Lue keskustelun säännöt.
Minkälaisekai se alap*ä oikeasti menee juuri synnytyksen jälkeen?
20.11.2018 |
En tarkoita provota tai mitään, mutta vastaan vaan sattui ihan kauheita kuvia.
Suunnitellaan siis miehen kanssa nyt perheenlisäystä ja eksyin sivuille joissa esitettiin aika suoraan miltä se alapää näyttää juuri synnyttäneenä.
Eli sellainen ulos työntynyt sinipunainen pahkura, jumalattoman kokoinen sellainen vieläpä.
Siihen tyssäsi minun haluni lisääntyä ennenkuin sektio on mahdollinen kaikille sen haluaville.
Ja tämä ei ole alatie vs. sektio-synnytys keskustelu, vaan haluan raa'an rehellisiä vastauksia. Miltä se näyttää ja miltä se tuntuu?
En halua tähän ketjuun "kyllä siitä palautuu" - vastauksia, enkä että sektion tahtovat ovat raukkiksia ja luonnosta vieraantuneita.
Pidetään siis keskustelu asiallisena ja aiheeseen liittyvänä.
Kommentit (342)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta toisesta alatiesynnytyksestä, alapää tuntuu ja näyttää ihan normaalilta. Lantionpohjan lihakset kaipais kyllä vahvistusta, se on ihan omaa laiskuutta ettei niitä ole tullut tarpeeksi treenailtua. Molemmissa synnytyksissä tuli repeämiä ja tikkejä, ehkä viikon-pari oli kipeänä paikat mutta sitten ne haavat parani ja tikit suli ja eipä tuossa mitään vikaa ole enää. Joskus lasten välissä kun kävin gynellä niin ei se edes huomannut mitään arpia ennen kuin sanoin... Joten hyvin se paranee. Sektioarpi on paljon näkyvämpi kuin alatiesynnytyksen jäljet.
Höpö höpö. Gynekologi näkee alapäästä ensi silmäyksellä kuka on synnyttänyt ja ne arvet myös. Synnyttäneem alapää on ihan erinäköinen kuin ei synnyttäneen.
Ja jos joku ottaa mieluummin sektioarven niin se on hänen valintansa eikä luulisi muiden peppua kutittavan.
Paitsi meidän, jotka maksamme veroja!
No kyllä ne synnyttävät naiset ja heidän puolisonsakin maksavat veroja!
Suunniteltu sektio maksaa noin 200 euroa enemmän kuin alatiesynnytys.
Synnytyksen käynnistäminen saattaa kestää viikon. Kuinkahan paljon se maksaa? Tai yhä yleistyneitten imukuppisynnytysten vuoksi tulleet pahat repemät ja niiden kokoon kursiminen kirurgin toimesta kahden tunnin ajan leikkaussalissa?
Minå ainakin maksan veroista mieluummin naisille sektioita kuin rapajuopoille ja nisteille päihteitä sossun rahoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ideaa on pelotella tulevia synnyttäjiä paskapuheilla? Komplikaatioriski on enimmäkseen ylipainoon ja ikään liittyvä. Ja huonoon raskautta edeltävään fyysiseen kuntoon.
Olen itse pusertanut kaksi lasta maailmaan eikä mitään ongelmia tullut. Olihan se pillu surkean näköinen mustana ja tikkien kanssa, mutta kuten muutkin pehmytkudosruhjeet, parani nopeasti. Episiotomia-arpi näkyy hyvässä valossa 20 vuotta myöhemmin, mutta eipä se ole yhtään miestä perääntymään pelottanut.
Seksi oli ihanaa ennen ja on vielä ihanampaa nyt. Seksikumppanini ovat jokainen halunneet lisää, myös synnytyksen jälkeen. Ihmisen kudoshan palautuu nopeasti lyhytaikaisesta venytyksestä. Jokainen todella ison miehen kanssa ollut tietää tämän. Eri juttu tietysti jos venyttää 30 kilon ylipainolla lantionpohjansa veltoksi riippumatoksi.
Miehissäni on kaksi, joiden kanssa rakastelin ennen lapsia ja lasten jälkeen. (Ja ennenkuin moralisoitte, toinen näistä oli miesystäväni ennen avioliittoani ja myös eroni jälkeen, mutta ei avioliiton aikana. Toinen tietenkin aviomieheni, lasteni isä.) Kumpikin heistä oli ja on hulluna vehkeeseeni.
Pidätys- ja tunto-ongelmia ei ole ollut tähän mennessä koskaan, ikää yli 50.
Enpä viitsinyt lukea koko pötköä. Mun pimppi säilyi ihan entisellään. Väliliha leikattiin ja tikattiin siististi. Vagina ei löystynyt, ihan tiukka se on edelleen.
Mä synnytin esikoiseni 20-vuotiaana ja kuopuksen 23-vuotiaana.
Alapää on nätti ja piukka, suosittelen synnyttämään nuorena niin synnytyksestä palautuu monella tapaa hyvin. Jos sellainen vaihtoehto on olemassa.
Ja varmasti monella nelikymppiselläkin on ihan nätti värkki, ei tarvi hermostua.
Miksi sitten synnyttäneillä käytetään isompaa spekulaa kuin ei synnyttäneillä jos paikat on entisellään kuten ennen ensimmäistä synnytystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni on synnyttänyt kaksi lasta. Pimpin ulkonäkö ja tuntuma eivät muuttuneet yhtään, en ainakaan itse huomaa mitään eroa.
En revennyt mistään, mutta alapää oli tunnoton synnytyksen jälkeen puoli vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytys on riski, mutta niin on muukin elämä.
Jos pelkäät synnytystä, mene kotikaupunkisi vilkaimmalle kadulle ruuhka-aikaan ja katso kaikki niitä ihmisiä; kaikki he -kymmenet tai tuhannet- he ovat äidistään sinne kävelemään, juoksemaan, nauramaan, puhumaan, kiiruhtamaan, pyöräilemään ja autoilemaan syntyneet...
...ja aniharvan äiti nykymaailmassa on synnyttäessään kuollut.
Voi helvetin pässit!
Onko kenellekään tullu mieleen sektion vaikututukset pitkällä tähtäimellä? Itse sain esikoiseni suunnitellulla sektiolla koska vauva oli perätilassa ja yli nelikiloinen. No nyt toista odottaessani istukka on kiinnittynyt esikoisen sektioarpeen niin perusteellisesti, että on ihan kohtulihaksessa asti. Joka päivä saa pelätä vauvan ja itsensä puolesta, ei saa nostaa mitään, ei saa tehdä sitä eikä tätä. Loppuviimeksi vain yliopistollinen sairaala hoitaa mun tämänkertaisen sektion kun heillä on valmiudet MASSIIVISEEN VERENVUOTOON mikä aiheutuu kun irrottelevat istukkaa irti. Pahimmassa tapauksessa koko kohtu otetaan pois jos veren vuoto äityy!!!! Kävin ihan hyvän keskustelun hoitavan synnytysten erikoislääkärin kanssa aiheesta sektio ja hän sanoi, ettei äidit ole ollenkaan tietoisia sektion riskeistä!!! ISTUKAN KIINNITTYMISHÄIRIÖT OVAT HIRVITTÄVÄN YLEISIÄ. NIISSÄ VOIDAAN MENETTÄÄ SE TOIVOTTU LAPSI JA ITSELTÄ VOIDAAN ÄÄRITAPAUKSESSA POISTAA KOHTU HENGEN PELASTAMISEKSI!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan järkyttävä, ei mikään ole enää niinkuin ennen. Jos olisin tiennyt mitä tuhoja synnytys tekee, olisin jättänyt lapset tekemättä.
Asiaa kaunistellaan aivan liikaa, tai siis tosiasioita jätetään kertomatta. Eka synnytys tuhoaa alapään toiminnan peruuttamattomasti, sen jälkeen onkin aivan sama kuinka monta lasta pusertaa maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi helvetin pässit!
Onko kenellekään tullu mieleen sektion vaikututukset pitkällä tähtäimellä? Itse sain esikoiseni suunnitellulla sektiolla koska vauva oli perätilassa ja yli nelikiloinen. No nyt toista odottaessani istukka on kiinnittynyt esikoisen sektioarpeen niin perusteellisesti, että on ihan kohtulihaksessa asti. Joka päivä saa pelätä vauvan ja itsensä puolesta, ei saa nostaa mitään, ei saa tehdä sitä eikä tätä. Loppuviimeksi vain yliopistollinen sairaala hoitaa mun tämänkertaisen sektion kun heillä on valmiudet MASSIIVISEEN VERENVUOTOON mikä aiheutuu kun irrottelevat istukkaa irti. Pahimmassa tapauksessa koko kohtu otetaan pois jos veren vuoto äityy!!!! Kävin ihan hyvän keskustelun hoitavan synnytysten erikoislääkärin kanssa aiheesta sektio ja hän sanoi, ettei äidit ole ollenkaan tietoisia sektion riskeistä!!! ISTUKAN KIINNITTYMISHÄIRIÖT OVAT HIRVITTÄVÄN YLEISIÄ. NIISSÄ VOIDAAN MENETTÄÄ SE TOIVOTTU LAPSI JA ITSELTÄ VOIDAAN ÄÄRITAPAUKSESSA POISTAA KOHTU HENGEN PELASTAMISEKSI!!
Toivon, että raskautesi sujuu loppuun sakka hyvin ollen täysin samaa mieltä helvetin pässeistä.
Ilmeisesti ei mene perille tämä sektion riski?
No, ei mahda mitään.
Jokainen tavallaan kuitenkin kaikitenkin, lässynlässyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävä, ei mikään ole enää niinkuin ennen. Jos olisin tiennyt mitä tuhoja synnytys tekee, olisin jättänyt lapset tekemättä.
Asiaa kaunistellaan aivan liikaa, tai siis tosiasioita jätetään kertomatta. Eka synnytys tuhoaa alapään toiminnan peruuttamattomasti, sen jälkeen onkin aivan sama kuinka monta lasta pusertaa maailmaan.
Mikä ei ole niin kuin ennen?
Mihin perustat omaa kokemustasi väheksymättä väitteen, ettei alapää toivu?
Enpä ole kuikkinut heti synnytyksen jälkeen, eikä mieskään.
Hyvin olen palautunut ja tunto & herkkyys vain parani etenkin toisen lapsen synnytyksen jälkeen.
Itsestä se on paljon kiinni, silloin kun ei ole mitään massiivisia repeämiä tai muuta. Ne ovat kuitenkin harvinaisia, vaikka tästä ketjusta saakin kuvan että joka toisella suunnilleen on pahimman asteen repeämät. Ei ole.
Itse välttelen kaikkia operaatioita ja lääkkeitä kun vaan mahdollista. Sektio on kuitenkin iso leikkaus, ja toipuminenkin voi kestää kauan ja haavaa pitää alussa varoa.
Enemmän mietin tässä, kuten usein nykyään muulloinkin, että jos alapään "pilalle" meno huolettaa niin kovasti, niin miten pystyisit käsittelemään muita mahdollisia vastoinkäymisiä? Lasten saanti yleisesti kun jossain vaiheessa niitäkin kohdalle tuo, joskus isojakin juttuja. Lapsi sitoo noin tulevaksi 18 vuodeksi, henkisesti, taloudellisesti, ihan joka tavalla. Lapsi voi olla vammainen tai sairastua vakavasti, tai perheen toinen aikuinen.
Ainakin minä mietin enemmän tuon kaltaisia juttuja aikoinaan, että olenko valmis ottamaan vastuulleni kokonaisen ihmiselämän, onko minulla tarjota elämään hyvät eväät ja lähtökohdat. Ei siinä listassa ollut kärkisijoilla synnytyksen mahdolliset muutokset alapäähäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa alatiesynnytykseen liittyvästä toipumisesta, mutta haluan kuitenkin tuoda omankin kokemukseni tänne.
Itselleni tehtiin kiireellinen sektio ja vauva joutui olemaan keskolassa ensimmäisen vuorokautensa lisähapen tarpeen vuoksi. Vauvalle ei onneksi koitunut tästä alun hapenpuutteesta pysyviä haittoja.
Olen siinä käsityksessä (korjatkaa asiasta tietävät jos olen väärässä), että tällainen lisähapen tarve on sektiolla syntyneillä suht yleistä ns. liian nopean syntymän vuoksi. Tämä ei siis ole kummankaan synnytystavan puolesta, eikä vastaan. Halusin vaan kertoa, että sektiossa on omat ongelmansa ja vaaransa myös vauvalle ja itse koen, etten olisi halunnut koko sektiota koska:
A. kyseessä on iso leikkaus ja pari viikkoa vauvan käsittely/imetysasennot ym oli hankalia kivun vuoksi ja paraneminen muutenkin hidasta
B.vauvaa ei kai saa heti rinnalle siinäkään tapauksessa, että kaikki menisi hyvin, vaan äiti on ensimmäiset tunnit heräämössä.
Itselläni siis sektio omalta kannaltani meni niin hyvin, kuin se suinkin voi. Vauva oli valitettavasti kärsivä osapuoli meidän tapauksessa, vaikkakin onneksi kaikki on lopulta kunnossa hänellä.
Synnytys tavalla tai toisella voi varmasti jättää jälkensä naiseen ja jos sektion haluaa, kannattaa tutustua huolella mahdollisiin komplikaatioihin ja muihin haittoihin, ettei ainakaan tule yllätyksenä, jos huono tuuri käy ja kaikki ei menekään hyvin.
Jos miehiltä kysyy, että onko eroa synnyttäneen ja synnyttämättömän naisen alapäässä ja sen löysyydessä niin lähes jokainen sanoo ehdottomasti kyllä. Lisäksi jokainen mies on sen verran fiksu, ettei naiselle sano, että löysempää on. Tämä on kyllä ihan täysin yleistä tietoa miesten keskuudessa. Jotkut naiset sitten treenillä saavat sen kuntoon, mutta eivät kaikki viitsi kunnolla treenata, silloin se ei todellakaan palaudu. Ihan yleisesti kaikki tietää, että vanhempien naisten kanssa tarvitsee isomman munan ja nuoremmilla on tiukempi alapää - syynä juuri synnytys. En ikinä ikinä menisi omalla vaimolle sanomaan, että löysempää on, kun kyllä tuo kelpaa (olen onneksi varustettu ihan hyvällä koolla). Kuka menee sellaista laukomaan ja toista satuttamaan sillä tavalla? On vaan asioita, joita ei naisille sanota ja piste.
Tutkin peilillä välillä alapäätä synnytyksen jälkeen koska kivut oli niin kamalat että pakko oli tsekata että onko epparihaava jotenkin tulehtunut, auennut tai jotain. Mutta ei ollut, oli vaan mulla ekat 3 vkoa ihan h^lvettiiä sen kivun kanssa.
Ja se ulkonäkö: eka viikko: turvoksissa, sinipunertava, episiotomian ompeleet näyttivät aivan hurjilta, kuin pikkulapsen ekaa harsintatyötä. Sitten oli vielä useamman viikon sekä sisemmät että ulommat häppärit turvoksissa ja tummemmat kuin yleensä, mutta ei enää niin kauhean hurjan näköiset.
Lopputulos kun viimeisestä synnytyksestä on 2 vuotta: alapää ei ole saman näköinen kuin ennen synnytyksiä mutta ei hurjakaan. Väri ei ole enää sellianen vaaleanpunainen vaan tummempi. Klitan viereen sisempään häpyhuuleen tuli raskausaikana paksu sinertävä suonikohju ja se on ja pysyy. Eppariarpi ei näy juurikaan. Emättimen aukko ei hörötä mitenkään aukinaisena normaalitilanteessa tms.
Alapääni on oikein nätti ja kiitos lantionpohjalihasharjoittelun, myöskin mukavan tiukka. Kuusi isokokoista (~5kg) lasta olen sieltä pusertanut. Mies ei ainakaan huomaa eroa entiseen, seksiä on paljon ja se on nykyään paljon parempaa kuin ennen lapsia. Mutta - minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia raskausvaivoja ja synnytykset ovat sujuneet hyvin. Kätilö sanoi jo esikoista ährätessä että tässäpä on näytillä oikea synnyttäjän alakerta.
Jättäisin siis lukematta kaikki kauhutarinat ja katsomatta provokatiiviset kuvat, mammoilla on hyvin usein taipumusta värittää yli näissä kertomuksissa ja tietenkin kuviin valitaan kaikista hirveimmät tapaukset. Toki ongelmallisia tilanteita tulee joskus, mutta suurin osa raskauksista ja synnytyksistä sujuu hyvin eikä jätä pysyviä muistoja minnekään. Jos pelkää liikaa näitä vähemmistön osaksi valitettavasti osuvia ikävyyksiä, niin sitten ei kai pidä lisääntyä. Ei se sektiokaan todella mikään vaaraton ole ja oletko ap katsellut kuvia niistä haavoista pahimmillaan? Ja miten muuten uskallat elää noin yleensä? Elämä on pirun vaarallista.
Jotenkin olen järkyttynyt siitä, kuinka rumasti jotkut puhuvat omista alapäistään, nimittävät värkiksi ja ylipäätään vähättelevät sitä. Kyllä oma alapääni on minulle ainakin erityisen tärkeä, ja tiedän tismalleen esimerkiksi miltä se näyttää. Ajelen sen, rasvaan, itsetyydän jne niin kyllä se tulee hyvinkin tutuksi. Mieheni sitä nuolee ja koskettelee sitä naama parinkymmenen sentin läheisyydellä, joten kyllä hänkin sen tuntee oikein hyvin. En ikinä sanoisi sitä värkiksi tai vähättelisi hetkeäkään, jos jotain ongelmia ja vaivoja sinne tulisi. Kunnioitan kehoani ja osaan vaatia hoitoa.
Tuntuu, että joitain naisia suututtaa sairaalloisesti, että joillain on sektio ja on samantien huono äiti. Oikeasti ei Ile yhden yhtä tilastoa eikä mitään tutkimusta, joka osoittaisi, että suunnitellun sektion äidit poikkeaisivat mitenkään muista. Voi tuntua uskomattomalta joidenkin mielestä, että älykkäälle äidille voi mahtua enemmän kuin yksi ajatus sinne aivoihin ja vaikka kuinka arvostaa vaikka alapäätään, seksielämäänsä ja alapään terveyttä - voi silti olla vielä parempi äiti kuin se alapääsynnyttänyt.
Nykyään on sitäpaitsi paljon tutkimuksia, että evoluution myötä nainen ei ole ideaali enää synnyttämään normaalisti. Jopa Hesarikin on näitä suomentanut ihan vastikään. Lantiot ovat liian kapeat, vauvoilla isot päät jne. Vaurioita tulee merkittävästi enemmän kuin muilla nisäkkäillä ja ne ovat vakavampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En katsonut, mielenterveys siinä olisi mennyt. Parannuttuaan ulkoisesti jäi hyväksi, sisältä eri juttu. Vaadi sektio, hyvä nainen, kyllä sen saa kun on tarpeeksi periksiantamaton. Jos miehet synnyttäisivät, sektio olisi yhtä automaattinen kuin nielurisaleikkaus. Ei meidän tarvitse sietää tätä enää, kun muitakin vaihtoehtoja on.
Kiitos tsempistä! Kyllä todellakin vaadin, mikäli raskaudun.
On se kumma kun #meetoo aikakautena nainen ei saa tästä itse päättää...
Veikkauksia, kuinka monta vuotta menee ennenkuin tähän herätään :D
Ap
Ajattelen nyt ei-synnyttäneenä vaan ääneen: lähdetäänkö alatiesynnytyksen suosimisessa syntyvän lapsen eduista? Eikö sille ole ihan tieteellisiä perusteita, että se on paras mahdollinen tapa lapselle syntyä? Ja pitäisikö sen olla äidillekin lähtökohtaisesti turvallisempi kuin sektio eli leikkaus?
En siis tuomitse ketään, ja ymmärrän että sektio on paras vaihtoehto joillekin. (Tosin perusteluna ei varmaan käy vain "pelkään miltä alapääni tulee näyttämään" :D)
Itse tunnen sekä alatiesynnyttäneitä että sektiolla synnyttäneitä, joilla kaikilla on synnytys mennyt hyvin. Aika brutaalia on ollut toipuminen ensimmäiset päivät/viikot molemmissa tapauksissa.
Se on vähän niin, että jos ei pelaa ei voi voittaa. Eli toki kaikki tiedostaa laosenteon riskit (mikään synnytystapa ei ole riskitön), mutta se on osa kokonaisuutta. Eikä synnytys tai alaoäännkunto ole pahinta. Koko raskausaika voi olla paha ja vaarallinen. Lapsi tai äiti voi kuolla missä vaiheessa tahansa. Lapsi voi myös olla sairas tai vammainen.
Kaiken tämän riskin kuitenkin ottaa, jos lapsen tekee. Moni tekee, moni ei.