Lue keskustelun säännöt.
Voiko pahasta traumasta oikeasti toipua?
18.11.2018 |
Löytyykö ihmisiä, jotka on kokeneet jotain kauheaa ja selvinneet siitä? Etenkin jos puhutaan pitkäaikaisesta karmeudesta pikkulapsesta asti.
Miksi jotkut toipuvat niin hyvin ja toiset ei? Voiko itsetuntoa rakentaa aikuisena, jos sitä ei ole koskaan ollut?
Itsestäni ainakin tuntuu siltä, ettei mulla ole mitään puhtaaseen faktaan perustuvaa syytä tuntea oloani hyväksi. Tuo trauma on jotenkin saastuttanut jokaisen elämäni osa-alueen. Pahinta on, että se on ehkä tehnyt mustakin pahan ihmisen. Mulla ei ole läheisiä ihmissuhteita, koskaan pelkään satuttavani muita.
Kävin vuosia terapiassa ja se auttoi sen verran, etten enää halua tehdä itselleni pahaa, mutta muuten olen kai toivoton.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Juuri näin. Kaiken selfhelpin ja höpölöpön ongelma on se, ettei se saavuta todellisuutta kipeimmillään. Menkääpä kertomaan holokaustiin keskitysleiriin, että ”juuri tämä hetki on hieno, kun hyväksyt sen tällaisenaan”!
Irvokasta ja jopa julmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Luulisi se sen verran auttavan, että ymmärrätäisit, että niitä hyviäkin ihmisiä on ja voisit yrittää hakeutua enemmän heidän kaltaisten seuraan. Voisiko joku hyväntekeväisyysyhdistys tai vastaava olla paikka josta löytyisi sellaisia ihmisiä? Ilman että itse antaa, ei myöskään voi saada.
Minusta avain on oma tahto päästä eteenpäin. Ilman sitä se ei onnistu. Moni kuitenkin pitää siitä ikävästä kynsin ja hampain kiinni. Se estää toipumisen.
Kyllä voi. Muttei ilman hyvää terapeuttia. Traumat ovat syvällä kehossa eikä niihin pääse käsiksi millään positiivisella ajattelulla tai itsehoito-oppaalla. Tiedän itseni ja monta muutakin ihmistä jotka ovat toipuneet. Tiedän senkin, että mitä kauemmin elää hakematta apua, sen suurempi suru on menetetystä vuosista. Koska kun trauman kanssa alkaa tehdä täitä, saa kosketuksen siihen hyvään elämään mihin on mahdollisuus. Ja silloin tajuaa kuinka musertavan paljon arvokasta elämäänsä on menettänyt, kun ei hakenut apua. Että sinuna ryhtyisin hommiin jo heti huomenna. En usko että perusjutustelu jonkun psykologin kanssa auttaa, vaan pitää löytää hyvä, traumoista ja kehollisuudesta ymmärtävä terapeutti. Saat myös todennäköisesti kelakorvauksen, jos sulla on kehityksellinen trauma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Juuri näin. Kaiken selfhelpin ja höpölöpön ongelma on se, ettei se saavuta todellisuutta kipeimmillään. Menkääpä kertomaan holokaustiin keskitysleiriin, että ”juuri tämä hetki on hieno, kun hyväksyt sen tällaisenaan”!
Irvokasta ja jopa julmaa.
Viktor Franklin ’Man’s Search for Meaning’ kertoo keskitysleirillä selviytymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykedeeliset huumeet auttaa.
Millaisia riskejä niihin liittyy?
Mua on auttanut hieman shamanististen tekniikoiden opettelu ja olen päässyt tosi syvälle omaan alitajuntaani. Matkoillani olen kuullut asioita, jotka on auttaneet. Mulla on myös tekniikoita harhojen karkoittamiseen yms. ja nämä "ystävät" toiselta puolelta on opettaneet mulle juttuja, jotka auttavat ja myöhemmin olen lukenut, että etenkin buddhalaiset käyttävät samoja tekniikoita.
Kristitty kaverini sanoo, ettei mun pitäisi tehdä sellaista. Oikeasti en tiedä, mihin uskoa. Mulla on parempi olo, jos teen, ,mitä teen.
ap
Psykedeeliset huumeet. Höpö höpö.
AP unohda tuollaiset psykedeeliset ja satamistilliset hommat kokonaan.
Ei se ole ihme, jos huono olo tulee. Alussa vaikka auttaisi niin ei myöhemmin.
TOTTA KAI SE ALUSSA TUNTUU AUTTAVAN, ei kai kukaan muuten noita pahoja saatanallisia voimia kokeilisi. Jos ne heti tuntuisi pahalta niin saatanalta jäisi uhrit saamatta. Herätys!
Jokainen tietää esim. kauhuelokuvista sen tunteen kuinka ne pelottavat. Vaikka "Paranormal Activity" -kauhuelokuva jättää pitkäksi aikaa hirveän tunteen. Jos tuollainen elokuvakin vaikuttaa voin voimakkaasti niin miten tyhmä pitää ihmisen olla, ettei ymmärrä saatanallisten voimien kanssa ei, AP:n tavoin, samanoida eikä leikitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Juuri näin. Kaiken selfhelpin ja höpölöpön ongelma on se, ettei se saavuta todellisuutta kipeimmillään. Menkääpä kertomaan holokaustiin keskitysleiriin, että ”juuri tämä hetki on hieno, kun hyväksyt sen tällaisenaan”!
Irvokasta ja jopa julmaa.
Holokaustin keskitysleiriin? Aika relevantti vertaus, joo aivan ei se siellä varmasti autakkaan autakkaan sanoa että tilanne on hieno, mutta siellä voit antaa hyvää muille kanssa olijoille, olla toistenne tukena kauheassa tilanteessa ja vaikka se ei kokonaistilannetta ratkaisekkaan helpottaa se edes vähän oloa. Meinaatko että koska on nyt tämä huono tilanne, niin minäkin annan ympärilleni huonoa, koska yksittäisillä asioilla ei ole merkittävää merkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ja ei. Hankala on tulla itsetietoiseksi kaikesta siitä missä kohtaa on lähtenyt vinoutumaan, vaatii pirusti työtä ja helvetin kovaa itsereflektiota. Toisaalta kaikkeen myös tottuu jossain määrin ja ikä siloittaa pahimpia ryppyjä.
Traumasta sekviäminen yksin ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykedeeliset huumeet auttaa.
Millaisia riskejä niihin liittyy?
Mua on auttanut hieman shamanististen tekniikoiden opettelu ja olen päässyt tosi syvälle omaan alitajuntaani. Matkoillani olen kuullut asioita, jotka on auttaneet. Mulla on myös tekniikoita harhojen karkoittamiseen yms. ja nämä "ystävät" toiselta puolelta on opettaneet mulle juttuja, jotka auttavat ja myöhemmin olen lukenut, että etenkin buddhalaiset käyttävät samoja tekniikoita.
Kristitty kaverini sanoo, ettei mun pitäisi tehdä sellaista. Oikeasti en tiedä, mihin uskoa. Mulla on parempi olo, jos teen, ,mitä teen.
ap
Psykedeeliset huumeet. Höpö höpö.
AP unohda tuollaiset psykedeeliset ja satamistilliset hommat kokonaan.
Ei se ole ihme, jos huono olo tulee. Alussa vaikka auttaisi niin ei myöhemmin.
TOTTA KAI SE ALUSSA TUNTUU AUTTAVAN, ei kai kukaan muuten noita pahoja saatanallisia voimia kokeilisi. Jos ne heti tuntuisi pahalta niin saatanalta jäisi uhrit saamatta. Herätys!
Jokainen tietää esim. kauhuelokuvista sen tunteen kuinka ne pelottavat. Vaikka "Paranormal Activity" -kauhuelokuva jättää pitkäksi aikaa hirveän tunteen. Jos tuollainen elokuvakin vaikuttaa voin voimakkaasti niin miten tyhmä pitää ihmisen olla, ettei ymmärrä saatanallisten voimien kanssa ei, AP:n tavoin, samanoida eikä leikitä.
Juuri näin 👌
Hakehaa ihmiset oikeista ja hyvistä paikoista apua, ei Saatanalta eikä shamaaneilta!
Kohti hyvää eikä pahaa. Paha olohan teillä on valmiiksi, miksi haette sitä pahaa oloa lisää pahoista asioista/adoista. Eikö se paha olo jo riitä ja oke tarpeeksi. 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Luulisi se sen verran auttavan, että ymmärrätäisit, että niitä hyviäkin ihmisiä on ja voisit yrittää hakeutua enemmän heidän kaltaisten seuraan. Voisiko joku hyväntekeväisyysyhdistys tai vastaava olla paikka josta löytyisi sellaisia ihmisiä? Ilman että itse antaa, ei myöskään voi saada.
Ei, traumatisoituminen ei parane sillä millä se on tullutkin eli että itse on se joka yrittää ja antaa ja muut eivät pidä sinua edes ihmisenä. Ja vaativat antamaan lisää ja olemaan tietynlainen jotta sinusta voi välittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Juuri näin. Kaiken selfhelpin ja höpölöpön ongelma on se, ettei se saavuta todellisuutta kipeimmillään. Menkääpä kertomaan holokaustiin keskitysleiriin, että ”juuri tämä hetki on hieno, kun hyväksyt sen tällaisenaan”!
Irvokasta ja jopa julmaa.
Viktor Franklin ’Man’s Search for Meaning’ kertoo keskitysleirillä selviytymisestä.
Hänellä olikin omnellinen ja turvallinen lapsuus, ja hän oli jo opiskellut pitkään esim psykologiaa ennen kuin joutui leirille. Jos traumatisoituminen alkaa jo vauvana ja lapsena, jolloin kaikki resilienssit ja koko persoona kehittyy, voi suurin osa persoonaa olla pelkkää traumamekanismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Juuri näin. Kaiken selfhelpin ja höpölöpön ongelma on se, ettei se saavuta todellisuutta kipeimmillään. Menkääpä kertomaan holokaustiin keskitysleiriin, että ”juuri tämä hetki on hieno, kun hyväksyt sen tällaisenaan”!
Irvokasta ja jopa julmaa.
Mun perheestä on kuollut useita lyhyessä ajassa ja multakin oli lähteä kämppä alta ilman mahdollisuutta mihinkään majoitukseen. Ilman omaa syytäni siis.
Psykologi sanoi, ettei mulla ole mitään hätää. Se ei auttanut pätkääkään. Ja maailmassa tapahtuu jatkuvasti pahempaakin. Olenko mä hullu kun mietin sitä, vai onko se hullu, joka kieltää asiat?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mun äitipuoleni vannoo, että olin manipulatiivinen hyväksikäyttäjä 6-vuotiaasta asti."
Äitipuoli ei monestikaan kykene rakastamaan lasta kuin omaansa luulen. Paljon satuja pahoista äitipuolista. Ehkä hän syyttää sinua, koska ei tunne positiivisia tunteita sinua kohtaan.
Ei kuusivuotias nyt oikeasti voi olla kovin manipuloiva, ja mitä pienet lapset tahtovat, ehkä leluja tai karkkia. Täytyy olla aika palikka aikuiseksi, jos lapsi kykenisi hyväksikäyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
No jos kukaa ei välitä juuri minusta, eikä juuri minulle tapahdu hyviä asioita tai ihmisiä, niin ei se auta yhtään että muille tapahtuu.
Luulisi se sen verran auttavan, että ymmärrätäisit, että niitä hyviäkin ihmisiä on ja voisit yrittää hakeutua enemmän heidän kaltaisten seuraan. Voisiko joku hyväntekeväisyysyhdistys tai vastaava olla paikka josta löytyisi sellaisia ihmisiä? Ilman että itse antaa, ei myöskään voi saada.
Ei, traumatisoituminen ei parane sillä millä se on tullutkin eli että itse on se joka yrittää ja antaa ja muut eivät pidä sinua edes ihmisenä. Ja vaativat antamaan lisää ja olemaan tietynlainen jotta sinusta voi välittää.
Ei paranekkaa, tarvitaan monta asiaa että trauma helpottuu ja siitä parannee jos koskaan täysin voikaan parantua.
Mutta ilmeisesti väärässä seurassa oleminenkaan ei tilannetta helpota ja ilmeisemmin väärässä seurassa ollaan jos koetaan että kukaan ei välitä, joten tuo hyväntekeväisyyteen ryhtyminen oli ehdotus sille, että voisi kohdata niitä vähemmän itsekkäitä ihmisiä ja saada siten myös itse hyvää, puolin ja toisin.
Sellainen ihminen joka ei koe muiden puolesta hyvää, ei ole valmis muille antamaan hyvää, tyytyy siihen että itseä kohdellaan huonosti ja että itsestä ei välitetä, niin tuskinpa sellaisen ihmisen elämä mielekkäämmäksikään muuttuu, vai mitä olet mieltä ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että kaikista voi täysin toipua, niiden kanssa voi oppia elämään ja etteivät ne vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään, mutta täysin toipua, niin en usko.
Itselläni on auttanut sen ymmärtäminen, että oma viha ja katkeruus satuttaa vain minua, ei sitä trauman aiheuttajaa, joten "anteeksi anto" on oikeastaan ainut tie, ainakin itselleni.
Useinkaan ihminen ei ole paha pahuuttaan, vaan siellä taustalla on jotakin, mikä saa ihmisen tekemään pahoja asioita, se pahan tekijäkin on ollut joskus viaton vauva ja tekohetkellä ei ole itse pystynyt työstämään niitä omia demoneja.
Itselläni riitti myös se yksi oikea ihminen kohdalleni, joka loi itseluottamusta sekä antoi uskoa siihen, että myös hyviä ihmisiä on olemassa.
Pahiten traumat vaikuttavat vielä nykyäänkin siihen, että minun on vaikea nähdä itseäni hyvänä, tai olla itselleni yhtä myötätuntoinen ja ymmärtävä mitä muille olen, joten helposti ajaudun seuraan, joka ei ole itselleni hyväksi. Yksi toinenkin syy siihen on, että siinä pitää tietoisesti sellaiseen ihmiseen hieman etäisemmän suhteen, mitä täysin aidon ja välittömän ihmisen kanssa pitäisi. Tätä asiaa tulen luultavasti työstämään lopun ikäni ja sen olen hyväksynyt.
Mulla taas vihan tunne on yksi pienimpiä traumojen aiheuttamia ongelmia, eikä tuollaista yhtä saati kahta ihmistä ole tullut vastaan, joka opettaisi muuta kuin että kukaan ei välitä, niin kuin tähänkin asti.
Kannattaa avartaa omaa maailmaa, lukea, katsoa dokumentteja ja konferenssejä, maailma on pullollaan myös niitä hyviä ihmisiä, jotka tekevät ja tahtovat toisille hyvää. Se oman maailman pahuus, johtuu siitä että keskityt pelkästään siihen pahuuteen, vaikka ympärillä tapahtuu paljon myös hyviä asioita.
Kaikki tekevät sekä hyvää että pahaa. Jotkut ovat varmaan joutuneet kokemaan muilta suhteettoman paljon sitä pahaa.
Jotkut ovat joutuneet kokemaan sitä erityisesti lähisuhteissa. Siitä voi tulla noidankehä: huonot kokemukset johtavat siihen, että tulkitsee myöhemminkin kaikki muiden teot/eleet/ilmeet/aikeet kielteisesti, vaikka siihen ei enää olisi syytä (niin usein). Eli se ihmissuhteisiin liittyvä trauma voi alkaa yhdestä syystä ja jatkua toisesta syystä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itse koin pienenä koulukiusaamista; siitä ehkä jäi varautuneisuus ihmisiä kohtaan.
Aikuisuuden kynnyksellä oli 5 tulipaloa talossamme ja oltiin köyhiä. Sukulaisia kuoli epäselvissä onnettomuuksissa. Hampaat hajoili: pieniä murenia vaan tuli, ja viisaudenhammas tulehtui tennispalloksi poski. Päivärytmi seko ja söin äärettömän hitaasti. Niin huonossa kunnossa, ettei olisi päässyt/jaksanut mihinkään. Terapiassa käymiseen ei ollut mahiksia siten. Ei voimia.
Koko maailmankuva sekaisin. Itsetunto nollissa. Vakava masennus. Samaan aikaan koin yhteiskunnan menon todella synkäksi. Sekin masensi, syyskuun terrori-iskut yms. kotimaiset kauhuteot.
Itse ehkä ajan kanssa toivuin noista. Pikkuhiljaa sain elämääni kuntoon. Ajattelin ja käsittelin asioita paljon. Ehkä sillä tavalla. Rakentamalla elämäni uudestaan pala palalta. Rankkaa työtä se vaati.
Sen jälkeen tietysti oli muita koettelemuksia, joista taantui taas. Jouduin suljetulle.
Se auttoi kyllä taas saamaan asiat raiteilleen. Normaalihko päivärytmi ja elämäntavat, kuntoutustuki, avohoito, terveellisistä elämäntavoista saarnaus. Kannattaa ensiksi pistää fyysiset asiat ehkä kuntoon. Syömiset, nukkumiset, liikunnat yms. Tehdä jotain mukavaa, harrastaa. Terapoida asioita.
En tiedä, miten lähteä liikkeelle, jos lapsuudesta asti on traumaattisia ihmissuhteita ollut. Pitää rakentaa jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ollut.
Mutta eikö monet psykologiset jutut lähde olettamuksesta, että lapsuudessa on jotain ollut pielessä ja niitä korjataan?
Itseäni tuo näkökulma ärsytti, kun lapsuuteni oli enimmäkseen onnellinen ja aikuisuudessani oli tapahtunut traumatisoivia asioita.
Uskon, että ihminen pystyy henkisesti toipumaan mistä vain. Ehkä eri ihmiset ja eri kokemukset tarvitsevat eri keinoja siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykedeeliset huumeet auttaa.
Millaisia riskejä niihin liittyy?
Mua on auttanut hieman shamanististen tekniikoiden opettelu ja olen päässyt tosi syvälle omaan alitajuntaani. Matkoillani olen kuullut asioita, jotka on auttaneet. Mulla on myös tekniikoita harhojen karkoittamiseen yms. ja nämä "ystävät" toiselta puolelta on opettaneet mulle juttuja, jotka auttavat ja myöhemmin olen lukenut, että etenkin buddhalaiset käyttävät samoja tekniikoita.
Kristitty kaverini sanoo, ettei mun pitäisi tehdä sellaista. Oikeasti en tiedä, mihin uskoa. Mulla on parempi olo, jos teen, ,mitä teen.
ap
Suomessa ei varmaan ole vielä oikeasti osaavaa hoitoa, mutta jenkeissä on nyt lyömässä läpi psykedeelien+ terapian yhdistelmä nimenomaan traumaterapiassa. Siitä on saatu todella hyviä tuloksia, joissa jo muutama hoitokerta on yhtä tehokasta kuin vuosien pelkkä psykoterapia.
Homma perustuu siihen, että psykedeelit antavat mahdollisuuden merkittävästi tehokkaampaan ja nopeampaan " aivojen muokkaamiseen", kuin pelkkä terapia.
Ei kannata välittää täällä huutavista pöljistä, jotka eivät oikeasti tajua asiasta yhtään mitään.
Vaikeaa se on myös silloin, jos apua ei oikein saa. Pahinta on, jos uhria jopa syyllistetään tai pilkataan traumaattisiin tapahtumiin liittyvissä asioissa. Silloin jotain rikkoutuu lopullisesti ja jäljelle jää vain (täysin oikeutettu) loputon viha.