Haluaisin muuttaa lapsen kanssa kotiseudulleni, joka on kaukana lapsen isästä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Koetko että sinun aika ja huomiosi on arvokkaampaa kuin heidän isänsä? Vanhempi pystyy manipuloimaan lapsiaan miten tahansa.

En millään tavalla koe/kokenut niin. Lapsillani on aina ollut hyvä ja lämmin suhde isäänsä. Kun ero tulee lapsiperheeseen niin siinä täytyy olla joustava puoleen ja toiseen. Jos olisin jäänyt siihen kaupunkiin niin en olisi työllistynyt. Meillä kaikilla on ihmisarvo. Myös meillä äideillä. Sen ansiosta että sain työpaikan silloin aikanaan on ollut mahdollista antaa lapsille hyvä lapsuus. Heidän isänsä on aika ajoin ollut työtön koska kyse on pikkukaupungista jossa huonot työsaumat. Ja pari kertaa hän on ollut kuukausien työreissuilla ihan muilla mailla. Oisko pitänyt sanoa että ei käy kun lasten pitää pystyä näkemään isäänsä. Juupajuu.

Vierailija kirjoitti:

Syynä se, että sukuni on siellä ja omat vanhempani alkavat ikääntyä ja sairastella. Lapsi ei osaa/halua sanoa mielipidettään.

AP

Koska lapsi haluaa olla lojaali molemmille vanhemmilleen. Anna lapsen jäädä kotiinsa. Varmaan se mieluummin jää tuttuun kouluun tuttujen kavereiden kanssa kun muuttaa vieraalle paikkakunnalle dementoituvia vanhuksia katselemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Koetko että sinun aika ja huomiosi on arvokkaampaa kuin heidän isänsä? Vanhempi pystyy manipuloimaan lapsiaan miten tahansa.

En millään tavalla koe/kokenut niin. Lapsillani on aina ollut hyvä ja lämmin suhde isäänsä. Kun ero tulee lapsiperheeseen niin siinä täytyy olla joustava puoleen ja toiseen. Jos olisin jäänyt siihen kaupunkiin niin en olisi työllistynyt. Meillä kaikilla on ihmisarvo. Myös meillä äideillä. Sen ansiosta että sain työpaikan silloin aikanaan on ollut mahdollista antaa lapsille hyvä lapsuus. Heidän isänsä on aika ajoin ollut työtön koska kyse on pikkukaupungista jossa huonot työsaumat. Ja pari kertaa hän on ollut kuukausien työreissuilla ihan muilla mailla. Oisko pitänyt sanoa että ei käy kun lasten pitää pystyä näkemään isäänsä. Juupajuu.

Ilman muuta lasten olisi ollut järkevämpi jäädä kotiin, etenkin jos kotiin jäävän vanhemman ei tarvitse antaa aikaansa työnantajallekaan vaan voi olla täysillä lastensa kanssa. Kuulen kyllä perusteluja sille miksi SUN kannatti muuttaa, mutta yhtään järkisyytä lasten kotoaan repimiselle en ole vielä kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Ei todellakaan ole ok! Tuo on itsekästä ja loppu sinun mutuiluasi.

Jaa. Lapseni ovat jo aikuisia. Tasapainoisia ja hyvin kouluttautuneita. Olemme hyvissä väleissä edelleen heidän isänsä kanssa. Lapsilla on hyvät välit meihin kumpaankin ja ystäviinsä kummassakin kaupungissa. Sanoisin että minulla on hyvät asemat antaa oma neuvoni asiaan. 

Niin minunkin äitini kuvittelee että olen onnellinen ja tasapainoinen. En vaan ole katsonut aiheelliseksi omia mielenterveysongelmiani hänen kanssaan jakaa.

t. se lapsena 300 km päähän repäisty

Täällä toinen, koskaan en täysin toipunut muutosta vieraaseen ympäristöön.

Vanhempani eivät sitä tiedä eikä se mitään enää auttaisi asiaa heille kertoa, välit on hyvät enkä heille ole katkera.

Mutta työn perässä satoja kilometrejä muuttaminen on järjetöntä jos lapset ovat +10v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Ei todellakaan ole ok! Tuo on itsekästä ja loppu sinun mutuiluasi.

Jaa. Lapseni ovat jo aikuisia. Tasapainoisia ja hyvin kouluttautuneita. Olemme hyvissä väleissä edelleen heidän isänsä kanssa. Lapsilla on hyvät välit meihin kumpaankin ja ystäviinsä kummassakin kaupungissa. Sanoisin että minulla on hyvät asemat antaa oma neuvoni asiaan. 

Niin minunkin äitini kuvittelee että olen onnellinen ja tasapainoinen. En vaan ole katsonut aiheelliseksi omia mielenterveysongelmiani hänen kanssaan jakaa.

t. se lapsena 300 km päähän repäisty

No se on sinun ongelmasi jos olet niin taipumaton itse että ihan vaan kiusallasi et ole onnellinen. Ehkä kannattaisi puhua asiasta äitisi kanssa. Mun lapset ovat aina avautuneet minulle, niin hyvistä kuin huonoista asioista. Sitä se tasapainoisuus tarkoittaa. Elämä ei todellakaan ole ollut mitään silkillä luistelua. Välillä on otettu päät kunnolla yhteen. Juurikin teini-ikäiset lapset syyllistivät minua ihan kaikesta toisinaan ja ovat jopa pyytäneet joitakin asioita anteeksi. Vaikka ei olis tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Koetko että sinun aika ja huomiosi on arvokkaampaa kuin heidän isänsä? Vanhempi pystyy manipuloimaan lapsiaan miten tahansa.

En millään tavalla koe/kokenut niin. Lapsillani on aina ollut hyvä ja lämmin suhde isäänsä. Kun ero tulee lapsiperheeseen niin siinä täytyy olla joustava puoleen ja toiseen. Jos olisin jäänyt siihen kaupunkiin niin en olisi työllistynyt. Meillä kaikilla on ihmisarvo. Myös meillä äideillä. Sen ansiosta että sain työpaikan silloin aikanaan on ollut mahdollista antaa lapsille hyvä lapsuus. Heidän isänsä on aika ajoin ollut työtön koska kyse on pikkukaupungista jossa huonot työsaumat. Ja pari kertaa hän on ollut kuukausien työreissuilla ihan muilla mailla. Oisko pitänyt sanoa että ei käy kun lasten pitää pystyä näkemään isäänsä. Juupajuu.

Ilman muuta lasten olisi ollut järkevämpi jäädä kotiin, etenkin jos kotiin jäävän vanhemman ei tarvitse antaa aikaansa työnantajallekaan vaan voi olla täysillä lastensa kanssa. Kuulen kyllä perusteluja sille miksi SUN kannatti muuttaa, mutta yhtään järkisyytä lasten kotoaan repimiselle en ole vielä kuullut.

Heidän koti oli mun kanssa. ja miten heidän isä olisi voinut antaa heille aikaansa. Hän oli meidän muuton aikaan myös töissä mutta ei tienannut mitään suuria summia ja asui yksiössä. Suurehkossa sellaisessa, ei hän maksanut myöskään elareita. Sovittiin silloin että kumpikin hoitaa lasten kustannusket omalla ajallaan.Hän oli myös välillä työttömänä. Mun työ oli samaan aikaan kuin lasten koulu. Tein kuusi tuntia työpaikalla ja kaksi kotona. Asuimme aivan koulun ja mun työpaikan vieressä. (Kaikki samalla kadulla). Mä maksoin lasten matkat isänsä luo ja isâ matkan takaisin. Kulkivat bussilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Ei todellakaan ole ok! Tuo on itsekästä ja loppu sinun mutuiluasi.

Jaa. Lapseni ovat jo aikuisia. Tasapainoisia ja hyvin kouluttautuneita. Olemme hyvissä väleissä edelleen heidän isänsä kanssa. Lapsilla on hyvät välit meihin kumpaankin ja ystäviinsä kummassakin kaupungissa. Sanoisin että minulla on hyvät asemat antaa oma neuvoni asiaan. 

Niin minunkin äitini kuvittelee että olen onnellinen ja tasapainoinen. En vaan ole katsonut aiheelliseksi omia mielenterveysongelmiani hänen kanssaan jakaa.

t. se lapsena 300 km päähän repäisty

No se on sinun ongelmasi jos olet niin taipumaton itse että ihan vaan kiusallasi et ole onnellinen. Ehkä kannattaisi puhua asiasta äitisi kanssa. Mun lapset ovat aina avautuneet minulle, niin hyvistä kuin huonoista asioista. Sitä se tasapainoisuus tarkoittaa. Elämä ei todellakaan ole ollut mitään silkillä luistelua. Välillä on otettu päät kunnolla yhteen. Juurikin teini-ikäiset lapset syyllistivät minua ihan kaikesta toisinaan ja ovat jopa pyytäneet joitakin asioita anteeksi. Vaikka ei olis tarvinnut.

Se on hienoa kun osaa selitellä asiat itselleen parhain päin. Onnea elämääsi. Terveisin etä-isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä jos sulla on hyvät perustelut siitä miksi haluat muuttaa lapsuudenseudullesi niin asia on okei. Tuon ikäinen lapsi ei määrää omista asioistaan. Itse muutin aikanaan 600 km päähân lasten isästä. Syynä työpaikka. Mun lapset eivät aluksi tykänneet muuttaa mutta kun uus koulu oli kiva ja annoin lapsille paljon enemmän huomiota ja aikaa kuin aiemmin niin eivät enää olleet niin pahoillaan. vanhoja kavereita tapasivat kun olivat isällään. Ne kaverisuhteet ovat edelleen voimassa vaikka ovat jo aikuisia. 

Mutta jos muutat johonkin keskelle ei mitään jossa lapsellasi ei ole mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään niin lapsi ehkä kannattaa jättää isälleen joka voi kyllä jonkun ajan kuluttua olla sitä mieltä että lapsen kuuluu olla äidillään. Tuon ikäinen alkaa olla melko vaativa tunnepuolella. teinit eivät ole kaikkein mukavinta seuraa aina:) Varsinkaan jos on jotakin virityksiä menossa:)

Ei todellakaan ole ok! Tuo on itsekästä ja loppu sinun mutuiluasi.

Jaa. Lapseni ovat jo aikuisia. Tasapainoisia ja hyvin kouluttautuneita. Olemme hyvissä väleissä edelleen heidän isänsä kanssa. Lapsilla on hyvät välit meihin kumpaankin ja ystäviinsä kummassakin kaupungissa. Sanoisin että minulla on hyvät asemat antaa oma neuvoni asiaan. 

Niin minunkin äitini kuvittelee että olen onnellinen ja tasapainoinen. En vaan ole katsonut aiheelliseksi omia mielenterveysongelmiani hänen kanssaan jakaa.

t. se lapsena 300 km päähän repäisty

No se on sinun ongelmasi jos olet niin taipumaton itse että ihan vaan kiusallasi et ole onnellinen. Ehkä kannattaisi puhua asiasta äitisi kanssa. Mun lapset ovat aina avautuneet minulle, niin hyvistä kuin huonoista asioista. Sitä se tasapainoisuus tarkoittaa. Elämä ei todellakaan ole ollut mitään silkillä luistelua. Välillä on otettu päät kunnolla yhteen. Juurikin teini-ikäiset lapset syyllistivät minua ihan kaikesta toisinaan ja ovat jopa pyytäneet joitakin asioita anteeksi. Vaikka ei olis tarvinnut.

Se on hienoa kun osaa selitellä asiat itselleen parhain päin. Onnea elämääsi. Terveisin etä-isä.

Itsekkään etäisän mielestä lasten äidin pitäisi olla työtön jotta isän ei tarvitse nähdä vaivaa nähdäkseen lapsia. Onneksi mun eksä oli ymmärtäväisempi. Hänenkin mielestään homma meni niinkuin pitikin. En jäänyt loisimaan pahnoille jolloin oltaisiin kummatkin oltu rahallisessa kusessa kahden lapsen kera. Mulla on ilmeisen hyvä miesmaku ollut aina. Mitään rutisijoita olis viitsinyt katsellakaan. Eikä mun eksä olis voinut lapsia ottaa luokseen asumaan eikä maksaa heidän harrastuksiaan tai kivoja vaatteita. Silloin. Aikaa myöten tilanne parani hänenkin kohdallaan ajottain Jostakin pitää joskus luopua jonkun muun hyväksi. Vaikka ihan niiden lasten hyväksi. Mutta tätä ketjua lukiessa ymmärrän miksi ihmisillä menee kaikin puolin huonosti ja lapset on heitteillä. Kukaan ei oikeasti välitä heistä. On vaan vanhemman oikeudet. Etäisä pistää vastaan minkä kerkeää ettei lasten äiti pysty elämään enää normaalia elämää:)