rikkaampi nainen.

Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.

Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?

Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.

Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?

Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?

Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.

Miksi sanotte 50/50 jos totuus on "tulojen mukaan" ?

Eikö kantti kestä myöntää että loisitte? Itsenäinen nainen ja miehen rahojen armoilla?

Eikö sinulla kantti kestä myöntää, että myös miehet välillä ”loisivat”? Myös miehet sairastuvat, joutuvat työttömiksi, opiskelevat, starttailevat yrityksiä, tekevät konkursseja ja vaihtavat duunipaikkaa. Siis täällä livemaailmassa. Puoliksi menee pitkällä aikavälillä silti, vaikka heilahteluja tuleekin.

Mutta joo, turha taitaa olla sinulle selittää, mitä ”puoliksi” tarkoittaa isossa kuvassa, vuosikymmenien mittaan, kun ei sulle näköjään mahdu päähän kuin yksi päivä kerrallaan, ja tilanteiden muuttumista on ihan mahdoton käsittää.

Miehen loisiessa vuosia nainen YLEENSÄ laittaa sen hyödyttömänä pihalle.

Fakta kuitenkin on edelleen että vain 29% parisuhteista on taloudellisesti tasa-arvoisia. Ihanaa että se on juuri teillä.

Eihän mies hyödytön ole, hyvänen aika. Ei rakasta puolisoa pihalle pistetä. Mies pystyy kuitenkin maksamaan osansa ansiosidonnaisella ja hänellä on aikaa tehdä kotityöt. Ei ole yhtään vaikeampaa mitä naisella vastaavassa tilanteessa.

Erotilastot kertovat toista tarinaa.

Rakkaus päättyy samalla kun miehen maksukyky loppuu.

Tuo nyt on ihan täyttä paskaa. Ehkä se rakkaus on loppunut siihen, kun se mies on alkanut ryypiskelemään jäätyään työttömäksi tai muuten vain hankalaksi, mutta  voinpa sanoa, että ystävieni/tuttavieni ym miehiä on ollut moniakin työttömänä elämänsa aikana (osa jopa tekee kausitöitä) eikä YHDENKÄÄN parin rakkaus ole siihen loppunut. 

Meillä miehellä oli paljonkin työttömyyttä yhteen aikaan, kun muutimme miehen kotipaikkakunnalle. Ei edes käynyt mielessä, että nyt sitä sitten pitää erota! 

Tuo on ihan todellisuudelle vierasta puhetta, että työttömyys olisi eron syy. Kyllä siinä silloin on jotakin muuta taustalla.

Ehkä se, että mies on kotona, mutta ei tee siellä mitään ja alkaahan se vähitellen ottamaan päähän, jos töistä saa tulla kotiin tekemään kaikki kotityöt, kun mies ei ole tikkua ristiin päivän aikaan laittanut.

Mutta tämäkään ei ole työttömyyden syy, että ero tulee, vaan ihan muu syy. 

Miestä jokainen voi olla joku päivä työtön. Kaikki avioliitot olisivat loppuneet jossakin vaiheessa, jos tuo olisi syy erota.

Seli seli. Ainoa asia mikä teitä ottaa päähän on se että joudutte (de facto) maksamaan koko perheen menot miehen työttömyyden pitkittyessä ansiosidonnaisen yli.

Seli seli . Sinua ottaa vaan naiset päähän ja vingut mitä vingut ;)

Miksi ottaisi? Kaikki tietää syyt eroihin.

Jep erittäin hyvin tiedossa. Eron alulle laittaja on suhteessa se joka luovuttaa suhteessa. Ei poikkeuksia. Miksi luvata rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä ja ottaa ero heti kun yksi asia ei toisessa enää miellytä? Pettäminen johtuu yleensä siitä, että toinen ei toteuta kumppaninsa toiveita/fantasioita eli silloin se etsitään muualta.

Hyväksyn eron hakemisen ainoastaan väkivallan takia. muissa tapauksissa eron ottaja on aina se luovuttaja joka ei halua yrittää suhteessa. Se joka luovuttaa ja haluaa erota on se joka ei halua rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Raamatussa myös sanotaan että jumala vihaa hylkäämistä, joten jumala vihaa jokaista joka haluaa erota.

Jos puoliso on kertonut, mikä hänen mielestään suhteessa on vialla, niin toisen pitää kuunnella mitä hän sanoo. Mikäli toinen ei näe mitään vikaa ja eikä halua edes keskustella aiheesta, niin hän on se, joka yritä.

Pettäminen johtuu siitä, että pettäjä haluaa pettää. Fantasiat on fantasioita, ei niitä ole tarkoitettukaan toteutettaviksi. Iso osa pettämisistä on humalassa tehtyjä kertapanoja. Niissäkö ruvetaan toisen fantasioita toteuttamaan?

nainen: minusta et tienaa tarpeeksi jotta voisit taata perheellemme haluamani elintason.

mies: ..... jäin työttömäksi ja uskon kyllä saava...

nainen: EI KIINNOSTA TEKOSYYT

Keksit kyllä pskan esimerkin. Taisit ottaa sen omasta elämästäsi. Ennen työttömäksi jäämistä menee viikkoja tiedosta irtisanomiseen. Irtisanomisajan palkkakin juoksee parhaimmillaan puoli vuotta, joten asian ehtii käsitellä sinä aikana. Elintasoa ei myöskään kannata laittaa ihan tappiin asti, joten mies on tehnyt tuossa virheen, kun on ottanut pienituloisen vaimon ja on ruvennut elämään yli varojensa.

Arkea miljoonien miesten elämästä. Eikä tuossa ole eletty oli varojen, siinä vain kaltaisesi palstanarttu ei suostu sopeutumaan tilanteeseen.

Et taida puhua nyt Suomen tilanteesta? (Muistathan, että Suomen väkiluku on vain noin 5 miljoonaa, mistä naisia on noin puolet, lapsia noin miljoona ja yli 65-vuotiaita yli miljoona…)

Kaikki eläneet miehet ovat olleet tuossa tilanteessa.

Ihan totta? Oikeesti? Kaikki eläneet miehet ovat joutuneet työttömiksi ja tulleet vaimonsa jättämiksi? Ikisinkut poikamiehetkin? Elinikäisessä avioliitossa eläneet? Ei koskaantå työttömänä olleet? Ei koskaan työelämässä olleet?

Wau, elät kyllä jännässä universumissa!

Siinä riskissä että työttömyyden uhatessa nainen jättää miehen.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla raiskatuksi kävelyllä, joten kaikkia tuntemattomia miehiä tulee pelätä.

Aivan kuten jokainen nainen on vaarassa tulla jätetyksi yksin kotitöiden ja lastenhoidon kanssa hänen porsittuaan.

Tosiaankin on jännä maailma sulla. Että kaikki maailman lapsettomat ikisinkutkin ovat vaarassa tulla jätetyksi yksin porsittuaan? Uskomatonta, en kyllä olisi voinut edes kuvitella!

Tietysti, mikäli he porsisivat.

Onko mielestäsi kovinkin ison todennäköisyyden riski, että ikisinkut velat ”porsisivat”, vannoutuneet vanhatpojat tulisivat vaimonsa jättämiksi, vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkeläinen jää työttömäksi ja niin edelleen? Onko siellä ulilandiassa muutakin jännää tekeillä näin elokuun viimeisenä päivänä?

Miksi sä palstanarttu alat haukkumaan muita? Eiks teidän palstanarttujen pitänyt olla muita parempia?

Puhut eri asiasta kuin minä, koita sisäistää kirjoitettua tekstiä niin saa palstanarttukin tekemistä näin elokuun toiseksi viimeisenä päivänä.

Eikö palstasika muista mitä on psykoosipäissään kirjoitellut vai eikö se ymmärrä itsekään, mitä tuli palstalle oksentaneeksi? Eipä yllätä.

Feminismin psykoosi saavuttaa lakipisteen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kahdeksan