Mistä johtuu ihmisten "ilkeys ja pahuus"

Ja lisätään se, että on vihdoin helppo antaa ihan oikeasti sydemestäni anteeksi niille, ketkä minua ovat kiusanneet ja sekä ymmärtää ihmisten "pahaa" käytöstä.

Ei se ollut tai ole mun vikani, eikä sitä tarvitse enää ottaa henkilökohtaisesti nyt eikä tulevaisuudessa.

Emme me ihan oikeasti kaipaa ja tarvitse mitään muuta, kun rakkautta ja sen kaipuu/jakaminen sit näkyy kaikessa ihmisen käytöksessä ja olemuksessa, tiedosti hän sitä tai ei.

Mikään ei oikeasti enää voi loukata minua, koska olen niin perinpohjaisesti tutkinut ja käsitellyt tuota käyttäytymistä ja ihmisen syvintä olemusta.

Rakastan teitä!

Ilkeys johtuu ihmisen omasta pahasta olosta. Tämä purkautuu usein sitten toisia vahingoittavasti, kunnes itse ymmärtää asian.

Kaiken "pahan" takana on loppujen lopuksi pelko. Se on rakkauden vastakohta.

En tiedä mutta palstalla on tosi ilkeitä tyyppejä. Voisi tsempata mutta täällä vaan ilkeillään ja vinoillaan.

Tämä on niin totta, vaikka jotkut muuta väittävätkin. Itse olen tehnyt ilkeimmät tekoseni aikana, jolloin ajattelin itseni olevan niin surkea, säälittävä ja mitätön, etteivät minun sanomiseni ja tekemiseni kuitenkaan vaikuttaisi kehenkään yhtään mitenkään. Koin muidenkin kohtelevan minua miten sattuu ja niin minulle oli tehty lapsesta saakka, joten pelasin niillä säännöillä ja pidin itseäni ali-ihmisenä, jonka olemassaolo on muille ihmisille vain kärpäsen surinaa.

Ihmettelen aina mistä joidenkin eteen tulee jatkuvasti näitä ilkeitä ja pahoja tyyppejä ja joidenkin eteen niitä ei tule oikeastaan koskaan. Mistä tämä johtuu? Olen yli nelikymppinen ja oikeasti en muista kovinkaan montaa tapausta, jolloin olisin voinut sanoa, että minulle oltiin ilkeitä, nyt kun mietin, niin en muista lähivuosilta yhden yhtä juttua. Johtuuko se siitä, että minulle ei olla ilkeitä vai siitä, että en huomaa? Veikkaan, että minulle ei olla ilkeitä. Työskentelen asiakaspalvelussa ja siinä jos missä luulisi ilkeitä löytyvän, mutta ei.

Täällä palstalla esiintyvää "ilkeyttä" en huomioi, sillä ei ole mitään merkitystä minulle ja ei pitäisi olla kenellekään muullekaan. Jotenkin siis tulee mieleen, että ongelmat kasaantuvat samoille ihmisille aina, oli sitten kyse ihan mistä vain ongelmasta. Näistä muille ehkä olemattomista asioista jotkut tekevät itselleen valtavan ongelman ja vatvovat sitä pienessä päässään liiaksi, kun muutakaan mietittävää ei ole. Ehkä käsitätte tämänkin ilkeilyksi, mutta sitä se ei ole. Mielensäpahoittajat ovat aina oma lukunsa...

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina mistä joidenkin eteen tulee jatkuvasti näitä ilkeitä ja pahoja tyyppejä ja joidenkin eteen niitä ei tule oikeastaan koskaan. Mistä tämä johtuu? Olen yli nelikymppinen ja oikeasti en muista kovinkaan montaa tapausta, jolloin olisin voinut sanoa, että minulle oltiin ilkeitä, nyt kun mietin, niin en muista lähivuosilta yhden yhtä juttua. Johtuuko se siitä, että minulle ei olla ilkeitä vai siitä, että en huomaa? Veikkaan, että minulle ei olla ilkeitä. Työskentelen asiakaspalvelussa ja siinä jos missä luulisi ilkeitä löytyvän, mutta ei.

Täällä palstalla esiintyvää "ilkeyttä" en huomioi, sillä ei ole mitään merkitystä minulle ja ei pitäisi olla kenellekään muullekaan. Jotenkin siis tulee mieleen, että ongelmat kasaantuvat samoille ihmisille aina, oli sitten kyse ihan mistä vain ongelmasta. Näistä muille ehkä olemattomista asioista jotkut tekevät itselleen valtavan ongelman ja vatvovat sitä pienessä päässään liiaksi, kun muutakaan mietittävää ei ole. Ehkä käsitätte tämänkin ilkeilyksi, mutta sitä se ei ole. Mielensäpahoittajat ovat aina oma lukunsa...

Näin se on, kärpäsestä tulee härkänen ja sitten peli on menetetty.

Olet oikeilla raiteilla. Sen vaan vielä lisäisin, että kaikki ihmiset eivät hae rakkautta, koska ovat kokemuksistaan niin rikkoutuneita (narsistit, psykopaatit, sadistit jne.). Nämä eivät kykene rakkauteen, vaan ihmisillä on ainoastaan välinearvo heidän silmissään. Voivat kyllä suvereenisti kertoa rakastavansa, jos hyötyvät siitä valheesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina mistä joidenkin eteen tulee jatkuvasti näitä ilkeitä ja pahoja tyyppejä ja joidenkin eteen niitä ei tule oikeastaan koskaan. Mistä tämä johtuu? Olen yli nelikymppinen ja oikeasti en muista kovinkaan montaa tapausta, jolloin olisin voinut sanoa, että minulle oltiin ilkeitä, nyt kun mietin, niin en muista lähivuosilta yhden yhtä juttua. Johtuuko se siitä, että minulle ei olla ilkeitä vai siitä, että en huomaa? Veikkaan, että minulle ei olla ilkeitä. Työskentelen asiakaspalvelussa ja siinä jos missä luulisi ilkeitä löytyvän, mutta ei.

Täällä palstalla esiintyvää "ilkeyttä" en huomioi, sillä ei ole mitään merkitystä minulle ja ei pitäisi olla kenellekään muullekaan. Jotenkin siis tulee mieleen, että ongelmat kasaantuvat samoille ihmisille aina, oli sitten kyse ihan mistä vain ongelmasta. Näistä muille ehkä olemattomista asioista jotkut tekevät itselleen valtavan ongelman ja vatvovat sitä pienessä päässään liiaksi, kun muutakaan mietittävää ei ole. Ehkä käsitätte tämänkin ilkeilyksi, mutta sitä se ei ole. Mielensäpahoittajat ovat aina oma lukunsa...

Joku tuossa sinun vuodatuksessasi mättää. Et kuulemma koskaan kohtaa ilkeitä ihmisiä, mutta silti itse vittuilet ja syyllistät ihmisiä, jotka kohtaavat. Voihan se olla, että et todellakaan vain huomaa, sillä sosiaaliset taitosi vaikuttavat olevan aika rajoittuneet. Onko sinulla kenties aspergerin syndrooma tai jokin muu neurologinen häiriö, joka vaikuttaa tuohon sosiaaliseen kömpelyyteesi?

Minulla ei mene noin, että olisin elänyt pumpulissa ja siksi en ilkeile muille. Se on tietty oikeudentunto, omatunto, jonka mukaan ihminen toimii. Pahuutta olen nähnyt aina mutta yleensä otan ihmisen ensin vastaan positiivisella asenteella. Itse huomaan, että joillekin rittää se, että pahaa on puhuttu etukäteen, niin ei välitetä itse ottaa selvää.

työttömien mielisairaudet johtavat siihen että he ovat ilkeitä

heille tulisi turvata riittävä hoito

Psykopatia on ihmisen poikkeuksellinen luonteenpiirre, ei opittu tai että olisi huonosti kohdeltukaan.

Millainen ihminen käyttää aikansa tällaisten pohtimiseen?

Vierailija kirjoitti:

Psykopatia on ihmisen poikkeuksellinen luonteenpiirre, ei opittu tai että olisi huonosti kohdeltukaan.

Psykopatia voi tulla kasvatuksenkin tuloksena, mutta myös kasvatuksesta huolimatta. Aivojen rakenteellinen poikkeama voi olla jo syntyessä, tai aivot voivat vaurioitua kaltoinkohtelun tuloksena.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen käyttää aikansa tällaisten pohtimiseen?

Mitäs täällä sitten pitäisi pohtia? Muiden tatuointeja, pillukarvoja ja muuta yhtä älykästä vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykopatia on ihmisen poikkeuksellinen luonteenpiirre, ei opittu tai että olisi huonosti kohdeltukaan.

Psykopatia voi tulla kasvatuksenkin tuloksena, mutta myös kasvatuksesta huolimatta. Aivojen rakenteellinen poikkeama voi olla jo syntyessä, tai aivot voivat vaurioitua kaltoinkohtelun tuloksena.

Tarkoitat varmaan pääniskun seurauksena. Ei kaikista kaltoin kohdelluista tule psykopaatteja ja niistä jotka tulevat, he ovat tuohon luonteenpiirteeseen taipuvaisia.

Jokainen tietää perheen, jossa yksi lapsista on kaikin tavoin vahingollinen ja vaarallinen muille, ja saman perheen muut lapset ihan normaaleja ja vastuullisia aikuisia. Sitä yhtä on rakastettu aivan samoin, vanhempien geenit ovat samat, syödään samaa ruokaa, asutaan samassa kodissa jne. Ja silti yksi kasvaa erilaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina mistä joidenkin eteen tulee jatkuvasti näitä ilkeitä ja pahoja tyyppejä ja joidenkin eteen niitä ei tule oikeastaan koskaan. Mistä tämä johtuu? Olen yli nelikymppinen ja oikeasti en muista kovinkaan montaa tapausta, jolloin olisin voinut sanoa, että minulle oltiin ilkeitä, nyt kun mietin, niin en muista lähivuosilta yhden yhtä juttua. Johtuuko se siitä, että minulle ei olla ilkeitä vai siitä, että en huomaa? Veikkaan, että minulle ei olla ilkeitä. Työskentelen asiakaspalvelussa ja siinä jos missä luulisi ilkeitä löytyvän, mutta ei.

Täällä palstalla esiintyvää "ilkeyttä" en huomioi, sillä ei ole mitään merkitystä minulle ja ei pitäisi olla kenellekään muullekaan. Jotenkin siis tulee mieleen, että ongelmat kasaantuvat samoille ihmisille aina, oli sitten kyse ihan mistä vain ongelmasta. Näistä muille ehkä olemattomista asioista jotkut tekevät itselleen valtavan ongelman ja vatvovat sitä pienessä päässään liiaksi, kun muutakaan mietittävää ei ole. Ehkä käsitätte tämänkin ilkeilyksi, mutta sitä se ei ole. Mielensäpahoittajat ovat aina oma lukunsa...

Joku tuossa sinun vuodatuksessasi mättää. Et kuulemma koskaan kohtaa ilkeitä ihmisiä, mutta silti itse vittuilet ja syyllistät ihmisiä, jotka kohtaavat. Voihan se olla, että et todellakaan vain huomaa, sillä sosiaaliset taitosi vaikuttavat olevan aika rajoittuneet. Onko sinulla kenties aspergerin syndrooma tai jokin muu neurologinen häiriö, joka vaikuttaa tuohon sosiaaliseen kömpelyyteesi?

Kuka täällä kettuilee ja ilkeilee nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina mistä joidenkin eteen tulee jatkuvasti näitä ilkeitä ja pahoja tyyppejä ja joidenkin eteen niitä ei tule oikeastaan koskaan. Mistä tämä johtuu? Olen yli nelikymppinen ja oikeasti en muista kovinkaan montaa tapausta, jolloin olisin voinut sanoa, että minulle oltiin ilkeitä, nyt kun mietin, niin en muista lähivuosilta yhden yhtä juttua. Johtuuko se siitä, että minulle ei olla ilkeitä vai siitä, että en huomaa? Veikkaan, että minulle ei olla ilkeitä. Työskentelen asiakaspalvelussa ja siinä jos missä luulisi ilkeitä löytyvän, mutta ei.

Täällä palstalla esiintyvää "ilkeyttä" en huomioi, sillä ei ole mitään merkitystä minulle ja ei pitäisi olla kenellekään muullekaan. Jotenkin siis tulee mieleen, että ongelmat kasaantuvat samoille ihmisille aina, oli sitten kyse ihan mistä vain ongelmasta. Näistä muille ehkä olemattomista asioista jotkut tekevät itselleen valtavan ongelman ja vatvovat sitä pienessä päässään liiaksi, kun muutakaan mietittävää ei ole. Ehkä käsitätte tämänkin ilkeilyksi, mutta sitä se ei ole. Mielensäpahoittajat ovat aina oma lukunsa...

Joku tuossa sinun vuodatuksessasi mättää. Et kuulemma koskaan kohtaa ilkeitä ihmisiä, mutta silti itse vittuilet ja syyllistät ihmisiä, jotka kohtaavat. Voihan se olla, että et todellakaan vain huomaa, sillä sosiaaliset taitosi vaikuttavat olevan aika rajoittuneet. Onko sinulla kenties aspergerin syndrooma tai jokin muu neurologinen häiriö, joka vaikuttaa tuohon sosiaaliseen kömpelyyteesi?

Tämä on hyvä esimerkki miten Ap valittu, että hän ihmettelee ihmisten ilkeyttä ja kun joku kirjoittaa, että hän ei ole kokenut samaa, niin johan siitä tulee itkua, raivoa, syyttelyä ja nimittelyä. Todella rumaa ja täysin asiatonta nimittelyä vielä. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyt ehkä ymmärrän mistä on kyse.

Ihminen on lapsena saanut kokea sellaisia asioita, että on jäänyt ilman rakkautta ja herkkyyttä yms. Eikä täten sitä osaa itselleen tai muillekaan antaa.

Ja toiset ihmiset siitä sit kärsivät, eikä tää "pahantekijä" välttämättä edes tiedosta täysin mistä oma käytös kumpuaa, tai on hyvin kyvytön tekemään asialle mitään.

Sitä huomiota ja rakkautta alkaa hakemaan epätoivoisella tavalla; se otetaan vaikka väkisin, lapsena ja nuorena toisia kiusaamalla (täten sairastuttaen ympärillään olevia), josta sitten kehittyy psykopaatit ja muut epäsosiaaliset ihmiset, jotka joutuvat vankilaan.

Ihminen ei synny hyväksi tai pahaksi, vaan etenkin omien lapsuudenkokemusten kautta käyttäytyy ja antaa toisille sitä, mitä itsekin on saanut ja se on hyvin valitettavaa, jos ei ole saanut rakkautta vanhemmiltaan/vanhemmalta.

Mistä lie, johtuuko sit perisynnistä vai mistä, että alunperin on alettu käyttäytymään huonosti toisia tappaen?

--

Omalla kohdalla olin onnekas, koska vanhempani ovat rakastavia ja erittäin herkkiä, joten tottakai kuvittelin ja luulin pitkälle nuoruuteen, että tottakai ihmiset ovat mukavia, koska itsekin olen ja mulle oltiin kotona.

Mut sitten, kun maailman raadollisuus paljastui, niin on ollut täysi kaaos päässä tunteiden kanssa, että millaisessa maailmassa elän, kosks täällä tapahtuu järkyttäviä asioita, enkä pysty käsittämään sitä, paitsi nyt sit viimeaikoina olen päässyt jyvälle siitä.

Ei ne pahat ihmisetkään muuta tosiasiassa halua, kun rakkautta.

Meillä on hyvä ja rakastava lapsuudenkoti. Kaikki kolme lasta saatiin rakkautta ja tukea vanhemmilta. Meidän nuorin veli oli sitten se erilainen lapsi. 4 vuotiaana se laittoi leipäveitset nukkuvan äidin yöpöydälle ja tuijotti äitiä. Vähän niinkuin tämä Ted Bundy teki lapsena omalle äidilleen. Veljemme ei juurikaan puhunut muille kun isällemme. Me muut oltiin sille yhdentekeviä. Uskokaa pois se oli erittäin pelottavaa, vaikka muutaman vuoden vanhempia oltiin. Meidän veli oli täysin tunteeton ihminen ja nyt aikuisena, kun olen toisen veljeni kanssa puhunut asiasta, niin kumpikaan ei muista että se lapsi olisi koskaan itkenyt. 6 vuotiaana se yritti lyödä toista veljeä vasaralla päähän takaapäin, mutta se oli niin painava sen käteen, että osui lapaluuhun.

Se poika kävi eri lääkäreillä ja testeissä ja siellä huomattiin, että hän ikäisekseen poikkeuksellisen älykäs, mutta tunne-elämä on jotenkin päin honkia. Se lapsi oli aidosti paha. Myöhemmin se tappo naapurin koiran ja se laitettii uudelleen testeihin ja kaikki keskustelut käytiin läpi lääkäreiden kanssa. Sillä alkoi näkymään nämä samat jutut, kuin näillä kuuluisilla sarjamurhaajilla. (inhoan käyttää veljestäni tota sanaa) Se laitettiin sitten hoitoon 10 vuotiaana ja teini-iässä se tappoi itsensä. Me ei koskaan opittu tuntemaan veljeämme, vaikka samassa asunnossa asuttiin. Poissaoleva, tyhjä katse ja pelottava sellainen. Kyllä hyvässä kodissa saattaa olla poikkeuksia paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta nyt ehkä ymmärrän mistä on kyse.

Ihminen on lapsena saanut kokea sellaisia asioita, että on jäänyt ilman rakkautta ja herkkyyttä yms. Eikä täten sitä osaa itselleen tai muillekaan antaa.

Ja toiset ihmiset siitä sit kärsivät, eikä tää "pahantekijä" välttämättä edes tiedosta täysin mistä oma käytös kumpuaa, tai on hyvin kyvytön tekemään asialle mitään.

Sitä huomiota ja rakkautta alkaa hakemaan epätoivoisella tavalla; se otetaan vaikka väkisin, lapsena ja nuorena toisia kiusaamalla (täten sairastuttaen ympärillään olevia), josta sitten kehittyy psykopaatit ja muut epäsosiaaliset ihmiset, jotka joutuvat vankilaan.

Ihminen ei synny hyväksi tai pahaksi, vaan etenkin omien lapsuudenkokemusten kautta käyttäytyy ja antaa toisille sitä, mitä itsekin on saanut ja se on hyvin valitettavaa, jos ei ole saanut rakkautta vanhemmiltaan/vanhemmalta.

Mistä lie, johtuuko sit perisynnistä vai mistä, että alunperin on alettu käyttäytymään huonosti toisia tappaen?

--

Omalla kohdalla olin onnekas, koska vanhempani ovat rakastavia ja erittäin herkkiä, joten tottakai kuvittelin ja luulin pitkälle nuoruuteen, että tottakai ihmiset ovat mukavia, koska itsekin olen ja mulle oltiin kotona.

Mut sitten, kun maailman raadollisuus paljastui, niin on ollut täysi kaaos päässä tunteiden kanssa, että millaisessa maailmassa elän, kosks täällä tapahtuu järkyttäviä asioita, enkä pysty käsittämään sitä, paitsi nyt sit viimeaikoina olen päässyt jyvälle siitä.

Ei ne pahat ihmisetkään muuta tosiasiassa halua, kun rakkautta.

Meillä on hyvä ja rakastava lapsuudenkoti. Kaikki kolme lasta saatiin rakkautta ja tukea vanhemmilta. Meidän nuorin veli oli sitten se erilainen lapsi. 4 vuotiaana se laittoi leipäveitset nukkuvan äidin yöpöydälle ja tuijotti äitiä. Vähän niinkuin tämä Ted Bundy teki lapsena omalle äidilleen. Veljemme ei juurikaan puhunut muille kun isällemme. Me muut oltiin sille yhdentekeviä. Uskokaa pois se oli erittäin pelottavaa, vaikka muutaman vuoden vanhempia oltiin. Meidän veli oli täysin tunteeton ihminen ja nyt aikuisena, kun olen toisen veljeni kanssa puhunut asiasta, niin kumpikaan ei muista että se lapsi olisi koskaan itkenyt. 6 vuotiaana se yritti lyödä toista veljeä vasaralla päähän takaapäin, mutta se oli niin painava sen käteen, että osui lapaluuhun.

Se poika kävi eri lääkäreillä ja testeissä ja siellä huomattiin, että hän ikäisekseen poikkeuksellisen älykäs, mutta tunne-elämä on jotenkin päin honkia. Se lapsi oli aidosti paha. Myöhemmin se tappo naapurin koiran ja se laitettii uudelleen testeihin ja kaikki keskustelut käytiin läpi lääkäreiden kanssa. Sillä alkoi näkymään nämä samat jutut, kuin näillä kuuluisilla sarjamurhaajilla. (inhoan käyttää veljestäni tota sanaa) Se laitettiin sitten hoitoon 10 vuotiaana ja teini-iässä se tappoi itsensä. Me ei koskaan opittu tuntemaan veljeämme, vaikka samassa asunnossa asuttiin. Poissaoleva, tyhjä katse ja pelottava sellainen. Kyllä hyvässä kodissa saattaa olla poikkeuksia paljonkin.

Erittäin mielenkiintoista sinulta (jos toi nyt ihan oikeasti on totta, on nimittäin hurja juttu) ja muiltakin!

Mut haluan uskoa siihen, että jollain tapaa ihan varhaisina vuosina on jäänyt erittäin herkkä ja älykäs lapsi vaille jotain tunne-elämässään, vaikka vanhemmat tottakai teki parhaansa.

Ei se välttämättä ole ollut kuin yhden ainoan kerran joku vaille jääminen, niin pieni lapsi on traumatisoitunut ja muuttunut "pahaksi".

Oma spekulointini asiasta ja kaikella kunnioituksella perhettänne kohtaan.

Asiasta toiseen, kyllä ilkeiden ihmistenkin kanssa voi tulla toimeen, eikä heille tarvitse olla takaisin ilkeä ja kylmä. Itse en ainakaan halua olla, koska se nyt ei ainakaan johda mihinkään.