Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6454)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prosentteina tuloistaan moni pariskunta maksaa kyllä elämän ihan oikeasti puoliksi. Riippuu miten asiaa katsoo. Prosentteina vertailu on kohtuullista, silloin se 'rankaisee' suhteessa yhtä paljon.
Sehän taas riippuu siitä, että kenen hyväksi rahaa käytetään. Jos useimmat ostokset ja "välttämättömät tarpeet" ovat naisen ideoimia, ja mies pärjäisi vähemmällä mutta maksaa niistä enemmän (koska prosentti), niin eihän tuo reilulta kuulosta.
Mies pärjää ruisleivällä, 79snt / 6 palaa
Nainen haluaa ciabatta-sämpylöitä 4,20 / 6 sämpylää
Leivän päälle miehelle riittäisi lauantaimakkara ja ehkä Edam, nainen vaatii Itävaltalaista erikoisjuustoa cittarin "erikseen tilattavat" hyllyltä.
Ok.
Naiset kertovat että mies on onnellisempi noin ja hänen elintapansa paranevat :D

Aaaivaaaan
eli 15€ ostoksen jakaminen 5€ + 10€ on 50/50
Pitäkää tämä mielessä kun puhutte kotitöistä. Nehän jaetaan kotonaoloajan mukaan, eikö?
Ja taas päästään kysymykseen, miksi miehet valitsevat itselleen puolisoksi pienituloisia naisia, joiden tulot ovat murto-osa miehen tuloista? Eikö siihen naisen koulutukseen, ammattiin ja tulotasoon kannattaisi kiinnittää huomiota?
Jos kumpikin käy kokopäivätöissä, niin sehän tarkoittaa, että kotityöt jaetaan tasan.
Miksi jaettaisiin?
Nainenhan voi valita miehen joka viihtyy kotona eikä käy harrastamassa. Kotityöt jaetaan sen mukaan mitä vietetään aikaa kotosalla.
Kumpikin tekee oman osansa ja jos perheessä on lapsia, niin heidän aiheuttamat kotityöt jaetaan. Pitäähän sinkunkin tehdä omat kotityöt, ei niitä kukaan muu tee.
Niin nythän on kyse siitä kuinka "oma osa" määritellään.
Raha-asioissa naisista puolet onkin "suhteessa omien tulojen mukaan" eli miksi kotityöt eivät olisi "kotonaoloajan mukaan" ?
Jos kumpikin tekee täyttä työpäivää kuten Suomessa yleensä tehdään, niin kotitöiden pitäisi mennä tasan. Ei mene vaan nainen tekee valtaosan.
Naisten keskimääräinen työaika on 30h viikossa, miesten 38
Ja nyt puhutaan edelleen kotonaoloajasta, aivan kuten maksamisessa puhutaan tuloista, ei työajasta.
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta mitä jengi spiidaa täällä jostain rahasta. Mitä te oikein kuvittelette lapsen maksavan? Tokmanni näyttää myyvän nyt ihan merkkivaippoja 41kpl/7,90e. Vaikka menee viis merkkivaippaa päivässä, niin kuukaudessa se on alle kolmekymppiä. Rintaruoalla hoituu ruokailut. Senkin jälkeen lapsi syö pilttiä. Hinta jopa á 0,49e purkki. Kun siirtyminen normaaliin ruokaan tapahtuu, niin pieni lapsi syö hyvin vähän. Käytännössä alle sen määrän, mikä siitä ruokasatsista joka tapauksessa menisi hävikkinä biojätteeseen. Ei näy kauppalaskulla lainkaan. Ehkäpä vaatteisiin saa menemään rahat? No äkkiseltään katsottuna kietaisobody 4,99e Lindexillä ja isommalle lapselle fleecehousut Tokmannilla 9,99e. Ja tosi monet saa vaatteita ystäviltä/sukulaisilta tai ostaa niitä käytettynä, koska ne jäävät pieneksi niin nopeasti. Kaiken lisäksi valtio maksaa huntin kuussa lapsilisää näistä menoista.
Kyllä tuo "lapsen kalleus" on enemmän pään sisäinen juttu. Ja näkeehän sen siitäkin, että yleensä juuri heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat niitä lapsia tilastollisesti enemmän tekevät. Eli ei se ihan oikeasti kyllä ole rahasta kiinni. Mut kiva tekosyy.
Montako lasta sinulla on? Minkä ikäisiä?

Tuo on se halvin vaihe lapsen elämässä. Mulla on nuori aikuinen jo, mutta teinivuodet sai olla lompakko levällään. Sukset, luistimet, puhelimet, polkupyörät, vaatteet, matkakortit, ajokortti, harrastukset, tietokone, lukiokirjat muutaman viikon välein....näihin on kai tullut jotakin muutoksia, mutta kyllä oli kallista, vaikkei mitään ostettu uutena eikä harrastettu lisenssijuttuja. Keskiluokalle nämä ovat kai peruskauraa nykyään.

Joo, no mä en syö ciabattaa. Leivon omat syötävät ja maksan raaka-aineet itse.
Ehkä miehet voisi miettiä omia mieltymyksiään naisten suhteen? Ulkonäkö edellä tunnutaan ryntäävän suin päin suhteeseen.

Et kai sinä laske tuohon mukaan kodin ulkopuolella oleviin harrastuksiin menevää aikaa?

Tienaava kotirouva olisi tietenkin ihanne. Eihän tämä tullut minään yllätyksenä ;D

Huh. Kuulosti niin kalliilta, niin piti ihan torista katsoa onko näin.
Nuorten suksipaketti: 20e
Bauer luistimet: 15e
Puhelin (Honor 10 yrityksen myymänä): 120e
Pyörä (nuoren Tunturi): 100e
En nyt äkkiä edelleenkään keksi, että mistä se valtava rahareikä löytyy. Noita kun ei todellakaan osteta edes joka vuosi. Toki merkkivaatteisiin saa menemään niin paljon kuin tahtoo, mutta tavalliset vaatteet eivät maksa ihmeitä. HSL matkakortti näytti olevan kamppiksessa 31e/kk ja koulukirjat, tietokoneineen saa koulusta. Tai vaikka ostaisikin perusläppärin käytettynä, niin 100e. En väitä etteikö ihminen taloudessa mitään maksaisi, mutta jos joku perustelee lapsen hankkimista sen kalleudella, niin enemmän tai vähemmän tekosyy se silti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta mitä jengi spiidaa täällä jostain rahasta. Mitä te oikein kuvittelette lapsen maksavan? Tokmanni näyttää myyvän nyt ihan merkkivaippoja 41kpl/7,90e. Vaikka menee viis merkkivaippaa päivässä, niin kuukaudessa se on alle kolmekymppiä. Rintaruoalla hoituu ruokailut. Senkin jälkeen lapsi syö pilttiä. Hinta jopa á 0,49e purkki. Kun siirtyminen normaaliin ruokaan tapahtuu, niin pieni lapsi syö hyvin vähän. Käytännössä alle sen määrän, mikä siitä ruokasatsista joka tapauksessa menisi hävikkinä biojätteeseen. Ei näy kauppalaskulla lainkaan. Ehkäpä vaatteisiin saa menemään rahat? No äkkiseltään katsottuna kietaisobody 4,99e Lindexillä ja isommalle lapselle fleecehousut Tokmannilla 9,99e. Ja tosi monet saa vaatteita ystäviltä/sukulaisilta tai ostaa niitä käytettynä, koska ne jäävät pieneksi niin nopeasti. Kaiken lisäksi valtio maksaa huntin kuussa lapsilisää näistä menoista.
Kyllä tuo "lapsen kalleus" on enemmän pään sisäinen juttu. Ja näkeehän sen siitäkin, että yleensä juuri heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat niitä lapsia tilastollisesti enemmän tekevät. Eli ei se ihan oikeasti kyllä ole rahasta kiinni. Mut kiva tekosyy.
Tuo on se halvin vaihe lapsen elämässä. Mulla on nuori aikuinen jo, mutta teinivuodet sai olla lompakko levällään. Sukset, luistimet, puhelimet, polkupyörät, vaatteet, matkakortit, ajokortti, harrastukset, tietokone, lukiokirjat muutaman viikon välein....näihin on kai tullut jotakin muutoksia, mutta kyllä oli kallista, vaikkei mitään ostettu uutena eikä harrastettu lisenssijuttuja. Keskiluokalle nämä ovat kai peruskauraa nykyään.
Huh. Kuulosti niin kalliilta, niin piti ihan torista katsoa onko näin.
Nuorten suksipaketti: 20e
Bauer luistimet: 15e
Puhelin (Honor 10 yrityksen myymänä): 120e
Pyörä (nuoren Tunturi): 100eEn nyt äkkiä edelleenkään keksi, että mistä se valtava rahareikä löytyy. Noita kun ei todellakaan osteta edes joka vuosi. Toki merkkivaatteisiin saa menemään niin paljon kuin tahtoo, mutta tavalliset vaatteet eivät maksa ihmeitä. HSL matkakortti näytti olevan kamppiksessa 31e/kk ja koulukirjat, tietokoneineen saa koulusta. Tai vaikka ostaisikin perusläppärin käytettynä, niin 100e. En väitä etteikö ihminen taloudessa mitään maksaisi, mutta jos joku perustelee lapsen hankkimista sen kalleudella, niin enemmän tai vähemmän tekosyy se silti on.
Sen lisäksi se lapsi kasvaa, joten hankit noita varusteita, vaatteita ja kenkiä säännöllisesti.Muita menoja: vakuutukset, lääkärit, viikko/kuukausirahat, lomareissut, parturi, ihan normaali elämä. Mitä isompi ihminen, sen enemmän se maksaa, sillä isompi ihminen tekee kaikenlaista, paljon enemmän kuin pieni ihminen, jonka elämänpiiri on hyvin rajallinen. Lähipiirin kolmiteinisen perheen elämää seuratessa on todettava, ettei olisi varaa moiseen (mopo, ajokortti, kaikilla joukkuelajit, pelireissut), mutta elämähän on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta mitä jengi spiidaa täällä jostain rahasta. Mitä te oikein kuvittelette lapsen maksavan? Tokmanni näyttää myyvän nyt ihan merkkivaippoja 41kpl/7,90e. Vaikka menee viis merkkivaippaa päivässä, niin kuukaudessa se on alle kolmekymppiä. Rintaruoalla hoituu ruokailut. Senkin jälkeen lapsi syö pilttiä. Hinta jopa á 0,49e purkki. Kun siirtyminen normaaliin ruokaan tapahtuu, niin pieni lapsi syö hyvin vähän. Käytännössä alle sen määrän, mikä siitä ruokasatsista joka tapauksessa menisi hävikkinä biojätteeseen. Ei näy kauppalaskulla lainkaan. Ehkäpä vaatteisiin saa menemään rahat? No äkkiseltään katsottuna kietaisobody 4,99e Lindexillä ja isommalle lapselle fleecehousut Tokmannilla 9,99e. Ja tosi monet saa vaatteita ystäviltä/sukulaisilta tai ostaa niitä käytettynä, koska ne jäävät pieneksi niin nopeasti. Kaiken lisäksi valtio maksaa huntin kuussa lapsilisää näistä menoista.
Kyllä tuo "lapsen kalleus" on enemmän pään sisäinen juttu. Ja näkeehän sen siitäkin, että yleensä juuri heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat niitä lapsia tilastollisesti enemmän tekevät. Eli ei se ihan oikeasti kyllä ole rahasta kiinni. Mut kiva tekosyy.
Tuo on se halvin vaihe lapsen elämässä. Mulla on nuori aikuinen jo, mutta teinivuodet sai olla lompakko levällään. Sukset, luistimet, puhelimet, polkupyörät, vaatteet, matkakortit, ajokortti, harrastukset, tietokone, lukiokirjat muutaman viikon välein....näihin on kai tullut jotakin muutoksia, mutta kyllä oli kallista, vaikkei mitään ostettu uutena eikä harrastettu lisenssijuttuja. Keskiluokalle nämä ovat kai peruskauraa nykyään.
Huh. Kuulosti niin kalliilta, niin piti ihan torista katsoa onko näin.
Nuorten suksipaketti: 20e
Bauer luistimet: 15e
Puhelin (Honor 10 yrityksen myymänä): 120e
Pyörä (nuoren Tunturi): 100eEn nyt äkkiä edelleenkään keksi, että mistä se valtava rahareikä löytyy. Noita kun ei todellakaan osteta edes joka vuosi. Toki merkkivaatteisiin saa menemään niin paljon kuin tahtoo, mutta tavalliset vaatteet eivät maksa ihmeitä. HSL matkakortti näytti olevan kamppiksessa 31e/kk ja koulukirjat, tietokoneineen saa koulusta. Tai vaikka ostaisikin perusläppärin käytettynä, niin 100e. En väitä etteikö ihminen taloudessa mitään maksaisi, mutta jos joku perustelee lapsen hankkimista sen kalleudella, niin enemmän tai vähemmän tekosyy se silti on.
Kun sinä katsoit noita suksien ja luistimien hintoja, niin oliko koot just sopivat sinun lapselle vai oliko sukset liian pitkät ja luistimet numeroa liian pienet?
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Minä olen kasvattanut kaksi lasta aikuiseksi, joten tiedän aiheesta sinua enemmän, jos itse olet lapseton tai lapsesi ovat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
N47 kirjoitti:
Siis autohan on perheellisellä oikeastaan välttämätön, jos nyt ei ihan ytimessä asu. Myös ihmisellä, joka käy työssä eri pisteissä ja asuu huonojen julkisten yhteyksien päässä, oma auto on välttämätön. Autoja siis pitää olla perheessä kaksi. Jos tulisi elamamuutosta - työttömyys tai lapsilla omat mopot, autoja voidaan vähentää yhteen.
Mitä tulee maksamiseen ja raha-asioihin: perheellä tulee olla yhteiset tulot, yhteiset menot. Omat tilit kyllä, mutta sieltä sitten siirrellään tarpeen mukaan toisen tilille rahaa ja isommat ostot ja niiden päätökset tehdään yhdessä. Helpointa ja vähiten kränää aiheuttavaa se on, kun molemmilla perheen aikuisilla on suunnilleen samat tulot. Jos tilapäisesti toisen tulot ovat vähemmän, esim- äitiyspäiväraha, silloin toinen joutuu sijoittamaan perheeseen enemmän omistaan. Olettamus kuitenkin on, että tilanne muuttuu ja molemmat tuovat osaltaan perheeseen rahaa.
En ymmärrä, miten joillekin asiat ovat niin vaikeita... Meillä on menty näillä resepteillä jo 30 vuotta yhteistä taivalta. Rahasta ei ole tapeltu koskaan.
Homma menee vaikeaksi kun toisella on pienet tulot, mutta hän haluaisi kuluttaa perheen varoja tai varoja perheeseen kuin hyvätuloinen.
Tai pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan perheen varoja ikäänkuin hän olisi ne tienannut.
Tällöin voi ihan ymmärrettävästi parempituloista pidemmän päälle alkaa jatkuvan väännön absurdius vituttaa.
Aivan ymmärrän! Eli sinusta on ihan oikein, että kun vaimo on äityislomalla ja tulot tippuu (tai on vain huono palkkainen) niin perheessä eletään kanta elintasoa.
Miehelle ostetaan sisäfilepihviä ja naiselle ja lapsille purkkihernekeittoa.
Mies ostaa merkkivaatteet/kengät, lapset ja vaimo kulkee Tokmannin alelaarista ostetuilla tossuilla.
Mies lähtee etelän aurinkoon, nainen ja lapset matkustaa 2km matkan mummolaan.
Ja jos nainen kehtaa vaatia myös lapsille kunnon kenkiä(rahat menee siis perheeseen) Miehelle ei käy, koska hän tienaa enemmän.
maksakoon nainen ne paremmat kengät! Miehen kustannuksella EI perhe hyödy se on varma se.

En katsonut kokoja, mutta nuo antanee jotain suuntaa. Se että täällä joku puhuu mopoista, ajokorteista, uudesta pelitietokoneesta, joukkuemaksuista lätkässä niin ei ole millään tavalla ns. pakollisia menoja. Jos haluaa ostaa ja maksaa kaiken mahdollisen mitä keksiä pystyy, niin ilman muuta rahaa saa palamaan. Se nyt on kai sanomattakin selvä. Tuolla on silti aivan lukemattomasti perheitä ja yksinhuoltajia, keillä ei ole korkeita tuloja tai palkkatuloja ollenkaan. Silti pärjäävät. Ja se on juuri niitä valintoja. Pelkkiin nuoren luistimiin voi käyttää käytettynä sen 10e, tai ostaa Bauerin uusimmat kilpamallit 1000e mitä viime talvena urheiluliikkeessä näin. Jos sitten kaiken aina laskee tällä kalleimmalla, että lapselle pitää olla vain sitä parasta, niin sittenhän se on kallista. Mutta tuolla tavalla laskettuna ihan mistä tahansa asiasta saa tässä elämässä hyvin kallista.

Heikoimmassa asemassa olevat tekevät kyllä lapsia vähiten. Syrjäytyneillä ei juurikaan lapsia ole. Onneksi.
Oikeassa olet siinä, että jos ei otet huomioon, mitä vastasyntyneelle on ostettu ennen hänen syntymäänsä(vaunut/sängyt / vaatteita /hoitotarvikkeita/kuljetuskoppa ym ym)Ja äitiysvaatteet ym äidin muuttuneet tarpeet niin vastasyntyneen elättäminen on halpaa. Mutta kun se lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan. Muutaman kuukauden kuluttua se tarvitsee uudet vaatteet ja syömäänkin se alkaa muutakin, kuin rintamaitoa ja pilttiä.
Ennen kuin lapsi on täysi-ikäinen, hän on tullut maksamaan vanhemmilleen noin 130 000e . Ei ihan pikkusumma.
Miksi niitä lapsia pitäisi tehdä?
Neljä lasta aikuiseksi ja korkeastikoulutetuksi.On siinä eri vaiheita.
Onhan siinä paljon kokemuksia ja ymmärtää nuorten maailmaa,ehkä toisella tasolla.
Ihmisenä inhimillisyys kasvaa( jos ottaa lapset vakavasti )
Nykyään kyllä tulevaisuus ja ilmastonmuutos huolettaa.
Tehköön jokainen valintansa,mutta,kun vanhenee,ei välttämättä jaksa olla viihteellä ja voi jäädä vielä yksinäisemmäksi.
Vaikea sanoa,mikä on viisasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Off topic, mutta mitä jengi spiidaa täällä jostain rahasta. Mitä te oikein kuvittelette lapsen maksavan? Tokmanni näyttää myyvän nyt ihan merkkivaippoja 41kpl/7,90e. Vaikka menee viis merkkivaippaa päivässä, niin kuukaudessa se on alle kolmekymppiä. Rintaruoalla hoituu ruokailut. Senkin jälkeen lapsi syö pilttiä. Hinta jopa á 0,49e purkki. Kun siirtyminen normaaliin ruokaan tapahtuu, niin pieni lapsi syö hyvin vähän. Käytännössä alle sen määrän, mikä siitä ruokasatsista joka tapauksessa menisi hävikkinä biojätteeseen. Ei näy kauppalaskulla lainkaan. Ehkäpä vaatteisiin saa menemään rahat? No äkkiseltään katsottuna kietaisobody 4,99e Lindexillä ja isommalle lapselle fleecehousut Tokmannilla 9,99e. Ja tosi monet saa vaatteita ystäviltä/sukulaisilta tai ostaa niitä käytettynä, koska ne jäävät pieneksi niin nopeasti. Kaiken lisäksi valtio maksaa huntin kuussa lapsilisää näistä menoista.
Kyllä tuo "lapsen kalleus" on enemmän pään sisäinen juttu. Ja näkeehän sen siitäkin, että yleensä juuri heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat niitä lapsia tilastollisesti enemmän tekevät. Eli ei se ihan oikeasti kyllä ole rahasta kiinni. Mut kiva tekosyy.
Tuo on se halvin vaihe lapsen elämässä. Mulla on nuori aikuinen jo, mutta teinivuodet sai olla lompakko levällään. Sukset, luistimet, puhelimet, polkupyörät, vaatteet, matkakortit, ajokortti, harrastukset, tietokone, lukiokirjat muutaman viikon välein....näihin on kai tullut jotakin muutoksia, mutta kyllä oli kallista, vaikkei mitään ostettu uutena eikä harrastettu lisenssijuttuja. Keskiluokalle nämä ovat kai peruskauraa nykyään.
Huh. Kuulosti niin kalliilta, niin piti ihan torista katsoa onko näin.
Nuorten suksipaketti: 20e
Bauer luistimet: 15e
Puhelin (Honor 10 yrityksen myymänä): 120e
Pyörä (nuoren Tunturi): 100eEn nyt äkkiä edelleenkään keksi, että mistä se valtava rahareikä löytyy. Noita kun ei todellakaan osteta edes joka vuosi. Toki merkkivaatteisiin saa menemään niin paljon kuin tahtoo, mutta tavalliset vaatteet eivät maksa ihmeitä. HSL matkakortti näytti olevan kamppiksessa 31e/kk ja koulukirjat, tietokoneineen saa koulusta. Tai vaikka ostaisikin perusläppärin käytettynä, niin 100e. En väitä etteikö ihminen taloudessa mitään maksaisi, mutta jos joku perustelee lapsen hankkimista sen kalleudella, niin enemmän tai vähemmän tekosyy se silti on.
Kun sinä katsoit noita suksien ja luistimien hintoja, niin oliko koot just sopivat sinun lapselle vai oliko sukset liian pitkät ja luistimet numeroa liian pienet?
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Minä olen kasvattanut kaksi lasta aikuiseksi, joten tiedän aiheesta sinua enemmän, jos itse olet lapseton tai lapsesi ovat pieniä.
En katsonut kokoja, mutta nuo antanee jotain suuntaa. Se että täällä joku puhuu mopoista, ajokorteista, uudesta pelitietokoneesta, joukkuemaksuista lätkässä niin ei ole millään tavalla ns. pakollisia menoja. Jos haluaa ostaa ja maksaa kaiken mahdollisen mitä keksiä pystyy, niin ilman muuta rahaa saa palamaan. Se nyt on kai sanomattakin selvä. Tuolla on silti aivan lukemattomasti perheitä ja yksinhuoltajia, keillä ei ole korkeita tuloja tai palkkatuloja ollenkaan. Silti pärjäävät. Ja se on juuri niitä valintoja. Pelkkiin nuoren luistimiin voi käyttää käytettynä sen 10e, tai ostaa Bauerin uusimmat kilpamallit 1000e mitä viime talvena urheiluliikkeessä näin. Jos sitten kaiken aina laskee tällä kalleimmalla, että lapselle pitää olla vain sitä parasta, niin sittenhän se on kallista. Mutta tuolla tavalla laskettuna ihan mistä tahansa asiasta saa tässä elämässä hyvin kallista.
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prosentteina tuloistaan moni pariskunta maksaa kyllä elämän ihan oikeasti puoliksi. Riippuu miten asiaa katsoo. Prosentteina vertailu on kohtuullista, silloin se 'rankaisee' suhteessa yhtä paljon.
Sehän taas riippuu siitä, että kenen hyväksi rahaa käytetään. Jos useimmat ostokset ja "välttämättömät tarpeet" ovat naisen ideoimia, ja mies pärjäisi vähemmällä mutta maksaa niistä enemmän (koska prosentti), niin eihän tuo reilulta kuulosta.
Mies pärjää ruisleivällä, 79snt / 6 palaa
Nainen haluaa ciabatta-sämpylöitä 4,20 / 6 sämpylää
Leivän päälle miehelle riittäisi lauantaimakkara ja ehkä Edam, nainen vaatii Itävaltalaista erikoisjuustoa cittarin "erikseen tilattavat" hyllyltä.
Ok.
Naiset kertovat että mies on onnellisempi noin ja hänen elintapansa paranevat :D
Joo, no mä en syö ciabattaa. Leivon omat syötävät ja maksan raaka-aineet itse.
Ehkä miehet voisi miettiä omia mieltymyksiään naisten suhteen? Ulkonäkö edellä tunnutaan ryntäävän suin päin suhteeseen.
sä sä sä
ja miehet miehet miehet
Jos sulla olis mies niin se ei vissiin sun leipomuksia saisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prosentteina tuloistaan moni pariskunta maksaa kyllä elämän ihan oikeasti puoliksi. Riippuu miten asiaa katsoo. Prosentteina vertailu on kohtuullista, silloin se 'rankaisee' suhteessa yhtä paljon.
Aaaivaaaan
eli 15€ ostoksen jakaminen 5€ + 10€ on 50/50
Pitäkää tämä mielessä kun puhutte kotitöistä. Nehän jaetaan kotonaoloajan mukaan, eikö?
Ja taas päästään kysymykseen, miksi miehet valitsevat itselleen puolisoksi pienituloisia naisia, joiden tulot ovat murto-osa miehen tuloista? Eikö siihen naisen koulutukseen, ammattiin ja tulotasoon kannattaisi kiinnittää huomiota?
Jos kumpikin käy kokopäivätöissä, niin sehän tarkoittaa, että kotityöt jaetaan tasan.
Miksi jaettaisiin?
Nainenhan voi valita miehen joka viihtyy kotona eikä käy harrastamassa. Kotityöt jaetaan sen mukaan mitä vietetään aikaa kotosalla.
Kumpikin tekee oman osansa ja jos perheessä on lapsia, niin heidän aiheuttamat kotityöt jaetaan. Pitäähän sinkunkin tehdä omat kotityöt, ei niitä kukaan muu tee.
Niin nythän on kyse siitä kuinka "oma osa" määritellään.
Raha-asioissa naisista puolet onkin "suhteessa omien tulojen mukaan" eli miksi kotityöt eivät olisi "kotonaoloajan mukaan" ?
Jos kumpikin tekee täyttä työpäivää kuten Suomessa yleensä tehdään, niin kotitöiden pitäisi mennä tasan. Ei mene vaan nainen tekee valtaosan.
Naisten keskimääräinen työaika on 30h viikossa, miesten 38
Ja nyt puhutaan edelleen kotonaoloajasta, aivan kuten maksamisessa puhutaan tuloista, ei työajasta.
Tienaava kotirouva olisi tietenkin ihanne. Eihän tämä tullut minään yllätyksenä ;D
Aivan kuten miehenkin pitää olla naista paremmin tienaava :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N47 kirjoitti:
Siis autohan on perheellisellä oikeastaan välttämätön, jos nyt ei ihan ytimessä asu. Myös ihmisellä, joka käy työssä eri pisteissä ja asuu huonojen julkisten yhteyksien päässä, oma auto on välttämätön. Autoja siis pitää olla perheessä kaksi. Jos tulisi elamamuutosta - työttömyys tai lapsilla omat mopot, autoja voidaan vähentää yhteen.
Mitä tulee maksamiseen ja raha-asioihin: perheellä tulee olla yhteiset tulot, yhteiset menot. Omat tilit kyllä, mutta sieltä sitten siirrellään tarpeen mukaan toisen tilille rahaa ja isommat ostot ja niiden päätökset tehdään yhdessä. Helpointa ja vähiten kränää aiheuttavaa se on, kun molemmilla perheen aikuisilla on suunnilleen samat tulot. Jos tilapäisesti toisen tulot ovat vähemmän, esim- äitiyspäiväraha, silloin toinen joutuu sijoittamaan perheeseen enemmän omistaan. Olettamus kuitenkin on, että tilanne muuttuu ja molemmat tuovat osaltaan perheeseen rahaa.
En ymmärrä, miten joillekin asiat ovat niin vaikeita... Meillä on menty näillä resepteillä jo 30 vuotta yhteistä taivalta. Rahasta ei ole tapeltu koskaan.
Homma menee vaikeaksi kun toisella on pienet tulot, mutta hän haluaisi kuluttaa perheen varoja tai varoja perheeseen kuin hyvätuloinen.
Tai pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan perheen varoja ikäänkuin hän olisi ne tienannut.
Tällöin voi ihan ymmärrettävästi parempituloista pidemmän päälle alkaa jatkuvan väännön absurdius vituttaa.
Aivan ymmärrän! Eli sinusta on ihan oikein, että kun vaimo on äityislomalla ja tulot tippuu (tai on vain huono palkkainen) niin perheessä eletään kanta elintasoa.
Miehelle ostetaan sisäfilepihviä ja naiselle ja lapsille purkkihernekeittoa.
Mies ostaa merkkivaatteet/kengät, lapset ja vaimo kulkee Tokmannin alelaarista ostetuilla tossuilla.
Mies lähtee etelän aurinkoon, nainen ja lapset matkustaa 2km matkan mummolaan.
Ja jos nainen kehtaa vaatia myös lapsille kunnon kenkiä(rahat menee siis perheeseen) Miehelle ei käy, koska hän tienaa enemmän.
maksakoon nainen ne paremmat kengät! Miehen kustannuksella EI perhe hyödy se on varma se.
Päättäkää nyt maksatteko tarinoissanne puolet vai uhriudutteko elintason laskusta. Molemmat ei onnistu samaan aikaan.